Lauantai 26.5.2012

Paavo Lipponen - keski-ikäinen juntti

Luotu: 
11.8.2011 16:39
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    SDP:n Paavo Lipponen oli tänään elementissään Helsingin Bottalla.

Eliitti sai tänään kyytiä ja "juntit" osakseen kohteliaisuuksia, kun Paavo Lipponen (sd.) ilmaisi Helsingin Ostrobotnialla halunsa nousta Suomen tasavallan presidentiksi. Bottana paremmin tunnetun paikan hän oli valinnut Etu-Töölön eliittikaupunginosasta kotinsa ja eduskuntatalon liepeiltä. Puhetta tuli niin suomeksi kuin sujuvasti ruotsiksi.

- Onpa täällä tuttuja, mies muikisteli kävellessään salissa framille ennen ilmoitustaan, kätteli jenkkityyliin eturivissä istuneen naisen ja pysähtyi istumaan pitkään valokuvaussessioon.

Virne 70-vuotiaalla Lipposella oli kuin amerikkalaisella John F. Kennedyllä hänen käydessään kampanjaansa vuonna 1960 43-vuotiaana, vaikka SDP:n ehdokkuuden tavoittelija oli juuri ollut putkimiehen kanssa kodin rööriasioita hoitamassa.

Lipposta itseään ei hänen oma ikänsä haittaa. Hän vertaili itseään virassa oleviin valtionpäämiehiin ottaen esimerkiksi Italian presidentin Giorgio Napolitanon, 86 ja Israelin presidentin Shimon Peresin, 88.

- Hyvää presidenttien keski-ikää. Kansa päättää ja arvioi.

Lipponen olisi kautensa lopussa vuonna 2018 lähemmäs 77-vuotias. Vaikka hän lähtee täysillä voittamaan seitsemän vuotta nuorempaa Sauli Niinistöä (kok.) ja kumppaneita näissä vaaleissa, toisesta kaudesta hän ei vielä edes haaveile, eli sellaista "palaa ei kannata yrittää haukata".

- Kuusi vuotta on pitkä aika, mies kuittasi.

Ex-pääministeri ja ex- eduskunnan puhemies Lipponen on tullut kansalaisille tutuksi sutkautuksistaan ja ärjyilyistään, jotka hän nyt löytää edestään. Viime eduskuntavaalit, joissa perussuomalaiset jyräsivät, olivat hänen mielestään" junttiprotestivaalit" ja amerikkalaisten kanssa Suomen ulkopolitiikasta avoimesti jutellessaan, hän sanoi olevansa oikeutettu "keskustelemaan vaikka Kiinan keisarin kanssa".

"Kaikki suomalaiset ovat yhtä hyviä etniseen taustaan katsomatta"

- Voin sanoa junttiprotestivaalit, koska olen sen verran juntti itse. Kysymys on kansan huolesta ja protestista. On huolta, että tietynlainen eliitti irtaantuu. Olen junttien puolella. Presidentin pitää olla kaikkein lähestyttävissä ja pitää mennä kansan keskuuteen, savolaistaustainen Lipponen heitti.

Lausumaa voitaneen kutsua aiemman paikkaukseksi, sillä junttiudella tarkoitetaan perinteisesti maalaisuutta ja sitä käytetään etupäässä negatiivisessa merkityksessä.

Hänet sai lähtemään kisaan mukaan talouden kannalta vakava maailmantilanne ja se, että parlamentaarinen järjestelmä on uhattuna. Kansalaisetkin olivat kertoman mukaan kyselleet. Nyt tarvitaan maltillista yhteistyötä, ei hajottamista, oli miehen yleisviesti. Myös Suomessa tarvitaan kokoavaa voimaa.

- Kaikki suomalaiset ovat yhtä hyviä etniseen taustaan katsomatta, Lipponen maalaili ja korosti myös Suomen kaksikielisyyden, naapurisuhteiden ja maan koululaitoksen merkitystä.

Hyvin Yhdysvallat-myönteinen ex-pääministeri vastasi hieman kaarrellen Uuden Suomen esittämään kysymykseen Suomen nykyisistä suhteista Yhdysvaltoihin ja toisaalta huumorimielessä esitettyyn jatkokysymykseen, aikooko hänen keskustella itse Kiinan keisarin (viimeinen keisari kuoli vuonna 1967) kanssa, jos tulee valituksi.

- En tarvitse presidentin virkaa keskustellakseni ihmisten kanssa... Yhdysvallat kuuluu bilateraalisiin suhteisiin, joita pitää vaalia. Meillä on esimerkiksi paljon annettavaa kulttuurisesti, hän sanoi ja piti heti perään uuvuttavan esitelmän arkkitehti Eero Saarisen merkityksestä amerikkalaiselle arkkitehtuurille 1900-luvulla.

