Perussuomalaisten sisäiset riidat yltyvät. Nyt puolueessa kritisoidaan vielä vuosi sitten SDP:n jäsenlistalta löytyneen ”vaalityömies” Matti Putkosen nopeaa nousua puolueen eliittiin ja Timo Soinin lähipiiriin, kertoo Ilta-Sanomat paperilehdessään.
Ilta-Sanomien mukaan liikkeellä on jopa hurja salaliittoteoria, jonka mukaan ex-demari Putkonen olisi solutettu perussuomalaisiin hajottamaan puolue.
–Pahoin siltä nuo otteet näyttävät, toteaa IS:lle nimetön ”pitkäaikainen puolueaktiivi”.
Kyseenalaisilla otteilla lähde tarkoittaa etenkin Putkosen käytöstä puoluekokouksessa. Putkonen yritti kokouksessa estää vastaehdokkaan asettamisen puoluesihteeri Ossi Sandvikille.
Putkonen itse kuittaa soluttautumisväitteet ”höpö höpöksi” IS:n haastattelussa ja ihmettelee myös kritiikkiä hänen asemastaan. Hänen mielestään hän työskentee puoluesihteerin alaisena eikä hänellä ole omaa päätäntävaltaa.
Muun muassa Iltalehti on kertonut perussuomalaisten sisäisistä riidoista puoluekokouksen jälkeen.

Kommentit
Nouseva puolue pelottaa vanhoja puolueita
siksi lokaa ja rapaa täytyy herittää jos vähänkin on tilaisuutta.PerusSuomaisilla on edessä se mikä on takanamuilla puolueilla,kansan tuki.
Entäs jos
persuilla onkin edessään kansan vastustus? Ei niille peruskoululaisille ja vinksahtaneille tohtoreille voi kauhean suurta suosiota ennustaa.
Rauhoittaa pitäisi
Poliittisesti perussuomalaisten tilanne on enemmän kuin
hyvä.
Euroopan kehitys on satamassa puolueen laariin.
Hallitusohjelma kuntapolitiikassa näyttää johtavan tilanteeseen, jossa kunnallisvaaleissa olisi tulossa
seuraava "jytky".
Mikä siinä on ettei ihmiset tunnu kestävän menestystä.
Turhanpäiväistä tappelua , kaiketi vallasta lähinnä
Nämä typerät - voi kyllä noin sanoa - näyttävät tekevän
parhaansa jotta asiat menevät pieleen.
Enpä kadehdi Timo Soinia. Se kun ei riitä ,että on yksi
järkevä. Ajatelkaapa jos koko porukka olisi Soinin tasoisia,
sillä tehtäisiin ihmeitä
Ohoh!
Mitkäs ne Soinin näytöt ovat? Pelkkää suunsoittoa!
Missä ovat
Käteisen näytöt? Vain vastuuttomuutta ja maanpetosta.
Toivossa on hyvä elää
Siinä ratkeaisi monen puolueen ongelmat ja äänikato, kun Persut saataisiin hajoitettua. Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.
Onko valtamedia ryhtynyt hajotushommiin?
On selvää, että valtamediaa (Yleä ja Hesaria eritoten) kismittää edelleen perussuomalaisten jytkyvoitto vaaleissa.
Nyt kiihtyy perussuomalaisten hajoitustyö, kun lähestytään "suuria ratkaisuja" EU:n tukipolitiikassa.
Onhan oikeistopiireillä kokemusta näistä hajoitushommista, kun aikanaan SMP:n eduskuntaryhmä hajotettiin.
Silloin oli tosin UKK päällepäsmärinä, mutta kyllä niitä päällepäsmäreitä vieläkin löytyy.
Nyt tarvitaan perussuomalaisten leirissä kylmää harkintaa ja kaikkien solutettujen politrukkien pikaista erottamista porukasta.
Me kansalaiset tarvitsemme perussuomalaisia.
EU-uskovaiset tarvitsevat vastavoiman.
Ainut syy liittyä
Ainut syy liittyä perussuomalaisiin on opportunismi. Jos itse olisin halunnut mukaan politiikkaan olisin liittynyt perussuomalaisiin.
