Keskustan kunniapuheenjohtaja, puolueen presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Paavo Väyrynen kertoo pahoittaneensa mielensä keskustan varapuheenjohtajan Timo Kauniston eilisestä kannanotosta.
Kaunisto kertoi eilisessä kannaotossaan, että häntä hävettää Väyrysen puolesta, kun tämä on valinnut populismin ja jälkiviisauden tien. Hän peräänkuulutti myös, että tulevan presidenttiehdokkaan tulee sitoutua vankkan keskustalaiseen ideologiaan.
- Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun kuulin Timo Kauniston eilisestä kannaotosta, hän kirjoittaa.
- Itseni vuoksi en mieltäni pahoittanut, kun Kauniston väitteet olivat niin älyttömiä. Kuinka kukaan voi syyttää minua populismista ja jälkiviisaudesta tai esittää epäilyn, etten olisi aatteeltani keskustalainen?
Väyrynen kummastelee myös, miksi Kaunisto tyrmää hänen ehdotuksensa olla perussuomalaisten ja keskustan yhteisehdokas. Hän huomauttaa, että puolue on menettänyt kannatustaan ennen kaikkea perussuomalaisille. Väyrynen laskee, että kannattajia on valunut perussuomalaisten puheenjohtajan "Timo Soinin leiriin" 200 000 äänestäjän verran.
- Kauniston mielestä minun olisi kai pitänyt sanoa, että tuki ei kelpaa, kun puolue on "aatteeltaan populismin ja henkilöpalvonnan läpitunkema". Huhhuh!
- Kansanedustaja Mauri Pekkarinen sanoi äskettäin radiohaastattelussa, että puoluejohdolla on pikkuisen pallo hukassa. Näyttää olevan kokonaan, Väyrynen täräyttää.

Kommentit
Johtopäätöksiä
Jotenkin tuntuu että kun Keskusta joutui oppositioon, niin se viisastui heti huomattavasti. Näin mm. Eu-tuissa.
Ja kun Väyrynen putosi kokonaan pois eduskunnasta, niin on ollut tosi viisas mm. vaatinut eroa Eu:sta
Johtopäätös: Suomelle parasta olisi jos Keskusta olisi kokonaan ulos eduskunnasta, uskon että heiltä saisi sitten tosi viisaita lausuntoja.
Suomisyöjäpuolue
Saisi koko mokoma suomisyöjäpuolue kadota kokonaan puolekartalta eikä ikävä taitaisi muille tulla kuin Kepun suomeen keräämille ulkomaalaisille sosiaalieläteille.
Jaa, jaa
Minäkun luulin, että nuo sosiaalielätit ovat Haloslaista demarismia.
Jep
Mainitsemasi Haloslainen demarismi kuuluu muuten samaa jengiin tosin on poikkeava haara joka pääsääntöisesti tukee vain kaikenlaisia vähemmistöjä viis veisaten normaalista kansalaisesta tai heidän huolistaan.
"Jotenkin tuntuu että kun Keskusta joutui oppositioon"
Oppositiosta käsin on helppo ehdottaa epärealistisia vaihtoehtoja ja mahdottomia vaihtoehtoja.
mielipide: raikas uudistuja Paavo Väyrynen
Paavo Väyrynen on raikas uudistusmiskykyinen poliitikko vaikka onkin niin avoimen opportunistinen ettei siitä läpi näe.
Ja häntä nuoremman keskustajohdon puheet vaikuttavat ällistyttävästi vanhan kansakoulun vitriinipöllöjen pölähtelyltä.
Alkakaahan nuoremmat fanittamaan Paavoa - hän paikoitellen sekä raikkaan rohkea että paikoin myös viisas.
Ja mikä parasta - Paavo ei pelkää haasteita vaan suorastaan hakee niitä - mitä epätoivoisemman tuntoinen haaste sitä parempi. Ja tässä suhteessa muut kepulaiset ovat ihan heinäkuisia lumiukkoja pihanurmikolla.
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi
Vai on Paavo
"... raikas uudistusmiskykyinen poliitikko ...".
