Lauantai 26.5.2012

Ville Niinistö: ”Suomella trauma”

Luotu: 
10.8.2011 18:57
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö myöntää, että puolueelle tulee ”aika kiire” nostaa kannatustaan hallituskauden aikana 15 prosenttiin. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, mikäli vain puolue kykenee tuomaan viestiään uskottavasti esille.

Faktakulma

Uusi Suomi haastattelee elokuun aikana kaikki hallituspuolueiden puheenjohtajat.

Haastattelut on sovittu ministereiden kalenterien ehdoilla. Tarkempaa julkaisuaikataulua ei ole.

Seuraava haastattelu on sovittu kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen kanssa.

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö pohtii Uuden Suomen haastattelussa euron kriisiä ja Suomen mahdollisuuksia pärjätä kilpailussa.

Niinistö katsoo, että nykyinen velkakriisi oli odotettavissa. Kun edellistä talouskriisiä paikattiin elvyttämällä vahvasti velkarahalla, seuraava vaihe on, että paine kohdistuu julkisiin talouksiin.

– Tässä pitää olla nyt malttia ja ymmärtää, ettei tämä ollut mikään odottamaton tilanne. Päättäjät eivät tunnu ymmärtävän, mistä tämä johtuu ja se aiheuttaa epävarmuutta, Niinistö toteaa.

Julkisten talouksien velkakriisi on siis Niinistön tulkinnan mukaan eräänlaista taantuman jälkijärähtelyä. Varsinaista ongelmaa, eli sääntelyn puutteesta kärsiviä rahoitusmarkkinoita, ei ole korjattu.

– Olen samaa mieltä tästä eduskunnan entisen puhemiehen Sauli Niinistön kanssa, että kyse ei ole euron kriisistä, vaan siitä, että velkavetoisessa kulutusyhteiskunnassa finanssimarkkinat ovat keksineet yhä villimpiä sijoitustuotteita, jonka seurauksena rahoitusmarkkinat ja reaalitalous ovat erkaantuneet rajusti toisistaan, Niinistö sanoo.

– Julkisen talouden velkakriisi ei olisi kuoleman kysymys, jos taustalla ei olisi finanssimarkkinoiden kysymystä. Italiallahan on ollut velkaa yli 100 prosenttia bruttokansantuotteesta vaikka kuinka kauan. Ongelmaksi se on muodostunut vasta nyt, hän lisää.

Niinistö painottaa, ettei hän suinkaan väheksy julkisten talouksien velkaantumista ja hänen mielestään velkataakan purkaminen on kunkin maan oma asia. Mutta kriisin perimmäinen syy on hänestä finanssimarkkinoissa, ja tämän vuoksi uuden kriisin ehkäisemiseksi tarvitaan kontrollin lisäämistä.

Tämän vuoksi hän kannattaa Euroopan unionin vahvistamista. Liittovaltio-sanaa hän tässä keskustelussa hieman karsastaa.

– Se on vähän varjonyrkkeilyä, kun ei puhuta mitä sillä tarkoitetaan, Niinistö toteaa.

– Sen tyyppistä liittovaltiokehitystä en kannata, että siirrettäisiin lisää yksityiskohtaista sääntelyä EU-tasolle. Mutta talousjärjestelmä on otettava poliittiseen hallintaan ja demokraattiseen valvontaan. Sitä varten EU tarvitsee lisää päätöksentekovaltaa ja osittain sitä on sinne luovutettava, Niinistö toteaa.

Kansainväliset rahoitusmarkkinat ovat vihreiden puheenjohtajan mukaan vain yksi ala, mitä ei kansallisella tasolla kyetä kokonaisvaltaisesti hallitsemaan. Yhteiset sisämarkkinat ja pelisäännöt antavat mahdollisuuden kansainväliselle ympäristöpolitiikalle.

Suomettumisen henki tuntuu yhä

Niinistön mukaan täältä löytyisi myös tie uuteen, kaivattuun kasvuunkin vihreän talouden muodossa. Hän kuitenkin hämmästelee, kuinka uskalluksen puute on vallannut suomalaiset.
 
