Lauantai 26.5.2012

Lehti: Hankalat lapset – lisää palkkaa opettajalle

Luotu: 
7.8.2011 09:41

Opettajan saama vaikean oppilaan palkanlisä yleistyy Suomessa, kirjoittaa Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.

Perusopetuksen opettajat voivat saada palkanlisää esimerkiksi huonosti kieltä osaavista maahanmuuttajista tai käytöshäiriöisistä oppilaista, lehti kertoo. Lisä on korkeintaan muutamia satoja euroja kuukaudessa.

Nykyisin niin sanottua haasteellisen luokan lisää maksetaan muutamissa kymmenissä kunnissa.

Opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd.) mukaan valtio antaa lisää rahaa esimerkiksi sellaisislle kunnille, joissa on paljon maahanmuuttajia. Valtionosuuksia voidaan sitten ohjata muun muassa juuri opettajien lisiin.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

hoikkapoika

Opettajat jakavat jokaiseen luokkaan,vähintään yhden hankalan oppilaan ja saavat satoja euroja lisää joka kuukausi jokainen .Ennen oli erityisluokkia joissa erikoisopettaja sai lisän.

Ola

Vanha järjestelmä takaisin. Kouluun mennään oppimaan. Muutama häirikkö ei saa pilata oppimishaluisten koulunkäyntiä.

Häiriköt ulos. Miksi valta on annettu häiriköille. Kuka tai mikä taho on saanut tämän aikaiseksi.

MURSU

ja ainoa muu luokka oli ns, "apukoulu" jossa oli vain kehitysvammaisia, ns. jälkeenjääneitä, kaikki vain lääketieteellisin syin. Ei mitään "huonoja" tai "häiriö" oppilaita...kun ei simmosia ollu, kun ne lopetti (häiriö-oppilaat) olemasta häiriöitä tosi nopeesti kun saivat jotakuin selkään opettajalta.

Eikä kellee jääny mitää ns "traumoja" jollei sellsiks lueta muutamaa hiusrähmelöä jotka jäi opettajan käteen. Mut kaikist tuli iha kunnon kansalaisia niinkun meikäläisestäki huomaatte!

m.i.b

Se tässä on jälleen väärin, että korotuksen saavat vain opettajat, kouluissa on paljon muitakin ammattiryhmiä jotka ovat tekemisissä häirikköoppilaiden kanssa, eivätkä saa minkäänlaisia korotuksia. Miksi ajatellaan että kouluissa on vain opettajia?

Htalk

Oppilaat oppivat edellytäen että heidän vanhemmat ovat sen verran kasvattaneet lapsia että lapset osaavat käyttäytyä kolussa siten että muiden oppiminen ei häriinny.

Vanhempien pitää maksaa ylimääräinen portaittain kasvava koulumaksu jos heidän kasvattamansa lapset ei osaa käyttäytyä koulussa. Opettajan kirjallinen muistutus 50€, toinen muistutus 100€, kolmas 200€.

Jälki-istunto 50€/ tunti.

Htalk

Vanhempien pitää maksaa ylimääräinen portaittain kasvava koulumaksu jos heidän kasvattamansa lapset ei osaa käyttäytyä koulussa. Opettajan kirjallinen muistutus 50€, toinen muistutus 100€, kolmas 200€.

Jäki-istunto 50€/ tunti.

Valittavat vanhemmat keksikööt paremman ratkaisun Jusu-petteriensä kasvattamiseksi.....

Htalk

Turha olisi vanhempien valittaa oman Jusu-petterin kasvatuksen epäonnistumisesta opettajalle... Pelkkä vanhempien peiliin katsominen riittäisi...

de comments

mutta saattaa käydä niin, että maksut suoritettaisiin loppupeleissä verovaroista. Vähävaraisille osoitetut maksut. Nythän on jo sosiaaliturvan varassa eläviä perheitä, eivätkä välttämättä omasta syystä.

