Lauantai 26.5.2012

Poliisipomon viesti poliitikoille: ”Ei vaikuta lainkaan hyvältä”

Luotu: 
15.7.2011 09:24
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Poliisiylijohtaja Mikko Paatero.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on huolissaan nykykehityksessä, jossa väkivaltarikollisuus ja varkaudet lisääntyvät, mutta poliisin resursseja vähennetään samaan aikaan.

– Yhtälö ei vaikuta lainkaan hyvältä. Näiden ilmiöiden välillä ei välttämättä ole syy–seuraus-suhdetta, mutta sen mahdollisuuttakaan ei voida sulkea pois. Toivoa sopii, että teoriaa ei testata tämän enempää käytännössä kaduilla, Paatero suomii blogissaan.

Väkivaltarikokset ovat nousseet jo ennätyslukemiin. Alkuvuonna tammi–kesäkuun aikana niitä ilmoitettiin poliisille yli 20 000 kappaletta. Määrä on 17 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten ja poliisi huomauttaa, että vielä 2000-luvun alussa koko vuonna väkivaltarikoksia ilmoitettiin alle 29 000.

Myös autoihin ja liikkeisiin on tunkeuduttu aiempaa useammin. Ajoneuvorikollisuus on lisääntynyt ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen, erityisesti moottoripyörien anastukset.

– Jaksan ainakin vielä uskoa, että päättäjät ihan oikeasti paneutuvat asiaan, eivätkä pidä miljardien mietinnässä muutaman kymmenen miljoonan asiaa toisarvoisena ja mitättömänä asiana, Paatero toteaa.

Henkilöt: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

hanari

Jos poliisi soluttautuisi muuallekin kuin lesken peiton alle, se löytäisi varkausverkostojen solmukohdat. Istuskeleminen alan miesten kuppiloissa avartaa tietämystä.

Kun kaikki muu kuin poliisit tietävät varastetun tavaran ostajat ja marin välittäjät, on järjestelmässä vika. Ei resursseissa.

Ola

...kysytäänpäs asiaa vasureiden, vihreiden ja demareiden vasemman siiven edustajilta onko poliiseja liian vähän. Vastaus on EI ole. Poliisit ja virkavalta pois. Silloin anarkismimme ja rikollisuus pääsevät rehoittamaan oikein kunnolla. Sehän on meidän tavoitteemme.

TapioTTT

Voi sentään ressukoita alkaako vihdoinkin "polliiisipäällikkökin heräämään" meinaan kun esim tämänkin nettilehden palstoilla on jo jokunen vuosi erittäin vahvastoi kritisoitu lisääntyvästä niin kotimaisesta kuin ulkomaalaalaisesta kriminaalisoitumisesta suomessa.

Mutta taitaa edelleen nämä "muumimamman" Tarjan ja hänen aatesisariensa humaanit aatteet edelleen olevan niin vahvat että maalaisjärjellä ei ole tässä maassa enään mitäänkäyttöä

Ed Göran

Paljonko poliisien määrän lisääminen vähentäisi väkivaltaa? Jos poliisien määrä kolminkertaistettaisiin loppuisiko väkivalta?

Jos poliisi kohdentaisi paremmin voimavaransa väkivaltarikollisuuden torjumiseen, mitkä olisivat ne toimenpiteet?

raven

Poliisin nykyiset resurssit ovat alimitoitetut vaikkei väkivaltarikollisuudesta puhuttaisi mitään. Jos kyseessä on vähänkin vähäpätöisempi asia (esim. häiriökäyttäytymiseen puuttuminen), tällä hetkellä hätänumeroon soittaja saattaa hyvin helposti saada vastauksen, ettei resursseja ole tällä hetkellä irrottaa, mutta käydään kun voidaan (=tuntien kuluttua). Vastaavasti harvemmin asutuilla seuduilla lähin poliisi saattaa nykyään olla satojen kilometrien päässä tai ainoa käytettävissä oleva partio on menossa aivan toisella puolen lääniä. Kyllä siinä riittää romanialaisille ym. tuontivarkaille lääniä temmeltää - tervetuloa vain kaikki tänne ryöstelemään ja petkuttamaan. Meillä ei moisesta välitetä - ainakin jos hallitukselta kysytään.