– Se 1990-luvun laman jälkeinen tekemisen henki ja Nokian myötä syntynyt menestyksen tunne on hävinnyt. Ote on nyt hukassa, Niinistö pohtii.

Hänen mukaansa ilmiö ei ole pelkästään uusi, vaan ilmapiiristä löytyy tuulahdus vanhaa suomettuneisuutta.

– Ehkä se osittain tulee siitä suomettuneisuuden ajasta. Haluttiin olla hiljaa kahden blokin välissä. Ei haluttu olla edelläkävijöitä, vaan hyödyttiin tilanteesta, jossa sovittelijan roolissa saatettiin käydä kauppaa kummankin osapuolen kanssa.

– Suomen älyllisessä elämässä on jäänyt trauma siitä. Ei uskalleta olla ensimmäisenä tekemässä mitään, vaan ensin katsotaan, mitä Yhdysvallat, Venäjä ja ennen kaikkea, mitä Ruotsi tekee.

Kun maailmanmestaruuttakaan ei uskalleta voittaa ennen kuin Ruotsikin on sen voittanut, tarvitaan visionäärisempää otetta.

Niinistön ajatusmalli lähtee siitä, että nykyinen tuotanto ja kuluttaminen ovat kestämättömällä tasolla. Lainsäädäntöä on johdonmukaisesti kehitettävä ympäristöystävälliseen, kestävään suuntaan, mikä pakottaa yritykset keksimään uutta ja innovoimaan menestyäkseen.

– Ympäristötaloustieteen perusargumentteja on, että kun markkinat näkevät sääntelykehikon kehittyvän johdonmukaisesti, niin silloin yritykset, jotka ovat luovia ja etsivät liiketoimintamahdollisuuksia päästövähennyksistä ja energiatehokkuudestatta menestyvät. Mutta jos lainsäädäntö ei kehity, tai jos kehitys on poukkoilevaa, niin silloin kehitystä tai innovaatioita ei tule.

– Saksan ympäristöministeriön arvioiden mukaan Euroopan unionin päästövähennystavoitteiden kiristämisellä 20 prosentista 30 prosenttiin voitaisiin luoda EU-tasolla miljoonia uusia työpaikkoja puhumattakaan siitä, kuinka paljon se luo uutta innovatiivistä tuotekehitystä, Niinistö toteaa.

Niinistön uusi vihreä talous ei suinkaan nojaa vain ympäristöystävällisemmän teknologian kehitykseen. Hän painottaa myös aineettoman sisältötuotannon, palvelutuotannon ja avoimen yhteiskunnan kehittämisen merkitystä. Hänen mukaansa uudet alat valloittavat jo perinteistä teollisuuttakin.

– Eihän me menestytä pysymällä matalan jalostusasteen tuotteissa. Painopiste on siirtynyt globaalisti teknologiasta sisältöön. Se 1990-luvun edistyksellisyys on unohtunut vähän tässäkin. Nyt keskitytään siihen, kuinka paljon kaapeleita meillä oikein on sen sijaan, että mietittäisiin, mitä niillä oikeastaan voidaan tehdä.

Faktakulma

Uusi Suomi haastattelee elokuun aikana kaikki hallituspuolueiden puheenjohtajat.

Haastattelut on sovittu ministereiden kalenterien ehdoilla. Tarkempaa julkaisuaikataulua ei ole.

Seuraava haastattelu on sovittu kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen kanssa.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

luuserius

– Olen samaa mieltä tästä eduskunnan entisen puhemiehen Sauli Niinistön kanssa, että kyse ei ole euron kriisistä, vaan siitä, että velkavetoisessa kulutusyhteiskunnassa finanssimarkkinat ovat keksineet yhä villimpiä sijoitustuotteita, jonka seurauksena rahoitusmarkkinat ja reaalitalous ovat erkaantuneet rajusti toisistaan, Niinistö sanoo.

– Julkisen talouden velkakriisi ei olisi kuoleman kysymys, jos taustalla ei olisi finanssimarkkinoiden kysymystä. Italiallahan on ollut velkaa yli 100 prosenttia bruttokansantuotteesta vaikka kuinka kauan. Ongelmaksi se on muodostunut vasta nyt, hän lisää.
------------------------------------------------------------

Ongelmaksi on muodostunut se, ettei Kreikka pysty maksamaan enää velkojaan ja muut Euroopan maat uhkaavat seurata perässä.
Ei kai tässä ole epäselvää.