Htalk

Vähävaraisilla olisi suurempi syy kasvattaa lapsiaan ja niistä tulisi paremmin käyttäyviä kuin tiettyjen rikkaampien vanhempien huonosti käyttäytyvät lapset ... Nämä vähävaraisten lapset pärjäisivät koulussa paremmin tämän lasten kasvattamiseen kanustastavan järjestelmän tuloksena ja yhteiskunta menisi parempaan suuntaan.

Tässä on vähän nyt sarkasmia mukana mutta... sakko vanhemmille siitä että jos heidän lapsi ei osaa käyttäytyä on oikeudenmukaisempi kuin se että muut lapset joutuvat kärsimään muutamasta häröilevästä lapsesta.

raven

Olisiko sakot sitten syytä suhteuttaa vanhempien tulotasoon, jotta äveriäämmillekin löytyisi kannustinta jälkikasvunsa suitsimiseen, eikä toisaalta rokotettaisi vähävaraisia kohtuuttomasti.

Tuo ideasi kuulostaa kyllä äkkiseltään melkoisen hyvältä. Jopa niin hyvältä, että sen toteuttamatta jääminen lienee lähes vuorenvarmaa. Nykyään kun kaikki yritetään ratkoa sillä, että kilvan vain ymmärretään kaikki häirikköä / pahantekijää.

Htalk

Jos progressio vanhempien tulojen mukaan takaisi opetus- ja opiskelurauhan lapsille niin tietysti voitaisiin soveltaa vapaasti progressiota... ja näin kerätyistä rahoista puolet opettajalle puolet koululle... tms. Lopputulos ratkaisee... Luulisi että Jusu-petterit alkaisi käyttäytymään aika nopeasti... ja koko seuraamusärjestelmän olemassaolo rauhoittaisi kouluja ja lisäisi opiskelurauhaa...

Kritisoijat voisi keksiä paremman systeemin...

Htalk

Luulisi että omien lasten kasvattaminen olisi "sarjalipun" ostamista kiinnostavampi vaihtoehto... Ainakin kondomin käyttö pitäisi tehdä tässä tilanteessa näille sarjalippulisille vanhemmille pakolliseksi (ellei kemiallinen kuohinta kiinnosta vapaaehtoisesti....)

MURSU

köyhille vanhemmille esim yhteiskuntapalvelu, katujen lakaisua, koulujen siivoaminen, yleisten vessojen puhdistaminen yms.??

Mahdollisista sos-avustuksista vähentäminen...esim. toimeentulotuesta melko tehokas, asumistuen ulosmittaus häiriö-maksuihin erttäin hyvä "häätö ja lapset huostaan pelote"!?+

kantti

Tavallisille lapsille nämä luokassa riehuvat häiriköt ovat todella suuri ongelma. Lapset jotka muissa olosuhteissa oppisivat ja kehittyisivät normaalisti ovat vaarassa liukua
syrjäytymisen polulle kun luokassa ei ole työrauhaa.

Omien lasteni kohdalla nuo koulua terrorisoineet oppillaat sattuivat olemaan maahanmuuttajataustaisia mutta kyllä niitä häiriköitä löytyy varmasti myös pienemmissä kouluissa joissa on vain kantaväestöön kuuluvia.

Minusta nuo lisävarat kannattaisi käyttää erityisluokkien lisäämiseen ja poistaa häiriköt niille mahdollisimman nopeasti.

urbanuz

Omien lasteni luokilla ongelmia aiheuttavat nimenomaan perisuomalaiset suomalaista sukujuurta olevat varakkaiden perheiden tyttölapset, jotka ovat:

1. kasvaneet käytännössä täysin vailla ura-ja harrastuskeskeisiä vanhempiaan.

2. saaneet harhakäsityksen, että maailma pyörii heidän ympärillään.

3. suoltava rivouksia opettajille, jotka yrittävät kontrolloida heitä.

4. aloittavat kovaäänisen keskustelun impulsiivisesti, täysin vailla itsekontrollia, esimerkiksi kesken koetilaisuuden.

