Lauantai 26.5.2012

Sääjuttu: tältä näyttää viikonloppu

Luotu: 
7.7.2011 12:19
  • Aurinkolaseja tarvitaan vielä viikonloppuna.

Ensi viikon alussa Suomen säässä tapahtuu muutos. Siihen asti viikonloppu kuluu helteisissä tai lähes helteisissä keleissä.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela kertoo Uudelle Suomelle, että lauantaihin asti koko maassa vallitsee helle. Sitten alkaa muutos:

- Lauantaina Länsi-Suomeen saapuu sadetta ja ukkosta. Iltaan mennessä sateet kulkevat itään, Korpela ennustaa.

Sateet jatkavat jossain muodossa vielä kohti pohjoista ja itää sunnuntaina. Korpela arvioi ennusteesta, että sadekuuroja on luvassa Itä-Suomessa ja Lapissa.

Koko maassa päästään kuitenkin lähelle hellerajaa vielä sunnuntainakin.

Alkuviikko muuttaa

Maanantaina säätilaan tulee muutos. Ilma muuttuu epävakaiseksi, ja lämpötilat liikkuvat 20-25 asteessa. Lopullinen lämpö riippuu sateista, jotka tulevat paikallisina kuuroina koko maassa.

Maanantaina voi myös ukostaa koko maan alueella.

Tästä eteenpäin ilmatieteen laitoksen säämallit muuttuvat erittäin epävarmoiksi. Skenaarioita on kaksi: voimakas yhtenäinen saderintama iskee Suomen ylle etelästä käsin, tai tavallinen suomalainen kesäsää (sataa, tai ei sada, lämpöä noin 20 astetta) jatkuu.

- Keskiviikkoa lähestyttäessä ilma viilenee. Riippuu mallista, kuinka dramaattista viileneminen on, Korpela ennustaa.

Forecan version viikonlopun säästä voit tarkistaa Uuden Suomen sääpalvelusta.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit