Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

The Finns -riita: ”Persu meininki”

The Finns -riita: ”Persu meininki”
Julkaistu: 23.8.2011 10:09
Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
Kuva
Perussuomalaiset ottivat viikonloppuna itselleen englanninkielisen nimen The Finns puheenjohtaja Timo Soinin aloitteesta.
Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
Perussuomalaiset ottivat viikonloppuna itselleen englanninkielisen nimen The Finns puheenjohtaja Timo Soinin aloitteesta.
Väittely perussuomalaisten oikeutuksesta käyttää puolueestaan englanninkielistä nimeä The Finns eli suomalaiset velloo verkossa valtoimenaan. Nimi on herättänyt närää ei-perussuomalaisten keskuudessa. Esimerkiksi salolainen kokoomusaktiivi Marjatta Halkilahti on käynnistänyt aiheesta laajan keskustelun Puheenvuorossa.

- Meinaan sitä vaan, että jos ja kun menen seuraavan kerran ulkomaille ja kerron olevani Suomesta niin minut tunnistetaan, ei suinkaan tavallisena suomalaisena, vaan Soinin sakkilaiseksi, Halkilahti tuskailee blogissaan.

Perussuomalaisten kansanedustaja Anssi Joutsenlahti puolestaan on tyytyväinen puolueessa viime viikonloppuna päätettyyn uuteen käännösnimeen. Ei tule hänen mukaansa enää sekoitetuksi ääriryhmiin. Hän pui asiaa kirjoituksessaan, joka käsittelee käynnissä olevia ulkoministeriön suurlähettiläspäiviä.

- Suurlähettiläät olivat perin kiinnostuneita Perussuomalaisten jytkystä ja puolueen kannanotoista kysellen Timolta (Timo Soinilta) monenlaista. Olihan juuri edellispäivänä puolueen uudeksi englanninkieliseksi nimeksi otettu The Finns True Finnsin tilalle, koska tämä entinen nimi mielletään ulkomaisten äärioikeistolaispuolueiden vastineeksi, vaikka puolueemme on täysin päinvastaisella linjalla ajaen suomalaisten ja suomalaisuuden asiaa. Tästä lähettiläätkin olivat kiinnostuneita. Näin Suomi-kuvaa kirkastetaan tälläkin suunnalla, meillä ei ääripuolueita ole, Joutsenlahti pohtii.

Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin puolestaan löytää The Finns -nimestä kaikuja Mark Twainin 1800-luvun lopulla kirjoittamasta kirjasta Huckleberry Finnin seikkailut. Hän siteeraa kirjaa, jonka vuonna 1972 Jarkko Laineen tekemässä suomennoksessa käytetään paljon esimerkiksi neekeri-sanaa sen ajan hengen mukaisesti.

- No uskotaan Timo Soinia, ehkä hän saa kansainvälisillä areenoilla käyttää samaa nimeä kuin Huckleberry Finnin isä, onhan tuossa aika persu meininki, Herlin kirjoittaa blogissaan.

Perussuomalaiset ovat nykytietämän mukaan täysin oikeutettuja käyttämään itsestään kansainvälisillä kentillä The Finns -nimeä. Eilisen Helsingin Sanomien mukaan sen enempää Patentti- ja rekisterihallitus kuin oikeusministeriökään eivät puutu käännöksiin, koska ne ovat epävirallisia.

 

 
Markku Huusko
Markku Huusko
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Miten olisi We Finns?

En onneksi ole perussuomalainen puoluekannaltani. Muuten olisi kenkku olo tuon nimivalinnan johdosta. The Finns tarkoittaa liian selvästi koko kansaa, on aina tarkoittanut, ollakseen virallinen puolueen nimi. Olkoonkin, että maailmalla monien puolueiden nimi on esimerkiksi demokraatit, mikä taatusti jättää aina kyseisen maan kaikista demokraateista valtaosan ulkopuolelle.

Mutta puolueella on oikeus korostaa me-henkeä. Silloin se ei välttämättä tarkoita "meitä" kaikkia, vaan niitä jotka katsovat kuuluvansa "meihin". Pienellä muutoksella Soinin ehdotuksesta saataisiin paremmin muillekin käypä nimi. Miten olisi We Finns? Siis Me suomalaiset. Se tarkoittaisi puolueyhteisöön ja kannattajakuntaan kuuluvia eli tavallaan rajattua joukkoa. Onhan olemassa Suomen Kuvalehtikin ja Uusi Suomi ja Suomalaisuuden liitto. Eivät nekään kaikkia ja kaikkea suomalaista käsitä.

