Lauantai 26.5.2012

Kuka haastaisi Paavo Väyrysen?

Luotu: 
22.8.2011 06:29
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Anneli Jäätteenmäki.

EU:n talouskomissaari Olli Rehn ilmoitti eilen, ettei lähde keskustan presidenttiehdokkaaksi. Vaihtoehdot Paavo Väyrysen haastajiksi alkavat käydä vähiin.

Väyrynen on ilmoittanut haluavansa ehdokkaaksi. Lisäksi viime hallituksen ministeri Sirkka-Liisa Anttila on kertonut harkitsevansa ehdokkuutta vauhdittaakseen ehdokaskisaa. Mari Kiviniemi, Seppo Kääriäinen ja Jorma Ollila ovat kaikki kieltäytyneet ehdokkuudesta ennen Rehniä.

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ei sen sijaan ole vielä ilmoittanut kantaansa. Jäätteenmäen tulo mukaan ehdokkaaksi sähköistäisi koko presidenttikisan, sillä hänen vastassaan olisi vanha taistelukumppani Paavo Lipponen (sd.).

Jäätteenmäestä tuli vuonna 2003 Suomen pääministeri. Hän joutui eroamaan tehtävästä muutaman kuukauden jälkeen niin sanotun Irak-vuodon seurauksena.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

jalmari47

Presidentin pitää edustaa kasvoillakin.. Ei Jätemäkeä.. vielä rumempi naama kuin nykyisellä.. Kaiken lisäksi Valehtelee Paljon!!
Jätemäellä ei ole mitään siteitä Alkiolaisuuteen!!

muuan

Ainakin sinunlaisillesi kepunvihaajille. Keskustalaisten pitäisi teidän mielestänne nyt kyyhöttää hiljaa oppsistionurkassaan eikä keikkua näkyvillä mm. lehtien lööpeissä.

Oxensuxenstjärna

Rehn Jäätteenmäki ja muut edellämainitut ovat tosiaan kepun irvikuvia. Väyrynen sensijaan tulee olemaan kova luu. En ymmärrä kuinka se ei meinaa kelvata kepuille. Olette vaan niin hukassa citykepulaisuutenne kanssa ettei kukaan usko nykykepuliin.Väyrystä äänestäisin nykyisistä nimistä vaikken kepua muuten kannatakaan.

muuan

Jäätteenmäki varmasti oppi vuoden 2003 tapahtumista, olivatpa ne todellisuudessa mitä tahansa. Vaalitaistelussa hän joutuisi selvittämään tuota vaihetta monesti; nyt olisi avoimuuden ja suoruuden aika. Kannatusta pitäisi selvittää ennen päätöstä. Mutta aikaa on muistaakseni vain ensi kuun yhdeksänteen saakka.

Väyrysen ote lipsuu, pitkä ja tuulinen ura on vaatinut veronsa. Pitäisi ensin todistaa poliittinen älynsä eli kykynsä "hurmata" media ja suuret massat. Ei ole enää aikaa.

TakojaIlmarinen

Kepulaiset eivät kyhjötä nurkassa vaan ovat kaulaansa myöten itse kaivetussa sontakuopassaan!
Kuopassa nesteenä on kaikkien niiden mummojen pissat, jotka pakotettiin "paskalailla" tuhlaamaan vähäiset säästönsä kepulaiseen hurmahenkiseen huusi vainoon!
Vihreät (punaiset) ovat nyt kuitenkin hallituksessa keksimässä uusia menoeriä kansalaisille!

Maanviljelystä josta tulee edelleen pahimmat päästöt vesistöihin ei kukaan puhunut mitään! Ei tarvita sen suurempia tutkimuksia kuin kävellä jonkin joen vartta ja nähdä kuinka lähellä viljely maa on vesitietä!

JPietilä

Ihmettelen miksi Kepu edes aikoo laittaa omasta puolueestaan presidenttiehdokkaan. Parempi vaihtoehto olisi asettua Sauli Niinistön taakse. Kepu pääsisi samalla "voittajien" puolelle ja saisi "oman" presidenttiehdokkaan presidentiksi. Näin kepu voisi hypätä presidenttivaalien ohi voittajana ja keskittyä kunnallisvaaleihin. Rahallisesti kepu kuitenkaan ei voine viedä kumpaakin vaalia kunnialla läpi, ja muutaman hassun prosentin kannatus presidentinvaaleissa vain nopeuttaa kepun matkaa pienpuolueeksi.

jalmari47

Soini ei halua lähteä kinastelemaan Prsidenttiydestä, siis miksi meillä ei voisi olla Isänmaallinen Väyrynen yhteinen ehdokas?
Nykyiset Kepulaiset eivät enää tiedä ketä he oikeasti ovat..
Vanhanen ja Kiviniemi pilasivat loputkin Alkiolaisuudesta!!

