Vapaa-ajattelijain liitto vaatii Puolustusvoimia lopettamaan valtiokirkkoihin kuulumattomien syrjinnän. Liitto on lähettänyt kehittämisehdotuksiaan puolustusvoimille ja esittää muun muassa kirkon erityisaseman uudelleenarviointia.
Liitto katsoo tiedotteessaaan, että etenkin kenttähartauden ja sotilasparaatin kytkeminen tulee purkaa.
– Nyt kirkkoon kuulumattomalla ei ole mahdollisuutta osallistua paraatin kuuntelematta jumalanpalvelusta ja tekemättä nykyohjeistuksen mukaan asentoa ”rukoilkaamme”-käskyllä. Perustuslain 11§ mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omatuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen, vapaa-ajattelijat toteavat.
Vapaa-ajattelijain liitto vaatii myös, että elämänkatsomustiedon ja etiikan opetuksesta sekä katsomuksellisten vaihtoehtojen esittelystä vastaisi joku muu henkilö kuin sotilaspappi.

Kommentit
Vaatimus on asiaa
Valtion ja ev.lut.kirkon yhteys tulee purkaa kaikilla tasoilla.
Mikä varsinaisena ongelmana?
Uutisesta:
"Vapaa-ajattelijain liitto vaatii myös, että elämänkatsomustiedon ja etiikan opetuksesta sekä katsomuksellisten vaihtoehtojen esittelystä vastaisi joku muu henkilö kuin sotilaspappi."
En tiedä, paljonko armeijassa on elämänkatsomustiedon ja etiikan opetusta määrällisesti - veikkaan tuntimäärää aika vähäiseksi - mutta ihan vain kiinnostuksesta kysyisin, että minkä takia esittelijän pitäisi olla nimenomaan joku muu kuin sotilaspappi. Vapaa-ajattelijat näkyvät vaativan, että tilalle pitäisi saada "eettisen, psykologisen ja sosiaalisen koulutuksen saanut ammattilainen". Ymmärtääkseni sotilaspapit ovat saaneet koulutusta juuri näistä vaadituista asioita. Minkä Vapaa-ajattelijat näkevät todellisena ongelmana asiassa ja mihin he varsinaisesti haluavat muutosta? Muutosta kun esitettiin tältä osin vain opettavaan henkilöön, ei opetettavaan sisältöön.
Itse en
Näe tätä juuri ongelmaisena, jos henkilö palkataan "psykologiksi" sinne, mutta koko nimi "sotilaspappi" please. Eli meillä on joku ihminen puhumassa maagisista tontuista joka ei ota asetta käteensä? Jehovat ei joudu armeijaan, koska uskonto estää sen?
Tiedätkö mikä on papin tarkoitus? Kertoa jumalan sanaa ja huolehti "laumasta". Tämä on maallisessa Suomessa aika typerää, papit ovat saaneet teologian koulutuksen yliopistossa, niin.. meillä koulutetaan papit yliopistossa, teologiassa... ei psykologiassa.
Taustoista
Papin päätehtävä ylipäätään on tosiaan julistaa ja pitää esillä Jumalan sanaa ja kaitsea laumaa. Mutta kyllä pappi muuhunkin kykenee. Olettaakseni elämänkatsomustiedon opetuksesta vastatessaan pappi toimii aika eri tavalla kuin vaikkapa jumalanpalveluksessa. Katson, että elämänkatsomustietoa voisi opettaa joku muukin kuin sotilaspastori, mutta katson myös, että sotilaspastoreilla lienee yleisesti hyvät koulutukselliset valmiudet teeman käsittelyyn. Siksi vaatimus, että aihetta käsittelevä ei saisi olla sotilaspastori, kuulostaa minusta myös vähän erikoiselta.
Pappien koulutustaustat ovat kai hyvin vaihtelevat ja yksilölliset. Papiksi vihkimisen edellytys on riittävät opinnot yliopistoteologiassa lähtötietoina ja sen lisäksi kirkon oma pappisvihkimykseen johtava pappiskoulutus, mutta aika moni pappi on opiskellut muutakin kuin teologian maisterin tutkintoon edellytettävät opinnot. Varsin monella papilla vaikuttaa olevan takanaan (teologian opintoihinsa mahdollisesti kuuluvien psykologian opintojen lisäksi) myös esimerkiksi laajempia psykologian opintoja.
