Helsingin kaupunki tyhjentää parhaillaan kymmenien poliisien avustamana Kalasatamassa sijaitsevaa, Sosiaalikeskus Sataman hallinnassa ollutta rakennusta.
Sosiaalikeskus Satama on majoittanut taloon ja sen pihalle Suomeen Euroopasta tulleita romaneita, mistä kaupunki ja sosiaalikeskus ovat väitelleet pitkään.
Helsingin kaupunki esitti poliisille virka-apupyynnön. Poliisi kertoo, että sen tehtävänä on tyhjentää rakennus ja valvoa, ettei taloon majoitu asiaankuulumattomia henkilöitä.

Kommentit
Pysykööt
romanit vaan Helsingissä. Siellä on hyvä rikastuttaa. :)
Kotiin ennen talvea
Kylllä kesti kauan näinkin yksinkertaisen homman hoitaminen.
Leirin purkaminen auttaa leiriläisiä siirtymään kotimaahansa ennen talven tuloa.
Oli siis korkea aika toimia.
Missä
asiaankuulumattomat henkilöt sitten on ensi yönä? On aika epätodennäköistä että heillä on varaa hankkia normaalia perheasuntoa lähiseudulta yhdessä päivässä.
Kuulemma opastus
Kuulemma opastus Diakonissalaitokselle kuuluu pakettiin. Kallion liepeille mahtuu.
aikanaan olin tekemisissä pakolaisasiainhoitajan kanssa
eräässä ruuhka-Suomen kaupungissa, hän hoiti asuntojen ostot ja majoitus asiat, kriteeri asunnon ostoon määrärahoista oli:
-oltava hissi (myös 3krs talossa!),
-kaupat, apteekki, Kela ja sos-toimi enint. n. 2-3 korttelin päässä ("lyhyt silmänkantama", kuten hän täsmensi)
Eli tuon mukaisesti määritellen Kalasatama olikin epäkurantti majoitus? Täyttäneekökallion majoitusolosuhteet nuo tärkeät kriteerit?
Kantakaa vastuu
Jokainen joka kannattaa vapaata liikkuvuutta, voi kantaa nyt vastuunsa ja ottaa nämä romanit kotiinsa vieraaksi. Ihan vaikka vain pariksi päiväksi ensi alkuun. Ai ei se käykään, miksei? Ettei vain ennakkoluulot ja tietämättömyys kahlitse muuten avointa mieltä?
Jos Haavisto olis pressa
niin olis nyt säkkikangaslaukku olalla siellä torumassa virkavaltaa ja tarjoamassa leiripaikkaa Tamminiemen pihalla, saunaa, makkaran grillausta yms. vieraanvaraisuutta.
irti shengenistä
kohentaisi kummasti suomalaisten työllisyyttä jos rajavalvonta palautettaisiin edes samalle tasolle kun britanniassa.
toivottavasti romanit majoittuvat seuraavaksi
jonkun korkea-arvoisen ja suvaitsevan punavihreän päättäjän naapuriin. Siellä he saisivat arvoistaan kohtelua. Ja mikä parempaa, pääsisivät ehkä kyläilemään ja nauttimaan suvaitsemista.
Mitä vihreät nyt sanoo?
Nuorisoasiainlautakunnalla olisi ollut jo vuosi sitten irtisanoa tuo vuokrasopimus. Vihreä puheenjohtaja ei kuitenkaan uskaltanut, ilmeisesti Keiju Oksasen käskystä, päättää asiasta vuokrasopimuksen purkamisesta, vaan alisti asian kaupunginhallitukselle. Siellä viherpuna päätti, ettei ota asiaan kantaa äänestyksen jälkeen.
Niin tämä juttu on venynyt näin pitkälle.
Onneksi paikalla alkavat huomenna purkutyöt, joten silloin sinne ei ole enää ulkopuolisille mitään asiaa. Tai jos menee, poliisit varmasti poistavat.
Kun kesällä siellä oli konsertteja, nämä vihreiden ja oranssien ihannoimat romanit sotkivat ulosteillaan festaripaikat, jotka kaupunki joutui sitten siivoamaan juuri konsertin edellä; lasku kymmeniä tuhansia euroja ja Vapaa Katto ry vain nauraa...
Miksikähän Romanian
Miksikähän Romanian suurlähetystö ei pidä kansalaisistaan parempaa huolta. Lähetystön suojista löytyy tilaa sen omille kansalaisille. Kaikki sinne vain.
Menkääpäs suomalaiset johonkin Romanian kaupunkiin. Lyökää sinne pystyyn vastaava leiri, jonka romanialaiset pystyttivät Helsinkiin. Kuinka kauan arvelette leirinne olevanne sillä paikalla.