heikkikainulainen

Keskustan kannattaisi heti asettua Niinistön taakse ja olla voittajan puolella.Näin puolue välttyisi taas yhdeltä rökäletappiolta.Kannattaisi keskittyä jo kuntavaaleihin.Jos Jätteenmäki on ehdokkaana kannatus jäänee alle 10 %.

muuan

Sehän olisi nöyrtymistä ja opportunismia. Suuren (ja suurehkon) puolueen kuuluu esiintyä ja näkyä omalla ehdokkaalla.
Tulos taas riippuu paljon vaalitaistelun onnistumisesta. SDP:n ja Perusuomalaisten odotettavissa olevan heikohkon menestymisen rinnalla keskusta tuskin erottuisi epäedukseen.

heikkikainulainen

Kysymys on henkilövaalista.Viime vaalien toisella kierroksella useat näkyvät keskustavaikuttajat kertoivat äänestäneensä Niinistöä.Niin teki myös Jäätteenmäki.Kun nyt ei ole yhtään kunnon omaa ehdokasta kannattaisi asiaa harkita.

muuan

Ensimmäisellä kieroksella olisi hyvä olla oma ehdokas, vaikka toista ei sitten tulisikaan. Se on imagoasiakin.
Oma ehdokas pystyy puhumaan myös puolueen puolesta ja pitämään sitä esillä. Se on nyt keskustalla tarpeen.

intrigööri

Kansa valitsee presidentin (ei pepsodentin) suoralla äänestyksellä, mutta miksi taas alistumme tympeään puoluebyrokratiaan, missä ei kansalaisia paljon kuunnella?
Nyt vain kiireesti hyviä ehdokkaita miettimään ja 20.000 nimen valitsijayhdistyksiä kokoamaan! Aikaa on 7. joulukuuta 2011 asti.
Miten olisi lööppijulkisuuden kestojulkkis Matti Nykänen? Ehkei sentään. Vaan onhan meillä viehättäviä laululintusia, BB:stä, Idolseista ja euroviisuista tuttuja julkkuja, sekä monenlaisia huippu-urheilijoita ja vaikka sun ketä.
En tiedä, onko Martti Ahtisaari luopunut demarien jäsenyydestä, jos hän koskaan jäsen olikaan. Voisimme valita Nobel-Maran uudestaan, nyt poliitiikan ulkopuolelta, hän oli pressana vasta yhden kauden. Kuka käy kysymässä?

Smerd

Puolueen meno muuttui Jäätteenmäen aikoina surrealistisen vastenmieliseksi. Ääretön röyhkeys ja tyhmyys ovat sekoittuneet kepulaisuudessa toisaalta jo niinkin, että puolueesta on saanut iloa S/M-tasolla.

Uskomatonta mutta totta: nyt puolueella on tilaisuus saavuttaa uusi ennätys. Se ei ole tosiaankaan helppoa, mutta jos Anneli suostuu pressaehdokkaaksi niin jumankauta. Aion videoida jokaisen vaalikeskustelun viimeisen päälle.

Muistan vielä kampanjan 2003, jolloin Anneli sönkkäsi jokaiseen mahdolliseen kysymykseen myötähäpeävastauksen ja kun hän pää hirttosilmukassa jatkoi itsensä pussiin puhumista (huipentuma eduskunnan erityisistunto "pyytämättä ja yllätyksenä"), niin haukoin henkeäni. Viihdearvo oli jotain stratosfääristä tasoa :-) Harvassa ilmiössä yhdistyy vastenmielisyys ja hypnoottisuus kuin Annelissa.

Anneli ilman muuta ehdolle :-)

muuan

Tuo kyseinen vuosi oli hänelle varsinainen oppivuosi. Mutta silti luulen, että sinun tuolloinen viihtymisesi oli enemmän henkilökohtaista perua.

Minäkin toivon häntä ehdokkaaksi, mutta toisesta syystä kuin sinä. Mutta jos kannatusta ei näyttäisi löytyvän kohtuullisesti, niin olisi turhaa lähteä löylytettäväksi.

Muuten, äärettömän suuresta määrästä puhuminen politiikan yhteydessä ei tee viestiäsi erityisen vakavasti otettavaksi. Liioittelun puolelle menee.

Akateeminen pätkätyöläinen

Kepulla olisi tarjolla raskaan sarjan presidenttiehdokas, entinen pääministeri Matti Vanhanen. Miksi hänet on unohdettu täysin?

Vanhanen ei kaiketi ole kieltäytynyt ehdokkudesta ja vaikka olisi, niin mitä se haittaa. Siitä vain kokoamaan tukijoukkoja.