Hohhoijaa
"Vapaa"-ajattelijoille tiedoksi, että kotia, uskontoa ja isänmaata hyljeksivät luuserit eivät kkäy armeijaa.
mutta mitä uskontoa?
uskonnon vapaus lienee kai vielä..
vapauteen kuuluu myös kunnioitus
En koe tuota kovinkaan vaaralliseksi, että tuossa tilanteessa kristityt ottavat rukousasennon ja ateistit seisovat asennossa.
Itse olen ateisti ja enemmän alkaa vapaa-ajattelijat ottamaan päähän kuin uskovaiset. Vähemmän tulee tuputusta uskovaisilta siitä miten kenenkin pitäisi jatkossa käyttäytyä. Olin intissä aikoinaan vuoden ja muistaakseni kerran käytiin kirkossa. Olisi käsittääkseni saanut jäädä pois, mutta olipahan vaihtelua.
Entä kodittomat?
Palvelusaikana saa sentään ilmaisen majoituksen.
Just, elskä "koti, uskonto, isänmaa"
siit kodittomille -"koti" ja
uskomattomille -"uskonto" pois,
nii jää "isänmaa"
Mut käviskös vaihtoehdoks
"Pl box, ateismi ja isänmaa"?
Luuseri hallintovaliokunnan puheenjohtajana?
Tulkitsinko oikein?
Siinä olet kyllä väärässä
Itse olen ihan uskonnoton ja armeija on käyty. Jos ei usko mielikuvitusolentoihin, niin ei se sitä tarkota että armeijan jättäisi väliin.
Vapaa-ajattelijoiden tyyli on niin provosoiva, etten kannata niitä siitä syystä.
Meidät kyl herätettii armeijas keskel yötä
kun ilmoitus.
"Itärajalla tultu läpi, tämä on tositilanne, valmistautukaa lähtöön, yhteydenotot kotiin kiellety, toimikaa"
mielikuvitus-ruskitha-ne käveli rajan yli hyökäten!
olipa tärkeää
Eikö näillä höpöttäjillä ole tosiaan tärkeämpää ajateltavaa, vaikka nimi viittaa mukamas ajattelijoihin...voi meitä äetin pikkuisia kullanmuruja..pantasko tulille talvisodan pakkaseen ja sitten poteroon ja sitten.....
Hoh hoijaaaa
Juu ja Aku Ankalla ei ole vieläkään housuja,,,,,kyllä näiden huolet tuntuvat välillä aika,,sanonko miltä.
Täyttä asiaa
Maan puolustaminen on yksi asia, pappien jorinat toinen asia. Niitä ei ole tarpeen kytkeä toisiinsa mitenkään. Vai uskooko joku ihan tosissaan, että kirkonmenojen järjestäminen asevelvollisille parantaa puolustusvalmiuttamme?
No, ainakin antaa vertailuvisiota
jos tulee oikeesti kriisissä vastaan toisenolosia uskojia jokka ei sano "amen" vaan vaikka "A" muuta.
Kehitys menee äärimmäisen hitasti
Katolinen kirkko alkoi murtua 1300-1600. Wiclifi, Hus ja Savonarola..Tuli Luther. Mutta vielä 1600 Bruno poltettiin Roomassa. -Täällä Suomen takapusikoissa kehitys kulkee n. 100 v jäljessä. Esim. Sakuissa aviolitto syntyy siviilivihkimisellä. Sitten jokainen saa viettää minkä uskonnon mukaisia häitä tahansa. -Hitusen oltiin meilläkin moderneja, kun päätettiin uskonvapaudresta. Käytännössä se ei vain toteudu. Esim. juuri int.ssä
Kirkolla ja urheudella ei ole sinänsä mitään tekemistä toistensa kanssa. -Uskovaisia on tietysti helpompi viedä sotaan lupaamalla taivasosuus.
Ho Hoijakkaa
Kyllä on pahasti yhteiskuntaamme kuulumaton, oikea luuseri, se tai ne jotka eivät paraatissa voi olla kun pappi puhuu. Olisikihan ko Räikkö Räähkät rivissä jos oikeasti tarvittaisiin.
Eroa intistä?
Onkohan jo perustettu Eroa Intistä -sivusto? Mitenhän onnistuisi ohjesääntöjen vaihtaminen pornolehtiin?
Lieneekö intti nykyisin jokin peruskoulun jatkokurssi, kun puhutaan "elämänkatsomustiedon ja etiikan opetuksesta, sekä katsomuksellisten vaihtoehtojen esittelystä"?
Voi teitä pikku v-ajattelija -höpönassuja, kyllä teillä on sitten vaikeaa!
