Lauantai 26.5.2012

Vihreät sai turpaansa – ”Timo Soini on väärässä”

Luotu: 
7.7.2011 07:46
Päivitetty: 
7.7.2011 07:48
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Ville Niinistö (vihr.).

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö kokee puolueensa hävinneen rankasti edellisellä hallituskaudella. Tappio on puolueen omaa syytä. Hän ei kuitenkaan ota vastaan oppositiojohtaja Timo Soinin (ps.) kritiikkiä puoluetta kohtaan.

- Uskoimme hieman naiivisti, että olemalla hallituksessa saamme omia tavoitteitamme läpi. Saimme aika pahasti turpaan, kun hallituksen enemmistö oli kiilannut kaksi ydinvoimalaa, Niinistö sanoo Ylen aamutelevision haastattelussa.

Niinistön mielestä vihreiden ei kannata enää osallistua työskentelyyn hallituksessa, joka ei aja puolueen omia tavoitteita. Kesäkuussa aloittanut sixpack-hallitus on Niinistön mielestä hyvä hallitus.

- Nyt uusia lupia ydinvoimaloille ei myönnetä, eikä pohjoisen vesivoimaloita rakenneta. Energiapolitiikassa on hyvin paljon meidän tavoitteita.

Ville Niinistö hämmästelee myös sitä "tunteen paloa", jolla perussuomalaisten Timo Soini on moittinut vihreitä ympäristöpolitiikassa.

- Puolue, joka haluaa heikentää ympäristön suojelua, asettaa itsensä asemaan, jossa kokee voivansa arvioida meidän onnistumista.

Politiikassa puhuttanut juopa liberaalien ja konservatiivisten arvojen välillä näkyy Niinistön mielestä hallituksessa esimerkiksi kysymyksessä samaa sukupuolta olevien parien avioliitosta.

- Hallituksen sisällä arvokysymyksissä on suuria eroja. Sovimme, että hallituksella ei ole tästä yhtenäistä kantaa.

Tiistaina kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki sanoi Uudelle Suomelle, että homoliittoja voidaan käsitellä eduskunnassa vaikka asiasta ei ole hallituksen kantaa. Yli sadan kansanedustajan voimin päätöstä homoliitoista ei käytännössä voi ohittaa.

Lakialoite tuodaan ensiksi eduskunnan lähetekeskusteluun, minkä päätteeksi se lähetetään valiokuntakäsittelyyn. Puhemiesneuvosto (eduskunnan puhemiehet ja pysyvien valiokuntien puheenjohtajat) esittää eduskunnalle, mihin valiokuntaan laki lähetettäisiin. Vuorinen pitää lakivaliokuntaa todennäköisimpänä vaihtoehtona nykyisistä valiokunnista.

Puhemiesneuvoston ehdotus ei ole kuitenkaan määräävä, vaan yksittäinen kansanedustaja voi tehdä oman vastaehdotuksensa. Tämä merkitsisi sitä, että eduskunta äänestäisi, mihin valiokuntaan aloite lähetetään käsiteltäväksi.

Jos sukupuolineutraalia avioliittolakia puuhaava työryhmä ei pidä mitään valiokuntaa sopivana, voi kuka hyvänsä ryhmän edustajista ehdottaa uuden, tilapäisen valiokunnan muodostamista.

Ville Niinistö sanoo Ylelle, että jos 100 kansanedustajaa puoltaa lakia samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeudesta, valiokunnilla on "moraalinen velvoite" hoitaa ehdotus laiksi.

Eilen kokoomuksen Lasse Männistö kertoi US:lle, että hän olisi valmis perustamaan tilapäisen valiokunnan homoliittojen ajamiseksi läpi eduskunnassa.

Homoliittojen kannattajien menettelyä eduskunnassa on kuvattu "demokratian irvikuvaksi".

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vyötiäinen

Vihreät ilmoittivat jo kuukausia ennen vaaleja, etteivät mene hallitukseen Perussuomalaisten kanssa. Mistään asiasisälllöstä ei suostuttu edes neuvottelemaan!