5. lintsaavat viikkokausia koulusta ja suuttuvat sitten, kun heidät jätetään luokalle.

6. etc. etc.

Ola

Rahallahan tämäkin halutaan jälleen ratkaista. Opettajalle 200-300 euroa/kk tekee häiriköista kunnon koululaisia. Eikös vaan. Kummaa tämä demarien ongelmien ratkaisu.

Opettajille annettava takaisin kunnon valtuudet heivata häiriköt ulos. Jälki-istunnot voimaan. Pahasti häiriintyneet koululaiset eivät koulussa muutu. Takaisin koteihin oppimaan käytöstapoja ja kasvamaaan. Ei taida auttaa. Yleensä nämä häiriköt tulevat juuri näistä häirikköperheistä.

Maahanmuutajille omat luoakat ja opettajat tai pannaan heidät ruotsinkielisiin kouluihin. Sitä on helpompi oppia kuin suomea.

Htalk

Vanhempien pitää maksaa ylimääräinen portaittain kasvava koulumaksu jos heidän kasvattamansa lapset ei osaa käyttäytyä koulussa. Opettajan kirjallinen muistutus 50€, toinen muistutus 100€, kolmas 200€.

Jäki-istunto 50€/ tunti.

Valittavat vanhemmat keksikööt paremman ratkaisun Jusu-petteriensä kasvattamiseksi.....

Tapanipa

Juuri tästähän taitaa olla kysymys: opettajat ovat keksineet mainion buzineksen keksiessään itselleen mahdottomat olosuhteet tehdä menestyksellistä opetustyötä mutta saavat siitä satasen kuussa lisää palkkaa. Juuri tällaisen koulun tuntuvat monet täälläkin kirjoittelevat käyneen.

Htalk

"keksiessään itselleen mahdottomat olosuhteet tehdä menestyksellistä opetustyötä "

Eiköhän se ongelma ole Jusu-petterien vanhemmissa, jos lapsi ei osaa käyttäytyä koulussa...

Mikäli vanhemmat alkavat epäillä lapsiensa käyttäytymishäiriöitä, niin opettajan pitäisi videoida näiden Jusu-petterien käytöshäiriöt ja kutsua vanhemmat katsomaan näitä...

Videointikulut maksaisivat vanhemmat jos jos videolla Jusu-petterit eivät osais käyttäytyä....Epäselvät tilanteet kuvattaisiin illmaiseksi.

Camoon

Aina on joku ryhmä käsi ojossa ottamassa lisärahaa valtion pussista vaikka velaksi elämme. Ja näitä ryhmiä riittää jonoksi asti. Keksitään vain keksimällä tekosyy ja eduskuntaan lobbaamaan.

Se, että on nyt yhtäkkiä niin vaikeita oppilaita, on tekosyy. Tekosyy opettajien ahneudelle. Kyllä niitä vaikeita oppilaita on ollut aina ja ihan saman verran.

urbanuz

Kamera pyörimään tunniksi luokan nurkkaan, niin eiköhän sieltä kiistatta näy, kuka tai ketkä showta pyörittävät?

Tosin tässäkin yhteiskunta suojelee häiriköitä "leimaantumiselta" kieltämällä kuvaamisen?

Milloin meillä aidosti lakataan hyysäämästä väärintekijöitä uhrien kustannuksella?

Htalk

Ei siinä videossa kukaan leimaannu, siinä lapsi pääsee vaan yksilöllisesti esille osoittamaan vanhempien kasvatuksen tuloksen.

Huonosti kasvatetut lapset on syytäkin leimaantua jotta vanhemmat pääsevät toteuttamaan kasvatusvastuutaan.

urbanuz

...että syy siihen, miksi videointia ei haluta, voi olla myös tämä:

Videolta kävisi armotta ilmi myös se, miten onnettomia monet opettajat ovat lasten käsittelyssä sekä miten huonosti heidät on koulutettu ongelmatilanteiden hallintaan.

Taannoin kävi ilmi, ettei opettajankoulutuksessa käsitellä mm. koulukiusaamista käytännössä ollenkaan!

Opettajille kyllä tuputetaan koulutuksessa että he ovat "ammattikasvattajia" ja surullisesti moni opettaja uskoo kritiikittä olevansa tällainen.

Hesekiel

että hallituksen lupaaman yhteiskuntatakuun vaikutukset alkavat näkyä pikapuoliin myös kouluissa. Alle 25-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille taataan koulutuspaikka kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen. Täältä alkaa tulla sellaista porukkaa kouluun, joita osaa opiskelu ei kiinnosta pätkääkään ja näitä pitäisi opettajien opettaa. Tästä työstä opettajat vaativat ns. "likaisen työn lisää", mikä on mielestäni aivan oikeutettu vaatimus. Kodit pitää saada näihin talkoisiin mukaan jollain panoksella.

Eräs isä

Jälki-istuntojen sijaan erottaminen koulusta, 1 kk - 1vuosi. Siinähän sitten ihmettelevät 25-vuotiaina kun ei ole edes peruskoulun päästötodistusta. Saadaan eroteltua jyvät akanoista. Eivät ole häiritsemässä MINUN lasteni koulunkäyntiä.

Eräs isä

Rangaistusmaksu kuullostaa hyvältä, silloin vanhemmat eivät jätä vaikeuksia huomiotta. Tämä siis lievempänä versiona edellisestä.

DolbyC

silloin kun opettaja ei täytä virallisia pätevyysvaatimuksia. Kaikki korjaantuu kun puutteellinen opetus korvataan rahalla :-) Tai sitten ei.

Nyky-yhteiskunnan vallitsevan tilan perusteella ns. haasteellisten luokkien opetus pitäisi kilpailuttaa. Opetuksen hoitakoon se, joka tekee sen halvimmalla :-P Koska pätevyysvaatimuksista ei pidetä kiinni, niin aina löytyy joku työtön, joka kaitsee ongelmaoppilaita alle minimipalkan. Varsinkin jos työkkärin mielestä se on hyvää kuntouttavaa työtoimintaa.

Rapaportti

Hakekaa yhteistyökumppani, rakentakaa kouluja, värvätkää pätevät kolleganne yhtiökumppaneiksi.

Kaivakaa esiin keskikoulun opetusohjelma, modernisoikaa vähän ja siinä meillä on ajatteleville suomalaisille perheille sopiva kouluvaihtoehto - jossa annetaan läksyjä, pidetään kokeita ja vaaditaan ja valvotaan suorituksia.

Sisäänpääsykokeet, oppilasvalinta, ja säännöt joilla opiskelija "pääsee pois viivytyksettä" muita häiritsemästä.

Sanoisin että kohta markkinat jo huutaa. Kaikki kun eivät pysty muuttamaan ongelma-alueilta poiskaan.

MURSU

OVAT S A R K A S M I A , TIETOISTA YLILYÖNTIÄ!!!

Miksi, koska huomasin jo suorastaan ällistyttävän sairaita kommentteja,

arvon kommentoijat, ME PUHUMME NYT LAPSISTA!!!!!

SIIS L A P S I S T A !!!!

Jos tuo ei helähdä teille mitään, niin minulla ei ole sitten muuta sanottavaa asiasta!

Htalk

Jos tämä raflaava keskustele edes hieman lisäisi keskustelua sen suhteen että vanhempien vastuulla on kasvattaa omat lapsensa olemaan kykeneviä ottamaan opetusta vastaan koulussa... niin well done..

Hankalista lapsista käytävä keskustelu olisi oikeampi kääntää keskusteluksi hankalista vanhemmista käytävään keskusteluun, jotka eivät osaa/halua/viitsi/ehdi tai jostain muusta syystä voi kasvattaa lapsiaan siten että nämä lapset maltaisivat käyttäytyä koulussa siten että itse että muut heidän luokkalaisensa oppisivat mahdollisimman hyvin....