Tiesitkö
Että "kaapista" ulos tulleet ateistit (sanon näin siksi koska suurin osa Suomessa ei usko maagisiin henkiin tai veden päällä kävelyyn mutta jostain syystä antavat jäsenyydellä tukensa hulluille) käyvät inttinsä ihan normaalisti, itseasiassa vielä rohkeammin, he tietävät oikeasti kuolevansa jos joutuvat sotaan, Jeesus miehet luulet että pääsevät "parempaan paikkaan" missä koko suku esi-isiin asti tulee illalliselle.
Mitäs jos sinun lapsi laitetaan opiskelmaan uskonnontunneilla Islami, mitäs tykkäät? Kyllä Jeesus oli ja meni, nyt opetellaan Muhammettia, menisikö hermo? Joo et varmaankaan olisi yhtä rauhallinen kuin "höpönassut".
Sotasankarit taas äänessä
Täällä taas viis-kuuskymppiset sotasankarit pauhaa kuin kokeneet rintamajermut.
Papin paasaaminen ei millään tavalla liity maanpuolustukseen, eikä se paranna taistelutaitoja millään tavalla, joten miksi sitä pitäisi uskonnottomien kuunnella?
Koska
"islamisaatiota" polvet tutisten odottavat suomalaiset kristityt valkoiset heteromiehet haluavat alistaa uskonnottomat valtaansa. Siksi :-)
Uskonnottomille omat joukko-osastot. Katsotaan sitten, ketkä tappaa tehokkaammin. Ne, joita jumala on kieltänyt tappamasta, vai ne, joilla ei ole ko. rajoitetta.
Uskonnollisten rituaalien sisällyttämistä armeijan toimintaan puolustelevat eniten ne, jotka eivät edes noudata uskonsa oppeja.
No nih, lue kommentini "Eroa tai liity...kerrompa tositarinan"
se tuossa vähän ylempänä, mieti sinäkin mitä OIKEASTI teet kovassa valinnan paikassa, siinäkö vain olet...ja katsot...ja kuuntelet?
Älä sitten valehtele itsellesi mitä tekisit, valehtelu ei hyödytä!
Uskonto on taas oma valintasi, eikä vaikuta maanpuolustukseen, "Koti" ja isänmaa" kyllä kun siellä juuresi, rakkaimpasi joita varmasti haluat suojella.
Provosoiva?
Kyllä provosoivampaa on toi uskonnon pakkosyöttö.
Pappi opetti elämänkatsomusta minulle armeijassa, asenteella.
Isänmaata kyllä puolustan. Krottisen hohhoijaaltakin jos on tarpeen.
älä anna sen uskonnon nyt häiritä
Se nyt pohjautuu aikaanjolloin läh. kaikki olivat yhtä maassamme myös uskonnossa, Kristin uskoisia.
Isänmaan turvana ja arvona olet yhtä arvokas ilman uskontoakin.
Armoton vaikeus vain tulisi, jos olisit fanaatikko Hindu, Islmin uskoinen yms vastaavaa. Silloin ei tietenkään välttämättä asia toimisi, (se on mahdollista, mutta riippuu henkilöstä!)
Lahkon rahoitus?
Vapaa-ajattelijat on uskonnollinen lahko, joka on saanut jostain taas vähän rahaa ja remuaa sen turvin. Itse en pidä itseäni mitenkään uskonnollisena, mutta isäni, sotaveteraani, on sanonut ettei rintamalla näkynyt ateisteja. Pidän vapaa-ajattelijoiden meuhkaamista lähinnä pikkusieluisena typeryytenä.
No, kerropa nyt saman tien
mihin vapaa-ajattelivat uskovat, jos kerran ovat ihan uskonnollinen lahko?
Ei puutu enää muuta kuin kommareiksi haukkuminen :-)
Älä höpötä
"Vapaa-ajattelijat on uskonnollinen lahko"
Käy katsomassa (edes) Wikipediasta, mitä tarkoittavat <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnollisuus">uskonnollisuus</a> ja <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Lahko_(uskonto)">lahko</a>. Kokeile sitten kertoa, miten Vapaa-ajattelijat sopii kumpaankaan määritelmään.
"isäni, sotaveteraani, on sanonut ettei rintamalla näkynyt ateisteja."
Sanonta 'rintamalla ei ole ateisteja' on syytä ymmärtää kritiikiksi rintamia vastaan, ei ateisteja.
Entä jos..
...armeijassa kaikkien pitäisikin huomisesta alkaen kumartaa Mekkaan päin?
Montakohan "hoh hoijakkaa" viestiä silloin tulisi?