Ranskaksi We Finns olisi Nousautres Finnois.

Sinn Féin

Vähän tulee IRA:n poliittiseen siipeen viittaavat väristykset tuosta. (Sinn Féin tarkoittaa "me itse".)

Lisäksi pienimmän yhteisen nimittäjän tapauksessa uskoisin, että soinilainen versio ranskankielisestä nimestä sisältäisi sanan finlandais (suomalainen) sanan finnois (suomenkielinen) sijasta. Änkyräsiipihän tuosta saattaisi tietysti ärtyä, olettaen, että joku siellä ymmärtää ranskaa.

Finlander? (Onkohan Ruotsin vastaava Swedener?)

Sinn Féin mullekin jotenkin tuli mieleen ihan äänteellisenä assosiationa. Eiköhän Soinilla sen verran pakkoruotsikantaa kuitenkin ole, että ranskalainen sana olisi Finnois eikä Finlandais.

Oletteko muuten kuulleet jonkun kukkahatun keksimää sanahirviötä Finlander? (Onkohan Ruotsin vastaava Swedener?) Humppabändin nimenä se menettelee, mutta Verkkouutisten Luukkonen väittää käyttäneensä sitä jossain itsestäänkin ja uskottelee että sana olisi englantia. Kai samaa sarjaa sitten kuin sana ms eli naishlö http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_c...

We Finns olisi siinäkin mielessä kiva nimi että muistuttaisi Ruotsia siitä, että Vi finns.

We Finns

Tuntuu sekin minusta kovin yleistävältä, mutta joka tapauksessa eroaa ratkaisevasti kansallisuusnimestä.

kokkareet voivat käyttää muotoa " finns" ...

pienellä äffällä koska heidän toimintansa ei nyt niin isänmaallista ole ollut...

Ja Kepu tai Vihr "Finished-With"

tööt.

Hahhahhaa ku naurattaa

Suomi ja Suomalainen ovat yleisiä sukunimiä. Miksi niistä ei ole nostettu haloota?

Tö Vins

tai sitten "The Buttfinns".

Vielä merkillisempiä nimiä

On esimerkiksi "Kansallinen kokoomus" puolueella, joka yrittää parhaansa mukaan tuhota kansallisvaltiomme.

Kuten Kokoomuksen Katainen Sdp Urpilaisen kera juuri nyt!

VAKUUSSOPIMUS VOIDAAN MUUTTAA TARVITTASSA MUIDEN HYKSYMÄKSI

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/08/23/...

-juuri nyt- siis ei olekkaan "emme mukana, jollei sopimusta hyväksytä"

Suomi

Mitä yhteistä on herroilla Carl Axel Gottlund, Jaakko Päivärinta ja Pekka Haavisto? Vastaus löytyy esim. Wikipediasta.

Oota vielä vähän

Ehkä Timon kannattaisi vielä odottaa näiden suurien suuntaviivojen kanssa, että saavuttavat sen kansallissosialistisen puolueen 40%:n kannatuksen. Sitten voi aloittaa hyvillä mielin tyhmentämään ja köyhdyttämään kansaa ratkiriemukkaan yhtenäiskulttuurin merkeissä.

The Finns

Kyseinen otsikko osoittaa millä tasolla Persujen logiikka kulkee.
Saatuaan 13 % äänioikeutettujen äänistä kuvitellaan, että handussa on Jumalainen Sauva tai Graalin malja. Kaikki käy kun on Jytky takana vaikka pupu meni pöksyyn kun olisi tarvinnut ottaa vastuu hallituksessa pikkunokkelien välihuutojen sijasta.
Minkä mielikuvan loisi The Swedes, The British, The Russians, The Monacoans.

Enemmän tulee sanasta The Finns mieleen kyykkä- tai suojalkapallojoukkue.

Toisten nimiin ei saa esiintyä

- Persut eivät saa omia itselleen suomalaisuutta.
- Aivan samoin minua ärsyttää, kun suomalaisia yleistetään urheiluhulluiksi tjms.

Fenns

Ehkäpä Soini kielimiehenä viittaa englannin tiettyä soista maastotyyppiä tarkoittavaan sanaan fen, joka on vanhemmassa tekstissä esiintynyt yleensä muodossa fenn ja joskus jopa finn. Itä-Angliassa on alue jota kutsutaan nimellä fenland, ennen siis fennland. Epäkorrekti ja äärivanhahtava kirjoitusasu on osa Soinin harkittua imagoa.

Meillä ei-persuilla ei siis ole syytä huoleen koska tuskinpa em. yhteys maastotyyppiin jää ulkomaillakaan keltään huomaamatta.

Vai-ke-a-ta

Käsi ylös kaikki jotka esittäytyvät "I'm The Finn". Rohkeasti vain, ei se ole häpeä.

Tätä lukiessa kyllä ihmetyttää miten ollaan ikinä aikasemmin mailmassa selvitty eri termien kanssa. Esim. ihmisiä on asunut keskustassa ja lähtenyt keskustaan töihin joka aamu. Mut mites nyt? Miten voit mennä keskustaan töihin ilman että tulet väärin ymmärretyksi? Ei ole helppoa tämä, ei ollenkaan.

Ja persuja haukutaan simppeleiksi...

Suomen päämies?

Ilmaisulla "The McDonald" tarkoitetaan McDonald-klaanin päämiestä. Minä en ainakaan ole niin täynnä itseäni, että ilmoittautuisin Suomen päämieheksi. Väyrysestä en ole varma.

Mitä tulee keskustaan, se on paikka. Puolue on minulle Kepu. Paitsi silloin kun se on Maalaisliitto.

Kyllä tämä nimivalinta

Kyllä tämä nimivalinta oli pieni ylilyönti... The Finnish Party menisi, tämä ei. En ole tyytyväinen, saattaa vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen jopa, sillä kaikki tälläiset jutut ovat pieniä signaaleita jotka vievät eri suuntiin, tämä nimenomainen minua pois.

Ollaan, ollaan, vaikka "neekereitä".

Olihan meillä ennen, takavuosina popula, jota kutsuttiin, ja kutsui itsekin, itseään "lehtineekereiksi". Mikään ei estä perustamasta puoluetta, joka nimessään ja imagossaan, tasapuolisuuden nimessä, ottaa mainitun, nyt jo pannassa olevan ilmaisun käyttöönsä.

True Finns Finland® rek tav merkki...

Keväällä Suomen tuonti ylitti Ruotsin viennin...

http://www.youtube.com/watch?v=LrGZR5LRxLk

Nimeä linee ollut pakko

Nimeä linee ollut pakko vaihtaa tiettyjen tahojen jatkuvan äärioikeiston ja Perusuomalaisten välisten aasinsiltojen rakentelun takia.

Siitäkin huolimatta, että Persuilla ei ole mitään taustaa yhdestäkään natsipuolueesta vaan Persut on jatkoa SMP:lle eli Suomen maaseudun puolueelle, joka tunnetaan enemmänkin populistisena vasemmisto puolueena.

taustaa on..

hommaforum, suomen sisu eli ss..eduskuntavaalien ehdokasasettelusta löytyi paljonkin suoranaisia natseja.

Kuten? Voisit nimetä

Kuten? Voisit nimetä henkilöt.

Vai oletko vain äärikeskustan, ääriliberaalinen ja ääridemareiden mustamaalauskampanjan viaton uhri, jotta keskustelu saattaisiin siirrettyä vanhojen puolueiden jatkuvista virheistä toisensa perään toisarvoisiin asioihin?

Viimeisimpien mielipide mittausten mukaan jo melkein joka kolmas Suomalainen kannattaa perussuomalaisia melkoinen muutos tulossa poliittiseen kenttään jos vaikkapa Suomen hallitus sattuisi Eurokriisin lainapakettien ansiosta hajoamaan nyt ja uudet vaalit jouduttaisiin järjestämään Timo Soinista tulisi kiistattomasti Suomen pääministeri.

Persujen natsiosasto SS

eli Suomen Sisu on suoraa jatkoa IKL:lle eikä SMP:lle.

http://vallanvahtikoira.blogspot.com/2011/04/jussi...