Tuollainen käytös on ennenkuulumatonta ja hyvin ylimielistä.
Sitten 70-luvun ei tuollaisia boikotteja ole poliittisessa elämässämme ollut.

Vihreät ovat vanhentunut liike tai nykyään puolue. Kaikki puolueet ovat nykyään vihreitä. Kaikkihan kannattavat luonnonsuojelua ja "vihreitä arvoja".

Vihreitä brändätään vieläkin muka ei-puoluemaiseksi ja edistykselliseksi liikkeeksi. Tosiasiassa se on aivan tavallinen valtapuolue, jonka johto haluaa valtaa vallan takia.

On aika puhkaista vihreä kupla ja lopettaa Vihreät. Politiikka on politiikkaa ja epäpoliittisuudella ratsastaminen on äänestäjien huijaamista.

Andrea C.

Vihreät muistuttaakin stalinisteja 70-luvulta.

Vihamielisyys yksityisomistusta, esimerkiksi metsätiloja kohtaan. Kaikenlaisten verojen avulla elämän vaikeuttaminen ja kontrollointi. Typerien hankkeiden, kuten hyötysuhteeltaan heikon tuulivoiman edistäminen. Ihmisten kerääminen asumaan samaan paikkaan jne...

Koko touhu on vaan puettu vihreään valepukuun.

kpyora

Virheiden logiikka pettää. Jos oletetaan, että hilidioksipäästöillä on jotain merkitystä, niin Virheiden pitäisi kannattaa ydinvoiman lisärakentamista.

de comments

jotain logiikkaa ajamissaan asioissa ylipäätään? Päämääränä näyttäisi olevan vain kaikenlaisia lisäveroja tai -maksuja, jotka heidän mielestään luo vihreämpää Suomea. Yksinkertaista, eikö totta?!!

IsoKimppuLimppuja

sulkee omansa näillä tietämin. Millä luulet heidän tuottavan sulkemisista aiheutuvan vajeen, tuulellako? Tästä johtuen päätös tulee muutaman vuoden kuluttua peruuntumaan, kunhan viheriöiden Japani-traumat ovat hiukan heikenneet ja yleinen puute pukkaa päälle. Puute johtuu muustakin kuin ydinvoiman puutteesta, kuten on maailmalta havaittavissa ja talousmyllerrys osoittaa.

jalmari47

Jos ei saa rakentaa turvevoimaloita, puuenergia voimaloita, kivihiili voimaloita, vesivoimaloita, ydinenergia voimaloita, niin pelkällä tuulellako ja auringolla pyöritetään suomalaista yhteiskuntaa ja teollisuutta?? On tämä vihreitten näkemys perseestä ja syvältä!!
Itse olen sitä mieltä että jos ei mikään kansallisesti, isänmaallisesti tuotettu energia ole sopivaa nykyiselle HULLULLE HALLITUKSELLE niin sitten meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin rakennamme lisää ydinvoimaa!!
EU:n alueella on suuri ongelma että minne voidaan sijoittaa ydinjätteet?? Tietysti Suomen kallioperään!! Meillä on järkkymätön kallio johon pitää rakentaa 500 metrin syvyyteen suuria luolia ja käytäviä niinkuin nytkin.. Ottaisimme vastaan Suurta korvausta vastaan koko EU:n ydinjätteet!!
Venäjällä KAIKKI YDINJÄTTEET 60 vuoden ajalta ovat maan pinnalla suojaamatta.. Etkö ole huolissasi niistä yhtään??

arvieno

Meni kyllä niin päin että ensiksi persut julistivat joka paikassa etteivät he missään oloissa sovi hallitukseen vihreiden kanssa. Aikansa sitä kuunneltuaan vihreät ilmoittivat että sama sopii heillekin.

hoikkapoika

ympäristön suhteen.turvetuotanto voi saastuttaa vapaasti vesistöjä.Maatalous voi vapaasti laskea kemialliset lannoitteet Itämereen.Myös muihin vesistöihin.Kuinkahan moni vihreä on edes käynyt kehä 3 ulkopuolella ja nähnyt oikeaa luontoa.

