Lauantai 26.5.2012

Olutriita: ”Naurettavaa, ministeri”

Luotu: 
26.8.2011 11:27
  • Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
    Arkistokuva.

Faktakulma

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) ei sulje pois oluen laimennusta Suomessa. Oluen laimennuksella tarkoitetaan itse asiassa ns. Ruotsin mallia.

Ruotsissa kaupoissa myytävä kakkosolut on maksimissaan 3,5-prosenttista. Sitä vahvemmat oluet myydään Systembolagetissa eli "Ruotsin Alkossa".

Perussuomalaisten kansanedustaja Hanna Mäntylä tyrmää Puheenvuoro-blogissaan peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) kommentit siitä, että kakkosoluen eli ”välipullojen” tuomista Suomeen voitaisiin harkita.

Guzenina-Richardson kommentoi eilen Uudelle Suomelle uskovansa, että oluen ”laimennus” eli kakkosoluen tuominen kauppoihin ja vahvempien juomien siirtäminen Alkoon vähentäisi alkoholinkulutusta.

- En nyt oikein tiedä kumpi näistä esityksistä on naurettavampi – keskikaljan laimennus vai välipullojen keksiminen, Mäntylä kirjoittaa.

- Jos kuvitelma on se, että keskiolutta laimentamalla tai ns. välipulloilla saadaan rajoitettua lasten ja nuorten alkoholinkulutusta, ollaan väärässä. Ei saada. Pussikaljakassien koot ja nautitut alkoholimäärät suurenevat, siirrytään vahvempiin ja kovempiin aineisiin tai etsitään muu keino saada pää sekaisin, Mäntylä katsoo.

Mäntylän mielestä kakkoskaljan tuominen Suomeen olisi paniikkiratkaisu, sillä kyse on laajemmasta, kulttuurisesta asiasta. Hänen mielestään suomalainen yhteiskunta on hyvin alkoholimyönteinen.

- Voimme pikaisina toimenpiteinä korottaa alkoholiveroa ja voimme kieltää mielikuvamainonnan tai molemmat mieluummin yhdessä. Tuloksia on kuitenkaan turha odottaa nopeasti. Kestävät muutokset vaativat aina pohjalleen arvopohdinnan ja asennemuutoksen, hän muistuttaa.

Mäntylän mielestä Guzenina-Richardsonin pitäisi puuttua tarmokkaasti alkoholin mielikuvamainonnan kitkemiseen.

Peruspalveluministeri onkin toimimassa Mäntylän toivomalla tavalla, sillä hän tuo ensi vuoden alkupuolella eduskuntaan esityksen mielikuvamainonnan rajoittamisesta hallitusohjelman mukaisesti.

Hallitusohjelmassa sanotaan muun muassa seuraavaa:

- Alkoholimainontaa rajoitetaan kieltämällä lapsiin ja nuoriin kohdistuvan mainonnan keinot ja sellaiset mainonnan keinot, joilla annetaan kuva alkoholin sosiaalista ja seksuaalista menestystä lisäävistä vaikutuksista.

Faktakulma

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) ei sulje pois oluen laimennusta Suomessa. Oluen laimennuksella tarkoitetaan itse asiassa ns. Ruotsin mallia.

Ruotsissa kaupoissa myytävä kakkosolut on maksimissaan 3,5-prosenttista. Sitä vahvemmat oluet myydään Systembolagetissa eli "Ruotsin Alkossa".

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

TapioTTT

Ja siinä sitten kävi kuten pitikin että demarit ovat "kusenevan" kanssa tiukasti opposititossa tässä kaljan läträämis-asiassa ja persut tukeen estotta omia kansalaisiaan, hyvä persut näin sitä pitää.

MURSU

maassa on tärkeempääkin asiaa, Pistäkää poistoon Guzilaine niin säästyy toiki ministeriturhake-palkka vaikka valtion velan maksuun tai vaihtakaa joku muu, tai jotai...peruspalvelu-kaljaministeri...tsiises!

Varjojen mies

Kukin tyylillään. Mikä mielessä se myös kielessä. Ministeri taitaa olla kaljottelukulttuurin asiantuntija.

Laimeimman alkoholijuoman laimentaminen on siis erikoisen merkittävä hanke. Kymmenen kertaa väkevämpien juomien laimentaminen ei. Taitavatkin ranskalaiset olla väkevien takuumiehinä ja pitää konjakkiensa prosentit ennallaan. Niihin kajoaminen kun rikkoisi Eu:n säädöksiä.

