SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on nousemassa eduskunnan uudeksi puhemieheksi. SDP:n eduskuntaryhmä valitsi Heinäluoman tänään kokouksessaan ehdokkaakseen yksimielisesti, kertoo Yle Uutiset.
Puhemiehen paikka on perinteisesti kuulunut eduskunnan toiseksi suurimmalle puolueelle, joka on nykyisellään SDP.
Suurin puolue, eli kokoomus saa ensimmäisen varapuhemiehen paikan ja perussuomalaiset toisen varapuhemiehen.
Näille pesteille puolueet ovat valinneet ehdokkaikseen Pekka Ravin (kok.) ja Anssi Joutsenlahden (ps.). Puhemiesvaali käydään eduskunnassa ensi torstaina.
Henkilöt:
Paikat:

Kommentit
Voi sentään
Tähän on tultu. Elämme jälleen 70-lukua. Nautitaan seuraavat 4 vuotta.
Edellinen puhemies hereillä ?
Olikohan edellinen puhemies ihan varmasti hereillä kun käsiteltiin Kreikka, Irlanti ja Portugali tukia ???
Perustuslaki 42 §
Puhemiehen tehtävät täysistunnossa
Puhemies kutsuu koolle täysistunnot, esittelee niissä asiat ja johtaa keskusteluja sekä valvoo, että asioita täysistunnossa käsiteltäessä noudatetaan perustuslakia.
EU-perussopimus 125 artikla
(aiempi EY-sopimuksen 103 artikla)
1. Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla,
alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla
yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden
antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.
Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen
sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan
rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2010:083:0047...
Himoverottajista
Nyt kun maamme on saanut hallituksen joka on liikuttavan yksimielisesti todennut, että veroja pitää edelleen korottaa herää ainakin minun pienessä mielessä kysymys, että mitä sillä saa.
Kysyin asiaa kavereilta jotka vastasivat, että ainakin lisää virkamiehiä jotka tuottavat käsittämätöntä tehottomuutta. Esimerkkeinä kertoivat: valtionyhtiö Finnavian toimesta vuosikausia kestävää laukkukaaosta maamme päälentokentällä, yli vuoden odottelua omakotitalon rakennuslupapäätöksissä, lähes kymmenen vuoden käsittelyaikoja esim. verotusasioissa, poliittisia virkanimityksiä, lisää rahaa Kreikkaan, Portugaliin ja Afrikkaan syydettäväksi.
En myöskään voi olla ihmettelemättä sitä halveksuntaa suomalaiselta veronmaksajalta kerättyä varallisuutta jota nämä veronkorottajat tuntevat. Hyvä esimerkki tästä on Helsingin kaupungin uuden sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajan valinta. Työhön jossa ao. henkilö päättää, 11-tuhannen euron kuukausipalkalla, mihin veronmaksajien kerätyt miljoonat käytetään, kelpaa kuka tahansa kunhan löytyy oikean puoleen jäsenyys.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/
Peluri
Eero pelasi itselleen puhemiehen paikan ja saman palkan kuin pääministerillä. Edellisestä valtiovarainministerin postilta tuli niin kovat haukut, että Eero ei enää ministeriksi rupea. Nyt vaan paukutellaan nuijaa ja pidetään puheenvuorot lyhyinä. Tässä hommassa saa pitää pääministerinkin aisoissa. Kyllä se on aika velmu.
Ahdasta demarien johdossa
Eero Heinäluoman siirtäminen pois hallituksesta eduskunnan puhemieheksi oli oivallinen tapa tehdä enemmän tilaa Jutta Urpilaiselle hallituksen kakkosministerinä.
Heinäluoma alkoi jo hallitusneuvotteluissa näyttää todelliselta demarien johtajalta ja sekös Urpilaista jurnutti.
Siksi Jutta-rouva "lähettikin" Eeron lomalle siksi aikaa, kun hallitusneuvottelut saatiin päätökseen.
Eero on nyt sivuraiteelle työnnetty vetojuhta, jolla olisi ollut vielä paljon käyttöä hallituksessa, kun sen arki koittaa ja todellinen vääntö alkaa demarien ja kokoomuksen kesken.
Pelkään pahoin, että Katainen jyrää Urpilaisen arjen askareissa mennen tullen ja mitenkäs suu sitten pannaan?
Amatöörit politikoi
Hyvin samanlaisia kommentteja lienee vallastaan luopuneelta Heinäluomalta odotettavissa kuin kansantaiteilija Irwin Goodmannilta aikoinaan.
Raitistumisensa jälkeisillä keikoillaan kuultiin Irwinin estradiltaan tupisseen: "on se hirveetä selevinpäin katella kun amatöörit ryyppää".
Puhemies Heinäluoman ennustettu versio voisi estradiltaan kuulua notta: "on se hirveetä ilman valtaa katella kun amatöörit politikoi".
Hän on liian vakava edes
Hän on liian vakava edes poliitikko. Se tuntuu kuin hän sanelee kaikki hänen <a href="http://www.researchpaperhelp.org/" style="color:black; text-decoration:none; weight:normal">research paper writer</a>.