Paavohan elää vielä Neuvostoliitto aikaa.
ne jotka näkee
että paavo elää neuvostoliitto-aikaa
elävät talvisota-aikaa
paavon suurin synti
on ettei hän alkanut voimallisesti ajamaan vanhasta sekä pääministerin pallilta että puolueenjohdosta pois kun varmasti näki mihin massiiviseen kujanjuoksuun vanhanen oli keskustan ja koko suomalaisen politiikan taluttanut vaalirahatouhuillaan
tai sitten ei paavo sitä nähnyt ja tajunnut missä syvyydessä ja missä asteessa vanhasen touhuilla seurauksiltaan keskustapuoluekin kulkee
siksi paavosta ei voi tulla presidenttiä koska ei ole näkijä - mutta eipä näkijöitä ole ehdokkaista muutkaan
mutta paavo on hyvä politiikan piirissä - siksi hän politiikkaan kuuluu - ja tällä kertaa kepun pressaehdokkaaksi
paavolta meni lähes kekkos-tasoinen näytön paikka
ohi kun ei tarttunut voimallisesti ja määrätietoisesti ja loppuunsaakka viedn projektia ajaa vanhanen pääministerin ja puolueen puheenjohtajan pallilta pois
se olisi ollut jos mikä väyryselle kuningastien tekoa presidentiksi
mutta ei osannut ei nähnyt
paavo ennusti euron kohtalon
paavo muistaakseni kehotti säilyttämään markat varastossa sen päivän varalle, kun euro kaatuu.
eu asioissa ei voi väyrystä jälkiviisaudesta syyttää. suomalaiset maksaa nyt kovaa hintaa lipposen (SDP) ja niinistön (KOKOOMUS) kunniasta, kun eivät ole valmiita myöntämään epänonnistumistaan.
"Kaunisto peräänkuuluttaa...", tarjotaan hälle perää sitten
Kauniston ähkypuhallus nyt moniakaan sytyttänyt Kepu hegemoniaan. Nyt on kyseessä presidenttivaalit, jo joku kertoisi kaunistolle, eikä monia kiinnosta edes uppoavan puolueen ilmeinen yritys pitää puolueen viimeiset mohikaanit ruodussa ja komenossa diktatorisella älläköinnillä. Veikkaan että Väyrysen kannatus vain nousi..lmuualla kuin Kepussa!
Kauniston kannattaa alkaa ottaa kummisaappaita esiin, suossa on märkää!
Ei Paavo ole jälkiviisas
sillä kertomallaan linjalla hän on ollut jo vuosia. Kyllä Keskustan johdolta on nyt pallo ihan oikeasti hukassa.
Paavolla viiraa
Mutta vakavasti puhuen, onkohan hän sairas?
(tämä ei ole vihapuhetta vaan aitoa huolestumista)
oletko huomannut
miten sairas olet kun ajattelet että sillä viiraa joka on eri mieltä kanssasi
kaltaisiesi kommenttien kirjoittajille pitäisi antaa porttikielto kommentointiin
medialla pitäisi olla nollatoleranssi niille kommenteille jotka pitävät eriäviä mielipiteitä viiraamisina tai muistuttelevat iltalääkkeistä jne
se paskakommentointien oikein ydinpaskaa
Niin, varovaisuutta
On sanottava vain, että ihmettelee esimerkiksi Väyrysen puheita ja esiintuloja ja että mistähän ne johtuvat. Ainakin kruunu-asian yhteydessä sellainen kummastelu oli mielestäni jopa aiheellista.
Arvostelukyvyn horjumista voinee arvella myös.
väyrysen ulostulot
varmaan johtuu siitä että hän pelkää putoavansa politiikasta ulos
mutta se olisi vahinko sillä hän on kaikkea muuta kuin mitäänsanomattomuus kloonikuorolainen joita poliitikoissa on paljon enemmän liikaa kuin olisi missään mitassa suotavaa
jo se miten paavo on kestänyt hesarin rynkytyksen on kova suoritus
sano yksikin poliitikko joka olisi sellaisen rynkytyksen kestänyt
Osaat varmaan myös perustella
Vaikka tuo kruunu-jutska?
ja mikä on kommenttisi informaatioarvo
se että olet kommentoijana tasan nolla
Olen eri mieltä
Olen huolissani Väyrysestä, mutta sinäpä solvaat minun henkilöäni siitä hyvästä.
