Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto katsoo Paavo Väyrysen ottaneen arveluttavan askeleen niputtaessaan keskustapuolueen samaan kastiin perussuomalaisten kanssa. Kauhistumisestaan huolimatta Kaunisto vakuuttaa pystyvänsä olemaan ”110-prosenttisesti” Väyrysen presidenttiehdokkuuden takana, mikäli keskustan jäsenistö sattuisi hänet puolueen ehdokkaaksi valitsemaan.
Kauniston mukaan hänen tuomionsa Väyrysen puheille ei tarkoita, että Väyrynen olisi sulkemassa oven ehdokkuuteen puheillaan.
–[Ehdokkaan valinta] on ihan täysin jäsenistön käsissä, sanoo Kaunisto Uudelle Suomelle.
–Ei tämä sulje ketään pois.
Kaunisto kritisoi tänään kovasanaisesti Väyrysen ilmoittumista vapaaehtoiseksi keskustan ja perussuomalaisten yhteisehdokkaaksi.
–Olen yllättynyt ja pettynyt siitä, että kansanliikkeestään ylpeän keskustan kunniapuheenjohtaja on valmis jo esivaalissa tukeutumaan aatteeltaan populismin ja henkilöpalvonnan läpitunkemaan perussuomalaiseen puolueeseen, toteaa Kaunisto kannanotossaan.
Hän kokee ”masentavaksi” sen, että juuri Väyrynen – keskustan kunniapuheenjohtaja – on liittämässä keskustaa yhteen perussuomalaisten kanssa.
–Vastuullinen politiikka, sivistyspohja ja keskusta-vasemmistolaiset arvot ovat keskustaa pikemmin kuin arvokonservatismi, johon ainakin suurin osa perussuomalaisista nojaa, selittää Kaunisto Uudelle Suomelle.
–Puolueen kannalta on vakava asia, että kunniapuheenjohtaja vie meitä perussuomalaisten kategoriaan.
Jos jäsenistö kuitenkin haluaisi Väyrysen ehdokkaakseen, ei Kaunisto epäröisi asettua hänen taakseen.
–Olen joukkuepelaaja, hän sanoo.
Kaunisto toteaa, että hänellä itsellään on "yksi tai kaksi" suosikkinimeä puolueen presidenttiehdokkaaksi. Heidän ehdokkuutensa ratkennee seuraavan puolentoista viikon aikana.
Väyrynen perusteli yhteisehdokkuuden mahdollisuutta sillä, että hän on jo vuosia ajanut samanlaista EU-vastaista politiikkaa kuin perussuomalaiset. Väyrysen oman ilmoittautumisen lisäksi puolueiden yhteisehdokkaaksi on ehdotettu perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia.
Timo Soini itse ei ole ottanut asiaan selvää kantaa.

Kommentit
Jotenkin tuntuu.......
Olevan aikasempaan sanomiseen korjailun ja selityksen makua. Olisiko puhelin soinut ?
Kepu on hukassa
Mitäs Paavoa soimaatte.
Paavo on aino kepun toivo - tosin vähäinen -tulevissa vaaleissa.
Kepulla ei ole ainuttakaan laajempaa kannatusta omaavaa ehdokasta, joten Paavo on ainoa toivonne.
Ukkohan on sekasin!
Miksi teidät niputettaisiin Perussuomalaisiin. Onko Väyrynen joku panttivankinne, vai?
Jos Perussuomalaiset valitsevat hänet ehdokkaakseen, niin mitä se "teille" edes kuuluu?
Nämähän on pressavaalit, mitä tuo räyhähenki paasaa?
Eikö ihmiset saakkaan äänestää mielensä mukaan Kepussa!? Ompas diktatoorinen puolue, nuo älyvälkyt varmaan laittais vielä mainokseenkin: " Väyrynen- valinta vain Kepulaisille"!
Vihje Kepulle: Heittäkää tuo ohran verkkolaikkuresistenssi-nyhverö sivuraiteelle jos mielitte olla enään missään laskelmissa mukana!
Ettei vain johtuis
siitä kun kyseinen herra ei "jäi rannalle" viime vaaleissa, ei siis tullut valituksi uudelleen haluistaan huolimatta. Katkeruutta ilmassa keskustan alamäestä johtuen.
Pelkkää vihapuhepropagandaa
Kepu on epätoivoinen, kun kannatus sen kuin laskee.
Näillä puheilla se kyllä laskee edelleen.
Ei kepua voi niputtaa
PerSuiksi, ne ovat pahempia.
Kuuntelin tämän Kauniston
Kuuntelin tämän Kauniston näkemyksiä maailmanmenosta, kun hän haki Keskustan puheenjohtajaksi Vanhasen erottua tehtävästä. Hän saattaisi olla jopa Kiviniemeä parempi Keskustan tuohoaja ja "ääntenlaskija". Jo hänen silmistään ja katseestaan näkee, että järkeä tämän miehen päässä ei ole alkuunkaan.
Hän on ajalle tyypillinen, kuitenkin jo laskevan auringon poliitikko: hän näyttää siistiltä yritysmaailmassa pyörivälle konsultille, mutta täydellisesti kansasta vieraantunut, omahyväinen ja umpimielinen. Mutta ei siinä mitään, kyllä Väyrysen jutut ja ideat alkavat olla jo Vesa Keskisen luokkaa.
Tälle keskustan varapuheenjohtajalle
linee presidenttiehdokas Haavisto "mietitty" ja ehkäpä "toivottu" myös keskutalaisille, sillä eikös hän seurustele vihreiden entisen kansanedustajan kanssa, ainakin vielä vaalien aikaan.
Paavo Väyrynen hengästyy ja kangistuu
tässä presidenttikisan tohinassa. Puolentoista vuoden kiri vie voimia ja putoaminen eduskunnasta vei entiseltä ministeristason politikolta medianäkyvyyden joten pitää heitellä eetteriin mitä hulluimpia juttuja, että pääsee otsikoihin. Mitähän temppuja me vielä Paavolta näemmekään?
Väyrysen ja Kiäriäisen me HUOLISIMME Perussuomalaisiin
Kaikki muut kepulit: ihan sama kummasta päästä se ääni lähtee.
Väyrynen puhuu vain kerran vuodessa puutaheinää, jos sillounkaan. Yleensä hän on täysin kartalla. Nämä city-kepulit ovat hukanneet kompanssinsa sinne Nuuksion "erämaahan". Hui, susi tulee ja syö pienet poijanpallerot suihinsa.
Hyvä MerjaH!
Ikipaavo Väyrysellä ja Mutjauttaja Kiäriäisellä on enemmän järkeä tukan alla kuin heinähäkillisellä muita kepun johtavia politrukkeja. Muut kuihtuvan keskustan akitaattorit vain suutaan aukovat ja ääntä päästävät.
Taannoinen piäministeri Matti sentään yritti seurata Kekkosen esimerkkiä ja ajatella hiihtolenkillä pohjoisessa, mutta surullisin seurauksin.
Kunpa nyt vain Timo ja
Kunpa nyt vain Timo ja keskustalaiset ymmärtäisivät, että Paavo on heidän paras ehdokas. Rehnit yms. suomentuhoajat voisivat hyvin johtaa vaikka pohjoiskoreaa.
Nyt on aika
Pakkohan sitä on alkaa liittoutumaan kun katsoo SDP ja Kokoomuksen meininkiä. Neljän vuoden päästä seurataan USA - USE jääkiekko otteluita jossei tällä hulluudelle laiteta STOP pia. Keskustan ja Persujen pitäisi vähän nostella päitään ja nousta seisomaan Kataista ja Urpilaista vastaan. Muuten tämä maa, jota pappamme ylpeinä puolusti, myydään pilkkahinnalla Eurostoliitolle yms tahoille joilla on [varaa] antaa/ostaa [mitättömiä] "vakuuspapereita". Älkää puhuko "perussuomalaisten pusiin", puhukaa Suomalaisten pussiin joka tällä hetkellä on sama asia.
[[[Asia jota Kokoomus ja SDP EI TODELLAKAAN EDUSTA]]]
Lopun alkua
”On vakava asia, että kunniapuheenjohtaja vie meitä perussuomalaisten kategoriaan”
Tuo on totta. Sellaista porukkaa, joka menee populistipoliitikkojen ketkuun löytyy muualta maailmasta korkeintaan 5% kansasta ja meillä Suomessa 19%.
Tähän joukkoon ei kukaan sivistynyt ja varteenotettava poliitikko halua samaistua.
Siksi en ymmärrä Urpilaistakaan. Miksi pitää nolata Suomi maailmalla ja hakea vakuuksia Kreikalta vain miellyttääkseen sitä tuulipukukansanosaa, joka uskoo Ketkunperä Populistia. Pitäisi sammuttaa tulipalo, niin Urpilainen heittää kynttilän liekkeihin.
Mieluummin pitää tehdä, mitä vastuuntuntoisen ministerin kuuluu tehdä ja luottaa siihen, että kansa ymmärtää toimien välttämättömyyden. Kyllä 80% kansasta ymmärtää.
Tuota sammutustyötähän
Jyrki ja Marikin Matin korvaajana yrittivät tehdä jo vuositolkulla. Eikä sammunut. Eikä sammu muuten koskaan, on se niin riehakas palopesäke. Aivan kuin siihen lisää bensaa lykkäis. Sellaiset on politiikkojen touhut olleet ja ovat. Loppuuhan se palo sitten kun joidenkin maiden on pakko erota eurosta tai euro jopa "sammuu" kokonaan. Kukin maa ottaa oman valuuttansa.