TapioTTT

Kiittäkäämme humaaneja Vihreita. Kepu, erityisesti Vanhasta ja hänen entistä hallitustaan mukaan lukinen kaikkia typeriä hyväuskoisia hölmöjä politikkoja jotka suuressa "viisaudessaan typeryydessään" ovat tuhoamassa suomalaisen yhteiskunnan ja siinä sivussa koko euroopan ja länsimaisen sivistyksen.

TakojaIlmarinen

Suomessa poliisin näkee ohiajavassa autossa eikä riitä yksi poliisi/auto vaan niitä iskustelijoita tarvitaan kaksi!
Toinen paikka jossa näkee poliisiauton on jonkun kuppilan edustalla jossa poliisit "viettävät siestaa".

Olisi mielenkiintoista nähdä kävelevä poliisi. Olen kesän aikana jo bongannut kaksi lettipäistä (blondi) poliisia ajamalla polkupyörillä! Heitäkin tarvittiin kaksi, koska kuka sitä yksinään jaksaisi seurustella pitkän työpäivän ajan!

Jos kohtaat ratsupoliisin niin taatusti toinenkin on jossain lähistöllä.
Siihenkin hommaan tarvitaan kaksi poliisia!

jay

ainakin norjassa ja usassa poliisit uskaltavat liikkua yhden hengen partioillakin. ei kai suomi paljoa vaarallisempi ole?
ei tietenkään tarkoita, että esimerkiksi mopopoikien kerhoja tarvitsisi yksin mennä ratsaamaan vaan paikalle useampi yhden hengen partio.
taas kun kaupassa jää nakkivaras kiinni, niin kyllähän sitä sakottamaan riittää yksikin poliisi.

toinen asia on sitten että eihän poliisilla nykyiselläänkään ole tarpeeksi rahaa autoihin. puoli miljoonaa ajettu wolkkari ei ole poliisiautona mikään harvinaisuus enää.

Tumpelo

Kukkaruukkujen metsästäjät mitään valtion tukea ansaitse. Tekisitte oikeita töitä niin teitä ei pidettäisi niin turhina että joudutte itse kustantamaan harrastuksenne.

raven

Ei kannata poliisiin kohdistaa kiukkuasi menetetyn kannabisviljelmän vuoksi. Poliisi pyrkii ylläpitämään kulloinkin vallitsevaa lakia. Jos laki ei miellytä, rupea ajamaan asiaasi, vetoa lainsäätäjiin ja äänestä mieleisiäsi henkilöitä eduskuntaan. Jos saat riittävästi kansaa asiasi taakse, laitkin voivat vielä muuttua haluamaasi suuntaan.

Tlo

Kyseinen kirjoittaja varmaankin kritisoi poliisin resurssien kohdennusta, ei niinkään lakeja.

Ja kyllähän se itseänikin kyrpi että poliisi levitteli käsiään tehdessäni rikosilmoitusta automurrosta. Kuulemma mahdollisuus selvitä oli resurssien puutteessa pyöreä nolla. Eipä heitä kiinnostanut edes nähdä autoani.

Pari viikkoa myöhemmin poliisi kuitenkin sai yllättäen resursseja roudata kaikkialta maasta neljä sataa poliisia täysissä mellakkavarusteissa Helsinkiin saartamaan muutaman punkkarin ja koko joukon satunnaisia sivullisia koko illaksi.

PR-temppuihin kyllä on varaa, kansalaisista ja heidän omaisuudestaan viis!

MURSU

jos nää viher-sateenkaari-pupukuusikkolaiset- alkaa maan turvallisuutta puputtamaan, niin jonkun täytyy pistää järjestystä, tämmöseks tää menee ton nykyisen hippalo-porukan kanssa!

Kokoomus, SDP, Vasemmisto, Vihreät...KD on sentään vielä isänmaan asialla, mutta ei yksin tossa 6-packissa voi...sitte seuraavalla kerralla Perussuomalaisten kanssa KD:ki pääsee laittamaan maan turvalliseen järjestykseen.

