Mielenterveys- ja päihdeongelmat aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja yhteiskunnalle suuria kustannuksia, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Vuonna 2010 mielenterveyden häiriö oli pääasiallisena syynä 38 prosentilla työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeen saajista. Jos mukaan lasketaan myös pelkkää kansaneläkettä saavat, luku nousee 45 prosenttiin.
Professori Jouko Lönnqvistin mukaan depressio tunnistetaan ja tunnustetaan nykyisin sairaudeksi sairauksien joukossa – sen sijaan ahdistuneisuushäiriöt esiintyvät väestössä kätkettynä.
- Nyt kun depressiopotilaat ovat astuneet julkisuuteen, tarvittaisiin myös ahdistusoireista kärsivien luontevaa ulostuloa, Lönnqvist sanoo.
Alkoholiongelmia salataan ja niiden puheeksi ottamista vältetään tarpeettomasti jopa terveydenhuollossa. Päihdeongelman perushoitoa tulisi saada jokaisessa Suomen terveyskeskuksessa, THL linjaa.
Ongelmien hoidon rinnalla tulisi nykyistä tehokkaammin estää ongelmien syntymistä, THL toteaa. Olennaisena asiana on tunnistaa ja pysäyttää mielenterveys- ja päihdeongelmien siirtyminen yli sukupolvien. Mielenterveyden häiriöistä kärsivien lapsiin on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Kommentit
...tämähän alkoi kun
...tämähän alkoi kun mielenterveyspotilaiden hoito ajettiin alas ja siirryttiin avohoitoon, mikä karmea sana ja teko meitä muita kansalaisia kohtaan, jolloin jokainen häiriintynyt saa rauhassa toteuttaa itseään kaduillamme ja kodeissa. Tämä on tainnut tulla huomattavasti kalliimmaksi kuin heidän pitämisensä hoitolaitoksissa.
Ahdistunut menee lääkäriin
-mikäs teitä painaa?
-"masennus kun rahat loppu ja elämä seinäs"
-no menkää ja varatkaa aika sos-toimeen...asioille aina löytyy joku ratkaisu
menee viikko, potilas taas takaisin lääkärillä
-no saitteko asiankuntoon sos-toimessa?
-"joo, maksoivat vuokrarästin ja sain toimeentulotukeakin"
-no sehän hyvä, mielialakin sitten parempi?
-"ei oo"
-siksikös tulittekin...mikäs nyt painaa?
-"rahat ja viina loppu, pitäs saada...tabuja"
Kouluihin mielenterveysoppi osaksi opetussuunnitelmaa!
olen vahvasti sitä mieltä, että kouluihin olisi tärkeä saada mielenterveysoppi osaksi opetussuunnitelmaa.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa nuorilla on valmiuksia tunnistaa erilaisia sairauksia ja ilmiöitä, kuten ahdistus, masennus, uupumus tai päihderiippuvuudet tms mielenterveyden hyvin yleiset ongelmat joita itsellä, ystävillä tai perheessä voi ilmetä sen helpompaa kaikille. Lisäksi sen parempi, mitä aikaisemmassa vaiheessa voidaan ennaltaehkäistä tilanteen kehittymistä edelleen.
Huolimatta siitä, että tilastojen mukaan noin 5-6% suomalaisista (eli yli 300 000 ihmistä) kärsii masennuksesta ja aiheesta keskustellaan entistä avoimemmin, kuinka moni aikuinenkaan tunnistaa, että esimerkiksi apeuden, toivottomuuden ja unettomuuden lisäksi tarmon, toimeliaisuuden ja mielenkiinnon puute tai arvottomuuden tunne voivat olla oireita masennuksesta? saati esimerkiksi erilaisten ahdituneisuushäiriöiden, uupumuksen tai kehittyvän päihderiippuvuuden varhaisia oireita ja hakevat jo varhain apua?
Nuoret olivat ennen kunnallisvaaleja itse tehneet aloitteen, että kaikki nuoret kävisivät kerran kouluaikana psykologin vastaanotolla, kuten käyvät terveydenhoitajalla. Mielestäni loistava ajatus, joka varmasti myös osaltaan madaltaisi avunhakemisen kynnystä tarvittaessa. Vaaliohjelman mukaan aloitetta ei oltu edes käsitelty kunnassa. Mikäköhän hankkeen tilanne on nykyisellään ja mitenköhän kyseiset nuoret voidaan myös jatkossa motivoida, ottamaan yhtä hienosti vastuuta omasta hyvinvoinnistaan?
Suomalaiset ovat erittäin alkoholisoituneita
Tilanne on todellisuudessa aivan karsea ja yhdessä kaikkien mahdollisten mielenterveyden ongelmien kanssa aivan sietämätön.
"Virallinen kuva" vain pyrkii näyttämään, että jotakin muka voidaan tehdä. Suurelle osalle ei voida tehdä muuta kuin maksaa.