Oikeus uskonnon harjoittamiseen
Vaikka joukko-osastoon kuuluisi vain yksi kristitty, ei tarvitse olla edes kirkkoon kuuluva, hänellä on uskonnonvapauteen ja ihmisoikeuksiin kuuluva oikeus "harjoittaa uskontoa yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä muiden kanssa". Uskonnonvapauslaki on perustuslaissakin säädetty subjektiiviseksi oikeudeksi, saa harjoittaa ja kuulua kannattamaansa yhteisöön.
Suomen armeijan kohdalla on kysymys arvoista, joita halutaan kunnioittaa: sodissa kaatuneitten muistamisesta ja heidän omaistensa tunteiden huomioimisesta.
Vapaajattelijoiden "ajattelua" leimaa historiattomuus ja tunteiden kieltäminen, olisiko se "tunneneutraali" sotilas?
Jos "rukoilkaamme" -komento vaihdetaan vaikka komentoon "ajatelkaamme", niin mitä tehdään komennolle "lakki päästä"? Tai voiko esimiestä tervehtiä käsi lipassa, sehän on silmien suojaamista kaikkivaltiaan valon loisteessa! Armeija on täynnä symboliikkaa, jonka karsimisessa "ajattelijoilla" riittää töitä. Voisiko kyyhkysen jättää lippuihin? Tosin kristitty näkisi sen ehkä virheellisesti pyhän hengen symbolina.
toki mutta
Totta kai pitää olla oikeus harjoittaa uskontoa ja pitää olla oikeus olla harjoittamatta uskontoa. Uskonnonvapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että valtion palkkaamat henkilöt sitä uskonnon harjoitusta hoitavat.
Uskonnon ja omantunnonvapauden forum externum eli ulkoinen ja aktiivinen ulottuvuus koskee yksilön oikeutta ilmaista sisäinen vakaumuksensa ja elää suhteessa muihin ihmisiin tavalla, joka vastaa ja toteuttaa hänen vakaumustaan. Perustuslain 11 §:n 2 momentissa turvataan muun muassa oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa sekä oikeus ilmaista vakaumus.
"yhdessä muiden kanssa"
Tarkoittaa kylläkin oikeutta harjoittaa uskontoa muiden samalla tavalla uskovien kanssa. Se ei tarkoita sitä, että on oikeus harjoittaa uskoaan ateistin kanssa ja ateistin on pakko olla läsnä.
Sodassa kaatui enemmän vapaa-ajattelijoita ja ateisteja kuin sinä _uskotkaan_.
Kyse ei ole komentojen vaihtamisesta vaan siitä, että uskonnottomia ei pakoteta osallistumaan uskonnollisiin riitteihin. Kenenkään uskovaisen ei ole pakko osallistua vapaa-ajattelijoiden kokouksiin. Miksi uskonnottoman sitten olisi pakko osallistua jumalanpalvelukseen? Pakottakaa sitten saman tien saabistit ajamaan Volvolla.
Nykyaikainen armeija
Reilut 15-vuotta sitten pahempaa loukkausta perinteisille arvoilla ja veteraaneille ei ollut, kuin naisten asepalvelus.
Nytkö sitten loukataan veteraaneja ja omaisia, jos armeijassa noudatettaisiin 2000-luvun arvoja? Veteraanit taistelivat sananvapauden, itsenäisyyden ja myös uskonnonvapauden puolesta. Varmasti ketään ei loukkaa, jos armeija elää nykyajassa.
Ja se, että rintamalla ei näkynyt ateisteja on vain anekdootti, mielipide, rintamalegenda.
Samat miehet sanoivat, etteivät ole ihmistä ampuneet, vain ryssiä.
Mikäli armeija asteittain luopuu turhanpäiväisitä symbolisista tavoista ja arvoista, se ei voi ketään loukata.
Varusmiehet keskeyttävät harvemmin palveluksensa, jos turhista vanhoista älyttömyyksistä luovutaan ja siirrytään järkeviin tapohin ja arvoihin. Suomalaiset eivät muutenkaan käy kirkossa, miksi uskonnollisiin seremonioihin pitäisi pyrkiä laitoksessa jonka tehtävä on maanpuolustus?
Banaanivaltioissa on armeijoita jotka viis veisaa perustuslaeista, ei kai meillä näin tarvi olla?
