Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) ja sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) välille on puhjennut erimielisyys koskien vanhuspalvelulakia.
Risikko toimi peruspalveluministerinä edellisessä hallituksessa.
Guzenina-Richardson sanoo tänään Mediuutisissa, ettei aio vielä vanhuspalvelulain luonnosta eteenpäin.
– Tällä hetkellä lakiluonnos herättää enemmän närää kuin kiitosta. Se vaatii vielä todella järeää tarkastelua, Guzenina-Richardson sanoo lehdelle.
Risikko ei tätä niele. Risikon mukaan Guzenina-Richardsonin kanta on hallitusohjelman vastainen.
- Omituiseksi Guzenina-Richardsonin kannan tekee se, että vielä kesäkuun alussa sosiaalidemokraattien omassakin lausunnossa todettiin, että lakiluonnos muodostaa hyvän pohjan aihetta koskevalle jatkotyölle, Risikko hämmästelee lausunnossaan.
Risikon mukaan lakiluonnoksen vastaanotto on ollut varsin myönteinen, toisin kuin Guzenina-Richardson väittää.
Guzenina-Richardsonin mielestä lakiluonnokseen pitää saada muun muassa suositukset kotihoidon henkilöstömitoituksesta.
Risikko vastaa siihen näin:
- Haastattelun perusteella ministeri Guzenina-Richardssonin on varmasti syytä pohdiskella velvoittavan lakitekstin ja suositusten välisiä eroja ja muistaa samalla, että alun perin ongelmia oli juuri suositusten toteutumisessa.

Kommentit
Jeah
Tällaista pelleilyä se on kun hallitus on kursittu kokoon vain jotta Perussuomalaiset eivät pääsisi määräämään tahtia.
Kahden edellisen hallituksen aikana ajattelin ettei Suomessa hallitusten tasossa voida enää alemmas vajota. Väärässä olin näköjään.
Persut olisi kannettu hallutkseen
mutta pistivät hanttiin ja päättivät jatkaa kaiken vastustamista.
Guseniina on persujen linjoilla "väärin sammutettu". Lakiluonnos on enemmän sosiaalidemokraattisen ideologian mukainen kuin kokoomuslainen. Mutta väärä henkilö on esityksen alukuunpanija! Lapsellista pelleilyä vakavana aikana. Paras kun kukin tekee mitä osaa. Toinen osaa soittaa äänilevyjä ja toinen on tohtori.
Perussuomalaiset ovat
Perussuomalaiset ovat näissä hallitusilveilyissä ainoat selkärankaiset. Typerää syyttelyä hanarilta. Kyllä tässä nimenomaan leuka väpättäen on Perussuomalaisia pelätty ja aivan aiheesta ja kampitettu oikein olan takaa.
Kuinka kauan tätä pitää jatkaa?
"Olemme pahoillamme, mutta sivustomme roskapostisuodatin ei voi vahvistaa, ettei viestisi ole roskapostia. Täytä sivun alareunassa oleva kirjaintehtävä niin tiedämme, ettet ole roskapostittaja ja vastaanotamme kommenttisi."
En tiedä koskeeko se kaikkia vai vain joitakin?
Sama juttu
Olen tänne aikoinani asianmukaisesti rekisteröitynyt ja nyt se lykkää tuota roskapostivarmistusta jatkuvasti. Eipä tarvitse varmaan enää yrittää vastailla, jos se näin vaikeaksi menee.
Koittakee ymmärtee, kun tänne tul hirveesti roskoo
ni tuo rokapostisuuvatin siks jotta:
joka uamu ol kommenttijonot niitä täänä, tukkee kaek paekat ja pannoo hittaalle sennii ku niitä milijoonoo tunkoo. On se parree nyt vua!
TAPPELU...VIHA_TAPPELU...VANHUS RASISMIA!!
Missä Pressa...Vihernyhveröt VANHUS RASISMIA SDP Guzzis-Richhhardson vs Risukasa...pressaaa...ai nii, mut nää mummot ja vaarit mutiseeki suomee ja valkoihosia...se siitä sitte!
Eipä aikaakaan kun ...
Eipä aikaakaan kun voi kauhistus,...Guzenina-R, Urpilainen ynnä muut demariministerit saavat tämän maan sellaiseen sekasortoon ettei paremmasta väliä. Sanokaa minun sanoneen!
niin saavat
Ovat ainoita ministereinä koskaan saamassa 100€ korotusta aikaiseksi pienituloisille eläkeläisille. Muut puolueet ovat aina olleet ottamassa. Helle puhuu totta onhan tämä ainutlaatuista vähemmästäkin maa sekoaa
En tiedä
Kokoomuksen Risikko on täysin lääketeollisuuden ohjenuorassa.