Olisin huolissani kenestä vain, joka tuollaista päästää suustaan, ihan mielipiteistä riippumatta. Olenko muuten ilmaissut olevani Väyrysen kanssa eri mieltä jostain?
otsikoit "paavolla viiraa "
se on panettelua
ja et edes millään lailla perustele - heität vaan leiman päin pläsiä
ja et osaa analysoida paavon tilannetta näin ennenkuin sen sulle sanon:
paavo on pitkän linjan vaikuttajapoliitikko joka on pudonnut hämmästyksekseen eduskunnasta
ja se saattaa ajaa hänet ylilyönteihin jotka ovat ylilyöntejä eivätkä viiraamisia - ne saattavat olla viiraamisia mutta ylilyönnit eivät koskaan ole sinänsä heti eikä välttämättä muutenkaan viiraamisen merkki
kun sinut pannaan tarpeeksi kovan yllärin äärelle joka on epämiellyttävä niin sinun reaktiosi alkavat helposti olla ylilyöviä paniikkireaktion suuntaisia - eikä sua silti kukaan sano viiraajaksi jos ylilyöt reaktioillasi vaikka suuronnettomuustilanteissa
mutta silti sinä katsot oikeudeksesi ihmisyyttä ymmärtämättä alkaa leimaamaan viiraajaksi a. sen takia että hän epätoivoisluontoisessa tilanteessa ylilyö ja/tai b. sen takia että hänellä on erilaisia mielipiteitä kuin muilla
etkä laisinkaan tajua että stalinistinen siperiaankuljettelu ja tapot ja mielisairaalaan sulkemiset olivat seurausta kaltaisestasi ajattelusta jossa erilaiset mielipiteet jo katsotaan viiraamiseksi ja aiheuttavat mielisairaalaan sulkemisen
toisin sanoen olet tyypillinen sosiaalisen mielisairauden tyypillinen edustaja joka keskinkertaisuuden ja joukkovoiman massaisuudessaan tylysti nuijii kaiken matalaksi joka on erilaista ja paniikkireaktionkin luonteista
ja samalla luulee että kun on ison joojoo-nyökyttelevän massan samamielipiteisessä suojassa niin on vahva - kun tosiasia on että juuri nämä sankarit jotka massoihin piiloutuu ja siitä erilaisuutta nuijii ovat oikeasti itsenäiseen vastuuseen ja ratkaisutilanteeseen joutuessaan niitä joista tyypillisesti ei ole mihinkään muuhun kuin jäykistymään paniikissa paikalleen tai juoksemaan paniikissa pakoon niin että paniikkipaskaviiru jälkeen jää
sillä näiden massoihin piiloutuvien erilaisuuden torjujien ydin on heidän oma täysin vapiseva henkinen heikkoutensa jolta he varjeltuvat itse nojautumalla toisiin vapisevan henkisesti heikkoihin
tässäkin mielessä paavo väyrynen on miljoona kertaa kovempi jätkä kuin massoihin pakenevat viiraus-leimakirveen heiluttelijat
Jätän...
...kommenttisi omaan arvoonsa. Ehdotan kymmeneen laskemista ja hengittämistä.
ymmärrän että jätät sen omaan arvoonsa
koska se on niin arvokas kommentti että et sen arvoa ymmärrä
koska se ON arvokas kommentti
Tuollainen
puhe kuulostaa stasintantalta joka on tekopyhästi "huolissaan" muista, mutta ei näe malkaa omassa silmässä.
Paavo on paras. Paavo Väyrynen Suomen tasavallan presidentiksi.
mielipide: eräs nollatoleranssiraja keskusteluihin
Internetpalstojen kommentoinnissa on aivan liian paljon hälykommentointia joissa sanotaan sellaisella viiraavan joka on eri mieltä kommentoijan kanssa tai muistutellaan iltalääkkeiden otosta jne.
Sellaisille kommenteille mediassa internetiä myöten pitäisi olla nollatoleranssi sillä niiden kommenttien ainoa informaatioarvo on että niiden kirjoittaja on kommentoijana tasan nolla.
Ja tuollaisista kommenteista päästään mediassa nopeasti sillä kun keskustelujen valvojat ottavat nollatoleranssin niiden suhteen.
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi
Katso peiliin
Voisit itse olla käyttämättä tällaista kieltä jota yllä käytit:
"se paskakommentointien oikein ydinpaskaa"
Toisten kommentoijien nimittely nollaksi ei myöskään auta yhtään mitään eikä ole eettisesti perusteltavissa:
"niiden kirjoittaja on kommentoijana tasan nolla"
Yst. terv.