Kenttähartauden liittämisen paraatiin saa purkaa
Sotilasparaatiin liittyy nyt yleensä kenttähartaus, minkä vuoksi kirkkoon kuulumattomalla ei ole mahdollisuutta osallistua paraatiin kuuntelematta jumalanpalvelusta ja nykyohjeistuksen mukaan tekemättä asentoa ”rukoilkaamme”-käskyllä. Paraatin ja kenttähartauden uskonnottomia syrjivää kytkentää perustellaan 200 vuotta vanhalla sotilasperinteellä. Perustelu on kestämätön. Maassamme oli vielä 1800-luvulla yleinen kirkossakäyntipakko, mutta sen jälkeen jo 1900-luvulla on säädetty uskonnonvapauslaki ja nykyinen Perustuslaki tuli voimaan 2000-luvulla sisältäen omantunnon ja vakaumuksen vapauden sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatteet.
Kirkossakäyntipakko ei kuulu 2000-luvulle
Kirkkoon kuuluvien pakollinen osallistuminen uskonnon harjoittamiseen varusmiespalveluksessa on uskonnollista painostusta sekä kirkkoon kuuluvia että välillisesti myös siihen kuulumattomia kohtaan. Perustuslain mukaan "kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen". Se, että lapsena kirkkoon liitetty ei ole heti 18 vuotta täytettyään eronnut kirkosta, ei aina kerro mitään nuoren varusmiehen uskonnollisesta tai ei-uskonnollisesta ajattelusta tai vakaumuksesta.
Vaikka kirkolliseen työhön ja uskonnon harjoittamiseen osallistuminen olisikin välittömien korjaavien toimien jälkeen oletusarvoinen vaihtoehto kirkkoon kuuluville varusmiehille, heillä ja kaikilla sotilailla tulee itsellään olla oikeus päättää osallistumisesta taikka pois jäännistä ja siirtymisestä vaihtoehtoiseen, uskonnollisesti neutraaliin ohjelmaan.
Sotilasvakuutuksen ja sotilasvalan valinta aidosti vapaaksi
Kaikkien oikeutta vapaaseen valintaan neutraalin sotilasvakuutuksen ja uskonnollisen sotilasvalan välillä tulee kunnioittaa vaihtoehtojen esittelyssä ja toteuttamisen järjestelyissä. Sotilasvakuutukseen liittyvien seremonioiden tulee olla yhtä juhlavia kuin sotilasvalaankin liittyvät seremoniat niin, että sotilasvakuutukseen osallistuvien ohjelmaan ei kuitenkaan sisälly kenttähartauden seuraamista. Mikäli sotilasvala ja kenttähartaus eivät suoraan liity yhteen, sotilasvakuutuksen ja sotilasvalan antajaryhmät voivat vastavuoroisesti seurata toistensa sotilasvakuutusta ja -valaa. Järjestely ei ole yhdenvertainen, jos valan antajat eivät seuraa vakuutuksen antoa mutta sotilasvakuutuksen antajien pitää seurata sotilasvalan lisäksi kenttähartautta päästäkseen liittymään yhteiseen ohimarssiin. Kaikkien tulee päästä sotilasvalan ja -vakuutuksen antopäivän yhteiseen sotilasparaatiin ja ohimarssiin yhdenvertaisesti.
Uskonnollinen sotilasvala on tarpeeton
Yksi uskonnoton vala kaikille. Ne, jotka haluvat ilmaista valmiutensa tappaa jumalansa nimeen, tehköön sen seurakunnassaan omalla ajallaan.
Kirkkoon kuulumattomilta edellytettävä vapautushakemus turha
Kirkkoon kuulumattomat varusmiehet joutuvat nyt hakemaan vapautusta kirkollisesta työstä ja uskonnon harjoittamisesta. Tällainen hakemusmenettely on syrjivä, epäkunnioittava ja loukkaava kirkkoon kuulumattomia, ei-uskonnollisen katsomuksen omaavia ja toisuskoisia kohtaan. Kun oletusarvona pidetään sitä, että kirkolliseen toimintaan ja esim. hartauksiin osallistutaan, se painostaa erityisesti uusia varusmiehiä osallistumaan ja mukautumaan uskonnolliseen toimintaan. Vapautuksen hakeminen suullisesti yksikön päälliköltä kaiken uuden opettelun keskellä ei ole alokkaalle helppoa.