Kiitos
Onnekis ei voi niputtaa PerSuohin.
Kepuaate ja persuaate, anteeksi kuinka?
Vanhalla maalaisliitolla oli aate, mutta kepulla en ole sellaista koskaan havainnut.
Persuaate on aivan yhtä outo ajatus. Persut alkaa olla puolta suurempi kuin toinen vanha puolue kepu. Persut ovat mukauskovaisia ja keput lahkolaisia. Yhteistä siis löytyy. Juuret ovat maalla, kuten vähän kaikilla muillakin tosin. Kepujen herraviha juontaa nuijasodasta ja persujen maalaispösöjen sorrosta.
Sama kumman vanhoista ukoista Soini-Väyrynen valitsevat. Kummallakin on samanlainen kultti omiensa keskuudessa kuin Putinilla, paavilla tai Jeesuksella.
Rauhoittaa mieltä, kun saa
Rauhoittaa mieltä, kun saa lukea, että joillakin poliitikoilla on vielä järki ja äly päässä populismin ja järjettömyyden sijaan.
En ole enkä tule koskaan olemaan Keskustan kannattaja, mutta rauhoittaa, että Keskustassakin on vielä ajatteluun ja asiallisuuteen pystyviä poliitikkoja.
Niin moni tuntuu olevan tällä hetkellä kallellaan Persujen populismin ja "faktoista viis" politiikan suuntaan. Se saa ainakin minut pelkäämään aivan tosissaan maan tulevaisuutta, vai pitäisikö sanoa menneisyyden tulevaisuutta. Olemattomaan menneisyyteenhän tämä populistinen julistus hamuaa.
Ymmärtämättömyys ja tietämättömyys tuntuu olevan kovasti in Persujen myötä. Alkaa mennä usko tähän valtakuntaan ja valtakuntalaisiin.
Tyhmyys on voitolla tällä hetkellä eikä sille tunnu loppua näkyvän.
Kaunisto suuttui: ”Ei
Kaunisto suuttui: ”Ei meitä voi niputtaa perussuomalaisiksi”
Yksikin järjellinen syy, miksi ei voi?
Timo Kaunisto, tämä olisi sekä Suomen kansalle, Kepulle ja Persuille jytkylottovoitto, jos Kepu sulautuisi Perussuomalaisiin.
Sitä se ei olisi Kaunistolle ja muulle puoluejohdolle, joka kykeni tumpuloimaan maan suurimman puolueen pienpuolueeksi. Kuvitelkaa... kyllä he sen, vuosikausien räksytyksen jälkeen, sittenkin tekivät.
Tämä allianssi, ajatelkaa, kaikki pro't tulisivat kylkiäisinä; Pekkarinen, Anttila, Väyrynen, Kääriäinen jne, sekä lisäksi maailman paras puoluekoneisto tupailtoineen.
Herrajjestas sentään, Allianssi tekisi seuraavissa vaaleissa kevyesti yli 50% ilmaveivin. Saletisti natsaa ;-)
ihmettelen joitakuita väyrysen haukkujia
mikä ongelma voi olla siinä että joku haluaa puolueensa presidenttiehdokkaaksi? Pääsee tai ei pääse. Mikä ongelma?
Ellei ole kannatusta niin ei pääse. Mikä ongelma?
Ei kai se ole Väyrysen syy jos tukea löytyy tai ei löydy?
jos hylkäisin perheeni ja menisin asumaan vihreän kanssa,
joka on hylänny oman perheensä, niin pitäisin sordiinoa tiukemmalla. Valekepulainen vihreiden soluttama agentti.
PerusSuomalaiset on viimeinen Suomaisuuden linnake
Ei ihme,että sinne on tungosta.Luonnollisesti entiset maalaisliittolaiset sopii parhaiten.Mutta moni muukin haluaa,varmuutta tulevaisuudesta.Muiden velat ja sotilaallinen kiihkoilu hirvittää.
Oikeat suunnat
Keskusta on vuhdikkaasti vajoamassa sille kuuluvalle n. 10%
kannatukselle, josta siitäkin he saavat olla enempi kuin tyytyväisiä.
Toinen kannatukseltaan ilmeisen ylimitoitettu puolue on kokoomus, jonka tulisi kuulua samaan 10% kaartiin.
Unohdit mainita demarit :)
Siinäpä kolmas 10%:n puolue.