"Tulemme kohta näkemään, että Perussuomalaisissa on rasisteja, kuten Jussi Halla-aho Suomen Sisu -järjestöstä. Järjestö vastustaa ”kansojen tarkoituksellista sekoittamista keskenään” ja peräänkuuluttaa Suomen kansan säilymistä. Kansaa ei järjestön ohjelmassa määritellä, mutta SS:n jäsenten kuten Halla-ahon kirjoituksista näkee heti, että määrittely perustuu rotuun tai ainakin genetiikkaan. Halla-aho on osoittanut tämän erityisesti eräässä poistamassaan kirjoituksessa ja siihen liittyvässä vieraskirjakeskustelussa."

VEDÄ HENKEÄ VÄLILLÄ, HYVÄ MIES!

Menee överiksi juttusi!

Asiallista, faktaan perustuvaa kritiikkiä

Kommentti ei mennyt mitenkään överiksi, vaan perustui asialliseen, lähteistettyyn blogikirjoitukseen. Valitettava fakta on, että Suomen Sisu - järjestö on mm. IKL:n ohjelmien ideologinen perillinen ja sen sekä säännöissä, toiminnassa että sen jäsenten kirjoittelemissa uhokirjoituksissa on asiattomia piirteitä. Sen tukijoidenkin kannattaisi tunnustaa tämä ja esimerkiksi korjata linjaa tai pyytää anteeksi ylilyöntejä.

Perussuomalaisia edust neljä Suomen Sisu - järjestön jäsen

Perussuomalaisia edustaa eduskunnassa neljä Suomen Sisu - järjestön jäsentä eli kansanedustajat Eerola, Halla-aho, Hirvisaari ja Immonen.

Kyseisen järjestön periaateohjelma, joka jäsenten tulee hyväksyä, on toimitettu ja hieman nykyaikaistettu versio Suomen äärioikeistolaisten 1930-40-luvun puolueiden ohjelmista. Ohjelmista löytyy mm. rotujen sekoittamisen eli miscegenaation kielto sekä 1930-40-luvun äärioikeistolle tyypillisiä kannanottoja mielipidevaikuttajien rankaisemisesta, edustuksellisen demokratian vastustamista ja muita kohtuullisen selkeästi fasistisia periaatteita.

Koko järjestön sivut ja ohjelma olivat jonkin aikaa piilotettuna kun asia otettiin esille Terho-keskustelufoorumilla ja samaan aikaan Eerola valittiin Perussuomalaisten II varapuheenjohtajaksi. Nyt on ilmeisesti ajateltu että keskustelu olisi jo jäähtynyt ja sivut on palautettu.

Kaikki Perussuomalaiset eivät missään nimessä ole natseja tai fasisteja. Kyseiset neljä kansanedustajaa ovat kuitenkin kiistattomasti sitoutuneet Suomen Sisu - järjestön periaateohjelman fasistisiin periaatteisiin.

Ainoa keino Perussuomalaisille välttyä tällaisesta asiallisesta kritiikistä on:
1) Erottaa ko. henkilöt puolueesta
2) Vaatia ko. henkilöitä julkisesti irtisanoutumaan Suomen Sisun periaateohjelmasta

Siitä vaan.

"Niinhän se, 23,4 astetta kallellaan
10:59 muuan"

Voittehan te ottaa nimeksenne Telluslaiset, Glopalistit, Eurouskovaiset tai miten vaan.

Kuka mitäkin

Mutta on mielestäni selvää, että "the Finns" on liian yleistävä nimi. Kokonaisen kansan ollessa kyseessä on käytettävä tarkempaa määritettä. Kyllä Soini kumppaneineen sellaisen keksii, jos haluaa.

Siinäpä se

Siinä on asian ydin.
Yritetään johdatella keskustelut toisarvoisiin asioihin, eli halutaan peitellä omat typerät tekoset ja sivuuttaa vireillä olevat tärkeät asiat.

Sitähän tämä

Budjetti ja tukipaketit työn alla, mitähän siellä esiripun takana puuhaillaan. Taitaa olla jo molemmat lukkoon lyötyjä?

Yhtäläisyyksiä

"Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin puolestaan löytää The Finns -nimestä kaikuja Mark Twainin 1800-luvun lopulla kirjoittamasta kirjasta Huckleberry Finnin seikkailut."

Kun oikein mielikuvitustaan käyttää niin yhtäläisyyksiä löytyy vaikkapa raamatusta, tuhannen ja yhden yön taruista, kreikkalaisesta mytologiasta , kalevalasta tai vaikkapa taru Atlantiksesta.
Tuo viimeinen taru sopii hyvin euroopan unionihankkeisiin.