Yhdysvalloissa Obama sysäsi vastuuta Yhdysvaltojen velkaongelmista Euroopan velkaongelmille eli USA:n talous on vaikeuksissa Italian, Kreikan jne. takia Obaman maailmassa. Tuollainen puhe kuvastaa vain hänen omaa heikkoa asemaansa.

Kun Lehman Brothers laukaisi finanssikriisin niin oli selvää että ongelmat leviäisivät seuraavaksi velalle rakentaviin valtiohin. Ei kai Yhdysvaltojenkaan velkakattokriisi johtunut Euroopasta vaan Yhdysvaltojen omasta poliittisesta järjestelmästä. On selvää ettei Euroopankaan valtioiden velkaongelmat ratkea millään kikkakolmosilla vaan tarvitaan isoja rakenteellisia uudistuksia, yrittämistä, innovaatiota ja uuden talouden luomista.

Vaikka Niinistöt kuinka valvoisivat tarkemmin suomalaista rahoitukssektoria, ei se ratkaise meidän omaa kestävyysvajettamme ja julkisen talouden ongelmia.

kettujuh

Kannattaa miettiä ne oman puolueensa letkut ja liittimet, ennen kuin aloittaa liian vaikeat tuumailut.

Tuntuu että ei itsekään tiedä oikein mitä on mieltä, kunhan on vain oikeita asioita vastaan omasta mielestään.

TakojaIlmarinen

Vihreillä opeilla ei maata ja hyvinvointia kehitetä vaan heidän punavihreä linjansa aiheuttaa pahoinvointia elämän kaikilla tasoilla! (Alin taso nämä mummon mökin pissat)

Tätä tekivät jo viime hallituksessa ja nyt pääsivät jatkoon Kataisen hinguttua hinnalla millä hyvänsä pääministeriksi! - Valitettavasti!

de comments

siis ovat luovuttamassa valtaa EU:lle. Näinkö Suomen itsenäisyyttä ollaan murentamassa ja antamassa päätösvaltaa suurille maille etenkin Saksalle ja Ranskalle. Onhan se jo nyt nähty mihin se on johtanut. Katainen ja Urpilainenkin antavat ymmärtää että Kreikalta saataisiin vakuuksia, mutta ilmassa vielä näyttävät roikkuvat.

Lukaisin tänään saksalaisesta Die Welt lehdestä, että Ranskakin on jo lähellä velkavankeutta.

http://www.welt.de/themen/Schuldenkrise/

luuserius

Hallituksenhan piti SAK:n johdolla puuttua harmaaseen talouteen ja näin tasapainottaa julkinen talous.
Ennen vaaleja sain sellaisen kuvan, että näin ratkeaa koko finanssikriisi.

Kun suomalaisia työehtoja poljetaan ja veroja kierretään maailmanlaajuisesti, niin asiat korjaamalla saataisiin lähes 7 miljardia ihmistä suomalaisten työehtojen ja verotuksen piiriin. Siinä taitaisi korjaantua jo eurooppalaisetkin alijäämät. Ei lopu hallitukselta työsarkaa.

TSV

"Sen tyyppistä liittovaltiokehitystä en kannata, että siirrettäisiin lisää yksityiskohtaista sääntelyä EU-tasolle. Mutta talousjärjestelmä on otettava poliittiseen hallintaan ja demokraattiseen valvontaan. Sitä varten EU tarvitsee lisää päätöksentekovaltaa ja osittain sitä on sinne luovutettava, Niinistö toteaa."

Ai siis luulet säästäväsi kakun ja syöväsi sen myös? Haluaisin myös nähdä miten kerro briteille tämän nerokkaan suunnitelmasi?

"Suomen älyllisessä elämässä on jäänyt trauma siitä. Ei uskalleta olla ensimmäisenä tekemässä mitään, vaan ensin katsotaan, mitä Yhdysvallat, Venäjä ja ennen kaikkea, mitä Ruotsi tekee."