Jos aatteessasi olisi edes
hippusen realismia, niin suhtautuisit viittaamisi kirjoituksiin niiden merkityksen mukaisesti.
Paavolla on hyvä huumorintaju
Kyrön kirja, jota hän tässä "siteeraa" on myös aivan loistava.
Keskusta on syöksykierteessä, mutta Paavo "kyllä, ei varmasti ole".
Paavo Väyrynen on reaalipolitiikko
Hän tietää, että vain Persuissa on tulevaisuus.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/paavo-v-yrynen-persujen-...
Lisäksi Paavo tietää, että hän on paras kaikista ja kaikissa. Lisäksi Paavo on oikeassa, aina ; )
Oireet
Taannoin, kauan sitten, kun Väyrysen kaavailut kaatuivat ihan nokilleen, hänen kerrotaan kysyneen lääkäriltään, voiko vitutukseen kuolla. Vastausta emme tiedä, mutta kuolemaa ei moisesta sittenkään tainnut seurata. Aika vakava henkinen vammautuminen sen sijaan tuntuu jopa ilmeiseltä.
Sarkaojissa ei ole tulevaisuutta
Niin Paavo,kuin PerusSuomalaiset taistelee,maaseudun ja Suomalaisuuden puolesta.
Kepun Alkio-opisto on päätetty muuttaa Imaamikouluksi
Keskustapuolueen johto pilaa omalla lapsekkaalla käytöksellään puolueen parhaan president-
ti ehdokkaan mahdollisuudet.
Keskustapuolueesta on tullut todella linjaton puolue, jonka
linja vaihtelee oman edun tavoittelun takia milloin mihinkin.
Kreikka lainapakettiin pitää
suhtautua EU ehtojen mukaan, jotta Suomen maataloustuet säilyvät mahdollisimman suu-
rena eli tämä on sitä Keskustapuolueen vastuunkantoa.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Keskustan+Saarikko+ehdottaa+Suomee...
Alkio-opisto on päätetty muuttaa Imaamikouluksi.
Perustakoon vaikka inkkari-reservaatin
kunha eivät Intin telttoja pyydä eikä viljasiijoja mikskää joikuputkeks värkkää.
Tuonelan Lautturi:
" Keskustapuolueesta on tullut todella linjaton puolue"
Kepun pelloissakin vaot kiemurtelee kohta mihkä sattuu...jos yleensä mihkää.
"Keskustapuolueen johto pilaa omalla lapsekkaalla käytöksellään puolueen parhaan president-
ti ehdokkaan mahdollisuudet."
tuon paremmi sitä ei voi sanomaksi vääntää, Väyrynen poliitikko,...seuraavat, lantapolun talsijat!
Paavo on monesti
osoittanut olevansa osaava ministeritason poliitikko. Hän on uudistumiskykyinen vielä vanhemmilla päivillään. Viisas hän on aina ollut, pitkä ja vahva ura poliitikassa hakee vertaistaan. Paavon puolue vain on hapantunut kuin maito ukkosella ja kuhmuinen hinkki vuotaa.
Vai on puolueelta pallo hukassa? Joillakin puolueen näkyvillä henkilöillä oli viime kaudella jo melkein pallo jalassa.
Kepu on kesannolla, siksi Paavo hakee tukea vahvasta kansanliikkeestä persuista. En silti jaksa uskoa, että S. Niinistö häviäisi pressanvaaleja kenellekään esillä olleista ehdokkaista.
On helppo
ymmärtää, että Väyrynen on pahoilla mielin ja kalella kypärin, koska hänelle on käynyt samalla tavalla kuin sadoilla entisille huippupoliitikoille, jotka eivät ole tajunneet, että heidän aikansa on auttamattomasti ohi - aut !
Se on surullista ja säälittävää katseltavaa jopa tapus Väyrysen kohdalla.
Kyllä
mutta lähinnä säälittävää, jos sitäkään. Pikemminkin pitkästyttävää.
Paavo
Kepusta porukka lähtee ja Paavo menee hattu kourassa perässä.
Paavo on aina oikeassa ja muut väärässä, hän toteaa ihan vaatimattomasti.
Kepulla on ongelmia ja sen toteavat jo kaikki. Kilpailevaa pressaehdokasta kun Paavolle ei löydy millään.
Kekkosen aika kotiryssineen ja stasineen on ohi, mitä tekee nyt hänen oppipoikansa Paavo?