Jarko Häkkinen

Palkanlisästä ei ole apua kuin korkeintaan opettajan jaksamiselle. Luokkakokojen pienentäminen olisi tehokkain ratkaisu. Nykyisen kaltaisissa megaluokissa ei ole mahdollista antaa yksilöllistä huomiota oppimishäiriöistä kärsiville lapsille, jolloin heistä helposti tulee häiriköitä.

TSV

Joopa joo kuules meillä oli lama aikana jopa isompia luokkia ja sijaisia joilla ei ollut mitään opettajan koulutusta, siis monta vuotta eri sijaisia, silloin ei panikoitu.

Luokkia ei voida pienentään ilman massiivisia panostuksia ja nyt ei ole rahaa, avustajien palkkaaminen olisi helppoa ja halpaa.

hanari

Vanhemmat käyvät uudelleen omaa koulutietään lastensa kautta ja "kostavat" kaiken kokemansa vääryyden. Vanhemmat opettavat lapsilleen, että ope on vapaata riistaa, eikä sillä ole mitään oikeuksia. 35 vuotta opettajan työtä seuranneena voin vakuuttaa, että aina vain pahenee. Oppilaiden vanhemmat pitäisi pakottaa koulun penkille kuuntelemaan mitä kullanmurut koulussa puuhaavat. Poikkeuksen tekevät aniharvat, yleensä itse pitkän koulutien kulkeneet. Opettaja-aineskin kieroontuu, koska kukaan oikeasti pätevä ei halua tätä paskaduunia.

Eric Blair

(pahoittelut skandien puuttumisesta)

Nakojaan ovat kesalomat ohi niin opettajilta kuin OAJ:lta kun on aikaa aloittaa perinteinen propaganda. Tallaisten uutisten perimmaisena tarkoituksena lienee korostaa opettajan tyon raskautta, jota voi sitten kayttaa perusteena palkan nostoon, n. 14 viikon loman oikeutukseen, erittain lyhyisiin tyopaiviin yms.

Ja samalla tietenkin pyritaan muistuttamaan yleisesti alan huonosta palkkausesta ja aliarvostuksesta, mitka eivat pida erityisemmin paikkansa.

Koskahan em. saisi toimittajan innostumaan tekemaan jutun?

Vasta-argumentteina saannen vakiot:

* opettajat tekevat toita myos lomalla! (tottakai tekevat, olisihan hulluutta, mikali koko 14 viikon opetusvapaa aika olisi lomaa)

* opettajat joutuvat kaymaan vanhempainilloissa yms. riennoissa myos iltaisin, ja korjaamaan kokeita myos viikonloppuisin! (kukapa akateemisesti/korkeasti koulutettu ei joutuisi joskus tyon eteen uhraamaan iltojaan tai viikonloppujaan esim. tyomatkoilla. Ja toisaalta kuinka vaikeaa esim. alakoululaisten kokeita on korjata)

* tyo ei ole vain niita opetustunteja, vaan niita pitaa valmistella! (Niinpa niin, tee kerran kalvot/powerpointit ja kierrata vuositolkulla. Toista se on oikeissa toissa).

* palkka on huono ja ala aliarvostettu! (Mediaanipalkka on akateemisista aloista keskiarvon ylapuolella ja tehtyihin tuntimaariin nahden suorastaan torkean hyva.)

* koulutusta joutuu jatkuvasti paivittamaan! (Painvastoin kuin muilla aloilla. Ja onhan se kiva kayda kesalla kielikursseilla yms. Verotuksessakin ne voinee vahentaa.)

* opettajat ovat vastuullisessa asemassa, vastaten mm. pienten lasten terveydesta ja hyvinvoinnista. (Kumma etta tama argumentti ei ole OAJ:n mukaan validi paivakodeissa tyoskentelevien palkannostolle, samoin jostain syysta heidan liittymisensa jarjestoon on torpattu jarjestelmallisesti.)

Tastakin huolimatta, hyvaa kouluvuoden alkua kaikille opeille. Ei teilla niin huonosti ole asiat kuin mita annatte ymmartaa.

E.B.