Eurooppalaista liittovaltio-kysymystä hän pohti lähinnä käsitteen sisällön ja yhteistyön lisäämisen kautta, eli pysytteli keskitiellä. Myös Naton suhteen oli sordiino päällä.

- Tasavallan presidentti joutuu kunnioittamaan hallitusohjelmaa ja siinä ei ole mitään huomauttamista. Nyt ei ole edellytyksiä hakea jäsenyyttä, Natosta usein myönteisesti puhunut Lipponen tasapainoili.

 

 

 

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vyötiäinen

Aiemmin Paavo on tullu kuuluisaksi suomalaisuutta halveksivista kommenteistaan, kuten "suomalaiset ovat oikeastaaan ruotsalaisia".
Folktingetin kokouksessa Lipponen osoitti kaulaansa ja sanoi olevansa niin paljon ruotsalainen!

Kaiken huipuksi Paavo on umpisuomalainen savolainen, kuten NYT myöntää. Nyt tuli kiire esiintyä supisuomalaisena, jotta pääväestö erehtyisi moista pakkoruotsittajaa äänestämään.

Paavo olisi hyvä pressa, mutta maa on vain väärä. Miksi suomalaiset äänestäisivät itseään edustamaan suomalaisuuden halveksijan ja ruotsalaisuuden ihailijan?

de comments

EU:n ja maailman tilasta. Mitenkähän hän meinaa oikein maamme osalta vaikuttaa esim. EU:n ja varsinkin euron synkkään tilaan? Peruste jolla ilmoittaa pyrkivänsä "isähahmoksi" on ihmeellinen. Perusteluksi ilmoitettu ei oikein synkkaa perustuslakimme kanssa, sillä presidentillä ei ole enää valtaa. Vai meinaako Paavo kävellä perustuslain yli kuten aiemminkin mm. euroon liityttäessä (kansalaisilta kysymättä). Ei siis olisi eka kerta.

Ihmettelen suuresti jos kansalaiset äänestävät tätä "murahtelijaa" ja ylipäätään sdp puoluetaustaista. Itse jätän ennemmin äänestämättä jos muita mieluisia ei ole ehdolla.

Hakkuri

Olisihan tuossa Lipposen valinnassa se hyvä puoli että demarit voisivat lakkauttaa pj. pestinsä kuudeksi vuodeksi. Mitäpä sellaisella tekisi kun Paavo kuitenkin päättäisi.

Kahdeksan vuotta oli jo ihan tarpeeksi traumattinen kokemus eikä kuuden vuoden lisä narsismia ole toivelistani kärjessä.

Eipä ole myöskään Halosen mieleen, joka jo naisehdokasta ehätti toivomaan.

Ray

Kun me katsomme näitä maailmalla touhuavia poikiamme ja tyttöjämme, huoli nousee otsallemme. Katainen, Stubb, Urpilainen eivät hahmoillaan herätä todellakaan kuin huolta. Jokainen heistä vaikuttaisi olevan virkamiestensä ja avustajiensa varassa.

Lipponen ei sitä ole. Hän puhuu vaikka Kiinan keisarin kanssa, menee ja tulee miten haluaa ja osaa asiat ja on oikeasti sivistynyt ja kielitaitoinen. Lisäksi hän tuntee "paikat" ja tuntee tärkeät "tahot".

Lipponen on Euroopan ytimessä kuin kotonaan ja mikä tärkeintä: hän on riittävän oikeistolainen voittaakseen toisella kierroksella populistiseksi nimittämänsä Niinistön.

Mielenkiintoisia aikoja on edessä.

Matti O Koskela

Suomi on liian pieni maa Lipposelle, Kiinan keisarin keskustelukumppanille. Se nyt vaan sattuu olemaan viimeinen ja ainoa jäljellä oleva mandaatti, jolla näihin 'isoisten pöytiin' just ja just vielä pääsee riekkumaan.

Tragikoomista ja huvittavaa vanhan itseään täynnä olevan narsistipoliitikon rimpuilua, ei mitään muuta.

Kavahtakoon Suomi tällaista öykkäriä ja hitaasti puhuvaa pyrkyriä oman egonsa eduksi. Jäätteenmäen kampitus, tosiasioiden esiintuomisesta, ei tästä juntista ole mihinkään lähtenyt, päinvastoin. Lissää pittää saaha kostaa vaikka nahkurin orsilla.

Miehen katkeruus on tallella ja tällä postilla on tarkoitus viimeisillä voimillaan maksaa potut pottuina.

Matti O Koskela

Nyt viimeinkin on aika katkaista tämä demarihegemonia, tiensä päähän tullut öykkäröinti. Siitä kertoo mm. Suomen kansalaisten välittämä muutosreformitarve ennenkokemattomana suhteellisena vaalitulos-voittona.

Tuonelan Lautturi

avaa suunsa, alkaa isänmaallisten perusduunareiden verenpaineet nousemaan, otsasuonet pullottamaan ja joukkopako demarileiristä Persuihin kiihtyy. Hätääntyneimmät ja heikoimmat hakevat kiivaasti turvaa jopa kristillisestä liitosta

Lipponen ottaa vastaan rahaa ja prenikoita rotuhygieenikko-säätiöltä, hän on huxxannut mielipiteensä ja sielunsa hurrikapitaalille. Ex-puhemies on muuttunut rasitteeksi puolueelleen, hän ajaa nykyisin ainoastaan suurpääoman, kapitalistien, äärikokoomuslaisten ja rahaporvareiden asiaa

Freudenthal-mitalin vastaanottaja Paavo Lipponen, sanoi julkisuudessa että ”puhdas suomalaisuus on kauheaa” ja että ”suomalaisilla ei ole mitään identiteettiä, jos he eivät osaa (pakko)ruotsia”.

Rkp:n perustajajäsen Axel Olof Freudenthal toimi rotututkijana ja kielitieteilijänä pöyristyttävän rasistisesti 1800-luvun lopulla. 100 vuoden takaiset rotuteoriat ovat Rkp:lle mieleen ja niitä wannabe-rantaruotsalais kannattajat levittävät ilomielin edelleenkin.

Pääasia on tietenkin suomalaisuuden alaspainaminen.
Freudenthalin suhtautuminen suomenkielisyyteen ja suomalaisuuteen on jäänyt Rkp:lle ja sen medialle suorana, homeisena isänperintönä.

Kaikille kiihko-pakkoruotsittajille tiedoksi, että Suomi ei ole missään nimessä kaksikielinen maa, ruotsinkielen itäistä murretta, jota edes kantaruotsalaiset eivät ymmärrä, puhutaan satunnaisesti Kokkolasta Loviisaan ohuella rantakaistaleella, muualla maassa puhutaan ainoastaan suomea ja muita maailman valtakieliä, kuten englantia.

Ray

Rotuhegieenikkoja on ollut 1900-luvulla Suomessa varsin paljon. Hyvinkin kuuluisia henkilöitä oli aikoinaan Saksassa opiskelemassa lääkäreiksi ja paneutumassa näihin asioihin.

Missä RKP on suhtautunut kielteisesti Suomenkielisyyteen tai suomalaisuuteen sillä tavalla kielteiseti, että Lautturi olisi sen havainnut tai varsinkin siitä kärsinyt.

Suomen valtio on kaksikielinen ja yhteiskunta monikielinen. Kantaruotsalaiset ymmärtävät suomenruotsia ihan hyvin, koska kieli on sama. Pienet erot eivät tuota ongelmia.

nuppeli

Ja erittäin hyvin sanottu. Ehkä suomen itsenäisyyden pahin uhka on Paavo Lipponen. Saattaa olla kaksikko Tuomioja-Halonen pahee.

MOT

Tarkoititko Paavo demareiden keski-ikää? Melkoisen "vetreää" ja "nuorta" porukkaa on tämä demareiden poliittinen kärki.

- Lipponen 70 v
- Halonen 68 v
- Ihalainen 64 v
- Tuomioja 64 v
- Jne... lukuisat eläkeläiskansanedustajat

Tulee mieleen aivan näidenkin henkilöiden poliittisen elämän entisen hengenkotien ihanneyhteiskuntien johtajat. DDR:ssä ja NL:ssä tämä "katras" olisi ollut vielä nuorisojäsenistöä.

Mitä tämä kertoo demariaatteesta ja sen suosiosta? Nuorista ei yksinkertaisesti löydy kyvykkäitä ja päteviä ja siksi joudutaan turvautumaan eläkeläiskaartiin.

Ray

Nyt astuvat samaan kehään sellaiset nimet kuin Lipponen, Niinistö ja Haavisto. Eduskuntavaalien leikkikehä oli tähän verrattuna helppo. Piirikunnallinen vaihtuu kansainväliseksi.

Soini on purrut hyvin tossavaisiin ja heikkoihin, mutta nyt on tason noustava.

Allekirjoittanut

Kyllä Paavo Lipponen on vanhus ja näyttääkin siltä. Suomalaisten miesten keskimääräisen eliniän mukaan laskettuna Lipposella on 4,4 vuotta elinikää jäljellä. Joten aika isolla todennäköisyydellä hän kupsahtaisi kesken presidenttikautensa. Tilastollisesti kuoleman todennäköisyys kasvaa vuosi vuodelta elinajanodotteen täytyttyä.

Joten ei kiitos vanhoille, seniileille herroille. Varsinkin kiivaille pakkoruotsittajille, kuten Lipponen. Lipponen myös haukkui perussuomalaisia junteiksi.

muuan

Persumme eivät unohda koskaan Lipposen taannoisia kannanottoja. Ne koskivat niin kovasti.
Vaikka en Paavon politiikasta ja tyylistä pidäkään, niin edelliset pääosin tympäisevät kommentit saavat minut toivomaan miehelle menestystä. Joten ryhtykää kehumaan, niin minäkin kylmenen hänelle.

Asiallisesti ottaen ei löydy juuri muuta perustetta vastustaa Lipposta kuin liioiteltu kaksikielisyyden korostaminen.

c

on aina valmis myymään suomalaiset ja vaikka isoäitinsä, jos hänet hyväksytään vain porukkaan. Hänen poliittinen historiansa kauhistuttaa. Paavo on tarjonnut meitä suomalaisia orjiksi Neuvostoliittoon, DDR:aan, EU:iin, Ruotsiin, USA:hin, kun vastineeksi on tarjottu valtikkaa, prenikoita ja henkilökohtaista hyväksyntää. Taivas varjele meitä....ilmaveiviltä.
Ja stasilistat voidaan siirtää jääkaappiin sitten seuraavaksi pariksikymmeneksi vuodeksi-pakasteosastoon.

Sulo Hytonen

Tuli mieleen vanha lännensarja vai Jerry Cottonko lienee ollut. Nyt loppui pehmeitten ja rakkauslorujen lukeminen. Jokainen saa varoa itseään. Kumpi lienee pahempi- sekö että Paavo pääsisi linnaan vai, että jää toiseksi, tai kolmanneksi. Paavolla on- sanotaab hänestä mitä muuta hyvänsä, norsun muisti. Median on syytä kaivaa kaikki vuosikymmnien aikana kootut "paavoylistykset uusiokäyttöön, pahempia seuraamuksia vältääkseen.

puutarhamies

Kaikki muistamme Lipposen petoksen Bushin edessä. Hän kertoi tuovansa koko Suomen kansan tuen ryöstöretkelle Irakiin ilman pienintä kotimaista tukea moiselle pelleilylle.

Kai muistamme myös Lipposen Saksassa EU-johtajien seurassa, jossa hän kertoi olevansa oikeastaan saksalainen. Hänen suosikkiviininsä ja -musiikkinsa olivat saksalaisia.

Pitäisi muistaa myös hänen Stasi-vasikan meneisyytensä koodinimellä Mungo.

puutarhamies

esimerkki sosiaalidemokraattien tavasta pettää aina ja naamioida oikeistopopulismi vanhaan käsitykseen "vasemmistolaisuuden" uudistuksia hakevasta mielikuvasta.

SDP on Suomen vanhoillisin ja uudistusvastaisin puolue heti KD:n jälkeen

Julmuri

Hyvä, että saatiin Niinistön lisäksi toinen kunnollinen ehdokas. Presidentillä on edelleen tärkeä rooli, eivät ne herrat säästä suljettujen ovien takana puhu. Siellä ne isot asiat kuitenkin päätetään. Tämä on myös hyvä uutinen kaksikielisen, moniarvoisen ja -etnisen Suomen puolesta. Jytkyilijät jäävät sinne mihin kuuluvatkin eli alakulttuurien keskustelupalstoille ja syrjäkylien abc:n baareihin. Suomi, joka voi pian kohdata oikeita ongelmia tarvitsee oikeita johtajia.

puutarhamies

ryhtyä presidenttiehdokkaaksi. Puolueella on niin suuret mahdollisuudet edessään, että Soini on välttämätön johtamaan sitä kehitystä. Vain mainosmielessä siinä olisi järkeä, jos hän voi olla varma, ettei tule valituksi.

En usko, että hän lähtee teatteriehdokkaaksi.

puutarhamies

Yhteys Hamletiin on pääkallo kädessä.

Lipponen on työskennellyt ahkerasti Suomen vähäosaisten, pieneläkeläisten ja pitkäaikaistyöttömien etujen polkijana ja estäjänä.

On valitettavan paljon ihmisiä, jotka lukevat vain iltapäivälehtiä, eivät muista edellisen vuoden tapahtumia, eivät ole edes kuulleet niistä. Demarien kannatus kerätään tästä kansan osasta.

MaQe

Juntti kyllä, aivan tarpeeksi ja ihan liiankin kanssa. En kyllä pressaksi Paavoa päästäisi, edes piloillaan, omasta puolestani voisi mennä vaikka kiusaamaan niitä neukkuja kaasuputkensa kanssa.
Keski-ikäinen? No tuskin - ukko on jo 70, joten aika Metusalemi saa Paavosta tulla jos keski-ikäiseksi lasketaan. Paavo saisi alkaa valmistelemaan ennemmin sitä viimeistä lepopaikkaa kuin vaaleja, vielä kun tältä "keski-iältään" ehtii.
Paavosta on tosin muutenkin jo saatu aivan riittävästi.

Kay-Ove Isaksson

Jos EU-Lipposesta tulee presidentti hän jakaa apua tarvitseville jäsenmaille kaikki raha mitä Suomessa on. Täytyyhän Suomen istua samoissa pöydissä missä päätökset tehdään.
Ja Lipponen kyllä istuu kuin tatti.
Suomen presidenttiys on vain vaatimaton välietappi kohti EU:n keisariutta. Siihen ei mikään uhraus ole liian suuri.
Satavuotiaana hän häärää vielä Rysselin kabineteissa. Jos muisti pätkii ja hän eksyy, nuori Päivi toimii taluttajana ja kuiskaajana joten Kekkosen kohtaloa ei Paavoa koskaan kohtaa.
Sussiunakko tämän katajaisen kansan kohtalo!
Ei Lipposen vallanhimo koskaan lopu.
Hän on korvaamaton ja ryntää aina apuun kun isänmaa kutsuu. Nyt kutsuu.

muuan

Huonosti on asiat, jos näkee itsensä useana.
Mutta ei puhuta ääliöistä, vaan ahdistuneista ja pelokkaista ihmisistä. He pelkäävät vahvaa miestä, joka voisi jättää jopa Jytky-Soinin varjoonsa.

amppeeri antti

Aika on kulkenut Lipposen ja demareiden ohi. Ilmeisesti he elävät vanhassa illuusiossa jolloin kansalaisia pystyi pistämään "alta lipan". Uudet tuulet puhaltavat ja uudet sukupolvet äänestävät. Demareideen pysähtyneisyyden valta-aika on ohi. Ihmiset osaavat nykyään ajatella , eikä heitä voi manipuloida, kuten vanhaa demariporukkaa.
Onneksi pressa vaaleissa demareille tulee totuus esiin.
Aika on ajanut ohi demareiden ja Lipposen muumioituneen valehtelu ja takinkääntöpolitiikan ohi.

amppeeri antti

Mailma on muuttunut ja Paavo Lipponen (Don Quijote) ja hänen aseenkantajansa "Jo on keskustelijoiden taso pudonnut Ray" (Sancho Panza) ei voi nykypäivälle (tuulimylly) mitään.

Demareista "retiisipuolue" jää muisto vain.

M Strandén

Yleisilmeeltään rasisti! Oli eräiden vaalien lausunto jossa uhattiin voimakeinoin, jos kansa äänestää väärin?
Onko jonkun muija kiikarissa jota vois alkaa jahdata ja media ei siitä hiiskuisi pilkun vertaa?
Voi puhua paskaa kenestä vaan Kinnan keisarille, eikä valtamedian vallannut demarimafia lotkauta korvaansa?
Voimme joutua 6v korpivaellukselle mooseksen kanssa hän vaikka myy maansa, että saa olla ytimissä?
Kaasuputkenkin antoi ilmaiseksi Suomen vesille, mutta Saimaan kanavasta pitää maksaa kovat lunnaat, on siis vieraan vallan kätyri keskuudessamme!

raimeli

Suuriin ikäluokkiin kuuluva Paavo L. on pysynyt uskollisena puolueelle, vaikka ajatukset ovat oikeistolaistuneet. Suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä. Taitettu indeksi ei ole vielä ehtinyt eläkkeisiin vaikuttaa. Asunnot ja mökit useimmilla jo maksettu. Golfia pelataan talvet Espanjan kentillä. Euro tulee olemaan valuutta, mutta EU:ssa vähemmän maita ? Paavon etu jääräpäisyys, josta olisi hyötyä tietyillä tahoilla.

intiaani

Lipposen ei tarvitse kuin ilmoittaa ehdokkuudestaan demarien sisäisessä kilvassa ja innokkaimmat vastustajat vajoavat välittömästi pakkoruotsistasikaasuputki-hurmokseen. Tässä on selvästi pelkoa takana, että nyt kun mukana on raskaan sarjan poliitikoita kuten Lipponen, Niinistö ja Haavisto, jytky laimenee vain pahaksi uneksi.

Toiselle kierrokselle menee Lipponen ja Niinistö, voittajaa on vaikea vielä arvata. Haavistokin imee ensimmäisellä kierroksellaan puoluettaan suuremman kannatuksen ja Soinin (oletetaan että hän on pakotettu asettumaan kisaan) kannatus jää matalaksi verrattuna persujen kannatukseen. Jos ainoa todellinen ulkopoliittinen viesti on EU-vastaisuus ja eristäytyminen, mitäpä sitä oikeasti voisi odottaakaan. Pitäisi olla oikeasti jotain sanottaa kuten kaikilla muilla, joista kuka vaan olisi tehtävän tasoinen henkilö. Muut näistä poliitikoista ovat kuitenkin kehittäjiä ja rakentajia, joilla on jotain konkreettista näyttöäkin tekemisistään - ei pelkkien näppärien onelinerien toistoa.

AskoJ

Tulihan sieltä vakavastiotettava presidenttikandidaatti peliin mukaan. Ihan suurella mielenkiinnolla odotan Lipposen ja Niinistön tv-väittelyitä. Vaikka täällä tunnutaan Lipposta vihattavan kovastikin, on hän kuitenkin ammattimies mitä suurimmassa määrin. Tv-pellet, en nyt Soinia tarkoita, putoavat jo kättelyssä näiden kahden narisijan kyydistä.

3077

Uutisissa Paavosetä puheli kansasta irtautuneesta elitistä joka ei suostu luopumaan omastaan????
Eikö luovuta edes kaasuputkipalkkioista?
Eiköhän Paavo ole ollut koko työelämänsä sellaisella oksalla
jolta olisi muruja voinut pudota pöydänallekin vaikka CIA:lta tulleista SDP:n korruptiodollareista tai DDR:n rahoista?
Ainakin Paavo työsi yli laidan Riihisäätiön rikollisessa rahassa ryvettyneen L Lehtisen.

intrigööri

väriä pressanvaaleihin. Mutta eihän se ole ihan saletti, että äänestäjät ottavat toisesta tämän hetken ykkösehdokkaasta vaarin. Heh!
Voi tulla musta hevonenkin vielä ja korkokengissä? En sano kuka, kun en tiedä itsekään.
Huusko muuten on kirjoittanut hyvän jutun juntti-Paavosta! Joskus pitää vähän kehuakin.

http://intrigoori.blogspot.com/

Ray

Tarkkojen laskelmien jälkeen tapahtuu niin, että ensimmäisellä kierroksella Niinistö tulee saamaan 29% tulee annetuista äänistä ja Lipponen 24%. Toisella kierroksella menee tiukaksi ja paljon ratkeaa siihen, menevätkö persut äänestämään vai ryyppäämään.

amppeeri antti

Ensimmäisellä kierroksella lipponen 10%, Sauli Niinistö 67%, joten se siitä. Jårkevämmät ovat huomanneet tuon "savolaisen kiinan keisarin" mielettömän valehtelun ja rajattoman itsensäihailun.
Demarien enemmistö, eli se vannoutunut "sopulilauma" jota lipponen on tottunut "naruttamaan" rupeaa olemaan samanlaisessa dementiassa kuin lipponen itsekin.
Eli ei tule mitään toista kierrosta.

olavinieminen

Nähtiin että vanha pressa höperöityy vanhetessaan.
Kekkosesta pitäisi ottaa oppia ja uskoa että Lipposelle käy samoin.

Niinistöllä on etuna nuoremmuus ja hyvä kunto.

Pakkaa sekoittavavat muut ehdokkaat ja kaiken maailman gallupit.

Tepeteus

"- Kaikki suomalaiset ovat yhtä hyviä etniseen taustaan katsomatta, Lipponen maalaili ja korosti myös Suomen kaksikielisyyden, naapurisuhteiden ja maan koululaitoksen merkitystä."

Tietenkin, jos joku haluaa pakkoruotsia, nöyristelyä Venäjän edessä sekä pieniä luokkakokoja ruotsinkielisille ja suuria suomenkielisille *).

*) Espoossa esimerkiksi ruotsinkielisissä peruskouluissa keskimääräinen luokkakoko 21 oppilasta, suomenkielisissä 26 oppilasta. Ero 23%.

Ilkka Luoma

(Itsevaltiaissa Lipponen ja Niinistö tulivat hyvin toimeen, jopa veljellisesti. Presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle selviävät kaksi todellista näyttöä antanutta kaverusta - Niinistö ja Lipponen, Paavo jää toiseksi ja kansa kiittää Paavoa ennenaikaisissa eduskuntavaaleissa)

[ ... nahkurin orsille joutunut kansa muistaa Lipposen runnoman palkkamaltin 1990-luvun lamahoidossa - syntyi vientiylijäämä, joka nosti Suomea ahdingosta. Velallinen muistaa kuinka Lipponen oli kokoomuslaisempi kuin kokoomuslaiset itse. Kansalaiset pitävät laajasti Lipposta varakekkosena, jolla voisi olla vähenevän tukan alla kykyjä hoitaa Suomi pois suosta - pääministerinä - jälleen! ... ]

Paavo Lipponen, Putinin ja Saksan hyvä kaveri valitaan demareiden presidenttiehdokkaaksi. Näin päättää SDP puoluevaltuusto, mitään jäsenäänestyksiä demareilla ei ole. Hyvä niin, sillä Paavossa on vanhemman valtiomiehen munaa enemmän kuin Eero Heinäluomassa, ja tuskin "liian älykäs" Erkki Tuomioja helsinkiläisenä maakuntademareita innostaa.

Presidentinvaalien toiselle kierrokselle nousevat Niinistö ja Lipponen. Lippponen siksi, että hänellä on kiistaton näyttö vaikeiden aikojen hoitokyvystä ja Niinistö siksi, että hänestä nyt vain satutaan pitämään. Niinistö oli erinomainen valtiovarainministeri Lipposen pääministerikaudella - aikoina, jolloin meillä meni huonosti ja nousu alkoi ---

Kaikesta huolimatta Niinistö valitaan presidentiksi

Lipponen saa komean kakkossijan. Samaan aikaan Jyrki Kataisen johtama, housunsa kastellut vettynyt sateenkaarihallitus ajautuu umpikujaan kykynemättömyyden ja tehtyjen suurien virheiden vuoksi. Suomi saa ennenaikaiset eduskuntavaalit. Kuinka ollakkaan demarit keksivät pyytää Mooses Lipposen kokeneena ja jämäkkänä valtiomiehenä vaaleihin ja kansa kiittää - kuten kiitti Niinistöä eduskuntavaaleissa 2007, kun hän hävisi niukasti edellisissä presidentinvaaleissa demareiden Tarja Haloselle.

Ennenaikaisista eduskuntavaaleista 2012 Lipponen valitaan 75.000 äänellä eduskuntaan ja demarit suurimmaksi puolueeksi. Kansa huutaa Lipposen pääministeriksi ja Jutta joutuu kansansuosikin edessä taipumaan. Suomi saa Lipposesta hätätilapääministerin, jolla on kyky ymmärtää, että Suomen etu on aina (kaikesta huolimatta) lähtöisin Saksasta ja Venäjältä.

Parivaljakko Lipponen - Niinistö, nuorine vaimoineen kohtaavat jälleen

Me siis näemme jo ensi vuonna parivaljakon Niinistö-Lipponen vallankahvoissa. Lipponen pääministerinä ja Niinistö presidenttinä, Sauli kuulemma ymmärtää, että Eurooppa-nato Saksan johdolla ja Venäjän jäsenyydellä on se oikea rauhantie. Lipponen ratkaisee Suomen energiapulmat tilaamalla Gazpromilta Helsingin kohdalta Itämeren kaasuputkesta haaran meille Suomeen.

Lipponen ei ole liian vanha, onhan hänellä alaikäisiä lapsiakin!

Tapahtuuko nyt ensi vuonna se "mahdoton" - voi toteutuakin, sillä Suomi ja me suomalaiset olemme nesteessä, koska vientimme takkuilee ja tarvitsemme jämäkkää nahkuria parkitsemaan ja tilkitsemään aiemmat velaksiantoreiät muualle, meille "hyödyttömään" Euro-Eurooppaan. Kuulemma Lipponen on jo ennakkoon opiskellut kiinan kieltäkin - ymmärtäen, että valtatuulet puhaltavat nyt idästä :-)

Ilkka Luoma

SENT:
Cc: haavisto@fin.la ; mari.kiviniemi@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi ; ossi.sandvik@perussuomalaiset.fi ; erkki.tuomioja@formin.fi ; ville.niinisto@ymparisto.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; mikael.jungner@sdp.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; jyrki.katainen@vnk.fi ; jutta.urpilainen@vm.fi ; paivi.lipponen@eduskunta.fi
Sent: Wednesday, August 10, 2011 10:42 AM
Subject: PRESIDENTTIMIELIPIDE 2012 - Mooses Lipposen paluu lain tauluineen kansanjohtajaksi
...

muuan

Ruotsinkielisellä taholla vaikuttaa pohdittavan jo, että pitäisikö asettua suoraan Lipposen taakse. Omaksi ehdokkaaksi ei nyt löytyne niin vahvaa ehdokasta, että edes mainosmielessä kannattaisi asettaa sellainen.
Mutta olisiko tällainen suosionosoitus karhunpalvelus Lipposelle?
Eiköhän RKP:lle kuitenkin ole kunnia-asia esiintyä omalla ehdokkaalla.

amppeeri antti

Tässä demarien "rakkauden ja avoimuuden" (heh heh hee) ilmapiirissä pimitetään kaikenlaista ("Vähiten listan julkistaminen sai kannatusta SDP:n kansanedustajien keskuudessa.
Oikeustoimittajat ry myönsi 2007 suojelupoliisille Sumuverho-palkinnon mm. Tiitisen listan salaamisesta."), että tällälailla lipposen kannattajat.

Onneksi valveutuneenpi osa kansalaisista ymmärtää tämän eurostoliitto/DDR tyylin.

Kiikunsuora

Lipponen vaikuttaa ensi ajatuksella raskaan sarjan ehdokkaalta. Mutta onkohan näin?

Vasemmistolaisille hän on porvari. Eiköhän vasurit aseta oman ehdokkaan, eivät he Lipposen taakse mene.
Persuille hän on euro-lakeija.
Porvareilla on jo Niinistö.
Vihreilläkin on Haavistonsa.

Lipposta siis äänestävät vain paatuneimmat kantakirjademarit. Heidän äänillään ei mennä toiselle kierrokselle.

Toisen kierroksen ottelu on Niinistö-Soini. Voittaja on Niinistö, jos älyää esiintyä riittävän eurokriittisenä.

Brutus

Varjele meitä, että tästä miehestä tulisi vielä presidentti. Tässä meillä on sekä Putinin nuoleskelija että euroidealisti - kaikki samoissa kansissa. Täysin selkärangaton mies.

Lipposta kutsuvat kaikki suuruuden ihanteet, olivatpa ne sisällöltään mitä tahansa. Tämä kertoo miehestä paljon. Lipposesta tulee mieleen eräs kala-aterialla kuulemani sanonta: "Miksi Jumala ei luonut ruodotonta kalaa, kun hän kerran loi selkärangattoman ihmisenkin".

Paavo Lipposesta saamme Tarja Halosen ja Alexander Stubbin yhdistelmäkloonin.

Kiikunsuora

Lipposen mielistely joka suuntaan asettaisi hänet presidenttinä mahdottomaan asemaan. Miten mielistellä täysillä sekä USA:a että Venäjää yhtaikaa? Ja vielä Saksaa lisäksi?

Harras toiveeni on, ettei tätä absurdia koetta ikinä nähdä tosielämässä. Kuten yllä kirjoitin, sen toteutumisen todennäköisyys on onneksi pieni.

osmo-virta

Jos vertailee lähtötilannetta Lipponen/Niinistö, onpa ehdokkailla eroa. Niinistö on pyöritellyt kysymyksellä, olisiko pressan virka kiva vai potkupallojohtajan pesti. Tuota, tuota. Enpä ole nyt aivan varma kumpi olisi kivempi.

Mitä sanoi Lipponen eilen. Hän haluaa voittaa vaalin ja päästä presidentiksi. Ei siinä jahkailla. Lipponen uskaltaa tehdä päätöksiä. Tulevina vuosina ei tarvita jahkailijaa vaan tervejärkistä ja uskaltavaa valtiomiestä. Eikä jälkiviisastelua, johon Niinistö on sortunut.

Niinistölle käy kuten Uosukaiselle. Ensin korkeat Gallup-lukemat ja hän hehkutti jo varmaa voittoa. Sitten Halonen alkoi vimmatun kirin ja voitti lopulta selvästi Uosun.

Eräs seikka vielä muihin verrattuna. Lipposella on korkeasti kouluttautunut ja edustuskypsä vaimo sekä lapsia. Tällaisia kaipaa linna ja kansa. Ennen kaikkea kansa haluaa jämäkkää johtajaa.

de comments

kohdalla, ikävä kyllä. Paavo L. ei nauti kuitenkaan edes omiensa keskuudessa luottamusta, muiden puolueiden kannattajista puhumattakaan, että kyllä taitaa olla täysin utopistinen toiveajattelu Paavolla voittaa "matsi". Melkeinpä mahdoton tehtävä. Tyhmiä on Suomessakin, muttei kai riittävästi?