No nyt melkein putosin tuolilta, näin puhuu Ville Niinistö joka haluaisi Suomen oleva "lilla Sverige" melkein joka ehdotus hänelle on, alkaa sanoilla "Ruotsissa on..." Joten jätäppä se feikki asenteesi jonnekin muualle.

Matti Hytölä

Leipää kansa tarvitsee eikä aineetonta sisältöä.
Miljoonia uusia työpaikkoja kiristämällä päästötavoitteita! Ja ajettaisiin varsinaista tuotantoa enenevässä määrin ulos euroopasta... Villen kannattaisi tutkia että mistä ne verotulot oikein tulevat. Tuotannosta ja viennistä!

Salon Petri

Ihan viksun oloisia sanomisia. Toisaalta hiipii jälleen epäilys siitä, mitä vihreiden suulla jätetään meille kertomatta.

Muun muassa vihreat ovat vaienneet koko ajan perustuslain "uudistamisen" todellisesta vaikuttavuudesta.

Pahimmillaan se tulee tarkoittamaan sitä, että 2/3 enemmistöllä eduskunta voi päättää Suomen liittämisestä EU-liittovaltioon ja Natoon.

Sopivalla kokoonpanolla myös Arabimaiden liitoonkin tai Venäjän kansainvälisen kauppaorganizaatioon.

Onneksemme tässä Tapio Salmisen Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa 4.2.2011 ”Miksi Suomi haluaa kirjata EU-jäsenyyden perustuslakiin?” asia pöllähti hieman esille.

”Muutosesityksen häkellyttävät kohdat eivät kuitenkaan vielä lopu mainittuun lauseeseen.

Perustuslain pykälään 94 ehdotetaan seuraavaa lisäystä:

“Jos ehdotus (siis eduskunnalle annettava) koskee Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, se on hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.”

Miksi Suomen perustuslaissa pitää varautua luovuttamaan Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävä toimivalta jollekin ulkopuoliselle?

Erikoista asiassa on sekin, että tämän tärkeysluokan asioista ei tiedoteta millään tavalla, vaan ne valmistellaan päätettäviksi kabineteissa kaikessa hiljaisuudessa ilman minkäänlaista julkista keskustelua.”

Eikä tässä kaikki.

Saisiko edes vihreiden kautta nykyisen eurokuplan muodostumisesta tarkat perusasiat selville. Villehän on selvästi tuohon suuntaan olevaa tietoa.

← Suomalainen sosiaaliturva EU:n alle
Suomen sisäiset Berliinin muurit murtumassa? →

EU:n ja maan tapa esiin rehellisyydessä sekä avoimuudessa
Lähetetty huhtikuu 25, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0

http://suomi2017.wordpress.com/2011/04/25/eun-ja-maan-tapa-esiin-rehelli...

muuan

Pystyt kai vielä järjelliseen kommentointiin ja keskusteluun? Muistetaanpa eräs valtiomiehemme, joka ei osannut luopua politiikasta ajoissa, ja joka kertoman mukaan viimeisinä vuosinaan esiintyi eduskunnassakin "tilulii"-tyylillä.

luuserius

Ensin vihreät eivät halunneet lähteä porvarihallitukseen vaan SAK oli ainoa vaihtoehto hallituskaveriksi ja nyt puhutaan jostain traumasta.
Nythän hallituksessa on säilyttäjien maailmanmestarit!

JormaMm

Ehdotan että säädetään laki, että kaikkien Kokoomuslaisten täytyy taata koko omaisuudellaan konkurssimaiden velkoja. Lisäksi heidän täytyisi sitoutua tekemään orjanpalkalla seuraavat 50 vuotta maksaakseen konkurssimaiden velkoja. Kunhan heille luvataan perunasäkki vaatteeksi. Kenkiä ei tarvita.

Muiden kuin Kokoomuslaisten ei tarvitsisi osallistua tuohon. Uskon että näin sekä Kokoomuslaiset että Perussuomalaiset olisi tyytyväisiä.