Puolustusvoimissa tulisi välittömästi siirtyä samankaltaiseen menettelytapaan kuin kouluihin tuli 2000-luvulla perusoikeusuudistuksen jälkeen. Varusmiespalveluksessa tulee säädetyn elämänkatsomustiedon ja uskonnollisesti neutraalin etiikan olla uskontokuntiin kulumattomien oletusarvoinen katsomusopetuksen vaihtoehto, johon heidän ei siis tarvitse hakea. Kirkkoon kuulumattomien ei myös oleteta osallistuvan hartaustilaisuuksiin ja jumalanpalveluksiin. Tällä muutoksella ketään ei silti estettäisi halutessaan osallistumasta niihin.
Jos noin on nykyään
niin silloin on taannuttu 80-luvulta. Silloin jäi kirkkoon kuulumaton oletusarvoisesti uskonnollisten tilaisuuksien ulkopuolelle. Ei edes kysytty, haluaisiko tulla mukaan kirkkoon. Sunnuntaiaamuisin sai ottaa ylimääräiset parin tunnin nokoset.
Ateistit ovat marisijoita
Jos eivät halua mennä armeijaan, menkööt sivariin.
Hyvä neuvo
Sinnehän omilla aivoillaan ajattelevat menevät muutenkin.
Perustelisit edes
Tällainen marisijaksi leimaaminen on kaikkea muuta kuin asiallista keskustelua maamme parhaaksi.
Armeija palvelee kansaa eikä toisinpäin.
On toki maita, missä armeijan pamput(=diktaattorit) päättävät mikä on kansalla parhaaksi, määräävät arvot ja uskonnon. Näitä valtoita sanotaa banaanivaltioiksi, eikä syyttä.
Sellaistako arvomaailmaa sun uskontotunneilla tai armeijassa on opetettu?
Ateistit myös valehtelevat
Koska kenenkään ei ole pakko suorittaa varusmiespalvelusta, varusmiespalveluksen isänmaallisuuskasvatukseen olennaisena osuutena kuuluvissa kenttähartauksissa ei ole yhtikäs mitään perustuslainvastaista.
Jess
Mainio, elämää eteen päin vievä lain tulkinta, kiitos :)
Krisityt vasta valehtelevatkin
Armeijan tehtävä ei ole isänmaallisuuskasvatus.
Täyttä höpöä koko termi. Vähän kuin vihapuhekin, saa syyttää toista epäisanmaallisuudesta kun ei ole samaa mieltä.
Sitä paisti pastori opetti, että raamatussa kielletään lähimmäisten tappaminen. Armeijassa. Minä kuuntelin sitä valtion kustantama rynkky kädessä.
Säälittävää kitinää
Säälittävää kitinää vinkua moisesta, ihan niinkuin jostain "rukoilkaamme"-komennosta saisi jotain henkisiä vammoja. Armeija kokonaisuudessaan opettaa sietämään ikäviä olosuhteita, jonkinasteista kuria ja esimiesten pompotusta. Jos nykyaikainen varusmies ei kestä edes muodossa seisomista, puolustusvoimilla ei todellakaan mene hyvin...
Uskonto ja valtio erilleen
Olen ateisti ja kadk'n kaynyt upseeri. Jouduin aikanaan moneen liemeen mielipiteeni takia; esim evl kaski minun ajatella verista naisten sukuelinta kirkossa jos en muuten saa oltua (sanoin siihen etta mielenkiintoista kuulla mihin oman uskontonne rinnastatte herra evl). Varusmiesaikana yleensa paadyttiin siivoamaan muiden ollessa harrastamassa uskontoaan.
Mielestani olisi jo korkea aika eriyttaa jokaisen henkilokohtainen asia - uskonto - ja valtiomme. Mielestani on saalittavaa etta ko taikauskoihin uskovat yha yrittavat pakottaa nopeasti kasvavaa osaa kansastamme kuuntelemaan riittejaan.
Kadehtien katsoin
Kadehtien katsoin armeija-aikoina, kun kirkkoon kuulumattomat saivat pari tuntia vapaata, kun muut joutuivat kuuntelemaan papin loruja. Kunpa olisin alkanut ajattelemaan aikaisemmin.
Mutta turhaa marinaa tämä on vapaa-ajattelijoilta. Ei varmasti löydy edes kymmentä ihmistä jota tuo asia häiritsisi. Minun puolestani kaiken uskontoon liittyvän saisi poistaa armeijasta. Sitten ei tarvitsisi pohtia tällaisia asioita ja viikonloppuvapailla varmasti ehtii sinne kirkkoonkin.
Miettikää
Kenen puolella se parta herra sitten loppuen lopuks oli. Natsit, Neukut Suomalaiset ja koko eurooppa rukoili voittoa samaan aikaan. Ehkä se meidän puolella kannattaahan aina yrittää. Tai sitten olla realisti ja ymmärtää että ollaan elukoita jolla on reviiri ja me halutaan aina vaan lisää ja lisää.
