Vastoin hallitusta eduskunnassa äänestänyt vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi katsoo, ettei äänestyksessä ollut mitään epäselvää.
– Linja on ollut selvä. Ei siinä ollut mitään epäselvyyttä, hän totesi heti äänestyksen jälkeen.
Mustajärven ja hänen ryhmätoverinsa Jyrki Yrttiahon uskotaan saavan potkut eduskuntaryhmästään tapauksen jälkeen.
Aiotteko perustaa nyt oman ryhmän?
- Ei ole mitään suunnitelmia organisoidun toiminnan aloittamisesta, Mustajärvi vastaa.
Mustajärvi ja Yrttiaho äänestivät eduskunnassa oman epäluottamuslauseensa puolesta hallitusta vastaan. Hallitus nauttii kuitenkin yhä eduskunnan luottamusta.
Henkilöt:
Paikat:

Kommentit
kenelle kuuluu silloin näistä loikkareista saatava puoluetuki?
jääkö Tiitiselle virkistys- ja vapaa-ajankomitean käyttöön.
Hei tilataan rahoilla edullista kreikkalaista rusinaviiniä. Onhan se äitelää mutta kyllä silläkin kännit ottaa jos ilmaiseksi saa
Presidentiksi!
Mustajärvihän voisi nyt ryhtyä ehdolle presidentinvaaleissa. Minä ainakin äänestäisin.
Jotenkin
Ymmärrän näitä kahta vaikken mikään vasemmistolainen olekaan. Se että jotkin vielä tänä päivänä tunnustavat aatteensa ja yrittävät olla sille uskollisia ansaitsee hatunnoston.Tämä nykyinen hallitushan on niinkuin kaikki tiedämme epäpyhä allianssi johonka ei kukaan ole tyytyväinen puhutaan sitten mitä puhutaan.
Nyt voi keskittyä vaikka pirttiviljelyyn
tässä pieni viikonloppukevennys:
"Kolme miestä ístui junassa. Ensimmäinen sanoi:
Kun minun vaimoni oli raskaana, hän luki kirjan kaksi merikapteenia, ja meille syntyi kaksoset! Toinen vastasi:
Mikä sattuma! Kun minun vaimoni oli raskaana, hän luki kirjan Kolmen Kaappaus ja meille syntyi kaunii kolmoset! Kolmas mies muuttui kalpeaksi ja sanoi vaisusti:
Minun vaimoni on raskaana ja hän lukee kirjaa Ali Baba ja 40 rosvoa!"
Vasemmistoliitto
Vasemmistoliitto perinteisesti ja yhä vieläkin pitkälle saa kannatustaan samoista piireista persujen kanssa. Aatteet ovat myös osin samat ja arvopohjassakin on yhtymiä.
Silti ero on siinä, että vasemmistoliitto on radikaali- ja persut konservatiivipuolue.
Hallitusovi aukesi hieman yllättäen ja siihen osallistuminen on osin mahdollisuus puolueelle. Huono juttu on vain se, että se tällä kertaa vaati kunnon immelmanneja, joita kaikki edustajat eivät aatteensa ja tulevan kannatuksensakaan takia voineet hyväksyä.
Arhinmäellä ei sitten enää ollut muuta mahdollisuutta, kuin erottaa henkilöt ryhmästä, jossa tullaan kähmimään hallituksen asioiden edistämistä.
Kaksikko ei voi ilman uusia ongelmia muodostaa virallisesti omaa ryhmää. Liittoutuminen tai loikkaus vaikka persuihin on kyllä täysi mahdottomuus. Viimeksi kun vasemmistoliiton ryhmä hajosi, ryhmän sisälle jäi vielä henkilöitä, jotka oikeastaan olivat myös ulkopuolella. Äänestivät vain taktisesti niin, ettei voitu erottaa.
Eettisesti kaksikko varmasti on korkeammalla tasolla, mutta omat perusteensa on Arhinmäen linjallakin. Opportunismia se toki on ja siksi epäilyttävää.