Suomesta noin vuosi sitten lähtenyt venäläisisoäiti Irina Antonova on kuollut. Asiasta kertoo Uudelle Suomelle Antonovan omaisten asiamies Johan Bäckman.
Antonova kuoli venäläisessä Kikerinon vanhainkodissa heinäkuun 24. päivänä.
Antonovan tapausta käsiteltiin laajalti Suomessa viime vuonna, kun hän ei saanut oleskelulupaa. Venäläisisoäiti tuotiin Suomeen vuonna 2008 hänen saatua aivohalvauksen. Korkeimman hallinto-oikeuden karkotuspäätöksen jälkeen Antonova haki suojaa muun muassa Munkkivuoren kirkosta viime vuoden helmikuussa.
Käännytys ehdittiin panna vireille muutamaan kertaan, mutta lopulta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin esti käännytyksen väliaikaisella määräyksellään. Antonovan omaiset olivat kuitenkin väsyneet taisteluun aiemmin ja Antonova palasi Venäjälle.
Antonovan omaiset eivät halunneet kommentoida asiaa Uudelle Suomelle.

Kommentit
Irina-mummo
Kuolema on aina ikävä juttu, mutta..Viime vuonna maineekkassa Komsomolkaja pravdassa oli asiasta artikkeli. Sen mukaan mummo sijoitettiin suomalaisten avustamaan vanhainkotiin ja suuriääninen tytär ei käynyt koskaan äitiään katsomassa. Sen sijaan tytär pyrki pääsemään käsiksi mummon asuntoon Viipurissa. Kyseessä oli arvostettu sotaveteraani ja arvostuksen pitäisi olla sen mukainen. Lisäksi oli tarkoitus nostaa korvauskanne Suomen valtiota vastaan huonosta kohtelusta. Mitään ei kai ole kuulunut?
Eilen venäläisissä lehdissä oli tyttären video, jossa lokaa tulee suomalaisille. Kun mummo pääsi takaisin kotimaahansa alkoi hän hymyillä ja laulaa vanhoja lauluja. Ketä tälläinen naapuri-info palvelee? Stubb asialle!
Irina Antonova kuoli (ja eli) suomalaisten kustannuksella
In memoriam: Irina Antonova kuoli (ja eli) suomalaisten varoin. Viipurissa laittomana miehittäjänä - http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?s=cdafd107077062aeb... - asunut ja tynkä-Suomeen pysyvästi asumaan yrittänyt maahantunkeutujavenäläistaustainen (ei karjalainen eikä viipurilainen) Irina Antonova kuoli tuoreen tiedon mukaan suomalaisten ylläpitämässä Kikkerin täysihoitokodissa ikivanhalla suomalaisten maalla, ei Karjalassa vaan Pietarin lähellä Inkerinmaalla.
Suomen Karjalan ja Petsamon lisäksi Rajajoen itäpuoli pitkälti Kannaksen itäpuolella ja koko Itä-Karjala ovat oikeasti ikivanhaa suomalaiskarjalaista aluetta samoin kuin Inkerinmaa, jonne Pietari rakennettiin vasta kolme vuosisataa sitten. Sitä ennen ei venäläisiä juuri näkynyt Moskovaa pohjoisempana saati Karjalassa. Eteläidästä ovat venäläiset tulokkaat tulleet niin Venäjälle kuin muuallekin pohjoiseen samoihin aikoihin kuin romanit viimeisen 500 vuoden aikana.
Toivottavasti kukaan ei loukkaannu tästä poliittisesti epäkorrektista in memoriam -kirjoituksesta. Jostain syystä Suomessa vieläkin karsastetaan sitä joka puhuu ja kirjoittaa asioista oikeilla nimillään. Pitäisi aina vaan jauhaa jotain valheellista YYA-liturgiaa eli pravdapaskaa.
Totuus voittaa pravdan!
montako suomalaista mummoa kuolee
harvase päivä eikä niitä uutiskynnyksen yli nosteta? kumma ihannointia kaikkea muuta kohtaan paitsi omiamme!