Ristiriitaiset intressit
Perussuomalaisissa on niin monia eri intressipiirejä, että puolueen hajottaminen ei lienisi kauhean vaikeaa. Lisäksi kun näiden intressiryhmien edut - köyhät maalaiset vastaan kaiken veroillaan maksavat kaupunkilaiset - ovat usein syvästi ristiriitaiset. Onneksi on kuitenkin löytynyt yhteinen vihollinen: neekeri.
Vaikka minäkään en tykkää holtittomasta maahanmuutosta, en silti usko, että kansakuntamme konkurssin syynä ovat yksinomaan ulkomaalaiset. Meiltä kerätään sellainen määrä veroja, että niitä ei kykene 10.000 somalia syömään, vaikka haluaisivatkin. Kyse on muusta, rahamme lapioidaan vielä kestämättömämpiin kohteisiin, nyt ympäri Eurooppaa, sekä ylisuureen hallintoon ja kaikkien puupääpoliitikkojen elintason turvaamiseen.
Salaliitot
Salaliitoista puhuminen on usein hyvin lapsellista mutta ehkäpä salaliitto onkin median puolella, ajatuksena heikentää Perussuomalaisia? Uskon että riitoja on mutta ehkei niin äärimmäisinä kuin annetaan ymmärtää.
Perussuomalaisten alaryhmissä varmaan ymmärretään että ainoa keino saavuttaa tulevaisuudessa asema eduskunnan ja hallituksen suurimpana puolueena on tehdä yhteistyötä ja pitää puolue koossa. Näin kaikki alaryhmät saavat tahtonsa toteutettua Suomen asioissa.
39 uutta syöttilästä
P.S.
Nyt myös verorahojamme syövät 39 persukansanedustajaa, joiden poliittinen painoarvo ja useimpien ÄO:kin on lähes olematon.
Mutta hyvin uppoaa liki kymppitonnin kuukausipalkka per lärvi tähänkin täysin turhaan rahareikään.
nerokasta
vain todella neroa ja ajtuksiltaanomaperäinen voi sada aikaan noi loistavan kommantin kanssa ihmisistään. Tuota taitoa ja älyn voimaa voi vain kateellisena ihmetellä.
Tarkkaan ottaen 35
Neljä nykyisistä persukansanedustajista istui verorahoja syömässä jo edellisessä eduskunnassa.
Kokoomuslaiset ne vasta syöttiläitä ovat
Vaikka kokoomuksen kansanedustajilta palkanmaksu keskeyttäisiin välittömästi, niin säästyneillä rahoilla ei voitaisi ikinä korvata niitä vahinkoja joita kokoomus on tehnyt ja tulee tekemään Suomen valtiolle.
totta kai perussuomalaisia yritetään hajottaa ulkoa käsin
Valtaapitäviä uhkaa uusi puolue. Puolue joka on eri mieltä kuin he. Puolue joka edustaa tavallisia suomalaisia veronmaksajia, työtätekeviä.
Valtaapitäviin kuuluu mm. isojen tiedotusvälineiden päälliköt. Toimittajien ammattikunnan keskeisiin ominaisuuksiin kuuluu esimiestensä julkinen liehittely. Suurin osa median päälliköistä (etenkin alle 50-vuotiaat) kuuluu punavihreiden (vihertaistolaiset, homomyönteiset, maahanmuuttajien ihailijat jne) arvojen kannattajiin. Tämä pieni radikaali vähemmistö on onnistunut soluttamaan mediaa pahasti, ja siinä heitä on auttanut 1970-/80 -luvuilla asemiinsa nousseet äärivasemmistolaiset.
Olen itse seurannut pitkän aikaa ison median sisällä tilannetta. Työntekijöiden kuuluu vastustaa työpaikallaan äänekkäästi perussuomalaisia ja kannattaa punavihreitä arvoja.
Toimittajien ammattikunnan syvin olemus on pitää itseään (ja julkisesti varsinkin omia esimiehiään) eettisesti paljon korkealaatuisempina kuin halveksittavia, pilkattavia perussuomalaisten äänestäjiä. Nämä laatuviinien ystävät eivät halveksi mitään muuta niin paljoa kuin pienipalkkaista veroja maksavaa ihmistä joka katsoo parhaakseen äänestää soinilaisia.
Ja siksi on erittäin selvää, että (hienosti sanottuna) establishmentin edustajien kuuluu suhtautua erityisen veemäisesti ja myrkyllisesti puolueeseen, jolla on jo 19% kannatus ja joka yrittää nousta korjaamaan Suomen mielisairasta poliittista kulttuuria.
Perussuomalaiset="tavallisen kansan" edustajia?
Smerd kirjoitti: "Valtaapitäviä uhkaa uusi puolue. Puolue joka on eri mieltä kuin he. Puolue joka edustaa tavallisia suomalaisia veronmaksajia, työtätekeviä."
Perussuomalaiset esiintyvät mielellään "tavallisten suomalaisten" edustajina, mutta eivät oikein viitsi kertoa, keitä ne tavalliset suomalaiset ovat.
Pidän itseäni tavallisena suomalaisena veronmaksajana. Perussuomalaisten on aivan kuitenkin turha esittää edustavansa minua näkemyksillään, jotka perustuvat lähinnä sen kertomiseen, mitä muut puolueet ovat politiikassa tehneet väärin. Vähemmän he haluavat kertoa siitä, mitä pitäisi tehdä - ja silloinkin olen lähes kaikesta eri mieltä.
Mikä ihmeen uusi puolue?
Persut ei ole uusi puolue. Sen edeltäjämuoto oli SMP, jonka puoluesihteerinäkin Soini oli. Tämä puolue oli jopa hallituksessa 80-luvulla. Tulokset jäivät lähinnä Telen yksityistämiseen Soneraksi. Alun alkaen puolue on perustettu jo 1958 Suomen Pientalonpoikien puolue-nimellä. No onhan se tietysti nuorempi kuin 1903 perustettu SDP...
Menestystä puolueelle tulee koko ajan ilman omia ansioita
"olemalla vain eri mieltä"! :)))
Helppoa kuin heinänteko
Miksi, kuka valittaa mistä!
Jotain tällaista olisi voinut odottaa
Kun puolue ei päässyt vallan makuun, turhautuminen purkautuu sisäisinä kiistoita. Kohta lienee Suomessa Perussuomalaiset ja Aidot Perussuomalaiset puolueet
Taitaa turhautuminen olla suurinta kokoomuksessa
He kun pääsivät johtamaan sosialistihallitusta, jonka ohjelmassa ei ole ensimmäistäkään kokoomuksen ajamaa tavoitetta. Siksi kokoomus hajaantuu Niinistön ja Kataisen kannattajiin, eli liberaaleihin ja äärikonservatiiveihin.
Eli
Elementary Finns ja Basic Finns?
Perus = aito?
Sitähän minäkin, että aika ronski tuo nykyinen "True Finns" onkin, että jos siitä vielä tulisi uuden fakin (saa lukea vaikka anglismina) nimenä "Truer Finns", niin tässähän joka päivä saisi kahviinsa tikahtua.
Mötley Crue
Taitaa olla persujen oma vika jos johtopaikoille kelpaavat Putkosen kaltaiset epäilyttävät tuomitut rikolliset, jotka on muissa puolueissa laitettu jo sivuraiteelle ja eläkeputkeen.
Persujen pää ei kestä
Nyt nähdään jo "ufoja" ja salaliittoja!
PerSut ovat johdonmukaisia
nimittäin syylliset onnistutaan aina löytämään muualta.
Tässäkin on kyseessä selvä viherdemlakukkahattutätien / mukasuvaitsevien / mukasivistyneistön / Helsingin pravdan / (täydennä itse) salaliitto - ainakin jos vannoutuneita kannattajia kuuntelee. Ja kansan tukihan on ainakin 120 %:sti takana, muutamat osaavat laskea jopa isompiakin lukuja.
Usko on ainakin luja, vaan onko keisarilla sittenkään vaatteita? Kaikenhan pitäisi perimätiedon mukaan sataa PerSulaariin, saattaa kuitenkin tulla päivä että jotakin lämmintä osuu niskaankin...
Suhtautukaa nyt hyvät
Suhtautukaa nyt hyvät ihmiset näihin "nimettömiin lähteisiin" hieman kriittisemmin.
Toisaalta mikäli pitää esim. Seiskaa laatujulkaisuna, niin kait nämäkin uppoaa.
Laajempi salaliitto ?
Iltasanomien tietojen lisäksi on haluttu kuulla, että asiaan saattaa liittyä EU:n henkilöitä ja salaiset poliisi- ja tiedusteluryhmät ja eräiden pankkien toimet.
Kuumeisesti yritetään valtion puolesta nostaa syytteita perussuomalaisia vastaan, jos jokin menisi läpi. Kuitenkaan kyseessä ei ole luultavasti poliittinen ajojahti tai ryhmään kohdistuva syrjintä tai vihateko. Eikä pyritä rajoittamaan poliittista toimintaa vastoin lakia.
EU:n presidenttikin varoitti vaarallisista nationalisteista puheessaan Berliinistä. On ilmeisesti väärin uskoa muuhun kuin yhteen vahvaan EU:n ja yhteen EU johtoon ja järjestelmään. EU valmiusjoukkoja on vahvistettu.
Salaliittoteoriat
Salaliittoteoriat ovat erityisen suosittuja populistien keskuudessa kaikkialla maailmassa. Ilmastonmuutos on salaliitto, EU on salaliitto, 9/11-terrori-iskun takana on salaliitto, on olemassa salaliitto, jonka tarkoituksena on "haalia" maahanmuuttajia Suomeen jne.
Miksi tämä into salaliittoihin ei sitten leviäisi persujen omaankin piiriin, varsinkin nyt kun jättäydyttiin oppositioon ja on aikaa kaikenlaiselle harrastustoiminnalle. Lisäksi alkaa tulla esiin kaikkien yhden miehen organisaatioiden heikkous: kilpailu johtajan suosiosta on kova ja hajoittava.
Apua, repeämä!
Persujen puoluekokoukselle tulee edustajalista piiriltä sekä erikseen sen johtokunnan jäseneltä, tämä kaikki täysin puolueen sääntöjen mukaisesti. Ja media huutaa heti, että puolue on jakautunut kahtia. On Pohjanmaalla ennenkin tapeltu keskenään. Eivät saman vaalipiirin Urpilainen (sdp) ja Natrikaan (sdp) liene parhaita ystäviä? Ja kaikki muistavat Sauli Niinistön ja Ile Kanervan välisen skisman.
Putkosesta sen verran, että Soinilla näyttää olevan vähän ns. luottomiehiä puolueen vanhoissa konkareissa. Siinä mielessä Putkosen esiintulo lienee herättänut närää. Hänhän ei kuitenkaan hae mitään johtoasemaa puolueessa, vaan työskentelee edelleenki 'vaalityömiehenä'.
Listat muuttuivat !!!!
Piireiltä pitäisi tulla listat,mutta,mutta,ainakin kolmen piirinkohdalla kerrotaan piirijohtajien ja Eteläpohjanmaan piirin varajohtajan kansanedustaja Hongisto omanneen huonoa lukutaitoa tai ymmärrystä ja muuttaneet omavaltaisesti valittavia henkilöitä mieleisekseen.Tätä ei järjetöväki ole karvoineen nielaisemassa kertoi todellinen peruspersu.
Puolueessa on sisäänrakennettu ongelma.
Kuntavaaleihin eivät saa täysiä määriä ehdokkaita,perusjärjetötyö olematonta ja vaatimus ehdokkuuteen puolueen jäsenyys.Jäsenet taas hyväksyy puoluehallitus puoluesihteerin esittelyn perusteella takana todennäköisesti ohjeistamassa ex ammattiyhdistys doopermanni.
Puolueessa on sisäänrakennettu ongelma.
Kuntavaaleihin eivät saa täysiä määriä ehdokkaita,perusjärjetötyö olematonta ja vaatimus ehdokkuuteen puolueen jäsenyys.Jäsenet taas hyväksyy puoluehallitus puoluesihteerin esittelyn perusteella takana todennäköisesti ohjeistamassa ex ammattiyhdistys doopermanni.
Kun on valtaa, niin on riitoja
Nyt kun puolue on pääsemässä lähemmäs valtaa, niin totta kai sitä aletaan riidellä, kelle niitä vallan murusia riittää ja kelle ei. Saa nähdä miten pitkälle Suuren Johtajan karisma riittää pitämään tilkkutäkkipuolue kasassa.
Asiaa ei helpota, että mukana on paljon väkeä, jolla on vielä oppimista siinä, että politiikkaa ei tehdä valtuustosaleissa samalla tavalla mitä Esson baarissa. Maisterisjätkä kuitenkin lienee itse poliittinen broileri, joten tämä osa puoluetta aiheuttanee suurimman harmin.