Kepupersu Kaunisto ei halua, että Kepu on apupuolue
Persujen apupuolueeksi oppositioon päätyneet Kepupersut eivät vieläkään ole oikein tajunneet asemaansa ja paikkaansa. Reaalipoliitikko Väyrynen on tajunut ja siksi kumartaa uutta kuningastaan Timo Soinia kuten asiaan kuuluu.
Meille suomalaisille on yks hailee, mikä on puolueen nimi
Väyrynen on älykkäänä ihmisenä oivaltanut tämän tosiasian. Jos puolue on muuttunut joksikin epäisänmaalliseksi viherpaskaksi, niin eivät ihmiset sellaista kannata.
Luuletteko, te että suomalaiset ovat niin hulluja, että kannattavat sitä teidän liittovaltioajatustanne, mitä te city-vihreät, demarit ja kok ym:t viherglobalistit ajatte kuin käärmettä pysyyn.
Häpeäisitte itse! Petturit.
Onhan se tietysti noloa kun raha-automaatti ja elättäjänne, se mitä puolueenne teille edustaa, häipyy kuin pieru saharaan. "Populismi", miksi te sanotte kannatusta, ette te ilman kannatusta tule toimeen. Olette vain tavallisia Lipposia ja Kaunistoja ja Stubbeja. Ei enää musta auto kuljeta veronmaksajien piikkiin, mikäli teitä ei enää äänestetä. Onko se kovinkin vaikea tajuta?
Merja Merja. Älä liikaa
Merja Merja. Älä liikaa kiivastu. Minäkin kun puhun asiat halki poikki ja pinoon, olen US'ssa joutunut merkityksi 'roskapostiluokkaan'.
Viimeiset kommenttini ovat menneet julkaisuun vasta, kun olen kuitannut hieroglyyfit, kun sanomaani kohteliaasti oletetaan roskapostiksi ;-)
Hupsista. Olen saanut armon,
Hupsista. Olen saanut armon, edellinen meni laakista läpi.
Vai liekö keskusteluihin installoitu termisuodatin, joka heittää hienovaraisen vinkin, että rajoja riipoo, kun tietty sana laakasee rp-epäilyn? Taidan olla vainoharhainen, tai joku muu on ;-)
Matti :)
Miehän voin "kiivastella" vaphaasti, ko ei minun tarvi puhua niinko poliitikko pottu suussa.
Se numerosarja/ roskapostiesto tulee varmaan kaikille. Se on jokin uusi juttu. :)
MerjaH,käytössä monien
MerjaH,käytössä monien maiden julkaisuissa,tuo sekokuva.
Estää koneellisen läpipääsyn.Näin sanotaan.
Jatko ed.
Näyttää jokin filtteri soveltavan tätä minua useammin kirjoittaviin,koska ei nyt ensimmäisellä vaatinut.
Tulipahan todistetuksi,koska jo toisesta viestistäni tuli tuo vaatimus eteen.
Kaunisto pois lasikaapista
Kauniston puheet kuullostaa siltä että hän pitää kepuleita eliittinä ja Persuja rupusakkina, vaikka kummankin puolueen aatteellinen juuri on sama kansanliike. Väyrynen sopii hyvin kummankin puolueen yhteiseksi presidentti ehdokkaaksi ja jos se ei kepulien eliitille kelpaa, katselkoon siihen tehtävään sellaisen joka on yhtä hyvä ja parempi kuin Paavo Väyrynen. Soinia lukuunottamatta, sellaista ehdokasta tuskin tulee löytymään, ei ainakaan keskustasta ja jos ei keskustasta, niin ei löydy muistakaan koko Suomessa ja jos ei koko Suomessa, tuskinpa mistään muualtakaan eeuusta, ja jos ei eeuusta, niin ei löydy koko maailmasta yhtä hyvää kuin Paavo Väyrynen on.
Kauniston populismia?
Kaunisto leimaa persut toisen luokan väeksi, joihin ei missään tapauksessa pidä samastua. Huomatkoon, että samalla hän merkitsee samalla leimalla myös persuja äänestäneet. Tällainen haiskahtaa jopa jonkinlaiselta rasismilta.
Eiköhän pitäisi tyytyä arvostelemaan ihmisten sijaan heidän tekojaan?
jaa sivistyspohja?
jaa sivistyspohja? Väitetäänkö tässä, että Perussuomalaiset olisi jotenkin sivistymättömämpiä kuin vaikapa kirjoittajamme. Olen valmis kisaan "sivistyksestä" kirjoittajan kanssa koska tahansa, ja äänestän PS:ää.
Varsinainen sivistyspuolue on tuo persula
Kannattajat ovat tavallisia sivistyneitä ja sivistymättömiä ihmisiä. Puolue on populistinen ja sen sivistystason näyttää kirkkaasti ohjelman kulttuuriosio. Ja se on huhhuh.