Ilman palveluspaikkaa jääneiden siviilipalvelusmiesten sijoittamisesta on tullut riitaa. Nyt Lapinjärven koulutuskeskuksessa 362:n päivän siviilipalveluksen viettävät miehet haluttaisiin laittaa oikeisiin töihin.
Niin kutsutut legioonalaiset eivät ole itse löytäneet palveluspaikkaa itselleen, joten he viettävät vuoden Lapinjärvellä.
Helsingin Sanomien haastattelema koulutuskeskuksen johtaja Mikko Reijonen vastustaa legioonalaisten pakkosijoittamista valtion virastoihin. Hänen mukaansa miesten motivaatio ei riitä.
- En näe kauhean mielekkäänä pakkomäärätä velvollisia palveluspaikkaan. Se ei ainakaan paranna palveluspaikattomien monesti ennestään huonoa palvelusmotivaatiota, Reijonen sanoo lehdelle.
Eri mieltä on siviilipalveluksen kehittämistyöryhmä, jonka raportti julkaistiin keväällä. Raportissa ehdotetaan, että palveluspaikattomat määrättäisiin töihin. Työryhmän mielestä velvollisten tulisi sijoittua "yhteiskunnan kannalta mahdollisimman hyödyllisiin töihin".
Ryhmä antaisi myös naisille mahdollisuuden suorittaa siviilipalvelus vapaaehtoisena. Tällä hetkellä nainen pääsee sivariksi vain haettuaan armeijaan ja siirtymällä siviilipalvelukseen vannottuaan sotilasvalan.
Raportissa ehdotetaan myös, että siviilipalveluksen pituus ei lyhenisi. Suomi on saanut huomautuksia siitä, että asevelvollisuus on lyhimmillään alle puolet siviilipalveluksen pituudesta.
Suomessa vuosittain jonkin verran alle 2 000 miestä suorittaa siviilipalveluksen. Naisia palvelukseen tulee silloin tällöin.
Lue Helsingin Sanomien juttu täältä. Raportti työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Pitäisikö siviilipalvelusmies pakottaa töihin valtiolle? Vastaa Uuden Suomen kyselyyn.

Kommentit
Motivaatio?
Kun vain makaa, haisee ja pelaa pleikkaria, apatia lisääntyy. Vanha kansa tiesi: "Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa" - "Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä". Tunnen pari tälläistä "legioonalaista" - koulu meni huonosti, ei ammattia, eletään sosiaaliturvalla, kasvatellaan kukkaa ja pääosin loisitaan. Pitkällä tähtäimellä ennuste ei ole hyvä. Ehkä se pakkotyö olisi paikallaan, Venäjältä voitaisiin ostaa työleirikokemusta.
Pyh.
"Palaa reppu täynnä kultaa, ja jalokivet kaulassa tai voit palata kyllä yhtä tyhjän takia, joten loppupeleissä mielummin sitten kilven päällä."
Pakkotyötä sukupuolen perusteella?
Koska naiset eivät joudu siviilipalvelukseen, ehdotan että äitiyslomitusjärjestelmä uudistetaan ja työnantajan on valittava ehdolla olevista siviilipalvelusmiehistä sopivin äitiysloman ajaksi. Palkka menisi siviilipalvelusmiehelle.
Koska äitiyslomaedut ovat yhteiskunnan maksamia, on lomitus tapa saada hoidettua muita yhteiskunnan tehtäviä siinä siivellä.
Koko siviilipalvelujärjestelmä on järjetön
Se pitäisi muuttaa veronkorotukseksi, joka vastaisi asepalveluksen laskennallista maanpuolustushyötyä. Näin jokainen saisi itse valita, meneekö inttiin vai maksaako lisää veroja. sama tietysti naisille. Näin ratkeaisi myös "aatelintsarien" ongelma (totaalikieltäytyjät).
Ratkaisu olisi kuitenkin liian helppo, joten sitä tuskin toteutetaan.
Juttu ei pidä paikkaansa
Hesarin paperiversion artikkelissa mainitut legioonalaiset kertoivat, että kotipaikkakunnalla toki olisi sivarihommia olllut, mutta ne eivät kiinnostaneet.
Lukekaa vaikka itse.
Kriisiaikana kaikki on toisin
Riippumatta siitä oletko käynyt intin, oletko sivari tai jopa vapautettu niin sotatilan vallitessa olet yhtälailla velvollinen osallistumaan puolustukseen. Ihan samalla tavalla tämä realisoituu jokaiselle Suomen miehelle. Ymmärrän jotenkin sivareiden halun olla kajoamatta aseisiin, mutta kriisitilanteessa ei enää tosiasiassa kysytä tai anneta mahdollisuutta valintaan.
Myönnän, että olen jo sen verran vanhempaa ikäpolvea, että aika ehkä ajaa tämän ajatteluni ohi, kun intin merkitystä koko ajan pienennetään. Toivon, ettei asian merkitystä kovin pian käytännössä testata.
Kun kaikesta tekemisestä vetäytyvä sivari (legioonalainen) tai jopa siviilipalvelusta kieltäytyvä ei ole valmis tekemään mitään tämän yhteiskunnan edestä, niin hyvin voidaan mielestäni kysyä, miksi tämän yhteiskunnan tulisi tehdä jotain hänen hyväkseen? Mihin ajatukseen perustuu se, että hän katsoo oikeudekseen vain olla ruokakupilla, mutta ei ole valmis lainkaan keittämään puuroa. Kiitos kuitenkin niille sivareille, jotka hoitavat palveluksensa kunnialla loppuun asti tekemällä myös oman osuutensa. Heitä voin sentään arvostaa vaikka ajattelenkin eri tavalla.
Mitä helvetin legioonalaisia?
Miten tämmöinen rupusakki käyttää maailman arvostetuimpien sotilaiden nimeä? Jos nimen pitää alkaa L-kirjaimella, niin käyttäkää vain reilusti paremmin sopivaa Lintsari-nimitystä.
Arvovalintoja arvojen tyhjiössä
Jonkinlaiselle psykologiselle arvioinille ja elämänhallintakurssille tuntuisi olevan "kysyntää" ...
Jos pitää elämää siinä suhteessa arvokkaana, ettei tartu aseisiin, niin tuntuu erikoiselta, että samassa on silti valmis haaskaamaan oman arvokkaan elämänsä vetelehtimiseen ja omaehtoiseen syrjäytyneisyyteen "motivaation puuttuessa".
Humaaniksi esitetty valinta saa näin epähumaanin toteutuksen ja epäitsekäs arvovalinta muuntautuu itsekkääksi vastuuttomuudeksi.
Mutta joutuuhan työtönkin "pakkotyöhön"
jos sellainen "ei haluttu homma" tarjotaan työkkäristä, tai sitten tulee rangaistus karenssina.
Konnunsuon vankila pitaisi
Konnunsuon vankila pitaisi avata uudestaan aseistakieltaytyjien tyolaitokseksi. Isot pellot ovat siella viljelyvalmiina.