Eki54

Vihreät ovat hallituksessa rökäletappiostaan huolimatta vain Jykän armosta, siksi että kaikki piti haalia jotta saataisiin EU vakausrahastoille tuki. Eli saatiin lastemme rahat pankkiirien vapaaseen käyttöön. Se sateenkaari päättyy sontakuoppaan. Vihreiden loputon uusien verojen keksimiskyky/himo on tarpeen kun tarvitaan syntipukkia joka ottaa piikkiinsä mitä vaan pysyäkseen hallituksessa. Sinnemäki osoitti että heillä ei ole mitään kykyä ajatella mistä Suomi elää ja miten reaalitalouteen luodaan elinkeinoelämän kautta työpaikkoja. Nämä itseään älykkäinä pitävät eivät ymmärrä siitä höppäsen pöläystä. Veroja ja velkaa vaan lisää ja kaikki julkiseen talouteen toistemme paitojen pesuun. Kosketuspinta markkinatalouteen on utopististen mielikuvien kautta. Tarvittiin kirvesmies Ihalainen työministeriksi jotta joku tolkku saataisiin palautettua työllistämiseen. Siirryttiin taivaanrannan maalareista vankkaan työelämän kokemukseen ja kyvykkääseen johtamiseen. Vihreitä ei ollenkaan haittaa että he ovat saamaton marginaalijoukko. Pettivät itseään Al Gore:n ilmastohuijauksessa. Gore:n huijaus oli kuin pelastusrengas johon tarrautua kun puolueen merkityksettömyys alkoi käydä yhä ilmeisemmäksi.

reijahirn

kokonaan olemasta jos ne jatkavat ihmis- ja maaseutuvihamielistä politiikkaansa. Miksi vihreät ajavat autoihin gps-seurantaa jos ruuhkaa on korkeintaan Helsingissä. Pensassa on jo vero, eli jos ajat niin maksat. Suuri osa kansasta ei tule suostumaan siihen, että heidän ajojaan vakoillaan. Paskalaki oli turha ja aselakifiaskon läpiajossa vihreät olivat mukana. Vihreät uskovat vielä ilmastonmuutokseen, vaikka sekin on todistettu valeeksi. Ja miksi askarrellaan noin äänekkäästi hohokysymyksen kanssa, vaikka sillä ei ole mitään merkitystä. Miksi vihreät eivät vastusta liittovaltiokehitystä, sehän on todellinen vaara Suomelle.

tha

Voitko laittaa vielä jotain faktaa tuon "ilmastonmuutos on todistettu valeeksi" -väitteen tueksi? Ja ei sitten mielellään esim minkään jenkkiläisen öljyrahoitteisen metodistiyliopiston jorinoita...

reijahirn

mutta netistä löytyy tarpeeksi tavaraa todistamaan asian. Muistaakseni Kissankulmasta-blogissakin on faktaa tästä. Kukaan ei ole pystynyt todistamaan, että ilmastonmuutos on totta. Se on vain yksi globalistien juonista ajaa läpi maailmanhallitusta sekä maksattaa ihmisillä turhia veroja.

joukoakoskinen

Eivät istuisi sekuntiakaan hallituksessa joka
kieltää yhdenkään ydinvoimalalupahakemuksen.

Mutama linkki:

<A HREF="http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69090-george-monbiot-ydinvoiman-vas...
George Monbiot:</A>
" ydinvoiman vastustajat ovat johtaneet meitä harhaan . . .
olen tehnyt syvästi järkyttävän havainnon. Ydinvoimaa
vastustava liike, johon itse kuuluin, on harhaanjohtanut maailmaa säteilyn terveysvaikutuksista.
Esittämämme väitteet eivät perustu tieteellisiin tutkimuksiin, ovat vailla todisteita, ja pahan
kerran vääriä. Olemme tehneet muille ihmisille, ja itsellemme, kauhean karhunpalveluksen."

Että sillee - anti mennä kun on POLIITTINEN alamäki.

