Ulkomaalaisten vankien määrä on yli kaksinkertaistunut 2000-luvun aikana. Ulkomaalaisten osuus kaikista vangeista on noussut vuonna 2010 12 prosenttiin. Tiedot ilmenevät tuoreesta Rikosseuraamuslaitoksen tilastollisesta vuosikirjasta.
Ulkomaalaisista vangeista yli 40 prosenttia on virolaisia tai venäläisiä. Pohjoismaalaisia on vain 6 prosenttia.
Samaan aikaan kun ulkomaalaisten vankien osuus vankimääräst on noussut, on vankien kokonaismäärä laskenut jyrkästi vuoden 2005 jälkeen. Vuonna 2010 vankien päivittäinen keskimäärä oli 3 291 vankia, mikä oli 15 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2005.
Tilastoista ilmenee myös, että Suomen vankirakenne on muuttunut huomattavasti 2000-luvun aikana.
Omaisuus- ja varkausrikosten määrä on laskenut mutta väkivalta- ja etenkin pahoinpitelyrikoksista tuomittujen vankien osuus on kasvanut. Vuonna 2010 pahoinpitelyrikoksista tuomittuja oli peräti 21 prosenttia kaikista vangituista, kun vielä vuonna 2001 osuus oli 14 prosenttia.
Huumausainerikoksista tuomittujen osuus on vaihdellut 14–18 prosentin välillä.

Kommentit
Omaisuus- ja varkausrikosten määrä on laskenut
Tuskinpa vain, vaan pelkästään noista tuomittujen vankien. Voiko Suomessa edes tätä nykyä joutua oikeasti vankilaan pelkistä tavallisiin yksityishenkilöihin kohdistuneista varkauksista ja murroista?
Jos, niin määrän pitää olla kyllä todella massiivinen!
Nämä Virolaiset ym ...
on lähetettävä kotimaahansa kärsimään tuomionsa ja karkotus vähintäin 5 v.
Ihmettelen suuresti
miksi näin ei toimita.Täällä todella joutuisivat "oikeaan" vankilaan, jotka on perua entiseltä yhteiskuntamallilta ja samalla säästyis Suomen veronmaksajien varoja!
Minä taas ihmettelen...
Miksi maahanmuuttokriitikot ovat aina muslimeita vastaan mutta virolaisia ja venäläisiä ei mainita ikinä? Tästäkin ilmenee että noin 40% ulkomaalaisista vangeista edustaa juuri näitä rakkaita naapureitamme.
Ettei kyse olisi vaan ihonväristä?
Hotelli Suomi
...vetää puoleensa. Rikos Suomessa kannattaa, jos on kehitysmaasta kotoisin.
Vankeus Suomessa ei ole mikään rangaistus sellaisille ihmisille, joilla kotimaissaan ei ole mitään.
Kun jää Suomessa kiinni tarpeeksi isosta rikoksesta, tai tarpeeksi monta kertaa pienestä, on läski ja hillo tulevaisuudessa taattu.
Vanhukset vankiloihin!
Vanhukset voisivat vaihtaa paikkaa vankien kanssa. Saisivat paljon paremman kohtelun vankilassa kuin useissa vanhainkodeissa. Vangeille taas vanhusten kohtelu.
Valot pois kello 20.00 pillerit huuleen ja vaipat housuihin. Jos rauhaton sidotaan hihnoilla vuoteeseen!
Vanhukset saisivat myös lämpimät ateriat ja ulkoilukin onnistuisi! Saattajakin löytyisi!
Jos puututaan harmaaseen talouteen
Päästään jopa 60 % osuuteen.
Ostetaan
Suomen valtion vankeinhoitopalvelut voitaisiin ostaa Venäjältä, tulisi varmasti halvemmaksi ja olisi jotain pelotettakin.
Vankien määrä laskee koska
oikeuslaitos jakelee "ehdollisia" tuomiota liukuhihnalla tappajille, raiskaajille, pedareille....
Taulukko
Tässä vuosikirjan ( http://www.rikosseuraamus.fi/uploads/2x3lvv87_1.pdf ) taulukko järjestettynä määrän mukaan:
374 Yhteensä
115 Viro
38 Venäjä
21 Ruotsi
21 Liettua
20 Romania
18 Nigeria
16 Irak
10 Kansalaisuudeton
8 Somalia
8 Serbia ja Montenegro
6 Iran
5 Puola
5 Italia
5 Chile
5 Alankomaat
4 Saksa
4 Ranska
4 Ghana
4 Ei tietoa
3 Vietnam
3 Ukraina
3 Tunisia
3 Latvia
3 Kongon Dem Tv
3 Kiina
3 Jugoslavia
2 Yhdysvallat
2 Valko-Venäjä
2 Marokko
2 Espanja
2 Algeria
1 Turkki
1 Tsekki
1 Trinidad ja Tobago
1 Tanska
1 Sudan
1 Sri Lanka
1 Singapore
1 Serbia
1 Senegal
1 Ruanda
1 Pakistan
1 Myanmar
1 Malesia
1 Makedonia
1 Kenia
1 Kazakstan
1 Israel
1 Georgia
1 Gambia
1 Etiopia
1 Bosnia-Hertsegovina
1 Azerbaidzhan
1 Argentiina
1 Angola
1 Albania
1 Afganistan
Niiden päätökset
sotii normaalin kansalaisen oikeustajua vastaan liian usein nykyään.Lakimiesarmeija tekee huikeaa tiliä valtion piikkiin...
Mikä ettei yhteistyö pelaa?
Ollaan EU:ssa ja muuten Venäjän parhaita kavereita, mutta vankien vaihto ei pelaa. - Toki vastavuoroisuusperiaatteella.
Ei tällaisista asioista saa puhua ääneen.
Häpeäisitte!
...ja kun viisumivapaus
...ja kun viisumivapaus koittaa, moninkertaistuu venäläisten määrä. Konnunsuo tulee säilyttää käytökelpoisena alkuperäiseen tarkoitukseen. Sitä tarvitaan vielä!
Tuosta taulukosta
Se on varmastikin aivan validi, mutta monikohan tuonne kärkipäähän sijoittuneen Ruotsin "kansalaisista" on etninen ruotsalainen tai edes eurooppalaisperäinen jos listan yksitoista lähintä kaveria ovat kehitysmaita?
suomi on maailman tyhmin maa
On ollut jo pitkään. ja uuden hallituksen myötä tulee uusi ennätys.
Mikä muu maailman maa kohtelee ulkomaalaisia vankeja paremmin kuin omia veronmaksajiaan?
Mikä muu maailman maa pakottaa 95%:n opiskelemaan 5%:n kielen?
Minkä muun EU-maan hallitus kehuu olevansa "kaikkien aikojen EU-myönteisin hallitus"?
Tyhmä kansa ansaitsee opetuksen.
YK
...on käytännössä muslimi- ja kehitysmaaklikki, eikä sen lausuntoja pidä enää ottaa todesta.
Eurooppalaisperäisten kansojen pitäisi mitä pikimmin perustaa uusi, oma YK.
Nykyisen YK:n voisi samantien muuttaa muotoon YKK "Yhdistyneet, kerjäävät kehitysmaat".
Ehkä Suomessakin joskus herätään todellisuuteen?
"Tanskassa valmistellaan lakimuutosta, jonka perusteella kaikki vankeusrangaistuksen saavat ulkomaalaiset voitaisiin karkottaa maasta."
"Kansankäräjät hyväksyy lakimuutoksen suurella todennäköisyydellä, sillä sen takana ovat myös Tanskan sosiaalidemokraatit ja Sosialistinen kansanpuolue."
"Uuden lain mukaan vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettaisiin vankeusrangaistuksen pituudesta riippumatta."
YLE Uutiset 22.6.