Lauantai 26.5.2012

Anaaliseksiväite: Syyttäjä päätti riidan

Luotu: 
18.7.2011 15:55

Pohjanmaan syyttäjävirasto on antanut syyttämättäjättämispäätöksen keskustalaisen poliitikon Peter Albäckin kohua herättäneestä blogikirjoituksista.

Uusi Suomi kertoi blogikirjoituksista vuoden 2010 tammikuussa. Albäck väitti puoluetoverinsa, Limingan kunnanhallituksen puheenjohtajan Helena Tornbergin tienneen pietarsaarelaisesta vanhasta pedofiliatapauksesta. Hän arvosteli Tornbergia siitä, ettei tämä puuttunut tapauksiin.

Toisessa tapauksessa RKP:n öjalainen paikallispoliitikko Anders Nyberg epäili Albäckin todenneen nettikirjoituksessaan ”sallivansa”, että Nyberg jatkaa anaaliseksin harrastamista uskonveljiensä kanssa. Anaaliseksiväitteisiin puuttui tuolloin myös silloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.).

Nyberg ja Tornberg olivat jättäneet poliisille tutkintapyynnön kunnianloukkauksesta, mikä eteni aina syyttäjälle saakka. Pohjanmaan syyttäjävirasto totesi kuitenkin toukokuun 23. päivänä antamassaan päätöksessä, ettei Albäckia ole syytä epäillä kunnianloukkauksesta näytön riittämättömyyden vuoksi.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti aiemmin, ettei Albäckia syytetä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Albäck kertoo Uudelle Suomelle, että häntä harmittaa, kuinka poliisia on käytetty poliitikoiden välisen riidan selvittämisessä. Hän harkitsee tutkintapyynnön jättämistä poliisille perättömästä ilmiannosta.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hannu Mikael

"Toisessa tapauksessa RKP:n öjalainen paikallispoliitikko Anders Nyberg epäili Albäckin todenneen nettikirjoituksessaan ”sallivansa”, että Nyberg jatkaa anaaliseksin harrastamista uskonveljiensä kanssa."

Keijo

"..että häntä harmittaa, kuinka poliisia on käytetty poliittikkojen välisen riidan selvittämisessä. Hän harkitsee tutkintapyynnön jättämistä poliisille perättömästä ilmiannosta"

Eikö tämä ole hieman ristiriitaista. Harmittelee koska poliisi sotkettiin asiaan, ja samalla miettii uuden tutkintapyynnön tekemistä.

TSV

Millä tavalla Hall-ahon kommentit Islamista olivat sitten syytöksien arvoiset? Eihän siinäkään syyttäjällä ollut kuin blogit?

Nämä uskonto tutkimukset ja syyttelyt ovat naurettavia eiköhän tässäkin maassa voitaisi tulla nykyaikaan ja poistaa Jesset ja Muhammettit lakikirjoista.

carlo

perustuu länsimaisissa demokratioissa juutalais-kristillseen moraaliin. Ainoastaan poikkeustapauksissa on yritetty kehitellä taktista, ko moraalin kieltävää lainsäädäntöä. Useimmiten nämä moraalin kieltävät lait muuttuvat tavalla tai toisella parissa vuosikymmenessä mahdottomiksi toteuttaa.

TSV

ovat "vähän" vanhempia kuin Mooses ja kumppanit (Roomassa ja Kreikassa tapahtui ennen heitä), judeo-kristillinen "moraali" on kopioinut jo voimassa olevat, plus en tiedä sinusta mutta minusta se Raamattu ei ole ehkä paras moraalin lähde, kannattaa lukea se kirja.

Uskonnolla ei ole mitään asiaa lakitupaan.

Rohmar

Eri osapuolilla on tässä keitoksessa tuntemuksia herättävä ominaispiirre. Ne toimivat oman yhteisön voimansa kautta avoimen yhteiskunnan pelisääntöjen vastaisesti.

- Ei ole mikään salaisuus, että ruotsinkieliset pitävät puoliaan siten, että myös suomenkielinen saattavat kokea tuleensa väärin kohdelluksi syntyperänsä vuoksi.

- Lahkot puolestaan käyttävät valtaansa tekemällä sisäisiä linjauksia, jotka eivät näy avoimesti valtuustosaleissa.