Lauantai 26.5.2012

Yle: Bussimaksuihin rajuja korotuksia pääkaupunkiseudulla

Luotu: 
15.8.2011 07:53
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Espoossa lähes 10 miljoonan euron korotusta kuntaosuuteen ei niellä.

Helsingin seudun liikenne aikoo korottaa reippaasti muutamien kaupunkien kuntaosuuksia, ja luvassa on myös lipun hinnan korotuksia, kertoo Yle Helsinki. Keravan kuntaosuutta aiotaan nostaa jopa 55 prosenttia, Espoon 21 prosenttia ja Vantaan osuutta 16 prosentilla.

Helsingissä, Kirkkonummella ja Kauniaisissa korotukset jäävät noin viiteen prosenttiin.

Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko sanoo Ylelle, etteivät suunnitellut korotukset mene läpi. Espoossa korotuksiin osattiin varautua, mutta lähes 10 miljoonan euron nostossa on Loukon mukaan 6 miljoonaa euroa liikaa. Hänen mukaansa HSL:n pitäisi tarkistaa omia kulujaan, sillä hallintokustannusten osalta luvatut tavoitteet eivät ole vielä toteutuneet.

Myös lippujen hintoihin kaavaillaan korotuksia. Seutulipun hintaa halutaan nostaa 4 prosentilla. Kaupunkien sisäisten lippujen hintaa halutaan korottaa Helsingissä ja Espoossa noin 5 prosenttia ja Keravalla lähes 7 prosenttia.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Tapanipa

Toimiva julkinen liikenne olisi pääkaupunkiseudulla erinomainen ilmiö. Toimivasta systeemistä maksaisi ihan mieluusti vaikka vähän lisääkin, siis toimivasta.

MURSU

"Firmojen toimeentulotukea" jaetaan vastikkeettomasti samaanaikaan, ei tarvitse sillä ilmaisrahalla edes kunnan köyhiä vastineeksi kyyditä (esm. sos-toimi voisi antaa liput), mutta ei, hintaa vaan lisää!

Autot on ostettu melkosen käytettynä lähes kaikki (Espoossa), siis suht halvalla verraten uusiin. Ei montaa matkustajaa kaupungissa löpö auto tartte kun kustantaa jo kulun. Ja samaanaikaan lisätuloa: aitot sisällä täynnä mainoksia, ulkona kyljet ja peräkin monissa mainoksilla.

Mutta voi surkeus, valittaa bisnis, on nii tiukkaa, nii tiukkaa...kusillekin täytyy maksaa palkkaa! Ajatella juu, kuskillekin täytyy maksaa palkkaa...hirveetä.

Toimeentuloasiakkaan lapussa lukee: asiakkaan tukeen kuuluu hänen julkisen liikenteen maksu...tuo kirjattu lienee aikoihin kuin tv-lupakin, ja molemmat nousseet moninkertaisiksi. Esim Espoossa köyhä eläkeläinen pakoitettu kulkemaan bussilla kauppareissut päivittäin (lähikauppoja ei juur ole)= nyt hinnalla 20x 5e/pv = 100e/kk pelkkään kauppareissuun !!!

JATK

Asun Helsingissä. Yksin kotikaupunkini maksaa joukkoliikenteelle tukia noin 100M€/vuodessa, jonka maksan veroissa. Sen päälle muiden seudun kuntien tuet sekä valtion tuet ja muut subventiot. Seutulippu maksaa 4€. Töissä käydessäni siis 8€/päivä. Polttoainekulut omalla autolla ovat pienemmät ja mukavuus toista luokkaa.

Nyt lippujen hintoja ollaan korottamassa ja verosubventioita lisäämässä. -> Suomessa on vaikea tehdä taloudellisesti kannattavaa joukkoliikennettä, koska täällä ei ole joukkoja.

ustk

Vähän kalliimpi joukkoliikenne on silti parempi vaihtoehto kuin ei joukkoliikennettä ollenkaan. Säästöjä voisi saada sillä että lopetetaan tulojen tasaus eri kuntien välillä. Katsotaan sitten missä kannattaa asua ja missä ei.

Appi

Olisi hyvä huomioida, että tosiasiassa tilaaja määrittää liikennetarpeen. On poliittinen päätös kuinka kattava liikenne on sekä paikallisesti ja ajallisesti. Kun liikenne kilpailutetaan on varmasti jo etukäteen tiedossa kilpailutettavien vuorojen reitit ja ajankohdat. Liikenteestä vastaava yritys antaa tarjouksen aivan tarjouspyynnön mukaan. Yritys ei siis aja ainoatakaan turhaa vuoroa vaan ainoastaan hoitaa oman osansa sopimusvelvoitteesta. Muuta vaihtoehtoa tuskin yrityksellä onkaan.