Hän ottaa niiden korvikkeeksi Persut kun muuta vaihtoehtoa ei ole.
Paavo ui kaikilla vesillä sujuvasti ja sutjakkaasti.
Pitkästymiseen ei kukaan ehdi kun Keminmaan tupailloissa mietitään asioita.
Paavo voisi perustaa oman puolueen: Erotaan EMU:sta.
Rahaliitosta äkkiä eroon samoin kansainvälisestä pankkihegemoniasta. Olkoon valuutta Suomessa mikä tahansa, sen liikkeellelasku ja sen määrän säätely pitää ottaa pois yksityispankeilta. Paavolle olisi siinä kivaa työnsarkaa moneksi vuodeksi.
hösh...simmonenha on jo! (vaikka Väykälle loikkaan!)
Perussuomalaiset, Hilda K. hyvä...PERUSSUOMALAISET!
Paavo on oikeassa!
Kepulla on tosiaan pallo hukassa. Edellisessä hallituksessa (Vanhanen/Kiviniemi) kepu lähti kokoomuksen EU:n juoksupoikina toimivien pikkunilkkien auliiksi kätyriksi, mm. tekemään fantastisia lainadiilejä Kreikkaan ja mihin/kenelle tahansa joka vain älysi pyytää. Samalla kepu pyllisti uskolliseen äänestäjäkuntaasa päin. Maakuntien miehet ja naiset äänestivät jaloillaan, suurin osa persuihin päin. Kepu - pitipä siitä tai ei - on kuitenkin maaseudun puolue, minkki-Marilta, taulukauppa-Kaikkoselta ja muilta kehittyvien maakuntien veijareilta se sattui unohtumaan kun niin kovasti oltiin tekemässä kepusta city-puoluetta ja sorruttiin erilaisiin kyseenalaisiin kytkentöihin.
Väyryselle itsellekin kävi kehnosti, kun sijoitti itsensä väärään vaalipiiriin. Lapista olisi saattanut vieläkin kansanedustajan paikka irrota ja siltä pohjalta presidenttiehdokkuuskin olisi ollut edes vähän realistisemmalla pohjalla.
Vihreät lamput taitavat pian Apollonkadulta sammua ja tupaillat järjestääkin tästä lähtien persut. Heidän ohjelmansa kun näyttää olevan enemmän myös maaseudunkin pienen ihmisen puolella.
Paavolla on ironian tajua
Hänen vastauksensa Kaunistolle ja koko puoluejohdolle on puhdasta vi...ilua, ja kertoo myös sen, että Paavo lukee kirjallisuutta. Sitähän monet poliitikot eivätkä täällä kommentoivat tee. Ja sen huomaa.
mielipide: pressanvaaleista titaanien taisto ja pol kansanjuhla
Presidentivaaleista on saatavissa tiukka suoranainen titaanien taisto kun ehdokkaiksi asetettaisiin:
Sauli Niinistö, Paavo Lipponen, Paavo Väyrynen ja piinkova haastaja Timo Soini.
Sellaiset vaalit olisivat poliittista kansanjuhlaa.
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi
Paavo Väyrynen on todella avarakatseinen
politikko, joka katselee vain ympärilleen ja näkee vikaa siellä ja täällä, mutta itsessään hän ei näe mitään korjattavaa.
Paavon täytyy ensin tunnustaa, että hän on yksi suurimmista keskustan vaalitappion syistä. Vain Matti Vanhanen menee Paavon edelle. Paavo Väyrysen kirjoittama kirja kädessä demarien Heinäluomakin mätki keskustaa kuin halonhakkaaja.
Tällainenko henkilö tulee olla keskustan pressaehdokas? No, puolueella on siinä pähkinää purtavaksi aivan nokon.
Pro Paavo Väyrynen -Paavo Väyrysen puolesta :)
Mikä siinä on Kepulle ongelma, jos Paavo ei kiellä Persuja kannattamasta häntä. Presidenttiehdokkaalla pitää olla kannatusta...
Aivan
Jos 200000 kepulaista äänesti persulaa, niin joukossa oli varmasti kepun jäseniäkin. Jäesenäänestyksessä he ovat jo Paavolle tarpeen.
Voi olla, että kun kepusta muuten on jäljellä muisto vain, niin Paavo on vielä eduskunnassa.
