Lauantai 26.5.2012

IS: Tilastot todistavat – loman jälkeen ero

Luotu: 
13.8.2011 11:51
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Arkistokuva.

Avioerohakemuksissa on piikki aina elokuussa ja tammikuussa, kirjoittaa Ilta-Sanomat paperilehdessään. Käräjäoikeuksien tilastoista voisikin päätellä, että loma vaikuttaa avioeropäätöksen tekemiseen. Joka vuosi noin 1700 suomalaista hakee eroa tammi- tai elokuussa.

Parisuhdeneuvoja Tuula Pukkala ei ylläty tilastopiikeistä.

- Monet parit varmaankin odottavat sopivaa aikaa ottaa asia puheeksi. Lomalla on aikaa istahtaa alas ja keskustella erosta, Pukkala arvioi Ilta-Sanomien haastattelussa.

Toisaalta selittävä tekijä voi olla se, että viimeistä yhteistä perhelomaa ei haluta pilata ja siksi asian kanssa odotetaan loman jälkeiseen aikaan.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: