Lauantai 26.5.2012

”Suomi on väkivallan ongelmamaa”

Luotu: 
7.8.2011 10:43
Päivitetty: 
7.8.2011 10:45
  • Kuva: Creative Commons / G-tastic 7
    Arkistokuva.

Kalevi Sorsa -säätiön projektikoordinaattori Ilkka Vuorikurun mielestä Suomi on väkivallan ongelmamaa verrattuna Länsi- ja Keski-Eurooppaan. Ongelmaksi Vuorikuru näkee myös sen, että miesten välistä väkivaltaa vähätellään ja sitä normalisoidaan Suomessa.

Tuhannet naiset ja myös miehet osallistuivat eilen eri kaupungeissa järjestettyihin lutkamarsseihin naisen koskemattomuuden oikeuden puolesta. Vuorikuru kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että Suomessa olisi syytä keskustella myös miesten kokemasta väkivallan uhasta.

- Suomi on väkivallan ongelmamaa verrattuna Länsi- ja Keski-Euroopan maihin. Pahoinpitely- ja väkivaltatilastoja tarkastelemalla miehet ovat useimmiten sekä väkivallan tekijöitä että uhreja, Vuorikuru kirjoittaa.

- Miesten välisiä tappeluita tai väkivaltatilanteita vähätellään maassamme systemaattisesti, Vuorikuru väittää.

Vuorikurun mielestä väkivaltaisen kulttuurin normalisoituminen osaksi nuorten miesten arkea on merkki hyvinvoinnin jakautumisesta.

- Kun ei voida ottaa sitä, mitä muilla on, annetaan turpaan.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

taivas.tietola

Kaikessa pätee Jumalan/-Arkhimeden laki, mitä kylvät, sitä myöskin niität. Jeesus sanoi: "hedelmistään puu tunnetaan." Eli sitä leipää, mitä tilaat, sitä myöskin saat. - Kun jo äidin maidon seassa juotetaan kaikenlainen irstailu, kiroilu, tupakointi, väkivalta jne., niin onko silloin syy lainsäätäjissä ja oikeuslaitoksissa?
- Ja näin kasvatettu kansa on itse myöskin lainsäätäjänsä valinnut. - Tehdessäni vankiloissamme hengellistä työtä, esimieheni sanoi: "oikeastaan syyllisempiä ovat useimpien vankiemme kasvattajat, joiden myöskin pitäisi olla täällä." Väkivallan leivän tilaus, tuottaa väkivaltaa ja taivaallisen leivän tilaus, tuottaa lähimmäisen rakkautta.

Papparainen

on väittänyt löytänennsä suomalaisissa "väkivaltageenin".
Miten lie. Olen kymmenien vuosien aikana 50-luvulta lähtien tuntenut monia miehiä, jotka humalassa AINA haluavat tapella. Eräskin entinen työkaverini oli siitä tunnettu, että hyökkäili ihmisten kimppuunn kännipäissään. Hän ei todellakaan ollut mikään "syrjäytynyt" - kielitaitoinen mies. Otti lopputilin, kun sai töitä eräästä k.v. firmasta. Hänestä piti tulla erääseen isoon maahan firmansa edustaja. Lähtivät esimiehensä kanssa tutustumaan k.o. maahan. Matkalta tultuaan hän sai heti lopputilin - oli koeajalla. Siellä oli tietysti otettu illallisilla viinaa...
Alkoholi on syrjäytyneitten miesten ongelma, sanotaan. Kyllähän sitä viinan avulla tietysti syrjäytyykin, jos aina kännissä tappelee. Eniten ihmettelen, etteivät tällaiset humalassa väkivaltaan taipuvaiset osaa ottaa riittävän varovaisesti. He pikemminkin juovat itsensä aivan tahallaan känniin, ovat jopa hauskoja nousuhumalassa. Laskuhumalavaiheessa, kun verensokeri alenee, he saavat sen väkivaltapuuskansa. Vankiloissa heitä on paljon. Psykiatri Lauerma on heistä kirjoittanut kirjassaan "pahuuden anatomia."

SariLa

Tunnen yhden miehen, joka lopetti alkoholin käytön kokonaan huomattuaan muuttuvansa aggresiiviseksi humalassa.

Sanoisin, että tämä mies on paljon miehekkäämpi kuin yksikään tappelupukari.

Ola

Väkivallan ongelmamaa??? Miksiköhän. Olemme vielä lasten kengissä verrattuna itänaapuriin tai läntiseen naapuriin.

Lainsäädännöstämme on tehty löperö. Näet jotakin hakattavan, et voi mennä väliin estämään, huomaatkin äkkiä itse olevasi rikollinen, kiitos lex-Södermanin.

Ennen niin turvallinen maa Suomi on muuttunut töperöiden lainsäätäjiemme ansiosta rikollisten, häiriintyneriden maahanmuuttajien, häirikköjen ja väkivaltaisten ihmisten asuinpaikaksi. Kaikki ovat kritiikittömästi tänne tervetulleita.

Suomen kansalainen tuntee olonsa näiden keskellä turvattomaksi. Miksi Suomesta on luotu lähes epävakaa afrikan maa.

Eräs isä

...on erityisen matala, mitä tulee suomalaisten mustamaalaamiseen. Muissa suhteissa US:n uutiskynnys on aivan normaali.

Ihmetyttää vain, mitä lehden toimittajilla on suomalaisia vastaan? Onko tämä rasismia? Vai vihapuhetta?

_Ö_

Kiinnostavaa ehkä, mutta jos nyt pantaisiinkin ulos ne ulkomaalaiset, jotka ovat syyllistyneet vakavaan rikokseen.

Kehotuksesi on nimittäin vähän kansankiihottamisen puolella.

Ola

...eli suut suppuun, kynät pöytälaatikkoon, hiljaa hissukseen hyväksytään vain kaikki mitä meidän käsketään tehdä. Oma ajattelu seis. Sensuuri toimii oikein hyvin. Tämäkö on Suomi. Tätähän juuri tänne halutaan.

Muutama ihminen määrää mitä miljoonien on tehtävä tai sanottava. Vanha itänaapuri oli tästä loistoesimerkki. Tämän päivän esimerkki löytyy lansinaapurista.

MURSU

eivät kyllä osalta kansaa haihdu "käskyllä" vaan rämähtätävät jollein keinoin viimeisellä ulos. Vain osa kansasta alistuu vaieten.

Hiljaisuuteen tukahdutettu kansa on kuin kytevä pommi.

timoleppänen

Jossa luullaan, että kaikki on hyvin ja ainoastaan amerikkalaisissa sarjoissa tapahtuu väkivaltaa.

Suomessa ei juurikaan käsitellä miltä raiskatuista tuntuu tai miksi vankilamme vuotaa kuin seula.
Vartiatkin ihmettelee huulet törröllään, että miksiköhän se elinkautisvanki ei tullutkaan lomilta takaisin vaikka lupasikin niin...

Mike009

Ei Suomessa ole enää vanginvartijoita. Meillä on maassamme vain rikosseuraamushenkilöitä ja entiset vartijat vastaavat vankienHOIDOSTA.

Pitää olla pehmeät arvot, jotta vanki ei pahoita mieltään. Saattaa siitä vanki pian loukkaantua, jos hänen koskemattomuutta loukataan. Eikä rikolliseksi saa ketään sanoa. Vankilassa ollaan vain hoidossa, jotta voidaan palata kunnon kansalaiseksi yhteiskuntaan.

amppeeri antti

Murha on nykyään luvaton hengenriisto, karkaaminen on luvaton poistuminen ja varastaminen on luvaton haltuunotto.
Oi kiitos vihreät ja Tuija Brax. Mitä järjen riemuvoittoja.

MURSU

oli edessä, talvi ja kylmä kun mikä ja kuorkin lava odotti. Kapteeni tuli ihmettelemään että kun joukko seisoo kuorkin vieressä tupakilla hytisemässä, "pakkasta kohta 10 miinusta yli sallitun (oli jotai -25 -30 välissä)" joku tokas....kapteeni veti perälavan alas "no niin, kiivetkääs lavalle, nyt lähdetään ennenkun tulee vielä kylmempi, manttelia ja muuta vaan niskaan , mars".
Ja sit mentiin!

timoleppänen

Jos muistelen oman kyläni tapahtumia ja täällä suoritettuja tappoja ja niistä saatuja rangaistuksia. Niin täytyy todeta, että jos joku haluaa tappaa Suomessa, niin ei siihen tarvi mitään monimutkaista ruumiin kätkemis operatiota.

Menee vain kylmästi kaverin luokse vetää vaikka puukolla vatsan auki ja sannoo poliisille, että mua vain vitutti.

Sitten istuu reilun vuoden vankilassa ja sitten voi vaikka ehdonalaisena ryöstää kaupan, niin siitäkin saa vain sakot. Joita ei tarvi maksaa ja lisäää ehdonalaista...

Tällä tavalla on tehty suomessa ja voi tehdä edelleen...

kaijakuopila

Suomi on (ulkomaalaisten) rikollisten hemmottelumaa ja siihen saa moni duunari tehdä pitkää päivää, kun valtio maksaa avovankiloita ja kalliita asianajajia. Poliitikoilta on turha odottaa, että he perehtyisivät suomalaisten elämän raskauteen.
Jos menet vaikkapa Ruotsiin, tai Norjaan, niin huomaat miten paljon helpommalla onnellinen kansa siellä pääsee. Suomalaiset ovat piiskatumpia kaikista sosialistimaista, joten ei ihme, että välillä pinna palaas.

Becker

lässyn, lässyn. Taas on joku dosentti tms. vauhdissa,ja aina kun mainitaan nimi "Kalevi Sorsa" niin saan outoja vilunväristyksiä. Ensinnäkin lehdistön kuuluu aina herkutela tällä "somalaisella väkivallalla". Käykääpä nyt sitten vaikka tutusmassa tähän läntiseen naapurimaahan, jossa asuu niin kirkasotsaista ja viksua porukkaa. Jalkapallo huliganismi on jo saavuttanut vakavat mittasuhteet, poliittiset ääriryhmät ovat suorittaneet väkivallantekoja, puhumattakaan kantaväestön ja siirtolaisten rikollisjengeistä. Poliisi joutuu suojelemaan poliittisia kokouksia, ja raiskaukset ovat ennätystasoa, tosin tähän täytyy suhtautua vissillä varauksella.
Kansat muovautuvat elinolosuhteittensa mukaan. Jotkut ryhmät kestävät kuumuutta, jotkut taasen kylmyyttä.Poliittiset olosuhteet myöskin vaikuttavat kansan luonteeseen.Yli tuhatvuotinen historia agressiivisen itäisen naapurin vierssä on varmaan myös muovannut suomalaista kansanluonnetta. Agressiivisuus on auttanut suomalaisia pysymään itsenäisenä ja vastaamaan naapurin valtaamispyrkimyksiin samalla mitalla.

hissukka

Tuntuu, että Suomessa erityisesti pk-seudulla on paljon ihmisiä, jotka ovat "perusaggressiivisia", valmiita käymään kimppuun ja pimahtamaan ihan koska vaan. Se tuntuu pelottavalta.

Näin ei ole Keski-Euroopassa, vaikka sielläkin joskus tunteet kuumenee ja jopa huudetaankin pahimmillaan, niin keskimäärin ihmiset tuntuvat kuitenkin vähemmän aggressiivisilta, eivätkä yleensä provosoidu niin herkästi, pois lukien liikenteen, jossa joissakin maissa herkästi osoitetaan mieltä, kun liikenne ei suju toivotusti. Harvemmin sekään kuitenkaan johtanee sen kummempaan, kuin torvensoittoon tms.

Asuin kauan Keski-Euroopassa ja palattua olen usein miettinyt, mikä Suomessa oikein mättää. Yksi syy on tämä ihmisten käyttäytymisen arvaamattomuus. Puolet kansasta syö masennuslääkkeitä, pitäisi toiselle puolikkaalle antaa rauhoittavia?

Sokarates

Eli maalaisten maa ja maaseudulla on aina hyväksytty väkivalta osana kulttuuria.

Naisten pahoinpitelyt ja raiskaukset ovat arkea. Luonto- ja eläinviha rehoittaa maaseudulla jne..

muuan

Mutta urbaanit suomalaiset ottavat mieluummin esimerkkiä ulkomailta, joissa väkivalta on kehitetty tehokkaammaksi ja järjestelmällisemmäksi. Jaloille on keksitty käyttöä pakoonjuoksun lisäksi potkiminen, ja sehän on tehokkainta maassa makaavan päähän.
Kaupungeissa rehottaa tietyissä piireissä tietämättömyys ja ennakkoluuloisuus, mistä oheinen viesti on mainio esimerkki. Noista tekijöistä kasvaa se oikea viha.
Sorruin tuossa alussa yleistämiseen. Tosiasiassa useimmat kaupunkilaiset ovat mukavia ja väkivallattomia ihmisiä - kuten maalaisetkin.

köpös

on meidän tyylimme ja eikun jatketaan kouluampumisten ja maastopukuisten suomimiest..eikun lapsenmielisten tölkkiin ampujien harrastamisen ehdoilla (pullojen ampuminenhan on ympäristöhaitta..)Aina on seliselinä, että kyllä muualla on pahemmin, joten jatketaan me vaan pyssyhippasia ja syljeskellään kaduille ja "puissa perkeleet soi" lainaus Hectorin san...

Eräs isä

Jengithän eivät ole koskaan mikään ongelma?
Kaikki ongelmat syntyvät yksittäisten suomalaisten lihaasyövien heteromiesten päissä.
Kyllä minä tämän idean ymmärrän. Myöhemmin voin kertoa, miksi.

köpös

jengit eivät ole ongelma-mitä meinaat (yrität)? Kuka muuta väittää? Suomalaisten väkivaltaisten miesten ongelmat syntyvät täsmälleen heidän omissa päissään liittymättä mihinkään muuhun ja ovat päänupissa olleet ennnenkuin jengi-sanaa oli keksittykään (alkaako kikkailu sanoilla). Mitä tekemistä ruokavaliolla on häiriökäyttäytymisen kanssa, juu toki kiihkoviestiä kaksipiippuisten taholta kohta riittää, mutta koskahan nähtäisiin ensimmäinen aseiden kanssa leikkijä, joka toteaa, etten tee niillä muuta kuin pönkitän itsetuntoani ja koen hirvittävän hepulin saadessani jotakin piipun tähtäimeen.

Eräs isä

Kaikki maailman ongelmat syntyvät suomalaisten lihaasyövien heteromiesten päissä, jengit ja muut, mitä yhdistetään joskus väkivaltaan, ovat vain tämän sivutuotteita.

köpös

ymmärrys tuppaa olemaan meillä kirjoittelijoilla hukassa. Puhutaan nyt vaan suomalaisen miehen ongelmista. Lontoo ja Suomihan ovat aivan eri asioita kaikilla mittareilla-myös menestyksellään he siellä ovat jostain "kumman syystä" aina olleet nokkelampia. Keskitytään me vaan pikkuhiljaa etsimään sivistyksen alimpia portaita. Aloitetaanko syljeskelystä kaduille.

Eric

Tämähän on todettu niin monesti että sitä ei ole syytä epäillä. Kun minä kuljen kaupungilla ja saan nenäni ruttuun jonkun miesjoukon (suomalaisen) toimesta, se on minun oma vika, eikä yhteiskunnan tarvitse siihen puuttua. Olenhan suomalainen mies ja siten aiheuttanut itselleni ongelmia olemalla suomalainen mies.

Sen sijaan naisiin kohdistuva väkivalta pitää tuomita jyrkästi ja yhteiskunnan täytyy tehdä kaikki voitava sen estämiseksi. Toki esim.Tarja Halonen ja Suomen Amnesty ei ole säästänyt itseään tuomitessaan naisiin kohdistunutta väkivaltaa, joten kiitokset siitä.