Hymiö

Suomen alkoholinkulutus on Euroopan keskiluokkaa. Siitä on turha melskata. Enempi valtiota kismittää, kun keppanaa saa paljon edullisemmin kaupasta kuin omasta Alkon myymälästä. Eivät poloiset pärjää kilpailussa. Nelosoluen hinnankin ovat ryssineet huonoksi hinta/laatusuhteessa.

Kaupat taas nokkelina ja näppärinä paketoivat eri kokoisia pakettaja kuluttajien erilaisiin tarpeisiin. Siinä jää Virkamiehet toiseksi. Jo Vanhanen oli kitkerä kaupan toimista ja yritti sen lopettaa määräämällä yhden tölkin hinnan samaksi kuin pakkauksen. Eipä auttanut.

Nyt aikovat lirittää vettä kilpailijan tuotteeseen, koska ovat itse epäpäteviä.

Mila F

Siwa on vasemmistolainen ketju! Ei sen tekemisiin puututa, vaikka siinä ketjussa rikotaan nuorten työntekijöiden työehtoja todella räikeästi. Kuvasin omia havaintojani tuossa Siwan ryöstö -ketjussa.

kiuru

Kun muisti pettää, kannattaa googlettaa.

Suomen Lähikauppa Oy:n omistus
IK Investment Partners 67,8 %
Osuuskunta Tradeka-yhtymä 16,1 %
Wihuri Oy 16,1 %

Vastarannanrastas

http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_06_03_alkoholi.html

Suomessa kulutetaan alkoholia EU:n toiseksi vähiten.

Miksi sitten meillä jatkuvasti alkoholi pyörii otsikoissa, kun monissa ns. sivistyneen kulutuksen maissa kulutus on monin verroin suurempaa? Meillä tuntuu kuluvan valtavasti tarmoa alkoholista keskusteluun, ja vieläpä niin että keskustelussa tunteet nousevat vahvasti pintana. Mikään toinen asia ei herätä suomalaisissa yhtä vahvoja tuntoja - ehkä jääkiekon televisiointia lukuunottamatta.

Alkoli pitäisi Suomessakin laskea jalustalta - se nyt on eräs asia jota pitää normaalisti viranomaisten valvoa ja kehittää viranomaisten ehdotuksista lainsäädäntöä. Se ei ole asia, jossa ministeritasolla, eli poliittisella tasolla tarvitaan keskustelua tai avauksia. Ministereillä pitäisi olla monta paljon polttavampaa asiaa, varsinkin peruspalveluministerillä.

Sen sijaan se varmasti on aihe, jolla peruspalveluministeri, helposti harmaaksi työmyyräksi jäävä, saa itselleen julkisuutta. Guzenina-Richardson osaa julkisuuspelin, ja nostaa taitavasti esiin aiheita, joilla pääsee otsikoihin. Todellinen työnteko ei taida kiinnostaa, kun heti vaalien jälkeen aletaan jo varmistelemaan otsikoissa pysymistä ja ääniä.

Gotti

Kannattaisikohan arvon ministeri DJ Maria GR:n välillä pysähtyä miettimään niitä yhteiskunnallisia ongelmia jotka johtaa päihteidenkäyttöön jo nuorena ja mahdollisesti puuttua niihin. Tämän naurettavan keskikalja näpertelyn sijaan. Taitavat vaan olla niin isoja ongelmia ettei pienen tytön aivot niitä pysty käsittelemään.

MURSU

(mitälie 1500-1700 liekö, en muista, mutta tarinasta on dokumenttia) Ensin Turkuun ja Kunikaantietä eteenpäin, pysähtyi sitten silloisen Lohjan kylän kirkon liepeillä pidettyjä markkinoita katsomaan, kirjoitti sitten kotiin näkemästään:

"Ette saata kuvitella, ettekä mitenkään mielissänne käsittää tätä saatanallisen ja eläimellisen tapaista menoa jota täällä nään, nämä eläimellistä menoa pitävät ihmiset (joita he eivät muistuta) ovat ympärisjuovuksissa hirviömäisiä alkuasukkaita muistuttavia joilla ei ole mitään sivistystä eikä häveliäisyyttä, karjuvat, meuhkaavat ja tappelevat, en voi enempää katsella tätä saatanallista menoa, täältä on päästävä pois"

Tuo Ruotsiin lähetetty kirje on siis olemassa, olen lukenut suomennoksen ja nähnyt kuvan alkuperäisestä.

leoaho

Oli viesti sitten miltä vuosisadalta hyvänsä, on se edelleen mitä tuorein ja ajankohtaisin.

Ei kaipaa päivitystä.

Tässä olut-hörhöilyssä olen persujen kanssa samaa mieltä. Ministeri tutkailee ongelmaa makro-tasolta eikä näe ongelman syitä ja yhteyksiä.
Kyse ei on alkoholista, ei olusta, viinistä tai viinasta. Kuten joku edellä totesi, jos kaljasta häviäà alkoholin lisämaku ja -teho, niin puuttuvat prosentit haetaan joko oluen määrää lisäämällä tai tilaamalla vahvistavat paukut.

Kusihätä ei ilmoita että nyt pitää lopettaa juomasta vaan se että tavoiteltu humalan taso on saavutettu. Tämä pitäisi ottaa kaikissa alkoholipoliittisissa väännöissä lähtökohta-faktaksi.

leoaho

Oli viesti sitten miltä vuosisadalta hyvänsä, on se edelleen mitä tuorein ja ajankohtaisin.

Ei kaipaa päivitystä.

Tässä olut-hörhöilyssä olen persujen kanssa samaa mieltä. Ministeri tutkailee ongelmaa makro-tasolta eikä näe ongelman syitä ja yhteyksiä.
Kyse on alkoholista, ei olusta, viinistä tai viinasta. Kuten joku edellä totesi, jos kaljasta häviäà alkoholin lisämaku ja -teho, niin puuttuvat prosentit haetaan joko oluen määrää lisäämällä tai tilaamalla vahvistavat paukut.

Kusihätä ei ilmoita että nyt pitää lopettaa juomasta vaan se että tavoiteltu humalan taso on saavutettu. Tämä pitäisi ottaa kaikissa alkoholipoliittisissa väännöissä lähtökohta-faktaksi.

nichiren

Vapautetaan mieluummin alkoholikauppa ja lakkautetaan valtion holhousmonopoliliike Alko. Joko kaikki juomat vapaasti mihin tahansa kauppaan, tai jos jotakin pitää rajoittaa niin väkevät omiin kauppoihinsa, jollaisen kuitenkin saisi perustaa kuka tahansa. Alussa voi ilmentyä ongelmia, mutta tilanne normalisoituisi hyvinkin nopeasti.

Samalla voi poistaa kaikki nimenomaisesti alkoholimainontaa koskevat rajoitukset ja kiellot. Ei ne mainokset viinaa pakota ostamaan. Ja kun niitä on alkuhuuman ajan jokaisessa mainostolpassa katsellut, niin kukaan ei enää edes kiinnitä huomiota.

Onnistuminen riippuu toteutuksesta, kaiken pitää tapahtua nopeasti ja terävästi. Muutoin käy kuten hirttämisessä, tapahtuma muuttuu pitkitetyksi kärsimykseksi.

Takuuvarmasti toimivampi ratkaisu kuin toimimattomat rajoitukset.

VILENIN

Parempi hakea oman altiamme tuotteet Tallinnasta.Saarenmaa
viina pannaan pulloon Tabasalussa Tallinnan vierellä,Heimoveljiltä sitä saa.Olvi tekee Iisalmessa vie Viroon ja me haemme sen sieltä "Saaremaa Olu".

terof

Toivottavasti ette mene samaan lankaan siellä lahden toisella puolella, Folköl käy hyvin tämän maan kasalaisille, muttei suomalaisille, meillähän on aivan eri mentaliteetti kuin näillä täällä näillä svenssoneilla.
Koko kesän ajan seuratessani iloittelua kaupungin nurmikoilla, en kellään nähnyt "folkkaria", heille se on ruokajuoma ei alkoholi.
Hauskaa kaljoittelua !!
Terof

TapioTTT

Koko kaljahöpötys on tyypillistä nykydemarisekoilua jossa työmiestä " kusetetaan" taas mennen tullen.

Ei näemmä "demarirakkauspuolueella" ole enään mitään muuta tekemistä kun kun puuhastella jonkun välikaljahöpötyksen kanssa.

Näkyy todella demarihallituksella olevan tosikiireet menossa näiden ns. yhteiskunnallisten epäkohtien hoidossa.

"tosi työväen puolue todella"

Cali1100

Hyvät ystävät,

Maria G-R...

en ole Jeesus itsekään, mutta tuntuu aika hassulta, että vain hetki sitten ko. henkilö veti radiossa jonkinlaista ihmissuhdekanavaa.

Jos henkilö on ollut 43- vuotiaana jo 3-4 kertaa naimisissa, ja vähintään sama määrä kihlajaisia takana, niin tuntuu hieman kummalliselta, että ko. henkilö päättää tänä päivänä Suomen sosiaaliturvasta.

Peccavi

Tämä on ministereille pelkkää matematiikkaa. Aivan samanlaista matematiikkaa kuin nopeuden lasku liikenteessä. Kun nopeus laskee 2km/h vähenee onnettomuudet 10%. Kun olutta laimennetaan tai sen hintaa nostetaan laskee sen kulutus aivan samassa suhteessa kuin nopeusesimerkissä.
Siihen en ota kantaa pitäiskö olutta laimentaa vai ei. Se vaatisi tarkempaa tietämystä alkoholin haittatilastoista. Mutu-tuntumalla ei kannata paljon huudella.

MaQe

Tässä taas nähdään Suomen naisministereiden "taso" ja ns. "pätevyys"; jälleen kerran on vain todettava ettei näitä jos jostain mtv:n tiskijukkina "pätevöityneitä" naikkosia pitäisi päästää tuonne Arkadianmäen jätelaitokselle asti ollenkaan - ulos tulee vain entistä kamalampaa ja sakeampaa tuubaa - kaikenlaisia suvilindeneitä, holmlundeja, filatoveja, jaakonsaaria ja hyssälöitä tms. ja nyt vielä yksi guseniinakin. Kuten jälleen kerran tämä M.G-R:kin osoittaa, vähäinenkin sen ainoan aivosolun toiminta lakkaa välittömästi kun saa ministeripestin ja muuttuu täydellisesti rajoituksia suoltavaksi kukkahatuksi.

Ketkä hemmetin masokistit näitä oikein äänestää tuonne?

Anyway, en todellakaan ymmärrä MG-R:n aivopieruja vesitetyn II-kuran vaatimisesta kauppoihin. varsinkaan jollain kulutuksen suitsimisella. Jos sille kuralle olisi Suomessa kysyntää, sitä ei varmaan olisi mikään ennenkään estänyt tekemästä. Mutta kun ei oikeasti taida olla.

Kolmosen laimentaminen ja II-kalja ei estä yhtään mitään alkoholinkulutusta mihinkään suuntaan - ei Suomessa. Suomalainen nuori saa varmasti juomansa ja pään sekaisin vaikka sitten vahvemilla aineilla/juomalla enemmän, jos vain haluaa, sanoi siihen nämä guseniinat mitä lystää.

Jos kolmoset vietäisiinkin vain Alkoon, niin laimeampaa ostettaisiin kaupasta vain entistä enemmän, ja toisaalta ne meistä jotka haluavat kolmosen kolmosena (ei II-kurana) menisi alkoon, mutta ulostullessa mukana olisikin todennäköisemmin sitä IV:tä - "hei mää oonkin Alkossa, en mä sit mitää keppanaa kun täältä saa nelostakin, ja otetaas illaks yks viinalekakin mukaan". Ja samalla se virontuonti senkuin kasvaa, vielä räjähdysmäisesti.
Mitäs sitten panimoita Suomessa pitämään, voisi siirtää ne suoraan lahden toiselle puolelle, sinne ne asiakkaatkin sitten hakeutuu?

Käy vielä kulutuksessa tasan päinvastoin kuin oli tarkoitus ja taas on iso osa kansasta vain entistä enemmän kettuuntunut näiden kukkahattu-sossu-tätien-sekoiluihin.

Mikähän MGR:n se oikea agenda tässä lienee...
Kuvittelee ehdottavansa jotain täysin uutta ja mullistavaa?
Käyttää ja näyttää valtaansa vaatimalla uusia rajoituksia?
Saada tällä "kaljasodalla" ajatukset pois sossujen vakuushörhöilystä? Tai tukea Alkoja?
Kerätä trendinmukaisesti raivoraittiiden moraalinvartijoden kukkahattujen ääniä?

Mikä tahansa onkaan (ja luultavasti kaikki em.), suosittelisin että MG-R istuisi nyt loppuajan vain siellä taustalla ihan hiljaa, tulee vähemmän sammakoita kun se aika tuskin liian pitkäksi muutenkaan hallituksen kanssa.
venyy. :P

joukahinen

"Terveyskeskusmaksut pois kokonaan"
Käsittämätöntä tuubaa kokoomusministeriltä.
Yhteiskunnan ylivoimaisesti suurin menoerä on sosiaali ja terveydenhoito, siinä kaikki vastuu on jo ulkoistettu 99%: sesti yhteiskunnalle.Risikon mukaan tämä ei vielä riitä vaan yhteiskunnan ( = veronmaksajien) vastuu tulee olla 100%
ja yksilön itsensä 0 ( nolla ) prosenttia.
Järkevää on kulkea juuri toisen suuntaan , eli lisätä yksilön omaa vastuuta omasta itsestään. Jos tupakoit ja mässäät elät epäterveesti, lihot laiskuuttas ja sairastut elintasosairauksiin maksat siitä myös itse omavastuuna vähintään vaikka 20% etkä 0-1% kuten nyt on tapana.

TSV

"Ei saada. Pussikaljakassien koot ja nautitut alkoholimäärät suurenevat, siirrytään vahvempiin ja kovempiin aineisiin tai etsitään muu keino saada pää sekaisin, Mäntylä katsoo."

Tietysti näin käy, ei kakkosolut tuo oikeastaan mitään muuta kuin siirtää kauppojen tulot Alkolle, olut panimot ottavat takkiin koska kun ihmiset käyvät alkossa ostamassa he voivat skipata kaljat ja ottaa viinaa, viiniä tai vaihtaa ulkomaisiin kaljoihin.

"- Alkoholimainontaa rajoitetaan kieltämällä lapsiin ja nuoriin kohdistuvan mainonnan keinot ja sellaiset mainonnan keinot, joilla annetaan kuva alkoholin sosiaalista ja seksuaalista menestystä lisäävistä vaikutuksista."

Ei pyhä buddha.. kenelle mainokset on pääosin tehty? Yleisesti MIEHILLE, Ei pojille. Mainonta ei lisää absoluuttista myyntiä se saattaa määritellä mitä merkkiä joku juo mutta ei saa ketään juopottelemaan.

Miten vähän ihmisille annetaan oikeastaan kiitosta? Meillä Suomessa luullaan ihmisten olevan niin tyhmiä etteivät osaa tehdä mitään ellei valtio tai mainostaja kerro. Ihmiset juovat alkoholia, koska tykkäävät siitä, kulttuurillinen "ongelma" mihin ei näillä puututa.
Välillä ihan pistää vihaksi miten tyhmiä päättäjät ovat.

kallenpoika

Kerrankin hyvä ehdotus demari-ministeriltä.
Ruotsissa tosiasiassa alkoholin kulutus laski selvästi. He eivät olekaan samanlaisia juntteja kuin me, the Finns,"en finne igen -kansa".
Aikanaan 60 luvulla Suomessa maksakirroosi ja haimatulehdukset olivat harvinaisia, kun taas ns kultturi eli viinimaassa, Ranskassa, yksi johtavista kuolinsyistä. Nyt siellä ovat alkoholihaitat vähentyneet, mutta meillä puolestaan alkoholi eräs suurimpia ellei jopa suurin kuolemansyy, ainakin osavaikutukseltaan. Kyllä Pekka Puskakin sen tietää.
Jos ajatellaan sitten soisiaalisia, väkivalta yms vaikutuksia, niin jokainen alkoholin kulutusta vähentävä toimenpide on kannatettava.
Taitaa kuitenkin elää vanha laulun toive: "jos kaikki Suomen järvet, viinaksi muuttuisi..." Samoin nuoret medisiinarit puolustautuivat:kova työ vaatii raskaat huvit.
Tämän päivän kaljaveikot eivät taida tietää kovasta työstä mitään! Että : järki hoi, älä jätä!
"eläkeläislääkäri"

Kinander

Oluen ystävänä en kannata oluen laimentamista. Ymmärrän kuitenkin sen, että liiallinen alkoholin kulutus aiheuttaa karmeita ongelmia yksilöille, perheille ja yhteiskunnalle (terveydenhuollolle, lastensuojelulle, poliisille, eläkejärjestelmälle jne.). Asioista ja niiden syistä ja seurauksista on siis hyvä keskustella.

En todellakaan ymmärrä keskustelun avaajan ja usean kommentoijan asennetta. Asiasta keskustelun sijasta vääristellään faktoja ja ilkeillään ihmisille. En saanut alkuperäistä linkkiä toimimaan, mutta kaivoin 25.8. Turun Sanomat ja luin Guzenina-Richarsonin sitaatin asiasta, joka on seuraava: keskioluen laimentamista "ei pidä sulkea vaihtoehtojen joukosta." Muu teksti oli sitten toimittajan omaa tekstiä, Puskan tai Panimoteollisuuden lobbareiden tekstiä.

Mihin Suomesta on kadonnut sivistynyt keskustelu, jossa puhutaan itse asioista ja niiden hyvistä ja huonoista puolista?

E.Lankinen

Hyvähän se olisi jos saisi bisukat halvemmalla. Ts. makuainetta saa koko lavan penneillä, jonka jälkeen lantrataan vähän ponua sekaan. Kyllä kolisee ja voin kertoa että on hyvää ja raikasta. Kyllä kaappijuopot swedut on nämä jutut jo testanneet, moni on jo hautaankin päässyt niissä pippaloissa.

Maria G vain toteuttaa juopon unelmaa äärihalvasta kännistä.