Mytologinen maailmankuva historiaan
Perinteet ovat kivoja ja nostalgian kyynel on herkkä. Kristinusko ja muutkin mytologisen maailmankuvan liikkeet kuuluvat ihmisten yksityiselmään ja niistä on kaikissa julkisissa toiminnoissa luovuttava!
Maanpuolustus ja kriisinhallinta ovat vakavia asioita, joiden tehokkaimpaan toteutukseen tarvitaan kaikilta osallistujilta äärimmäistä luottamusta toisiinsa. Silloin ei voida laskea mitään näkymättömien voimien varaan. On toimittava täydessä yhteisymmärryksessä ja yhteiseen päämäärään. Silloin on kaikilla oltava käytössä yheinen maailmankuva ja se rajautuu ehdottomasti kaikkien aistittaviin maailmantapahtumiin ja kokeellisesti testattaviin teorioihin. Tämä on tieteellinen maailmankuva.
Muutenkin armeijan saisi perinpohjin uudistaa. Se saisi keskittyä tarkoitukseensa eli antaa ikäluokalle käsitys kriisinhallinnasta ja siitä huolehtivan organisaation siäisestä työnjaosta ja toiminnasta. Ei muutaman kuukauden kesäleiri kenestäkään sotilasta tee, mutta sotatilanteen tullessa huomattavasti helpommin koulutettavan ja koordinoitavamman joukon kuitenkin.
Huh!
Mennäänkö jo liian pitkälle suvaitsevuuden varjolla? - Entäpä jos joku ei voi osallistua omantunnon syistä paraatiin jos siinä ei ole kenttähartautta? - Ovatkohan vapaa-ajattelijat lukeneet lain perustelut? Ei lakien tarkoitus ole tehdä ihmisten elämää vaikeammaksi, vaan auttaa että elämä toteutuu niin hyvin kuin mahdollista :)
Aika pelottava uskonto tuo vapaa-ajattelijoiden uskonnottomuus!
Ei pakolla
Ei nykyaikana enää pitäisi pakottaa ketään uskonnollisiin seremonioihin.
Tämä on sinänsä pikkuasia, mutta periaatteetkin ovat tärkeitä.
Minä voisin helposti esimerkiksi könähtää suulleni Mekkaa kohti, mutta en halua sitä nimenomaan uskonnonharjoituksen nimissä missään tapauksessa tehdä. Siinä tuntisi jotenkin tunnustavansa vieraan oppirakennelman ja sen vallan. Luterilaisen rukousasento tosin vielä jotenkin luontuisi, koska se uskonto tuntuu melko läheiseltä ja perinteiseltä. Mutta vapaa-ajattelijoilla se tilanne varmaan on verrattavissa minun Mekka-tuntemuksiini.
Asian valaisemiseksi toisenlainen, teoreettinen esimerkki. Joskus voisi olla aiheellista kiittää hallitusta ja Jyrki Kataista jostakin toimesta. Monelle tämän palstan kirjoittajalle tämä on kuitenkin periaatteellisista syistä aidosti mahdotonta. Heitä ei siis pidä (eikä voikaan) siihen pakottaa, vaan on suotava vapautus asiasta.
ajatus on vanha mutta jalo! Suomen poika puolustaa
ase kädessä suomalaisuutta, johon kuuluu koti, uskonto ja isänmaa! Koko paketti!
Oikea suomalainen siis.
Aito suomalainen
Aito suomalainen ei mistään miekalla tänne tuodusta kristinuskosta perusta. Ahti suo antejaan tosi suomalaisille.
Luutnantin ohjeilla mentiin
Luutnantti Taskinen ohjeisti aikoinaan, että Danielewski napsauttaa rukouskomennolla asennon, pitää päänsä pystyssä ja pohtii yleisiä filosofis-eettisiä ongelmia.
Sillä mentiin. Vinoa hymyä pukkaa, kun muistui taas ohjeistus yo. artikkelista mieleen.
Vapaa-ajattelijat pikkuisen myöhässä
" Vapaa-ajattelijain liitto vaatii Puolustusvoimia lopettamaan valtiokirkkoihin kuulumattomien syrjinnän. "
Vapaa-ajattelijoille tiedoksi, että Suomessa ei ole ollut valtiokirkkojärjestelmää vuoden 1870 jälkeen.
Perustele
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkkojen_ja_valtion_suhde_Suomessa
Miksi evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään Suomen VALTION kirkkolaissa, jos kyseessä ei ole valtiokirkko?