Eric

Ei ollut mitenkään tarkoitus syrjiä ulkomaalaisia miehiä väkivallan antavana puolena. Ulkomaalaiset ovat vähintääkin samanveroisia kuin suomalaiset. Nythän juttu muuttui rasismivapaaksi. Ainakin toivon niin.

carlo

on siis mielestäsi nimitellä suomalaista miestä siaksi, niin kuin hauskana koululaisena esitit aikaisemmin tässä säikeessä. Et vastannut kysymykseeni.

jarmolauros

Suomiko väkivaltamaa, verraten, Mexikoonko?
Sveitsissä asevelvollisuuden suorittaneet pitävät aseet kotonaan. Mitään pahempaa ei asian tiimoilta ole kuulunut.
Vihapuhetta on, kun minut ja lapseni syyllistetään Afrikan maiden heimoriitoihin. Pitääkö minun sanoa pojanpojallenikin, että olet vekaa?
Suomalainen on korkeintain velkaa lappalaisille, jotka olemme suomenniemeltä painaneet resevaattiin pohjoiseen.

köpös

kommentoida? Sanomalla, että verrataanpa poijjaat lappalaisiin, meksikolaisiin ja meijjän veriveljiin eli sveitsiläisiin...?!Unohtuiko,että sveitsiläiset ovat sivistyskansa?) Tänne kirjoittavien suhteellisuudentaju ja ymmärrys muusta maailmasta on käsittämättömän huono tai tarkoitettu kiihottamaan maastopukukansaa toimimaan...:)?

muuan

Pääasia on, että pyritään kirjoittamaan sivistyneesti. Täälläkin huomataan, että oman (?) nimen takaa voi tulla melkoista törkyä. Arvostelukyky ei tule nimen mukana.

köpös

on tänne kirjoittelevien haavefasistien pilkkaaminen. Tämähän on täysin maastopukumiesten keskinäinen toistensa kiihotuskerho. Milloin tämä nettikerho on ollut mielestäsi sivistyskelpoinen? Ulkopuolisen silmin tämä keskinäinen uho ase- maahanmuutto- ja muka ns. talousosaamisineen näyttää kaiken osaamisensa, mutta näkisipä vain kerrankin miten väkivalta tai talousongelmat hoidetaan-ihan käytännön tasolla? Käytännön tasohan tarkoittaa laajempaa ajattelua ilman, että nyt "jytisee"!

Eräs isä

Kaikki maailman ongelmat syntyvät suomalaisten lihaasyövien heteromiesten päissä, jengit ja muut, mitä yhdistetään joskus väkivaltaan, ovat vain tämän sivutuotteita.

Aamen.

köpös

tarkoittaa mitä? Veden alkuperän löytymistä vaiko kaiken olevaisuuden kiertymistä suomimiehen epävarmuuteen..

puutarhamies

Sorsa-säätiön varat?

Suomessa on vaalisalaisuus, mutta henkilökohtaisesta kokemuksestamme tiedämme jotain eri puolueiden kannattajista, joilla ei juurikaan ole yhtäläisyyttä ko. puolueen toiminnan kanssa.

Jätän johtopäätökset tässäkin lukijoille, joista joitakin toimitusjohtajia taas löytyy esiin esittämään satujaan. Eipä sillä, että itselläni on sama titteli.

Kaikki tuntemani (heitä on paljon) Kokoomuksen kannattajat ovat olleet ovat olleet umpinationalisteja ja -rasisteja, samoin kaikki tuntemani demarit.

Ei ole syytä sekoittaa puolueen linjaa kannattajien uskomuksiin.

Nyt on käynnissä Suomen suurimman puolueen ajojahti, jossa kuvitellut kannattajat yritetään sekoittaa puolueen toiminnan kanssa. Itse tunnen vain yhden PS:a äänestäneen. Hän on täysjärkinen ja harvinaisen hyvin vailla luuloja.

puutarhamies

Pienen yrityksen tj:n on oltava yrityksensä alan erityisasiantuntija. Suuressa, kuten pörssiyrityksessä, tj:ltä kysytään aivan erilaisia taitoja.

Älkää hyvät ihmiset menkö koskaan pörssiyhtiön palvelukseen, jos ei ole erityistä vetoa heittopussina olemiseen ilman ihmisarvoa tai osaamisen ymmärtämistä.

tarkkailija-vm59

Itse kukin voi käydä tutkimassa väkivaltatilastot niin saa selville millä todennäköisyydellä mies tulee piestyksi ja millä todennäköisyydellä nainen. Se, että naisen kokema väkivalta koetaan vakavammaksi ongelmaksi osoittaa miehen ja naisen arvostuksen eron Suomessa.