Perunasäkkissä voisi olla kirjoitus "Mä olen ytimessä"

intrigööri

Jos vihreiden vikinöitä kuunnellessa olisi itse sopivasti pöllyssä, silleen pikkuista vaille nirvanassa, voisi hyvinkin ruveta uskomaan ruusuiseen tulevaisuuteen.
Kyllähän vihreitä sun muita "innovatiivisia" työpaikkoja voisi "synnyttää" vaikka miljoonittain, mutta kuka ne maksaisi?
No valtio tietysti maksaa. Tai EU. Tai kaikki kiva ja ihku tulee silleesti kuin taikaseinästä, uskokaa pois!
Vihreillä olisi oikeasti vain hinku päästä määräilemään täysin säännellyssä yhteiskunnassa. Viherparatiisissa erimieliset pääsisivät asennekasvatukseen luonnonmukaiseen, mutta aidattuun työleirielämään ja nauttimaan kuokkimisen lomassa terveellistä nokkoskeittoa nollaenergiaparakissa...
Nyt tuli jo Pohjois-Korea mieleen, pitää lopettaa.

luuserius

On vihreä talous voimissaan. Ja vihreät. Uusiutuva energia on noussut työllistäjänä jo autoteollisuuden rinnalle.

Saksa aikoo luopua kokonaan ydinvoimasta, mitä mieltä siitä on metalliliittolaiset persut?

Kyllä se taitaa olla vaan niin että ydinvoima Suomi putoaa yhä kauemmas Saksan kilpailukyvystä.

Saksalainen vihreä ei ole lähtenyt ay-liikkeen puistonvartijaksi.

mkt

Että Suomalaiset ovät älynneet olevansa viherpiiperrystä täynnä, ei enempää näitä "ulostuloja" tyyliin Junkkeri.

space

Eihän tässä ollut päätä eikä häntää.

"Julkisen talouden velkakriisi ei olisi kuoleman kysymys, jos taustalla ei olisi finanssimarkkinoiden kysymystä."

Eiköhän se julkinen talous parane sillä että vähennetään porukkaa julkiselta sektorilta. Varaa kyllä on, sitä ei vain kukaan mainitse koskaan. Arvonlisäveroja ja muita temppuverotuksia kyllä korotetaan. Ei siihen toimenpiteeseen finanssimarkkinoita, Venäjää tai Ruotsia tarvita.

Htalk

Ongelma; Kun eurobondien todellinen korko ei seuraa lopullisen rahoituskohteen riskiä. "Väärin tahallaan arvioidusta riskistä aiheutuvan korkoeron" maksaa suomalainen veronmaksaja osaltaan...

Ratkaisu: Eurobondien sijaan EMU sääntöjä noudattamattomat maat on ohjattava lähtökohtaisesti euron ulkopuolelle asteittain, ellei sovittuja sääntöjä noudateta.

Perustelu: Tästä syntyy markkinoiden kaipaamaa ennustettavuutta euromaiden talouksiin. Tämä pitää olla edellytys että edes harkitaan näiden ulos jäävien maiden yhteisvastuullista auttamista.
Muutoin on turha odottaa edes teoriassa yhteisvastuuta, koska maan auttaminen lisälainalla ja korkorasituksen kasvattaminen ei ratkaise lainahoitokyvyttömän taloutta.
Koron pitää seurata riskiä, joka tulee rahan lainaamisesta ko. lainanhoitokyvyttömälle maalle. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Siksi "eurobondit" ovat hukkaan heitettyä isännätöntä suomalaisten veronmaksajien rahaa. ( Res nullius... Isännättömät tukirahat jotka löytäjä saa pitää )
En näe viime vuosina annettujen tiukkojen ohjeiden vaikutusta talouden kehityksen parantamiseksi em. maille... Tukemisiin on vastattu valehtelemalla ja huijaamalla EU ta ja siten myös lainanantaja ja takaaja maita.
Kreikka valehteli taloustietonsa EKP:lle systemaattisesti, Irlannin stressitestit osoittautuivat muutamassa kuukaudessa huijauksiksi kun testit läpäisseen pankit olivat vararikon partaalla. Portugali valehteli valtion säästöihin erääntymättömiä maksuja saadakseen tukipaketin, Espanja piilotti kuntasektoriin valtion lainoja kaunistellakseen valtion velkaa pienemmäksi. Kysymys ihan uteliaisuudesta kuuluu onko Italia poikkeus edellisistä? Luottamus täytyy aina ansaita, sitä ei voi vaatia.
Vakuuksien vaatimisen ydin on siinä että nämä velkamaat oikeasti parantavat lainahoitokykyään muutoin kuin retoriikalla vain todellisen "vakuusuhan alla". Vakuusuhka auttaa näiden maiden politiikkoja myös viemään läpi riittävät toimenpiteet kansansa keskuudessa... " Vrt. Sotakorvauksien osalta Suomella oli koko maa kansalaisineen "kanissa" maksamisen vakuutena... ja sotakorvaukset maksettiin.

