Vantaan kaupunginhallituksen on määrä tänään äänestää uudeksi kaupunginjohtajaksi valitun Jukka Peltomäen (sd.) poliittisesta luottamuksesta. Samalla on paljastunut, että Peltomäen julkisuuteen antamat vastaukset hänen epäiltyihin kytköksiin ovat epäjohdonmukaisia kaupunginhallitukselle toimittamien selvitysten kanssa.
Asiasta kertoo Vantaan Sanomat.
Peltomäen on epäilty suositelleen entistä työnantajaansa Forma-Futuraa rakennuttajille toimiessaan Vantaan kaupungin maankäytöstä vastaavana apulaiskaupunginjohtajana. Lisäksi Peltomäen on epäilty maksavan liian halpaa vuokraa asunnostaan, jonka omistaa Forma-Futura.
Peltomäki on kertonut maksavansa 140 neliömetrin kokoisesta asunnostaan 1 000 euroa kuukaudessa. Hän on julkisuudessa perustellut markkinahintaista alempaa vuokraa sillä, ettei vuokraa ole tarkistettu vuoden 1994 jälkeen, jolloin vuokrasopimus tehtiin.
Nyt hän kuitenkin kertoo Vantaan kaupunginhallitukselle toimittamassaan selvityksessä, että vuokraa tarkistettiin vuonna 2002, jolloin sopimus oli uusittu.
Vantaan Sanomat paljasti aiemmin tällä viikolla Peltomäen suositelleen entistä työnantajaansa ainoastaan yhden kerran Vantaan seurakuntayhtymälle vuonna 2007. Kaupunginhallitukselle Peltomäki kertoo, että hän olisi suositellut Forma-Futuraa seurakuntayhtymälle vuonna 2011.

Kommentit
Helpottakaa vähä, toimittajat
Kaikkee sitä jaksetaa jauhaa. Koko ajan toitetaan, että Peltomäki on suositellut entistä työnajaansa rakennuttajille. Seurakunta ei taida olla kovinkaan paljon riippuvainen Vantaan kaupungista, vaikka toimiikin samassa kaupungissa.
Erotettava heti!
Miksi tuo on yleensä tullut valituksi? Vaikuttaa yli-ikäiseltäkin.
Jos ei kaupunginjohtaja ymmärrä (tosin ei ministeri Wallinkaan ymmärtänyt) mikä on asiallinen vuokrataso, niin ei sitten ymmärrä.
Ja äänestäjät Vantaalla miettikööt, kannattaako niita demareita jatkuvasti äänestää?
Peltomäellä alkava dementia m/SDP
Seurakunnat elävät yhteiskunnasta keräämillään verovaroilla!
Peltomäen muisti on valikoiva politiikon muisti!
Nyt olisi asian kannalta hyvä tietää paljonko vuokra oli ennen vuottaa 2002, jolloin sitä oli korotettu.
Ei varmaan muista sitäkään!
Tottakai "outoja selityksiä"
onhan kyseessä SDP ja asenne "ei tyhmät tavikset mitää ymmärrä", ja kuten Tuomio-ojakin "otetaan luulot ja julkiset ilmaisukeinot pois taviksilta, ei ne kohta purnaa mitään kun laitetaan ne tekemään se julkisesti omalla nimellä...saa perhekin kärsiä sitte".
Ketä Sinä suosittelisit
Minä suosittelen minulle mieluisia yrityksiä, eikö tämä ole luonnollista. Jos yritys on tehnyt hyvän työn, myynyt hyvän tuotteen, niin sitä minä tuttavilleni suosittelen.
Jos minulla olisi yritys niin kyllä minä omille työntekijöilleni vuokraisin asuntoja halvemmalla kuin muille. Mitä tässä peltomäkitapauksessa on sitten ihmeellistä?
Jestas sentään mikä juttu
Nykyään on - kiitos median - lähes mahdotonta kenenkään poliitikon olla syyntakeeton tai ei osallisena tms. aivan mihin tahansa. Luulisin että poliitikkojen kuuluukin vaikuttaa asioihin. Enkä ymmärrä JP:n "edullista" vuokraakaan, ilmeisesti kuitenkin lähes 6000 mummon markkaa kuussa ei niin hemmetin isosta lukaalista Myyrmäessä.
Aika huonot tukiaiset siis, sanoisin....