Keskustan ongelma on itse Paavo
joka hamuaa itselleen kahta eri puolueen ehdokkuutta, keskustan ja persujen. Keskusta ja persut sopivat yhtä huonosti yhteen kuin hajuvesi ja lihapulla.
ÄÄnestyskopissahan ei tosin kysellä, minkä puolueen kannattaja äänestäjä on, persu, keskusta tai jokin muu vaan siellä ratkaisee se, kenen numeron hän väsää siihen äänestyslappuun.
Kyllä Paavo tekee keskustapuolueelle enemmän hallaa kuin kymmenen asteen pakkanen maanviljelijäkepulaisen viljelyksille.
Hmmm... ;)))
Voisiko Persut saada myös Kepusta uusia vaikutteita... Ihmisten arvot muuttuvat sukupolvittain eikö myös puolueiden arvot voi näin ollen muuttua- myös persujen?
Persuja kannatti yli 500.000 suomalaista ihmistä... Ei kaikki Persuja äänestäneet olleet Halla-ahoja tai Kirkkkohopea-Hakkaraisia... toivottavasti.
Ruotsinlaivalla
taitaa piankin olla tungosta? Jos tulee kova ensi talvi, pääsee myös jäätä pitkin. Hyytävä kauhuvideo, kovaa peliä pohjoisesta, euroänkyrä Suomesta:
http://www.youtube.com/watch?v=-J2nMwD02mI
Kaunisto ja Co
Mikä on keskusta, kun hetki sitten KiviniemiI:n ministeripuolueena sanoi, että Portugalilia on tuettava, ja nyt, että ei tukia? Vastuullinen puhuu olessaan vastuussa samoin kuin oppositiossa. Keskustan nykyjohdolla pallo pahasti hukassa.
Mahtaako Kiviniemi vielä haikailla kansalle valehdellutta Jäätteenmäkeä PRESIDENTIKSI ?
"Hetki sitten..."
Onhan siitä jo kuukausia. Maailma on muuttunut siitä jo paljon, niin kuin velkakriisinkin tilanne. Aikaansa on seurattava.
Ymmärrän täysin Väyrystä
Toisaalla Kaunistolle vastaukseni:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114958-kaunisto-suuttui-%E2%80%9Dei-meit...
ja toisaalla:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114955-keskusta-pomo-pettyi-paavo-vayrys...
"Joka toiselle kuoppaa kaivaa..."
Kepu on kaikin keinoin yrittänyt pirstaloittaa Persut valtamedian auliilla avustuksella.
Taitaakin käydä niin, että SMP:n kasvatti, Timo Soini, osasikin menneestä viisastuneena varautua tähän.
Pilkkakirveen terä on tainnutkin osua omaan nilkkaan?
Hienoja juttuja
Olen kovassa flunssassa ja oloa keventää lukea Paavon ja häntä kommentoivien juttuja!! Hienoa - jatkakaa samaan malliin.
Jälkiviisas
Minulle jäi epäselväksi, että missä kohtaa Väyrynen on ollut jälkiviisas.
Myös Kepun rivit rakoilevat :-) ) ) )
Hienoa!
He eivät ymmärrä, että Paavo on ollut heidän ykkösehdokkaansa koko ajan.
Eurokauppias-Rehn ei voisi saada laajaa kannatusta. Sen verran kärmeissään on koko kansa tästä heikosti perustellusta lahjarahasotkusta.
Lisäksi petos takuidemme antamisesta ilman kattavia vakuuksista kirvelee pahasti ja yleisesti kaikkialla, missä asia tulee puheeksi.
Olli Rehnin jättäydyttyä pois kisoista
hänen kannattajia tuskin tulee Paavon leiriin. Paavon ongelmahan on, että hänen kannattajajoukkue on vain yhden prosenttiyksikön luokkaa ja vastustajajoukkueena Paavolla on 99% kansasta.
Vaalien oikeistolaisin ehdokas
don Lipponen saanee euromyönteisimmät äänestäjät.
Väyrysen kannatusluku tulee esille vasta ehdokasasettelun selvittyä ja vaalitaiston käynnistyttyä. Jos hän on mukana, joka tapauksessa vaali-show paranee. Kolme konkaria väittämässä...
Paavo olisi varmaan ensimmäinen presidentti
joka ryhtyisi tyhmän kansan vaihtoon. Eikä pahaksi olis uusia vähän sitä keskustan puoluejohtoa, vaikka itseä asia ei oikeestaan vois vähempää kiinnostaa. Paavo taitaa olla Keskustesta ainoa jonka touhuja tulee seurattua, on se vaan sellanen hanu...
Tuleehan sitä puhuttua harkitsemattomasti
Nyt Kaunisto katuu sananvalintojaan - mutta ei itse asiaa - kun on saanut käyttäytymisestään sapiskaa puolueen ylimmältä taholta saakka.
TOHTORI VÃYRYNEN
Kaunisto puhui tãyttã totta, mutta Santeri Alkion vanhan opin mukaan totuutta ei saa puhua se on mahdollisesti puolueelle haitallista. Tefloni PV on maanpetturi, lentoemojen(ym.) nipistelijã, ja pave pilasi monen virkamiehen uran. Jalasmõkki-paavo sai tehdã mitã halusi Kekkosen aikakaudella ja vãhãn myõs Koivistonkin, sillâ kepun valta kuoli hitaasti. Antakaa sen kuitenkin asettua pressa-ehdokkaaksi, sillã murskahãviô ehkã sen vihdoinkin ajaa laitumelle mãrehtimããn.
Hmmm ;)))
Mikä siinä on Kepulle ongelma, jos Paavo ei kiellä Persuja kannattamasta häntä.
Presidenttiehdokkaalla pitää olla kannatusta... Niin kuin ylempänä jo kirjoitettiin Kekkostakin käytiin rukoilemassa ehdokkaaksi useamman puolueen voimin ja jopa välillä valittiin poikkeuslailla...
MIKSI "KESKENKASVUISET" PYRKIVÄT VALLANKAHVAAN?
Ex kansanedustaja Paavo Väyrynen on "ajojahdin murjottavana"-vaikka en ole keskustan ihminen totean Kauniston uhoilut "taitamattomaksi politiikan harjoittamiseksi"!
Väyrysen putoaminen keskustan romahduksen takia oli paha isku puolueelle ja tulos näkyy-trendi on alas päin.
"On oikeus-ja kohtuus Kaunistonkin ymmärtää se ettei oman kunnan kuviot ole kokonaisvaltaista politiikka-varsinkaan
kun "tuo asema on hyvin kapea"?
"Sanotaan kuin lätkässä-voitto tuli rankkarilla-nyt sen saattaa yllättäen ottaakin Matti Vanhanen Vallila Interiorin tj."! Hän on olemukseltaan rauhallinen ja sopivan supliikin osaava-mutta meillä politiikka on huippujen tappamista mm. loistava ent. ulkoministeri,kansanedustaja Ilkka Kanervan.
Miksi Katainen teki elämänsä suurimman virheen-ei asia ole mihinkään hävinnyt-pomo ei vaan pysty tekemään rajuja ratkaisuja yksin-vaan tukeutuu ammattiauttajiin-jopa?
Jos pomo ei ole lojaali-se herättää epäilyt kaikessa muussakin!
Suomi tarvitsee ylimpään johtoonsa n. 50 + ikäistä mieshenkilöä joko Kokoomuksesta tai Keskustasta.
Moni ajattelee demokratian kannalta Paavo Lipposen olevan hyvä ratkaisu-mutta hämn on hieman hitaanlainen-hyväksyttävä kylläkin! "Keskenkasvuiset takaisin kansanedustajiksi kuten Urpilainen,Katainen...muutama nuori uusi ministeri myös,paitsi Henna Virkkunen-häneen luotan jo.
Euroopan Unionin ja ulkkopolitiikan suhteen on oikeastaan kolme hyvää nimeä-Kanerva,Tuomioja ja ehkä Stubb. Venäjän suhteet tunteee parhaiten Väyrynen-muut ovat "kyydistä pudonneita" joten Rouva Tasavallan presidentin loppukauden hoidettavaksi tulee antaa vaikeahko Venäjän tilanne,heidän vaalit..Euroopan Unionin ja sen jäsenmaiden yhteistyö sekä euron säilyttäminen.
Rouva Tarja Halonen voisi opastaa nuorempia ministereitä mm. Jutta Urpilaista mutta Keskustan liimaletti Kiviniemi teki typerästi kun hän "ei ryhtynyt Halosen kanssa yhteistyöhön valatilaisuudessa tarjouksen esittäneen Halosen taholta"!´Silloin tajusin miten hatara ihminen Kivinimei oikeasti onkaan!?