A_L

Ainoa järkevä lause oli sukunimikaimalta lainattua.
V.Niinistö tulkitsee Suomen tuntoja ja traumoja...
No, hohhoijjaa...
Jos siitä Suomesta ja Suomalaisuudesta olisi edes jotakin hajua oman "vihreän"reviirin ulkopuolelta, niin puolueen kannatuskin olisi ehkä jotain muuta, kuin mitä se nyt on.

"...Kun maailmanmestaruuttakaan ei uskalleta voittaa ennen kuin Ruotsikin on sen voittanut, tarvitaan visionäärisempää otetta. ..." Kyllä V.Niinistön älylliseen elämän trauma näkyy tässä lauseessa.
Ja juuri vihreillä näkyy myös puuttuvan sitä visionäärisyyttä ja rohkeutta, kun kanssaihmiset omassa maassa tuntuvat olevan niitä iljettävimpiä eläimiä pelottavine, jopa vaarallisine mielipiteineen.

Ota siinä sitten tällainen Ville Vallaton vakavasti.
No, ei tosissaan onhan tää tuplasti jo parempi, kuin se edellinen kommuunin runoileva teiniäiti.

Juhani Kahelin

Niinistön mukaan nykyinen velkakriisi oli odotettavissa, kun edellistä talouskriisiä paikattiin elvyttämällä vahvasti velkarahalla.

Vihreiden eduskuntapuheista parilta viime vuodelta löytyy kymmenittäin kehuja "elvytykselle" ja velanotolle (Ojansuu, Andersson, Niinistö jne). Luotiin innolla asuntotuotannon välimallia ja muuta, syydettiin rahaa sijoittajille. Seuraus eli nykykriisi oli siis Niinistön mukaan odotettavissa. Elvytettiinköhän vääriä asioita.

Niinistö: perimmäinen syy on finanssimarkkinoissa. - Pinnallista ajattelua. Mistä syistä "finanssimarkkinat" ovat voineet kehittyä nykyisenlaisiksi? Talouden organisaatioperusteet, osakeyhtiömuoto, demokratian etääntyneisyys.

tha

Ei esim Suomi ole elvyttänyt liikaa tai "vääriä asioita". Jotkut maat ovat.

Mutta jos ei taas olisi lainkaan elvytetty, niin kyyti olisi ollut 2-3 vuotta sitten todella kylmää. Nyt sentään yksityinen sektori on suhteellisen hyvässä kuosissa vaikka julkisella puolella on suuria ongelmia.

LT

Ehkä se Niinistön mainitsema uskalluksen puute pohjautuu yksinkertaisesti siihen, että olemme 5-miljoonainen, pieni kansa, emmekä siksi katso voivamme rehennellä eturivissä. Yleensäkään en ymmärrä miksi meidän pitäisi pyrkiä esimerkiksi turvallisuusneuvostoon tai millekään kansainväliselle eturivin paikalle. Se ei hyödytä mitään ja kertoo vai jonkinlaisesta suuruusharhasta ja vallassaolijoitten itsekkäästä pyrkyryydestä ja kunnianhimosta. Vai kuvittelemmeko tosissamme olevamme poikkeuksellisen älykkäitä ja humaaneja.

Suomi ei ole velkakriisissä. Meillä on hyvin hoidettu julkinen talous. Jos Suomessa syntyy velkakriisi, se syntyy mahtailevasta auttamishalustamme, ei julkisesta taloudesta.

Matti O Koskela

Ville Niinistön ja Vihreiden on ihan turhaa kaupitella omaa onttoa traumaansa suomalaisille. Empä turhempaa ja pidempää artikkelia ole Uudessa Suomessa pitkään aikaan lukenut. Katoavaa vihreää kansanperinnettä Koijärven Impivaaralaisilta.

Muutosvoima

Kuinka finanssimarkkinoiden sääntelyä lisäämällä voidan vähentää valtioiden elämistä yli varojensa ?

Jos Suomen hallitus ottaa lisälainaa tänäkin vuonna noin 10 miljardia euroa vielä lisää niin eikö V. Niinistön pitäisi katsoa peiliin eikä syyttää finanssimarkkinoita ?

Ennen ministereilläkin oli taskulaskimet joilla saattoi laskea mihin on varaa ja mihin ei.

Valtion menot päättää hallituksen esityksestä eduskunta, ei finanssimarkkinat valtioiden menoja päätä.

Miksi tämä on ympäristöministeri V. Niinistölle (vihr., 35 v.) näin vaikeaa ?

MarkkuMatias

Tässä taloudellisessa tilanteessa meillä ei ole varaa utopistisiin vihreiden kokeiluihin. Nyt jalat on oltava lujasti maan tasalla ja keskityttävä perusasioihin. Kun ajat paranevat ja rahaa on taas enemmän, voidaan näitä utopioitakin taas ihmetellä.

Saksalainen energiajätti EON on laittamassa tuhansia ihmisiä kilometritehtaalle. Kiitos Saksan ydinvoiman alasajon. Tuli sekin sopivaan aikaan Saksalle. Nokia kun lopetti saksalaisen tehtaan syntyi siitä Saksassa hirveä poru. Saapas nyt nähdä minkälainen poru EON:n leikkauksista tulee ?

Meillä pitää uudelleen tarkastella edellisen elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen masinoima Tuulimylly- ja risupaketti. Nämä ovat kansantaloudellisesti järjettömiä hankkeita niin teknisesti, taloudellisesti kuin ympäristönkin kannalta. Kaiken lisäksi ne ovat lisäämässä veronmaksajien rasitusta ja samalla julkisia menoja 150 - 250 mijoonaa euroa vuosittain. Onko meillä tähän varaa tässä tilanteessa ?

Viite:

Yle Uutiset 10.8.2011 17:28/22:11

http://yle.fi/uutiset/teksti/talous_ja_politiikka/2011/08/fennovoima_ydi...

"Fennovoiman vähemmistöomistaja, raskaasti tappiollinen saksalainen E.on on ilmoittanut vähentävänsä jopa 11 000 työntekijää, koska Saksa on päättänyt sulkea ydinvoimalansa. E.on sanoo, että yhtiön kuluja lisää muun muassa vero, jota peritään ydinvoimayhtiöiltä sulkemiskulujen kattamiseksi."

Hakkuri

"Varsinaista ongelmaa, eli sääntelyn puutteesta kärsiviä rahoitusmarkkinoita, ei ole korjattu."

Sääntelyn lisääminen, joka sinänsä järkevää on, ei yhtään lisää markkinoiden halua rahoittaa ylivelkaisia maita. Luulin sääntelyllä pyrittävän juuri siihen ettei höveliä lainanantamista tapahtuisi.

Eric

"Lainsäädäntöä on johdonmukaisesti kehitettävä ympäristöystävälliseen, kestävään suuntaan, mikä pakottaa yritykset keksimään uutta ja innovoimaan menestyäkseen."

niin me säädämme lain joka pakottaa innovoimaan.

Voiko innovoimaan pakottaa? Kyllä, vihreässä utopiassa sekin on mahdollista.

Matti Hytölä

http://newnostradamusofthenorth.blogspot.com/2011/08/german-energy-polic...

Tällä hetkellä kuluttajat tukevat Saksan uusiutuvia energioita 13 miljardilla vuodessa ja lisää on odotettavissa n 5 senttiä/kwh. Tulee näkymään myös meidän kustannuksissamme. Saksa on etujoukoissa sahaamassa eurooppalaisten omaa oksaa. Sikäläinen talouspyrähdys on ohi, kiinalaisetkaan eivät osta enää mersuja.