Lauantai 26.5.2012

Tiukka äänestys Vantaalla – uusi pomo saa jatkaa

Luotu: 
5.7.2011 11:33
  • Kuva: Vantaa/ Sakari Manninen
    Vantaan uusi Peltomäki, sd.

Jukka Peltomäki (sd.) saa jatkaa Vantaan viransijaisena kaupunginjohtajana. Asiasta päätti kaupunginhallitus tänään pidetyssä ylimääräisessä kokouksessaan.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen (kok.) esitti kokoukselle Peltomäen hyllyttämistä, mutta kokous vastusti esitystä äänin 9–7.

Kokous myös kuuli Peltomäkeä ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat esitteli hänen kytköksiään entiseen työnantajaansa arkkitehtiyhtiö Forma-Futuraan.

Peltomäki valittiin Vantaan uudeksi kaupunginjohtajaksi toukokuussa. Hän astuu virkaan elokuussa, mutta toimii sitä ennen viransijaisena kaupunginjohtajana.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Akkeli65

Vaikea uskoa, että kukaan äänesti omasta mielestään rötösherran puolesta. Uskoisin, että enemmistö ei löytänyt esitettyjä epäilyjä tukevaa konkreettista näyttöä. Julkisiin tehtäviin on jatkossa äärimmäisen vaikea löytää päteviä ehdokkaita, mikäli vaarana on "rötösherraksi" leimaaminen sillä perusteella että joku riittävän äänekäs tai vaikutusvaltainen taho meuhkaa riittävästi.

Kokoomus taisi mokata tuulesta temmatuilla "KRP vaatii hyllyttämistä" väitteillä mahdollisuuden kaapata kaupunginjohtajuuden itselleen vastoin valtuuston enemmistön tahtoa.

usjussi

En puolustele sitä, etteikö Peltomäen mahdollisia kytköksiä selvitetä. Miksi niitä ei ole selvitetty 10 vuoteen ? Kukaan ei ole huomannut väärinkäytöksiä. Jos nyt ilmenee jokin toimen vaikuttanut selvä virkarike, pitää Mäkinen panna pihalle. Hänen, jos jonkun olisi pitänyt älytä pitkään Vantaalla itse vaikuttaneena tuo ongelma. Hän ei kuitenkaan ole kykenevä analyysiin, koska hän puhuu ja puhuu, mutta ei analysoi vaikutusympäristöään.

Julistaja

Viime kunnallisvaaleissa Vantaalaiset
antoivat SDP :lle valtuudet toteuttaa
omaa kunnallispolitiikkaansa. Mitäpä
demarit muuta tekisivät kuin toimisi-
vat kuten osaavat ja tapana on ollut.

Kyllähän demaritkin saavat toteuttaa
omaa edunvalvontaansa eihän se pahem-
paa ole kuin osuuskauppojen kytkökset
valtuustoon kauppapaikkahankinnoissa.
Siinähän ei kyllä mitään väärää voisi
olla.

Rohmar

Vantaalla on paljon savua, jonka vuoksi etsitään myös tulta, eli kunnallispolitiikan korruptiota.

On toki mahdollista, että Jukka Peltomäki on pelkkä tuleen tuikattu olkikoira, elikkäs syntipukki.

Tärkeintä on nyt kuitenkin se, että Vantaalla opiskeltaisiin kunnolla se, että asioiden pitää olla, ja myös näyttää rehellisiltä.

Joohan Juuhan

Hesarin toimittajan taustat tarvitsisi myös tutkia, että mitkä suhteet hänellä on tähän kokoomuslaiseen arkkitetiin joka asian on laittanut vireille ja uhannut sillä jo useita kertoja.
Myös Hasarin ajoitus laittaa miettimään, että miksi Peltomäen kimppuun hyökättiin olemattomilla verukkeilla sen jälkeen kun hän ilmoitti, että Vantaan ykköshanke on Marja-Vantaa eikä Gumbostrandin rakentaminen Helsingin tukena.

Mielestäni tämä juttu haisee selvältä ajojahdilta jolla pyritään vahingoittamaan Vantaan mainetta.

Mitä tulee Peltomäen vuokraan niin kysympä vain, että kuinka moni soittaisi vuokranantajalleen että nosta mun vuokraa kun saan enemmän liksaa?
- Minä en soittaisi