Kaukaa haettua

Ajattelin itsekin, että siinä on tarvittu täytettä blogiin.

Kyseinen kirja on ei ole niinkään humoristinen tai nuorisolle tarkoitettu, vaan terävänäköisesti ihmisen raadollisia piirteitä valottava ja samalla ymmärtävä teos. Kannattaa lukea, jos on jäänyt väliin.

Finni puosta

Hyvä nimi se on ja "ei nimi puoluetta pahenna".

Niinpä

olisiko wahrheit hyvä ?

Fundamentalistit

Suomen politiikassa on aina puhuttu äärioikeistosta ja äärivasemmistosta. Sitten alettiin puhua myös äärikeskustasta. Nyt kentälle on tullut myös äärisuomalaiset eli persut. Miksei ulkomaalaisille käännettäisi perussuomalaisten nimeä Fundamental Finns. Se sanoisi kaikille, ainakin maahan pyrkiville, olennaisen tästä puolueesta.

Internationaalit persut?

Minusta lienee melkein sama miksi jotain suomalaista puoluetta ulukomailla kutsutaan. Mutta voihan olla, että Soini haluaa rakennella persuista kansainvälisen tai ainakin Euroopan laajuisen liikkeen? Suattaa olla?
Suurin vaara persuille lienee kuitenkin puolueen jakautuminen kahtia, kuten julkisuudessa on usein pahanilkisesti arvuuteltu. Jakautuisiko puolue sitten ehkä kermapersuihin ja peruspersuihin?

Yksinkertainen nimi persuille

ritanniankin kielellä on Persut. Siinä ei mene Hakkaraisilla eikä muillakaan persujen kielineroilla kieli solmuun.

Oikein

Sinänsä hyvä nimivalinta, persuthan ovat Finni demokratian kasvoissa. Samalla logiikalla persujen nuorisojärjestön nimi tulisi olla Mustapäät, koska ne ovat vasta kehittymässä Finneiksi. Olen onneksi päässyt eroon aknesta ajat sitten, en siis tunne sympatiaa tätä alaluokan yläluokkaa (johon Soimi itsensä ankkuroi) kohtaan.

Oma ehdotukseni persuille olisi joko Retarded Finns tai Degenerated Finns, kuvaisi osaamista ja kirkastaisi kuvan puolueesta.

No

Voisihan se olla vaikka intelligent ?

Jep

Sulla on tota sarkasmin tajua.

National Socialist Party

"National Socialist Party" olisi ollut kuvaavin englanninkielinen nimi persuille. Ei Soinilla ja kumppaneille ole mitään hävettävää muiden populististen äärioikeistopuolueiden rinnalla Euroopassa.
Nyt ei pidä vetää "natsi"herneitä nenään. Populistit tarjoavat turvallista yhteiskuntaa. Tämä tarjous on helppo omaksua omaksi. Tästä yhteiskunnasta on kaikki vieras ja pelottava on eliminoitu. Persuilla se tarkoittaa maahanmuuttajia ja Euroopan Unionia. Natseilla vain toteutus oli julma ja epäinhimillinen.

Sääliksi käy

Voi sinuakin hottentotti.( uskaltaakohan enään sanoa hämäläisiä , savolaisia , pohjalaisia karjalaisia) tai uskaltaako kohta edes hymyillä, ettei ryveta kuorolausumaan "rasisti".

http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=WeTWNvra_F4

Odd Finns sopisi myös persuille

Odd = outo, kummallinen, erikoinen jne.

Onhan olemassa Odd Fellows-järjestökin.

http://www.youtube.com/watch?v=BPn3Jla-f6c&feature...

Sannfinländarna rp. ?

Ruotsinkielinen nimi ja uusiksi, Finländarna riittää. Ja sitten suomenkielinen nimi persufinniläisen kieliosaamisen mukaisesti, Suomenmaalaiset(tai Suomen maalaiset).

The Proto-Finns

Siinä se on ja asia käy heti selväksi.