Vaihtoehto ei kelpaa.
http://virtual.vtt.fi/virtual/gen4fin/

salakankee

"Ville Niinistö sanoo Ylelle, että jos 100 kansanedustajaa puoltaa lakia samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeudesta, valiokunnilla on "moraalinen velvoite" hoitaa ehdotus laiksi. Eilen kokoomuksen Lasse Männistö kertoi US:lle, että hän olisi valmis perustamaan tilapäisen valiokunnan homoliittojen ajamiseksi läpi eduskunnassa.
Homoliittojen kannattajien menettelyä eduskunnassa on kuvattu "demokratian irvikuvaksi"."

Olisiko nyt kuitenkin puolueen ideologian ja arvon mukaista vain keskittyä ympäristöoppiin ja ympäristön suojeluun.
Kuulisin mieluummin suustanne palopuheita Leningradin alueen sikaloiden, kanaloiden baskanlevityksestä sikäläisiin metsiin ja järviin. Sopisiko tämä käytäntö? Mulle sopisi paremmin.

semi

Jos sata edustajaa kannattaa kymmentä lisävoimalaa niin valiokunnilla on moraalinen velvoite hoitaa ehdotus laiksi. Onneksi vihreät sitten varmasti ymmärtävät moraalisen velvoitteensa.

IsoKimppuLimppuja

Mielestäni eduskunnassa olisi paljon tärkeämpiäkin asioita hoidettavana. Kuka estää homojen yhteiselon? Avoliitossa näin pakanaheterona on mennyt aivan hyvin.

Olisikohan maailman taloustilanne suurempi keskustelun aihe. Tai kaikkia suomenkielisiä körmyyttävä lilliputti pakkoruotsi, noin niinkuin tasa-arvo mielessä.

Eikä pidä unohtaa perustuslain muutosasiaa, joka toteutuessaan veisi lopunkin kansanvallan ja Suomi-provinssin itsenäisyyden.

Pitääkin pyrkiä Perussuomalaisten jäseneksi tai ainakin liittyä kannatusjäseneksi, rahhoo pitää saada rattaisiin, ei tästä muuten mitään tule sateenkaarien kanssa. Vihreisiin on kuulemma ryntäys meneillään, en kyllä ymmärrä miksi.

ristoi

Vihreiden eräs turpaansaannin syyhän oli, että he keskittyivät liikaa haukkumaan toisia (Soinia ja pahoja), kun olisi pitänyt olla esittää jotain omaa ja hyvää.
Kun vieläkin näyttäisi olevan samaa vikaa, niin eiköpä tuo sama selkäsauna jatkune?

ristoi

Eihän virheiden tekeminen ole laissa kiellettyä. Se ei vain useinkaan kannata. Kyse on painopisteestäkin: jos painopiste on Soinissa, äänet menevät painopisteen suuntaan.

salakankee

kustannuksia tyhjästä, MEILLE kunniallisille ihmisille jotka nyt esim. käyttävät (lue tarvitsevat) autoa päivitäin.
Sellainen kiusantekohan on silkaa ilkeyttä! Sillä kun ei maailmaa paranneta! Suomen vaikutus maailman ilmastoon on kuin kärpäsen pieraisu Saharassa.
Jos haluaa tuloksia, kannattaa edistää ympärsitönhuoltoa esim Kiinassa

ristoi

Monien käsitys on, että vihreiden oikea motiivi onkin kiusanteko tavallisella suomalaiselle, joka syö lihaa, ajaa autolla, on hetero, käy töissä ja voi vielä kuulua kirkkoonkin.

salakankee

Väärin kasvatetuista kakaroista tulee juuri tuollaisia yhteiskunnan painajaisia, kiusanhenkiä!
Remmiä tarpeen mukaan, se vie oikeaan suuntaan!

Jouko Heyno

"- Uskoimme hieman naiivisti, että olemalla hallituksessa saamme omia tavoitteitamme läpi...

...vihreiden ei kannata enää osallistua työskentelyyn hallituksessa, joka ei aja puolueen omia tavoitteita. Kesäkuussa aloittanut sixpack-hallitus on Niinistön mielestä hyvä hallitus."

Huomaako joku muukin Niinistön kommenteissa jotain lapsellista?

IsoKimppuLimppuja

olen huomannut, että uudet ministerit ilmeisesti paniikissa puhuvat ristiriitaisesti, jopa yhdessä lauseessa. Homma on melko leväällään kaikessa mielessä.

qed

Fossiilisten polttoaineiden hiukkas- ja säteilypäästöt aiheuttavat Suomessa vuosittain arviolta 3 000 ennenaikaista kuolemaa.

Vähemmän ydinvoimaa merkitsee enemmän säteily- ja hiukkaskuolemia. Yhdellä uudella ydinvoimalalla voitaisiin ehkäistä arviolta 200-300 ennenaikaista kuolemaa vuosittain.

Miksi vihreät haluaa estää tämän ja siten epäsuorasti tappaa ihmisiä? Vaatiiko ydinvoiman vastustamisuskonto todellakin satoja ihmisuhreja vuosittain?

joukoakoskinen

Sitä saa mitä tilaa. Elinkustannuksia pitäisi alentaa jotta köyhimmätkin voisivat edes jotenkin. Tukea näin vähemmän ja harvemmille. Vasurivihreät ajavat hyvinvoinilaivan kiville kurittamalla maksukykyisen keskiluokan avustusen saajien luokkaan.

Samalla kaikkein köyhimmille lisätään asumis-, liikenne-, ruoka-, ja sähkölaskua enemmän kuin mitä toisella kädellä annetaan. Lisätään paperisotaa jotta saadaan serkkutyttökin kelan/kunnan hommiin.

Luomansuu

Persujen menestys oli vihreiden hallituksessaolon ansiota. Suuri halu määräillä muita ja laatia puritaanisia direktiivejä teki tehtävänsä.

Tänä aamuna Ville Niinistö mainitsi, että jopa Satu "Lamppu" Hassi kehui uuden hallituksen ohjelmaa - tämä on kuin kuoleman suudelma. Tämä hallitus ei istu kauan, toivottavasti.

SIMO PERTTULA

Jota voisi sanoa Linkolan lipun alla eteenpäin! Nyt olisi kiireesti tehtävä lakialoite Fortumin ydinvoimalan puolesta. Sille ei vielä myönnetty mitään lupaa?
Se oli suuri virhe. Yli sata nimeä kansanedustajista on helppo kerätä ydinvoiman puolesta? Emmehän halua Vihreiden Linkola-linjalle.

semi

Merellä pyörivät tuulipuistot oikein toimivat? ihan itsekseen ja kestävät suolavettäkin oikein mainiosti eivätkä tarvitse huoltoa, lisäksi linnut tykkäävät kun voivat muuttomatkalla levähtää propellin päälle istuskelemaan.

Vihreät eivät ole muutoin koskaan kaiketti puhuneet eläintensuojelusta eivät ainakaan lintujen ja hyönteisten kun propellit pyörivät.

Hakkuri

Mitä nämä vihreät hihhulit oikein tekevät hallituksessa jos puolue ei pysy ruodussa. Niinistön olisi syytä kääntää kelkkansa ja laittaa kansanedustajansa kuriin puolueen hallituskelpoisuuden säilyttämiseksi!

Soini on aivan oikeassa ihmetellessään vihreiden oikeutta erivapauteen asiassa kuin asiassa. Sama meno jatkuu hallituksesta toiseen.

Kataisella homma lähtenyt lapasesta täysin eikä tämä hallitus elä neljää vuottaa.

semi

Temput pitäisikin kääntää kokoomuksen syyksi jotta kyseinen puolue heivattaisiin sinne minne kuuluu, valitettavasti siperia on venäjää mutta kai tässä joku sopimus voitaisiin kuitenkin solmia.

meh

Kristillisillekkin sanottiin, että homoavioliittoja ei ruveta tässä hallituksessa tunkemaan läpi. Voidaan se vihreillekin luvata vaikka mitä, mutta kun sitten niitä ydinvoimaloita myöhemmin taas harkitaan, saavat cityhipitkin näpeilleen tuntuvasti.

Hymiö

"Ville Niinistö kokee puolueensa hävinneen rankasti edellisellä hallituskaudella. Tappio on puolueen omaa syytä."

