Eilen illalla Helsingissä kadut tulvivat yli äyräidensä voimakkaan rankkasateen takia. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta kertoo Uudelle Suomelle, että suurin sademäärä mitattiin Helsingin Kaisaniemessä.
- Kaisaniemessä tuli alustavien tietojen mukaan reilut 40 millimetriä vettä. Kaikista rankin sade osui juuri sinne. Muualla Helsingissä tuli alle 20 millimetriä, Valta kertoo.
- On tuo aika raju määrä. Ei tällaista tapahdu edes joka vuosi, jos ajatellaan yhden sääaseman sateita. Joka kesä jossain sattuu tällainen sade, mutta on tämä harvinaista, hän kuvailee.
Valta kertoo, että selitys rajulle kuurolle on meriveden lämpötilassa.
- Meri edesauttaa tällaisia kuuroja loppukesästä. Kun merivesi on lämmintä, kosteutta haihtuu runsaasti. Nyt meriveden lämpötila on ollut jopa 19 astetta, kun normaalisesti se on noin 16 astetta, hän kertoo.
Forecan meteorologi Joanna Rinne huomauttaa, että kuurolla oli rajut seuraukset juuri siksi, että se sattui Helsingin keskustan ylle. Muutoin vesi imeytyy hyvin maahan.
- Kuuro syntyi Helsingin eteläpuolella ja matkasi suoraan Helsingin yli. Se sattui olemaan voimakkaimmillaan juuri keskustan kohdalla, Rinne kommentoi Uudelle Suomelle.

Kommentit
Ei kai meteorologi seisonut meressä
mittaamassa..."oho, onpas täällä vettä..."!?
Urpot hei!
Ilmastonmuutos tulee, ja mitä urpot tekevät?
Urpot kommentoivat asiaa omalla uniikilla tyylillään!
Öhö Öhö, Ehe Ehe, jeesus kun on hauskaa. Olikohan meteorologilla saappaat jalassa? Aahhahaa!! Olikohan niissä reikä?!?! EEhhehhee!
Eikö nimimerkkisi pitäisi olla
U-Mikkola?
Uniikista tyylistäsi annoit kyllä mainion näytteen.
Ilmasto kyllä muuttuu, mutta mistä syystä? Vaikka vastakkainasettelun ajan pitäisi olla ohi, ovat hiilidioksidihörhöt ja auringonpilkkujen palvojat vastakkain. Totuudesta ei ota Erkkikään selvää.
mutta mitä tekee ilmastonmuutoshörhö?
aika reteesti Mikkola ottaa vastuun ilmastonmuutoksesta ja sen "palauttamisesta". Hieno homma.
Itse en kuitenkaan ole ihan vakuuttunut siitä että ihminen olisi juuri mitenkään vaikuttamassa ilmaston muutokseen. Ja varsinkaan siihen että hiilidioksidi nostaisi lämpötilaa.
Minun teorian mukaan hiilidioksidi lisääntyy, kun maan lämpötila nousee. Ei minkään höhöttelijän takia...
Ilmastonmuutos-skeidaa
Ilmastonmuutos on samanlainen kusetus kuin 1973 öljykriisi… öljy loppuu. No loppuiko se? Saatiin ainakin hinnat ylös ja rahat tiettyihin taskuihin. Tässä ilmastomuutoksessa on kyse ihan samasta asiasta. Tulonsiirrosta meiltä duunareilta muitten taskuihin.
Kertokaas kuinka ilmasto paranee tai puhdistuu siitä että me maksetaan kaikenmaailman "ilmastoveroja"?
Poliittisen ilmaston syy
Melkein joka syksy tulvii Helsingin keskustassa. Ei tarvita kuin pikkuinen ukkonen, eikä systeemit enää vedä.
Syy ei ole ilmastonmuutoksessa vaan ihan viemäröinnissä ja poliittisessa ilmastonmuutoksessa. 40 mm ei ole nyt ihan mahoton määrä vettä. Helsinki on vähän merenpinnan yläpuolella ja putket vanhoja. Auttaisi, jos laittaisi kaupungin rahaa vähän infraankin, eikä vain kulttuuriin ja kaikkeen kivaan millä saa ääniä. Mitä sitten tapahtuu kun alkaa oikeasti rankkasade, joka kestää kauemmin ?
V. 2010 satoi 1-2 cm ja Aleksilla kahlattiin vedessä ja kaupunki oli kaaoksessa :
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Helsinkiin+satoi+reilussa+tunnissa+ko...
Ja mitä sitten sattuu kun muinaismuistoputket taas hajoavat tai tulee vika. Metro jo täytyi vedellä:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/76585-helsingin-%E2%80%9Dtulva%E2%80%9D-...
Välillä myrskykin nostaa Suomenlahden vedet esim. kauppatorille. Hollannissa on tultu pahemmankin tilanteen kanssa toimeen.
On se kumma kun Kreikallakin on varaa tällaiseen muttei Suomella.
On näitä tutkittu. Pelkkä tutkiminen ei riitä.
http://www.hel2.fi/ksv/julkaisut/yos_2010-1.pdf
http://www.hel.fi/static/hkr/julkaisut/tulvakohteet/tulvakohteet_esiselv...
http://civil.tkk.fi/fi/tutkimus/vesi/opinnaytteet/rantapere.pdf
Tässä on sitten hieman toisenlaista poliittista tulvaa Bulevardilta: http://www.tulva.fi/index.php?k=15862