TapioTTT

Parempi näin kuin edessä oleva loputon ja kasvava turvattomuus ja rikollisten älytön paapominen "ala sosiaalimammat ja hyväuskoiset hölmöt".

nichiren

Jännää että Paaperon mielestä ei ole mitään ongelmaa siinä että nuo vähätkin resurssit pitää kohdistaa väärin, on ihan ok että erilaisten hakemusten päällä istuvat laki- ja/tai hallintokoulutetut byrokraatit saavat pitää tuottamattoman työnsä ja oikeaa poliisityötä tekevät poliisit täyttävät työtöntyötön-lappusia.

Ja että käytetään enemmän työaikaa lakia noudattavien kansalaisten vahtimiseen ja kyykyttämiseen kuin rikollisista huolehtimiseen...

Rohmar

- Paatero on hyvinkin oikeassa. Etelässä saadaan vielä poliisit paikalle vakavissa tapauksissa, mutta pohjoisemmassa sitäkään vaaraa ei juuri ole. Siellä ratkotaan asiat villin lännen tyyliin.

- Poliisejakin tärkeämpää olisi sen verraan hyvä yhteiskunta, että asiat hoituisivat ilman poliiseja. Tässä asiassa mennään kuitenkin nopeasti huonompaan suuntaan. Pienen Siwankin broilerinnahkapyöryköitäkin pitää jo erikseen vartioida.

- Valtion tuottavuusohjelma menee metsään, kun se leikkaa yhteiskunnan tuottavimpia työpaikkoja tullista, poliisista ja vankeinhoidosta. Byrokraattiset pöhöttymät sen sijaan paisuvat paisumistaan. Esim. ulkoministeriössä on töissä 3000+ suhteellisen hyväpalkkaista henkilöä. Poliisissa on n. 7000+ huonopalkkaista henkilöä. Jos ulkoministeriöstä otettaisiin 2000 pois, niin se ei ainakaan heikentäisi asioiden hoitoa.

Pentti Perusinssi

Taas määräraha-propagandaa Taaperolta. Eilen juuri uutisissa sanottiin asian olevan päinvastoin siis mm. henkirikokset ovat vähentyneet. Eiköhän olisi viisasta jos poliisit eivät politikoisi vaan tekisivät duunit. Sitäpaitsi yhteiskuntarauha ei voi perustua pamppumiesten määrään vaikka meillä kuriin ja rangaistuksiin uskotaankin. Surkuhupaisaa.

raven

No mikä se sellainen poliisiylijohtaja on, joka ei ajaisi omiensa asiaa. Arvelisin kyllä, ettei pelkkä vetoomus yhteiskuntarauhan puolesta juuri tehoa kotimaisiin saati tuontirikollisiin.

Partiohavyton

Useimmiten rikollinen puhuu venäjää. Uutisissa kannattaa paljastaa kaikki venäjää puhuvat. Näin voidaan todistaa jatkuvasti imperialistinen roistovaltio miehittäjänä ja pyhittää Vapaussota huligaaneja vastaan. Venäjältä on tullut kokonaisia bussilastillisia rikollisia varastamaan. Vaikka "öljyrahakin" tulee takaisin ja saavat käydä ostoksillakin, pitää myös kaikilta venäläisiltä saada sormenjäljet. Onneksi passit paranevat. Vapaussoturit taistelivat Vapaussodassa, tämän voivat kaikki tarkistaa C.G.E. Mannerheimin muistelmista.

JATK

Miten poliisien määrän nostaminen vaikka 20% vaikuttaisi juopposeurueen käytökseen kotona, perheväkivaltaan, baaritappeluihin, baarin edustatappeluihin, nakkikioskirähinöihin, paloittelusurmiin, jne?

Pitäisikö Paateron mielestä jokaisessa niemessä, notkelmassa, baarissa, nakkikioskilla ja kodissa olla poliisi?

Väkivallan vähentämisen keinot ovat jossain muualla kuin poliisien määrässä.

rolleruusunen

Onko Kataisen hallituksella tarkoitus ehdä Suomesta Euroopan rikollisten paratiisi?