Vapaan liikkuvuuden jäsenet olkaa hyvät ja menkää näyttämään esimerkkiä..
"Kerjäläiset"
Suomalaisen monivuotisen romani-kerjäläistutkijan mukaan hänkään ei enää kannata rahan antamista heille, koska kerjääjät keräävät rahaa heitä orjuuttavalle rikollisjärjestölle. Täällä Järvenpäässä romanialaiset tuodaan paikalle ja haetaan pois työhönpakottajan autolla.
Älkää hyvät höppänät antako rahaa! "Kerjääminen" loppuu siihen.
Täsmennys "orjuutukseen"
Kyse on suvuista. Sedät ja enot ym. sukujen vaikutusvaltaiset lähettävät näitä "ammattikerjäläisiä" Euroopaan. Kyse on vuosisataisista tavoista ja kulttuurista eli siitä toivotusta monimuotoisuudesta.
Eri sukujen kutsuminen rikollisjärjestöiksi on... , hmmm... ...aika rasistista. EU:n jäseninä me vain olemme hyväksyneet rikkautena tavaroiden ja ihmisten vapaan liikkuvuuden.
Tämä oli uutta
ja mielenkiintoista. Yllä kirjoittamani perustui em. tutkijan kirjoitukseen. Kaikesta näkee, että toiminta on hyvin organisoitua. En tiedä mihin uskoa.
Kuka tietäisi ja kertoisi lisää?
Ps. Leimasihan ulkoministeri Heikki Haavistokin Turkin Kurdit terroristijärjestöksi, eikä suostunut neuvottelemaan heidän suojassaan (turkkilaisilta) olevien suomalaismiesten kotiin saamisesta pyynnöistä huolimatta. Viisimiljoonainen terroristijärjestö?
Silmät päässä
Jos korvien välissä on toimivat aivot ja silmät päässä niin mitä pitäisi vielä uskoa.
Totta
.
Nämä rikollisjärjestöt
Nämä rikollisjärjestöt maksavat usein palkollistensa, joita kutsutaan meillä "kerjäläisiksi", matkat. Tuloksena pitää olla päivän saaliina iso läjä kolikoita mukissa. Matkat on saatva maksettua. Lisäksi on synnyttävä kunnon tulosta, jotta pomot saavat kustannettua luksusasuntonsa Romaniassa.
Samat järjestöt ovat velvollisia toimittamaan huonosti menestyneet "kerjäläisensä" takaisin kotimaahansa, ellei Romanian suurlähetystö kykene pitämään kansalaisistaan huolta. Suomen velvollisuus se ei ole.
Suomi on ollut liiankin höveli näitä rikollisjärjestöjen palkollisia kohtaan. Kiitos hörhölauman edustajien, joita myös Vapaan liikkuvuuden järjestön jäseniksi kutsutaan.. Nyt se saa loppua. Pian tänne raahautuvat puolalaisten, albanien, serbien, bulgarien jne jne järjestöjen palkolliset, joiden oleskelun Suomi maksaa. Kiitos ei. Nyt riittä.
Suvaitsevaisuutta,
suvaitsevaisuutta! Minne se monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus oikein hävisi? Palautus kotimaahan ja Suomi maksaa lentolipun!!!!
Suomi maksaa lentolipun...
...ja antaa paluulipun ensi kevääksi. Ei kai köyhää voi velvoittaa istumaan pakettiautossa niin pitkää matkaa.
Onpahan taas
Läpeensä sydämmetöntä puhetta.
Kun 90 prossaa törkeistä rikoksista on kulttuurinrikastajien
ja ravikansan tekemiä ei asioita VOI uutisoida niinkuin ne on... . . .
Muuten kansa äänestäisi vielä enemmän väärin ensivaaleissa.
Roy Beck - maahanmuuton vaikutukset köyhyyteen
http://www.youtube.com/watch?v=GhOS5btEmyw
spämmätkää video kaikille maahanmuutosta päättäville ja kaikille keskustelupalstoille, niin rupeaa kansalla silmät aukeamaan
Juuri näinhän asia on,
Juuri näinhän asia on, kuten videosta ilmenee. Hyvä. Miten me saisimme arvojohtajammekin tämän tajuamaan. Kun hän sen tajua, niin perässäpokkuroijat ja poliitikotkin ymmärtävät, miten edessä olevaa katastroofia lievennetään niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti.
Rikollisjärjestöiltäkin pudotetaan samalla pohjaa pois ihmiskaupan ja ihmisten hyväksikäytön osalta.
.
.