Siinähän se. Ja nyt Vihreät jatkavat samalla kaavalla kuin edellisen neljä vuotta: kiusaavat ihmisiä täysin typerillä laeilla ja yhteiskunnan jarruttamisella. Pelottelevat maapallon tuholla: se on siun syy. Ei ole.

Saman linjan jatkaminen onneksi tiputtaa Vihreiden äänimääriä vastakin. Kannatuskäyrä on jyrkästi alaspäin eikä sen suuntaa muuteta samaa pastaa jauhamalla. Veikkaan Vihreiden kansanedustajien määrän puolittuvan viideksi ensi vaaleissa. Toki siinäkin on viisi liikaa.

tkp

Millähän vihreät kuvittelevat että Suomessa tehdään sähköä jos ei ydinvoimaa eikä vesivoimaa lisätä? Kivihiilellä? Ja sehän ei sitten saastuta? Vai palataanko takaisin keskiajalle ja aletaan elämään kallioluolissa? Pelottaa että tälläiset taivaanrannanmaalarit joilla ei ole mitään käsitystä elämän realiteeteistä saa päättää meidän tulevaisuudesta.

antiSynergy

"Riittää, että vihreät oli mukana hallituksessa, joka hyväksy net ydinvoimajutut. Ei auta selitellä. Olen niin pettyny teihin."

Vihreiden kannattajat ovat hassuja. Puolue ei äänestä ydinvoiman puolesta, mutta se on silti vihreiden vika että ydinvoiman puolesta olevat saavat ENEMMISTÖLLÄ asian hoidettua.... ja siksi käännytään omia asioita ajavaa puoluetta vastaan ja samalla autetaan täysin päinvastaisia asioita ajavia puolueita :D Ja oppositiossa taas ei pystyisi ajamaan yhtäkään omaa asiaa joten..... noh, eihän realismi aina ole kai tärkeä asia.....

Ei ihmekään että vihreät ei ole kasvanut yhtä paljon kuin esim. muualla Euroopassa. Suomen vihreiden kannattajat luulevat kuin persut saavansa 100% kaiken haluamansa läpi, ja sitten jos se ei onnistukaan niin voi voi voi......

Jouko Heyno

En oikein ymmärrä:

"Ja oppositiossa taas ei pystyisi ajamaan yhtäkään omaa asiaa joten..... noh, eihän realismi aina ole kai tärkeä asia....."

Onko hallituksessa päästy ajamaan omaa asiaa?

"Uskoimme hieman naiivisti, että olemalla hallituksessa saamme omia tavoitteitamme läpi..."

Hallituksessa oltaessa tuetaan julkisesti hallituksen politiikkaa, oppositiossa ei.

Virheet ovat olleet tukemassa politiikkaa, joka on vastoin puolueen linjaa.

Sitäkö on "realismi"? Vai se ministerinpalkkako on ratkaissut asian?

Matti O Koskela

Kun poliitikko, tämä Ville Niinistö, kertoo kansalaisten mielipiteiden kuulemisen olevan tarpeetonta, koska poliitikko tietää asiat paremmin kansan puolesta, täytyy todeta miehellä ja edustamallaan liikkeellä olevan mielenterveydellisiä ongelmia pahemman kerran.

Onneksi tässä läpinäkyvässä internet-ajassa kansalaiset ovat tajunneet punaviherstalinismin oikean kupletin juonen. Jokainen Niinistön edustama asia sotii viimeisen päälle kansan moraalia, oikeudentuntoa, perusarvoja ja arvostuksia vastaan. Liike joka oikeasti kuvittelee suomalaisuuden olevan jollain impivaaralaisella tasolla, ei ole tästä maailmasta ja on itse pihalla kuin lintulauta.

Pahimpia kämmäyksiä juuri nyt on tämä homoavioliittojen muilutus käpykaartilaisten kammioista lakialoitetasolle. Ennenkuulumatonta härskiä kansalaisten mielipiteiden ylikävelyä. Ellei mikään muu auta, pitänee jonkun varmaan perustaa oikein erillinen liike vastustamaan näitä punavihreiden edustamia ammatti-idiotismi-ohjelmia.