Samanaikaisesti Tanska ensimmäisenä shengenmaana on jo rajoittanut liikkumista rajoillaan.
Meillä vähennetään poliisien resusseja.
Voi pyhä Sylvi?
Mitä tekee RKP:läinen oikeusministeri, vai tekeekö mitään?
Jos tämä oikeusministeri on samanlainen saamaton nahjus, kuin puoluetoverinsa Astrid Thors oli edellisessä hallituksessa, niin ei hyvältä näytä.

jouniv

Suurin osa väkivalta- ja omaisuusrikoksista on ns. poliisin vanhojen tuttujen tekosia. Rikosten määrä putoaisi kymmenillä prosenteilla jos esimerkiksi törkeästä pahoinpitelystä saisi 20-30 vuotta linnaa.

Sama juttu ammattivarkaiden kanssa. Romanian, Bulgarian, Itä-Euroopan yms. rosvojoukoille kunnon tuomiot ja sen jälkeen ikuinen maahantulokielto uuden vankeusrangaistuksen uhalla.

Tämä toki edellyttäisi rajavalvontaa Tanskan malliin ja päättäjiä, joilla on munaa, mutta meillähän on vain munattomia naisia päättämässä asioista.

Rikollisten ihmisoikeudet yms. hyysäys ajaa kaiken edelle.

Partiohavyton

Venäläisten huligaanien tulo aiheuttaa ja aiheutti suurta tuskaa jälkipolville. Sekin pitää muistaa. Tämän vuoksi heistä halutaan päästä nopeasti eroon. Rikollinen haluaa miehittää, tappaa, varastaa ja tärvellä.

hoikkapoika

Meillä ei toimi sekään,ei ole autoja ei rahaa polttoaineisiin.Vesi juopumuksetkin väheni,koska ei ole varaa valvoa.Kyllä vika on johdossa ja sen kuluissa,sekä tavassa johtaa asioita.Rajavalvonta vuotaa menne tullen,ensin tulee rikolliset ja lähtiessä vievät tavarat.Se on sitä hölmöä EU vapautta.Rajat valvontaan,kuten Tanskassa.

el critico

Kuinka kyvytön täytyy johtajan olla napistessaan ja kitistessään olemattomien rahojen perään jatkuvasti? Oikea johtaja olisi lopettanut marisemisen ajat sitten ja alkanut toimia.

Mikä estää Paateroa aloittamasta tehostetun resurssien kohdistamisen? Jos tämä resurssien kohdistaminen ihmisten kannalta tärkeisiin asioihin(esim. väkivalta- ja talousrikokset) toteutetaan onnistuneesti on luvassa varmasti myös lisärahaa menestyshankkeelle valtion taholta. Tekemisen sijaan Taapero kuitenkin on ottanut linjakseen pelkän valitusvirren laulamisen.

Organisaatiolla on juuri sellainen johtaja jonka se ansaitsee. Kertoo jotain koko organisaatiosta, kun iso päällikkö vain istuu ja jupisee ilman minkäänlaista näkemystä siitä miten organisaatiota täytyisi viedä eteenpäin. Jos Poliisi välttämättä tarvitsee lisäresursseja on se osoitettava käytännön toimien kautta eikä vain valitusvirsien laulannalla.

Teppo Vanamo

Hyvin tilannetta kuvaavaa oli, kun iäkäs pariskunta pyysi poliisia tulemaan poistamaan saaressa olevalle mökilleen riehumaan tulleita saksalaisturisteja. "Ei me nyt voida tulla, kun ei ole resursseja".

Olen jo pitkään epäillyt, että suurimmat ongelmat ovat organisaation johdossa. Resursseja ei osata kohdentaa ja jakaa oikein. Poliisit ovat haluttomia puuttumaan rikoksiin, vaikka näkevät niitä. Pahimmillaan poliisit välttelevät paikkoja joissa tietävät jatkuvasti rikottavan lakia.