Höntti
Miksi osakeyhtiöiden järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään Suomen VALTION osakeyhtiölaissa, jos kyseessä eivät ole valtionyhtiöt?
Anaalilogiasi ei toimi
Osakeyhtiölaki koskee kaikkia osakeyhtiöitä. Kirkkolaki koskee vain yhtä kirkkoa eli ev.lut.kirkkoa.
Dollyn hudit
Jos osakeyhtiölaki koskisi vain yhtä osakeyhtiötä, tekisikö tämä kyseisestä yhtiöstä valtionyhtiön?
Valtiokirkkojärjestelmästä huolimatta
Tuomas Ojanen ja Martin Scheinin kirjoittavat (Uskonnon ja omantunnon vapaus (PL 11 §). S. 413- 458 kirjassa Pekka Hallberg ym., Perusoikeudet. WSOPpro, 2011.):
”Suomessa omaksuttu valtiokirkkojärjestelmän sovellutus ei ole uskonnonvapauden vastainen.” s.441
Erityisesti yhteiskunnan monikulttuuristumisen myötä julkisen vallan käyttäjiin kohdistuu valtiokirkkojärjestelmästä huolimatta valvollisuus huolehtia siitä, ettei valtiokirkkojen erityisasema heijastu esimerkiksi virallisiin juhlatilaisuuksiin tavalla, joka johtaisi uskonnon ja omantunnon vapauden loukkaamiseen. Valtiopäivien, koulujen tai puolustusvoimien juhlatilaisuudet tulee järjestää siten, ettei kukaan vastoin tahtoaan joudu osallistumaan itselleen viraan uskonnon harjoittamiseen. Perustuslain kokonaisuudistuksen jälkeen perustuslakiin ei enää sisälly säännöstä valtiopäivien avajaisiin tai päättäjäisiin liittyvästä jumalanpalveluksesta (ks. PL 33 §). s. 442
YK:n ihmisoikeuskomitean yleisessä kannanotosa KP-yleissopimuksen 18 artiklasta korostetaan, ettei valtokirkko tai sellaiseen rinnastettava muu järjestely saa johtaa yleissopimuksessa turvattujen oikeuksien loukkaamiseen, mukaan luettu 18 artiklassa turvattu omantunnon ja uskonnnon vapaus ja 27 artiklassa suojatut vähemmistöihin kuuluvien oikeudet. Syrjivät erottelut, kuten yhden uskontokunnan taloudelliset erioikeudet eivät ole hyväksyttäviä (Ceneral Comment 22/48, kappale 9)s. 442
Vanhan 1989 päätöksen kritiikkiä
Eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksessä 5.1.1989 nro 20 pyrittiin vetämään rajaa viralliseen tilaisuuteen sisältyvän uskonnon harjoituksen ja perinteisen valtiokirkkojärjestelmän pelkästään symbolisen heijastumisen välillä. Kantelu koski sitä, että puolustusvoimien paraatiin sisältyi muun aineksen lomassa lyhyt jumalanpalvelus. Oikeusasiamiehen mukaan paraatiin sisältyvä lyhyt jumalanpalvelus oli vain historiallisilla perinteillä selittyvä muodollisuus, eikä sitä sen vuoksi ollut pidettävä perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 12/1982 vp tarkoitettuna uskonnonharjoituksena, josta olisi oltava oikeus vapautua.
”Päätös on ongelmallinen suhteessa suomalaisen yhteiskunnan monikulttuuristumiseen. Vaikka aiemmin on saatettu arvioida, ettei toista kristillistä suuntausta olevaa tai uskonnotonta henkilöä suorastaan loukkaa valtion ja luterilaisen kirkon välisen historiallisen siteen ilmeneminen symbolisella tasolla virallisissa juhlissa, asia saattaa olla toisin muusta kulttuuripiiristä peräisin olevan syvästi uskonnollisen henkilön kannalta. Paradoksaalisesti suomalaisen yhteiskunnan yleinen maallistuminen peittää näkyvistä valtauskonnon sellaisia ilmenemismuotoja, joita ei ole totuttu pitämään ongelmallisina, mutta jotka saattavat syvästikin loukata toista uskontoa tunnustavaa ihmistä." s. 435, Tuomas Ojanen ja Martin Scheinin, Uskonnon ja omantunnon vapaus (PL 11 §). S. 413- 458 kirjassa Pekka Hallberg ym., Perusoikeudet. WSOPpro, 2011.