The Redneck Finns

Eiköhän tämä käännös kuvaisi parhaiten persujen poliittista olemusta. Englanninkielen suomalaista tarkoittavan sanan käyttö ilman tarkennusta tässä yhteydessä loukkaa meitä muita suomalaisia ja antaa väärän kuvan suomalaisten suuresta enemmistöstä. Junttisuomalaiset eli The Redneck Finns olisi hyvä käännös ja kertoisi heti, mistä persujen touhuissa on kysymys.

tjaa

Nyt kun puhutaan Persuista, niin täähän ei ole mitään. Mutta jos samanlaisen nimityksen kehittäisi vaikkapa Vihreistä, niin täällä huudettaisiin kurkku suorana vihapuhetta. Suomi on sitten hieno maa. Meillä on tasa-arvo ja kaikki. Eräät vaan sattuu olemaan tasa-arvosempia kuin jotkut muut!

Pyyntö

"The Redneck Finns
15:22 Jouko Saari
Eiköhän tämä käännös kuvaisi parhaiten persujen poliittista olemusta."

Voisitko kääntää tuon ugandaksi tai tansaniaksi ?

Googlaa itse

Käytä Googlen kääntäjää. Se on helppoa ja sen oppii tyhmempikin.

Kiva tietää

Mikä on "Urpo" kiinaksi ?

Mistä apu ?

Nauru saarten pohjoisosien murteella ei löydy "järjenjättiläinen" korvaavaa muotoa.

Ota töpseli irti seinästä

se voi helpottaa oloa.

Niin

Mutta kumman , sinun vai minun ?

Toisinkin sen voi

Maamiehen tietolaariin tuli teräväntuntuinen kysysyms- "Saako toisen tontille rakentaa ?"nim. paalutinko turhaan".?

Mä olen aika varma, että

Mä olen aika varma, että viimestään seuraavien vaalien alla Vihreät koittavat varastaa tänkin nimen itselleen.

Voi olla

että vihreät vetävät korttipakastasta Mustan Pekan tai sukupuolettoman.

Vanha kansanviisaus

Vanha kansanviisaus ”ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä” voitaisiin muuttaa tässä tapauksessa muotoon ”ei nimi puoluetta pahenna, ellei puolue nimeä”.

Se onkin Soinin ainoa päätös

vaalien jälkeen. Miehellä on oppositiossa ollut aikaa pohtia persujen nimeä englanniksi. Ja hän keksii että puolue nimeltä persut onkin kaikki suomalaiset- The Finns.
Kas kun ei muuttanut puolueen nimeksi Suomi-Finland.

Ainoa hyvä puoli on se,että vielä riittää kieliä, joilla ei ole persunimeä. Se työllistää persut pahanteosta. Mestari Allah-aho kääntänee sen ukrainaksi. Venäjäksihän se on Nashi,ruotsiksi Medelmåttor,saksaksi Die Arschlöcher,ranskaksi Trou de cul,italiaksi mafia il culo,espanjaksi Pajeros......

The Finns

The Finns are liberal.The Finns are for justice.Do you think that the Finns are rasist? Maybe some of them but not The Finns!

Hykerryttävä veto Timo Soinilta. I am also a member of The Finns but I also belong to the Finns. Tämähän muistuttaa suomenruotsalaisten venkoilua suomeksi sanalla "suomalainen". Hehän väittävät itku silmässä olevansa suomalaisia, mutta eivät suin surmin halua olla suomalaisia. Omalla kielellään he näet ovat suomenmaalaisia (finländare), mutteivät suin surmin suomalaisia (finne).
Suurimmaksi suomalaiseksi äänestetty Carl Gustaf Emil Mannerheim on yksi harvoista poikkeuksista, sillä alkuperäisissä ruotsinkielisissä muistelmissaan hän sanoo aina tunteneensa itsensä suomalaiseksi ja kirjoitta sen "finne" muodossa.

Presidenttipeliä

Ottakaa, hyvät suomalaiset, huomioon, että presidentiksi pitää valita nuorempi henkilö ja sellainen, joka voidaan valita uudelleen. Katsokaas, kun meillä on jo aika monta eläkeläispressaa - riittääkö rahat?

Eikös nuo pressan etuudet

Eikös nuo pressan etuudet ala juosta heti kun kausi/kaudet ohi? Eli mitä aiemmin vanhat pressat kuukahtavat, sen halvemmaksi tulee. Jos ei muuta keksi oman äänestysvalintansa tekemiseksi, niin kannattaa siis miettiä jokaisen ehdokkaan elinaika-ennustetta ja valita se jolla on vähiten vuosia edessään.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely