Perjantai 22.8.2014

Ulosmarssi – Postissa kypsyttiin potku-uhkaan

Luotu: 
25.8.2011 11:49
  • Kuva: Itella
    Kuva
    Arkistokuvassa posti Kauniaisissa.

Postin myymälöiden henkilökunta marssii tänään ulos työpaikoiltaan kello 14.

Pahimmassa tapauksessa kaikki Postin 135 omaa myymälää ovat kiinni klo 14 lähtien loppupäivän ajan, postiyhtiö Itella kertoo.

Työntekijöiden mukaan Itella on eilen alkaneissa yt-neuvotteluissa esittänyt täysin kohtuuttomia leikkaustavoitteita postin myymäläverkkoon.

- Postin omat myymälät ja niiden henkilökunta ovat olleet jo vuosikausia työnantajan jatkuvien leikkausten kohteena. Tuhansia ihmisiä on irtisanottu. On kohtuutonta, että yksi henkilöstöryhmä joutuu jatkuvien vähennysten ja osa-aikaistamisten kohteeksi. Henkilötasolla tämä on tarkoittanut muutamien vuosien välein toistuvia yt-neuvotteluja. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että yksittäinen työntekijä on joutunut irtisanomisuhan alle useita kertoja, kertoo Posti- ja logisiikka-alan unioni PAU.

Postin omien myymälöiden lisäksi palveluyritysten yhteydessä olevia Postin myyntipisteitä on yhteensä noin 900. Ne ovat auki ja palvelevat normaalisti omien aukioloaikojensa mukaisesti.

Itella tuomitsee mielenilmauksen.

- Mielenilmaus rikkoisi myös työnantajan ja henkilöstön välisiä voimassa olevia sopimuksia työehdoista ja työrauhasta. Kaikkien osapuolten tulee noudattaa lakia ja sopimuksia yhtäläisesti, yhtiö toteaa.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

jussi vaarala

Vasemmistoliitto vannoo hallitusyhteistyön nimiin ja pitää hallitusyhteistyötä hyvänä ja erimielisyyksiä sallivana.

Hyvä niin - mutta samalla on syytä esittää kolme kovan luokan kysymystä:

1. ovatko vasemmistopuolueet kesytetty kokoomuksen palveluskoiriksi

2. onko maassa tapahtunut suuri kansanjakautuminen niin että hyvinvoivat demarit ja vasemmistoliittolaiet ovat jääneet puolueihinsa - mutta huonosti pärjäävät ovat siirtyneet perussuomalaisiin - niin vasemmistopuolueista kuin keskustastakin

3. kykeneekö hallitus tekemään sellaista politiikkaa ettei suurimman puolueen perussuomalaisten ja hallituspuolueiden välit kiristy.

Jos näkemykseni on oikea niin väärin toimien hallitus muodostuu helposti yhteiskuntarauhan uhkaksi itse. Koetinkivi sille vakuusasiassa on jo menossa.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

HPlä

Mistä nyt onkaan kysymys, Itellan omista myymälöistä, ei postin jakelusta. Jos niissä ei kannattavuutta löydy eikö ole luonnollista, että haetaan kannattavuutta ulkoistamalla jollekin kauppaketjulle. Toimii muuten ihan hyvin. Ei kai Itellakaan nykyaikana mikään suojatyöpaikka voi olla (poliittisin perustein valituille työntekijöille).

hkm

Kun työsuoritus ei mene kaupaksi , niin ei ostohalu pakottamalla ja keljuilemalla parane.

Asiamiespostit palvelevat aikaisesta aamusta myöhään iltaan kuten muutkin kaupanpisteet nykyään.

Miksi meidän asiakkaiden pitäisi maksaa veroistamme palvelusta , jota emme käytä?

Niukat voimavaramme, myös ammattitaitoinen työvoimamme, pitää ohjata mahdollisimman suurelta osalta tuottavaan, tuontia korvaavaan ja tai vientiin kelpaavaan tuotantoon. Vain siten elintasomme ja elämisentasomme voimme säilyttää tai jopa kehittää.

Miten tällaiseen laittomaan ja haitalliseen mielettömyyteen kukaan lähtee mukaan?

space

Pitäisikö niiden työntekijöiden olla siellä töissä ihan vain sen takia että työpaikka on olemassa? Sillä ei taida olla mitään väliä että palvelulla ei taida olla tarpeeksi kysyntää.

Itse käyn huoltoasemalla postissa. Siinähän se huoltoaseman kassateini hoitaa nekin jutut eikä näytä tulevan edes kiirus. On vielä lähes aina auki.