Viikonlopusta on tulossa helteinen monin paikoin Suomea. Kaikkein lämpimintä näyttäisi Forecan ennusteiden mukaan olevan Etelä-Suomen sisämaassa. Esimerkiksi Lahteen luvataan huomenna lauantaina 25 asteen ja sunnuntaina 27 asteen lämpöä.
Hellettä luvataan ainakin osaksi viikonloppua myös ainakin Helsinkiin, Jyväskylään, Mikkeliin, Vaasaan ja Seinäjoelle. Oulun korkeudellakin ollaan yli 20 asteessa, vaikkei hellerajaan ehkä aivan ylletä. Rovaniemelläkin voidaan päästä himpun verran yli 20 asteeseen.
Aivan loppuviikolla osassa maata on sateista ja ukkosiakin voi esiintyä.
Ensi viikolla sään odotetaan viilenevän alle 20 asteeseen sateiden myötä.

Kommentit
Nämä voikin sitten olla kesän viimeiset hellesäät?
ottakaamme niistä osamme
Niinpä niin
Viikonlopuksi hellettä ja aivan loppuviikoksi sadetta ja ukkosta.
Ennuste voidaan jo ennalta tilastoida paikkaansa pitäväksi.