Gutsenina, tai Kusetin, kuten tuttu toveri demari häntä nimittää tuntee yhtä hyvin suomalaisten olot.
Mitä ero heidä ehdotuksillaan ?????
Kannattaa katsoa kirstunpohjalle,onko siellä rahaa
Jos on niin voi tehdä lain joka velvoittaa.Valtion velkapaperit kirstussa ei oikeuta uusiin menoihin.
Suositus ei auta
Suosituksilla ei ole mitään virkaa.
Ylioppilas Guzenina voisi mennä ensin opiskelemaan.
Nyt on vähäosaisilla kestämistä
Pahin mahdollinen visio on toteutunut: Sekä peruspalvelu- ja työministeri ovat köyhäinpolkijoiden puolueesta Suomen Demokratianvastaiset Populistit.
Aika paha, ettei Risikko
Aika paha, ettei Risikko edes tajua terveydenhuolon surkeea tilaa. En tosin usko, etä Gutzenikaan. Emme kai voi tehdä mitään.
Cat fight!!
http://www.youtube.com/watch?v=YLDbGqJ2KYk&playnext=1&list=PL8CCED9F38C0...
Outo otsikko
Jos kaksi miesministeriä on napit vastakkain, niin tuleeko otsikokjsi silloin "Miesministerien välille puhkesi riita"?
Karhupaini hallituksessa?
Mutta onko hallituksessa kahta miestä?
Kyseenalaista hupia eli otsikko on työtapaturma
Meistä miehistähän naisten riitely on lähinnä hupaisa yleisötilaisuus, jossa ei voi olla paljonkaan oikeata asiaa takana.
Onhan tämä vanhaa hapatusta, josta päästään vähitellen irti.
Peruskoululainen Peruspalveluministeri
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin on peruskoululainen, häneltä ei voi kovin suuria vaatia! SDP on ymmärtänyt väärin, että Peruspalveluministerin pitää olla peruskoulainen.
Peruskoululainen Peruspalveluministeri
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin on peruskoululainen, häneltä ei voi kovin suuria vaatia! SDP on ymmärtänyt väärin, että Peruspalveluministerin pitää olla peruskoulainen.
Parempi peruskoululaisena
Kuin tyhmänä lukiolaisena Joka ei vanhuksien asiaa ole edistänyt. Olen ollut eläkkeellä jo 10 vuotta nähnyt monen ministerin käyvän eläkkeeni kimppuun pelkästään ottamismielessä
Millä tavalla eläkkettäsi on
leikattu?
Demarien koko ministeritiimi on "loistavasti" koulutettu, siellä ei taida olla yhtään ihmistä joka ymmärtäisiä taloudesta mitään. Rahaa on kiva kuluttaa varsinkin kuin sitä "syntyy" ilmasta.
Miten olisi ?
Miten olisi jos vanhuksia hoidettaisiin kotona ? Olisiko se ihmisarvoisempaa kuin laitoshoito ja yhteiskunnalle huomattavasti hal-
vempaa. Maksettaisiin esim. 50% laitoshoidonhinnoista omaishoitajalle, niin saattaisi kiinnostusta löytyä. Toki ainakin demareille se on mahdoton yhtälö koska yhteiskunta ei saisi holhota
olen jo kauan kannattanut sitä että punavihreät sallisivat
vanhusten ja vankien vaihtavan paikkaa keskenään.
Rikollisille rangaistukseksi vanhushuoltoa ja vanhuksille palkinnoksi vankilan olot.
Mutta tämäkään ei käy. Vanhuksia pitää rääkätä. Heitä pitää rangaista koska ovat maksaneet veroja ja rakentaneet Suomea.
Otsikon sanavalintaa selittää
se, että naisministeri on yleisen ennakkoluulon mukaan oletusarvoisesti kana ainakin toista naista kohtaan.
Koko asetelma on tautinen!
Että pitää oikein lakiin kirjoittaa, että vanhukset pitää hoitaa. Tyhmempi on luullut, että asia on itsestäänselvyys perustuslain, ihmisoikeussopimusten yms. perusteella.
Mutta ei se mitään, pääasia lienee se, että jatkossa korkeasti koulutetut oikeustieteilijät riitelevät verissä päin, mitä hoitoa kuuluu kullekin vanhukselle: Kahden vaipan hoitoa, tekarinpesua vai ei, kävelytuki ennen kaatumista vai sen jälkeen ...