Lauantai 26.5.2012

168 kertaa Heinäluoma

Luotu: 
23.6.2011 13:02
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi

SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on valittu eduskunnan uudeksi puhemieheksi. Heinäluoma sai puhemiesvaalissa 168 ääntä suljetussa lippuäänestyksessä.

Eduskunnassa puhemiehen paikka on perinteisesti kuulunut toiseksi suurimmalle puolueelle, eli nyt SDP:lle. Varapuhemiehen paikat jakaantuvat suurimman ja kolmanneksi suurimman puolueen kesken.

Varapuhemiehiksi valittiin kokoomuksen Pekka Ravi ja perussuomalaisten Anssi Joutsenlahti.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

intrigööri

Heinis, 168 kertaa? Ei kai sentään.
Mutta tämän juhannushuumassa tulleen mielleyhtymän myötä aloin epäillä, että maailmassa saattaa jo juoksennella kasvamassa joukko pieniä suurmiehiä tai erilaisten supersuorittajien ja huippurikkaiden kopioituja jälkeläisiä.
Kun koe-eläimiä kloonataan, miksi ei monistettaisi meitä isoja kädellisiäkin? Tekeväthän ne tiedeihmiset mitä hirveimpiä sotakalujakin, kun vain joku maksaa tarpeeksi.
Taisipa tulla vedetyksi naamaan liikaa pottua ja silliä? Päivätorkuille tästä pitänee pötkähtää.

don Quixote

Kun äänet tällaisessa tapauksessa joudutaan laskemaan käsin, molemmat nimet ovat helppoja ääntää.

Benin kohdalla Heinäluomalla oli vaikeuksia sukunimen ääntämisen kanssa;=D

Totuuden nimissä voin sanoa, että puolan kieli ei ole sieltä halpoimmasta päästä ja Heinäluoman koulutuksella tietysti vielä vaikeampaa.

don Quixote

Kun toimin vientiteollisuuden parissa, meillä on eräs rouva, joka on puolalainen, tosin suomalaisen kanssa naimisissa. Hän on meillä käytännön syistä eli juuri tuon puolan kielen takia.

Tulen kyllä hänen kanssa hyvin toimeen, mutta aluksi hän oli äärettömän vihainen, jos puhuttiin polakeista. En koskaan ole näneltä kysynyt, kuinka paha sana se on, mutta mehän emme työpaikalla muuta slangiamme yhden akan takia. Puolalainen laiva, kone tms; sitä sanotaan puhekielessä polakiksi ja sillä siisti.

Toisaalta oli kiva kuunnella hänen puhettaa puhelimessa tai kun oli puolalaisia vieraita, silloin hän toimi tulkkina.

Tosin hän vastaavasti kysyi minulta jotain suomen kielestä, jos hän ei lauseyhteyttä jostakin paperista oikein kunnolla ymmärtänyt.

Salon Petri

Maan tapa jatkumassa? Ainakin, jos yrittää päästä kärryille siitä, ketkä ovat olleet uuden puhemiehistön vaalirahoittajia.

Pidän erittäin tärkeänä, että saamme tietää molempien vaalirahoittajat 2007 ja 2011.

Toimivathan molemmat edellisen eduskuntakauden erittäin vaikutusvaltaisilla paikoilla. Omien eduskuntaryhmiensä puheenjohtajina.

Tällaiset kokonaissummat olivat Eeron ilmoituksissa 07/11:
84 720 €/46 523 €. Yhteensä 131 251. Keskiarvo 65 625,50.

Ja tällaiset kokonaissummat taas Pekan ilmoituksissa 07/11:
46 950 €/72 066 €. Yhteensä 119 016. Keskiarvo 59 508.

Vaalirahoittajien kertomisesta ilman keinotekoisia eurorajoja he voivat kysyä apua kollegoiltaan. Vuoden 2007 osalta Jukka Gustafssonilta/sd ja vuoden 2011 osalta Jyri Häkämieheltä/kok.

Ilman vaalirahoittajien nimeämistä luottamuspula politikkoihin vain pahenee, koska emme tiedä edes avainhenkilöiden vaalirahoittajia ja sitä kautta syntyviä sidonnaisuuksia avoimesti. Varsinkaan ilman äänioikeutta vaaleissa operoiviin vaalirahoittajiin.

Tiesithän tämän? Kaikki 2000-luvun vaalirahoittajat (1.5.2009 asti) voidaan nimetä takautuvasti ja laillisesti. Ilman sanktioita ja eurorajoja.

Lisätiedot avoimesta netistä hakukoodilla - 414/2000

puutarhamies

että Höpö-Heinäluoma ei pudonnut tuolien väliin.

Jutun kuvassa on kaksi Suomen pahinta köyhänpolkijaa.

Ihalainen on rautainen ammattimies ja ilmeisesti ensimmäinen pätevä työttömyysministeri, mutta on käyttänyt koko uransa vähäosaisten polkemiseen estämällä perustoimeentulon kehittymisen. Nyt aittun 100 €/kk ei mene vähäosaisille, vaan se leikataan toimeentulotuista pois. Siis annetaan kunnille.

Nyt hän sai 60 M€ opetusministeriöltä pois koulutustoimintaan, mutta höpöttää samaa kallista vanhaa nollavirttä: kurssittaminen (työnhakukurssit), työharjoittelu, työterapia...
Harmaan talouden kitkemisessä hän saattaa työpaikkoja suomalaisille.