Esirippu alkoi kunnolla raottua, kun havaittiin, että poliisi ei kykene jäljittämään omia salaisia pöytäkirjojaan ja muistioitaan. KRP on ollut jo pitkään käymistilassa, joka on vakavasti haitannut organisaation tehokasta toimintaa.

Emme me tarvitse, ainakaan kovin paljoa, lisää poliiseja. Sen kyllä myönnän, että jonkin verran lisää työntekijöitä tarvitaa. Tärkeintä olisi kuitenkin uudistaa koko johtamisjärjestelmä, nykyinen kun on peräisin viime vuosituhannelta.

Sen lisäksi tarvitaan organisaatiouudistus ja jonkin verran lainsäädännöllistä työtä, jotta saadaan poliisilta pois kaikki sellainen kuormitus, joka ei varsinaisesti edes poliisille nyky-yhteiskunnassa kuulu. Tullin, rajavartiolaitoksen ja poliisin yhteistyö pitää saada toimimaan kiinteänä pakettina ja tähän pitää joustavasti liittää myös yhteistyö puolustusvoimien kanssa.

Siinä sitä on tuoreella sisäministerillämme urakkaa. Voi ihan huoleti unohtaa homoliittojen vastustamisen, sekä perinteisen uskonnonopetuksen ja oman kirkkokuntansa aseman puolustamisen muutamaksi vuodeksi. Paljon tärkeämpääkin tekemistä olisi henkilölle, joka vastaa Suomen sisäisestä turvallisuudesta. Vai onkohan meillä sisäministeri joka luottaa nämäkin asiat "Herran huomaan".

Professori

Näinhän se on, mutta vaatii lain tai ainakin asetuksen muutoksen, jotta poliisia ei vaadita tekemään noita turhia tehtäviä. Yksi turha on myös poikien mopojen ratsaaminen; sillä saadaan lähinnä aikaiseksi se, että nuoret inhoavat ja halveksivat poliiseja sekä lakeja. Ei hyvää kasvatusta.

Teppo Vanamo

Mielipiteesi siis on, että nuorille opetetaan heti alkuun, etteivät lait ole tehty noudatettaviksi.

Säädökset, jotka koskevat mopoja on tehty siksi, että kaikille jäisi ainakin se yksi vuosi aikaa tottua liikenteeseen uudesta näkökulmasta. Sataa kulkeva tehosekoitin ei ole kovin turvallinen väline tähän opiskeluun.

Jos vaivaudut lukemaan hieman mopoihin liittyvien onnettomuuksien tilastoja, saatat ymmärtää, mistä on kysymys. Ja jos tämän lisäksi vaivaudut keskustelemaan asiasta nuorten kanssa, huomaat että tämän liikennettä ja asukkaita terrorisoivan pienen häirikköjoukon suosio ja arvostus on pohjamudissa.

muuan

Niin, nuoria pitäisi valistaa. On ymmärrettävää, että niin vähäisellä iällä ei osaa ajatella laajempia ympyröitä, kun se ei tahdo onnistua vanhemmiltakaan.

Minun on vaikea ymmärtää noita poliisille kitkeriä kommentteja täällä(kin). Varmaankin heillä on huonoja kokemuksia poliisista, joko väärää kohtelua tai sitten avun saamatta jäämistä. Heille olisi hyvä käydä esimerkiksi Venäjällä tekemisissä miliisin kanssa, miksei Yhdysvalloissakin. Sitten osattaisiin arvostaa Suomen poliisien yleisesti ottaen asiallisuutta, rehellisyyttä ja pehmeitä menetelmiä.

EDUSKUNTA

Tuo virkamiesten ikuinen rahan ruinaus lähinnä huvittaa. Suurin osa poliiseista on laiskoja ja saamattomia jo valmiiksi ja niitä ei tarvita yhtään lisää nostamaan verorahoja. Muutamia poikkeuksia on olemassa, mutta suurin osa on tavallisia laiskoja virkamiehiä.

Teppo Vanamo

Poliisien saamattomuus on seuraus, ei syy. Kun organisaation toimintamekanismit alkavat johdon epäjohdonmukaisen toiminnan vuoksi rakoilla ja koko järjestelmä hukkaa sen strategisen ja taktisen tavoitteen, johon ollaan pyrkimässä, seurauksena on aina tappio.