Oleellinen kysymys joukkoliikenteen ja muiden ulkoistettujen palvelujen suhteen on mitoittaa tarjouspyynnöt oikein. Helppoa se ei ole, varsinkin kun ihmisten tarpeet vaihtelevat hyvinkin paljon. Toisaalta myös erilaisilla laitteilla ja kalustolla on omat optimaaliset käyttöikänsä. Yhtälöt eivät ole helppoja, mutta sekin on varmaa, ettei yksikään yksityinen yhtiö myy kunnille palveluitaan lähtökohtaisesti tappiolla toimialasta riippumatta. Se tie olisi hyvin lyhyt.

Rohmar

Ajatellaan kuviteltuna esimerkkinä, että HSL maksaa eri tavoin 50 meuria veroja, ja heidän henkilökuntansa palkkasummasta menee toinen mokoma verottajalle. Yritys tekee kuitenkin 10 meuria kirjanpidollista tappiota.

Veronmaksussa tulee huomioida, että vaikka yritys ei maksaisi voitostaan veroja, se maksaa muita veroja, kuten polttoaineen valmisteveroa.

Tällöin yhteiskunnan näkökulmasta voiton puolelle jää joukkoliinteen palvelut, ja hemmetin iso kasa verotuloja.

Kuitenkin se mitä tuijotamme, on tämä kirjanpidollinen tappio.

* * *

Otetaan toinen esimerkki tuottavuudesta. Tällä kertaa vaikkapa ulkoministeriöstä. Se työllistää noin 3300 virkamiestä, joiden työmatkan sujuvuuden takaa HSL. Heidän työnsä tulos on vaikeasti arvioitavissa. Ulkoministeriön toimesta virkamiehet lahjoittavat mm. Suomen Aasiasta lainaamia varoja Afrikkaan "hyviin tarkoituksiin".
Välillä saatetaan kirjoittaa blogia, jossa merirosvoiluun löydetään sellainenkin näkökulma, että rosvot ovat yhteiskunnan tukipilareita ja liikemiehiä:

http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=225794

Ongelmana tässä on se, että vaikka toiminta on muodikasta, se on moraaliltaan verotuksen näkökulmasta arveluttavaa, sillä Suomesta siirretään ulkomaille myös leipäjono kansalta verotettuja varoja, ja lapsien nimiin otettuja velkoja. Onko valtiolla oikeus tälläiseen päätökseen? Jos on, niin onko sillä sitä köyhän mielestä? Ja jos näkemykset eroavat, niin erään "valtiomiehen" termiä lainatakseni siitä seuraa "junttikapina".

Tapanipa

Toimiva julkinen liikenne on minulle tarpeen niinä aikoina kun 32 e Huutonetissä maksanut pyöräni ei enää pärjää lumessa tai muuten vain huonosti hoidetuilla pyöräteillä. Ymmärrän kyllä, että jokaisen satametrisen autolla ajavan elämä on kovin kallista. Toimivasta julkisesta liikenteestä voisi maksaa lisääkin ettei tarvitse näiden autoilijoiden joukkoon liittyä. Se on kovin kallista ja turhaa.

SBeckham

Ennen oli niin että köyhät menee bussilla ja rikkaat mersulla. Taitaa kohta mennä niinpäin, että rikkaat menee bussilla ja köyhät joutuu käyttämään omaa autoaan.

Toimetonjohtaja

lipun hinta 3.10€.. Arki-iltaisin klo 18 jälkeen ei kulje bussi lainkaan, vkoloppuna sama homma, ei YHTÄKÄÄN vuoroa! Jos tällä johonkin kannustetaan, niin katsastamattomilla autonpaskoilla ajamiseen.. Tämä siis 5.5km kaupungin keskustasta! Pitkien välimatkojen Suomessa pitäisi liikkumisen olla edullisempaa, polttoaineveroa kohtuullistettava! Myös sähkönhinta..nojoo..maan velkaisin kaupunki omistaa paikallisen sähköyhtiön.. Hyvä Porvoo, kiitos rkp, kokoomus ja vihreät. Kuka mun leivän söi?

JATK

kapinoitko poliittista konsensusta vastaan ja kieltäydyt käyttämästä joukkoliikennettä??? etkö lainkaan ajattele, että Sinun henkilöautosi 200g/km CO2 -päästöjä saattavat olla juuri se maapallon kamelinselän katkaiseva - lisäksi ne henkilöauton CO2 päästöt ovat paljon kamalampia, kuin 2000g/km tuottavassa bussissa matkustavien 10:n henkilön tuottamat.

Vesimies

Pääkaupunkiseudulla ja muissakin meidän suurehkoissa kaupungeissa on joukkoliikenne järjestetty hyvin, mitattakoon miten tahansa.
On varmasti syytä palauttaa muistiin maaseudun ja haja-asutusalueen maksut. Jokainen voi tarkistaa ne linja-autojen taksoista. Muutaman kilometrin matka maksaa täälää maaseudulla kympin tai enenmmän. Linja-autoja täällä haja-asuinseudulla kulkee yksi aamulla ja toinen illalla, molemmat eri suuntiin.
Muistaakseni valtiovalta on panostanut melkoiset summat mm metroon, raideliikenteeseen ja maanteihin myös siellä taajama helsingissä ja sen ympäristössä. Itku siis pois ja maksakaa se 5 -10% korotus mukisematta.