On kysymyksessä sitten yritys, viranomaistaho, poliitiinen taho, tai sotilaallinen yksikkö, on ehdottomana edellytyksenä aina selkeä tavoite, johon pyritään. Jos sellaista ei ole, on toiminta tuomittu jo valmiiksi epäonnistumaan.

Organisaation johtosuhteiden on myös toimittava tämän tavoitteen saavuttamiseksi ylhäältä alas asti. Keinot, joilla tavoitteeseen pyritään, voivat olla joustavampia. Kaikkea ei koskaan voida, eikä ole tarkoituksenakaan suunnitella pienintä yksityiskohtaa myöten.

Suomen poliisin toiminnan ongalmana on nyt sekä poliittisen johdon, että poliisin ylimmän johdon päämäärättömyys. Ei ole mitään selkeää tavoitetta, saati strategiaa sen saavuttamiseksi. Tästä seurauksena on nykyinen hajaannuksen tila, jossa kukaan ei tiedä mihin ollaan menossa. Jokainen vaan nykii omasta narustaan ja keskellä oleva solmu kiristyy, kunnes narut katkeilevat.

hanari

Poliisilla on aikaa ja resursseja tutkia rahansa menettänyttä yrittäjää "talousrikoksesta" vuosikausia. Alunalkaen on selvää, että rahat on loppu. Ei ne yleensäkään lisäänny konkurssissa. Toki nurkkabupin "duunarit" niin kuvittelvat. Keskimääräinen aika talousrikoksen tutkimiselle on 5 vuotta! Lopulta 5 - 9 vuoden jälkeen hovioikeus arpoo tuomion. Koskaan ei löydy rahoja. Pelleily on maksanut veronmaksajille satojatuhansia.

mattikani

Miksi? Siksi, ettei meillä pian ole, mitä puolustaa. Omat ja muualta tulevat rikos- ja rötöstelijät saavat mellastaa maan rajojen sisäpuolella jokseenkin vapaasti.
Valitettavasti pahuus leviää maasta toiseen tehokkaammin kuin hyvät asiat. Kun Neuvostoliitto romahti, monet sikäläiset ihmiset toivoivat, että länsimainen (kristillinen) moraali täyttäisi kommunismin jättämän tyhjiön. Kävikin päin vastoin, venäläinen moraalittomuus (ja mafia) tekivät invaasion länteen.
Oli itsestään selvää, että rajojen auetessa valvontaa (poliiseja) tarvitaan lisää. Poliisitoimi on kuitenkin rahoitettava verovaroin, joten se ei sovi integraatiosta hyötymään pyrkiville.
Rikollisuus ja piittaamattomuus leviää toki muutenkin. Mistä johtunee, että liikenteessä osa ajaa kuin viimeistä päivää. Valitettavasti se viimeinen päivä tulee usein myös sivullisille. Poliisin näkeminen liikennettä valvomassa on yhtä epätodennäköistä kuin karhun kohtaaminen marjareissulla. Hurjastelijat ovat huomanneet, että taajamissa saa kaahata jokseenkin riskittä, peltipoliisejakaan ei niissä ole. Tekstiä ei tule kuulustelupöytäkirjaan, seuraavan päivän lehteen voi tulla. Sitten kyllä tulee tuota ensin mainittuakin, mutta se on pahasti myöhässä.

Kansalaisten rauha ja turvallisuus on taattava! Jos se vaatii poliisivoimien lisäämistä, niin siitä vain!

Rohmar

- Venäläiset ovat keskimäärin jo niin vauraita, ettei heitä juurikaan kiinnosta Suomessa muut kuin lomailu- ja ostosmatkat.

- Sen sijaan Viron toinen itsenäisyyden kausi on ollut amfetamiinin valmistusta ja myyntiä Suomeen. Esimmäisenä kautena se oli pirtua. Yleisesti ottaen Viro on kuin rantarosvosaari Suomen kyljessä.

- Kun näin tuli sanottua, niin pyydän samalla anteeksi kaikilta niiltä ahkerilta Virolaisilta, joita käytetään hyväksi Suomen pimeän työvoiman markkinoilla.

hanari

voi koitua suureksi vahingoksi. Saattaa olla, että Suomen vientiteollisuuden asentajat tulevat kotiin häntä koipien välissä, kun kohdemaat alkavat noudattaa samaa politiikkaa. Ja lopulta jäävät myös kotimaan työt tekemättä, kun kotimaisista tumpeloista ei ole mihinkään.

amppeeri antti

Vaikka valtion hallinnosta laitettaisiin 3000 henkilöä pois kukaan ei huomaisi mitään. Siihen päälle vielä kansanedustajien henkilökohtaiset avustajat. Niillä rahoilla voitaisiin hankkia ainakin 4000 poliisin vakanssia lisää, mikä olisi todella tärkeää.

muuan

Kodinturva voisi toki toimia nykyisin kansalaisvaltuuksinkin. Uutta olisi vartioinnin organisoituminen ja tehostuminen sekä mahdollisuus joukkovoiman käyttöön.
Hanke kiinnittäisi huomiota kansalaisten turvallisuusasiaan ja pakottaisi päättäjät ottamaan kantaa poliisin mahdollisuuksiin, sillä epävirallisen kodinturvan mahdollisuus herättäisi kiivaan keskustelun, jossa poliitikot, poliisiviranomaiset ja media lietsoivat (aiheetonta) pelkoa. Onhan meillä tästä esimerkkejä pienemmistä puitteista.
Kodinturvan jäsenet olisi luonnollisesti koulutettava riittävästi tehtäviinsä. Rahaa ei tulle juuri mistään - toki yritysvalvonta tuottaisi jotakin, samalla kun astutaan vartiointiliikkeiden varpaille - joten koko touhun on perustuttava vapaaehtoisuuteen. Onnistuuko se kauankaan? Välineistökin jää vaatimattomaksi.

hanari

Poliisin on näytettävä voimaansa. He ottavat jonkun kohderyhmän ja näyttävästi alistavat sen. Samoin tapahtuu, jos näitä mustapaitaisia "kodinturvajoukkoja" perustetaan. Ne ovat mitäänsanomaton joukko, kunnes näyttävästi hyökkäävät jonkun vähemmistön kimppuun. Ihan esimerkkinä ja varoituksena muille. Kohderyhmä voi olla vaikkapa kasvissyöjät tai lerppahousut. Väkivaltaiset ryhmät eivät tutki, vaan toteuttavat päättämänsä syyllisyyden pohjalta myös rangaistuksen. Näin on aina ollut ja tulee olemaan.

gardelius

-epäonnistunut maahanmuutto politiikka
-väljä rajavalvonta , kiitos shengen sopimus
-poliisien työn priorisoinnin epäonnistuminen nyky resursseilla vs.aikaa ajella pikkupoikien mopojen perässä esim.sen sijaan että keskityttäisiin painoarvoltaan erityisesti hengeen ja terveyteen kohdistuviin ankaralla kädellä"
-oikeuskäytäntö aivan liian löperöä
-rikollisten paapominen sekä hotellitason vankilat harrastuksineen
-pöljät poliittiset päättäjät jotka aivan irti todellisuudesta
-listaa riittäisi vaikka kuinka ja paljon mutta niinkauan kun nämä tämänhetsilellä tolalla niin ei mitään muutosta korjaamata em. asioita ensin saavuteta mitään merkittävää parannusta asioiden kulkuun

kaijakuopila

Lehmän alta repäistyt poliitikkomme, jotka ovat sosiaalitantta opetukset nielaisseet, eivät tulleet huomanneeksi, että mm Venäjän, Romanian ynm mafiat tierävat Suomen poliisin resurssipulan ja suom lñaosten sinisilmaisyyden. Uusi oikeusministerikin on ihan kahjo.

Kiitos hallitusneuvottelijat. Pistettaisko vaaslit uusiksi, silla Suomi hohtaa EU rikostilastoja ja on pelottava maa.