Palovaroittimien puuttuminen kouluista ei ole ”valtava riski” oppilaiden ja kouluhenkilökunnan turvallisuudelle, kuuluu Helsingin pelastuslaitoksen vastaus Vanhempainliiton ja opetuslautakunnan huoleen.
Riskienhallintapäällikkö Simo Wecksten Helsingin pelastuslaitokselta sanoo Uudelle Suomelle, että koulujen kaltaisissa tiloissa, joissa on paljon ihmisiä ja toimintaa mutta vähän paloriskin aiheuttavia laitteita, palovaroittimien asentaminen ei parantaisi merkittävästi paloturvallisuutta.
–Tällaisessa tilassa, jossa on päivisin jatkuvasti toimintaa, se [puute] ei ole valtava riski. Ne tilat, jotka tarkastuksissa todetaan mahdollisiksi riskeiksi, pyritään kyllä varustamaan varoittimilla. Toisaalta koulut ovat öisin tyhjiä eikä niitä ole kytketty automaattiseen ilmoitusjärjestelmään, joten yöaikaan varoittimet saisivat vinkua ihan rauhassa, sanoo Wecksten.
Uusi Suomi kertoi eilen, että kaikissa Helsingin kouluissa ei ole palovaroittimia tai muuta automaattista varoitusjärjestelmää. Pelastuslaitos edellyttää palovaroittimia vain kouluissa, joissa järjestetään majoitustoimintaa.
Vanhempainliitossa tietoa pidettiin "häkellyttävänä". Helsingin opetusviraston mukaan syyt varoittimien puutteelle ovat sekä ”toiminnallisia” että taloudellisia – isoihin kouluihin vaadittaisiin noin 50–60 palovaroitinta per kiinteistö.
Simo Weckstenin mukaan kyse on siitä, että ”ei ole haluttu ylireagoida”.
–Palovaroitin on oikeassa paikassa hyvä laite, mutta ei sitä kannata asentaa tilaan, jossa siitä ei ole hyötyä. Harkinnassa käytetään tervettä järkeä, sanoo Wecksten.
–Emme tee näennäistyötä.
Jos asiantuntijoiden eli pelastuslaitoksen perustelut eivät Vanhempainliittoa ja opetuslautakuntaa rauhoita, voidaan asiaa Weckstenin mukaan harkita uudelleen.
–Jos kouluissa on sellainen tunne, että varoittimet tarvitaan, niin sitten sellaiset laitetaan, hän toteaa.
Varoitintilanne vaihtelee Weckstenin mukaan kunnittain ja kouluittain. Hän kuitenkin arvelee, että tilanne on ympäri Suomea ”enemmän tai vähemmän sama”.

Kommentit
huh hei..
Käsittämätön asenne herra riskienhallintapäälliköllä, tuo vähän palavaa materiaalia, on suhteellinen käsite.
Kouluissa olisi hyvä tutustua myös kuvaamataidon sekä tekstiilityön luokkiin, ja varastotiloihin joissa sitä palavaa on usein enemmän kuin vähän.
Tuota sanotaan hallinnaksi
Tuota sanotaan riskien hallinnaksi. ;) Riskienhallintapäällikkö on koulutettu arvioimaan riskejä ja vastaus on ilman suurta analyysia todennäköisesti oikein tehty. Oletettavaa, että koulurakennuksen vaarallisin paikka on itse asiassa opettajienhuoneen nurkka, jossa on kahvin keitin!
Ongelmaksi asia muodostuu vain, jos koulua käytetään majoitustiloina, kuten on tapana mm. nuorisotapahtumissa. Silloin järjestäjien tulee muistaa järjestää tiloihin palovaroittimet ja yöpäivystys.
Kuvassa ei ole Tavallinen
kotikäyttöön tarkoitettu palovaroitin. Se verkkovirralla toimiva, jo rakennusvaiheessa putkitettu varoitin, joka on varmistettu paristolla sähkökatkoksen varalta.
Kohtuutta
Palovaroitin on oivallinen laite tiloissa joissa nukutaan, sekä niiden lähistöllä, mutta ei se mikään autuaaksi tekevä laite ole. Kyllä se tulipalo huomataan hereillä ollessa tarpeeksi aikaisin nenällä ja silmillä.
ai niin, eihän koulut pala, ne on tehty kivestä...
..eräässäkin kivestä tehdystä koulussa oli ritilä katto.Siis sisällä. Ritilän yläpuolella olivat lamppujen kiinntys laudat. ja sähköjohtojen rallit. Kaikki maalattuihin ,kuivuneisiin,lautoihin kiinnitettyinä. kaiken päällä oli noin 10-20 sentin vuosikymmenten pöly.
Mm. sprinklerjärjestelmä oli metrin alapuolella.
Vanhojen loistelamppujen tekniikka aiheutti paikoin pitkiä leimahduksia lamppujen jänniteiden tasauskohdissa(?)metallinen möntti, ja oli ihmeiden ihme, että palo ei alkanut ja levinnyt räjähdysmäisesti käytävien katoissa, ikkunoista olisi päässyt kyllä hyppäämään pois.
ja sitäpaitsi, kun palo alkaa, myös maalit palavat ja aiheuttavat lopulta palokaasujen räjähdyksen tai ainakin räjähdyksen yhteydessä kaikki palaa.
Ja ennekaikkea, savu, ja vielä satojen lasten juostessa paniikissa ympyrää, on jo tuhoava voima.Pari roskista riittää aiheuttamaan kauhean paniikin.
Hälyttymit pitäisivät olla kouluissa joissa yövytään. Muissa kouluissa pitäisi olla palohälyttimet kiinteästi rakennettuina , hälytin heti ilmoittaa missä silmukassa on paloa ja/tai savua ja sprikler järjestelmä on hyvä henkivakuutus, varsinkin jos talossa useampia kerroksia..
On se kumma, kun pommisuojat on rakennettava, mutta tulentorjuntaan ei tajuta tai haluta laittaa muutamaa lanttia...
Wecsten vaihtoon!
Vai ei ole "valtava riski"?
"Pelastuslaitos edellyttää palovaroittimia vain kouluissa, missä järjestetään majoitustoimintaa."
Ainakin lähes kaikissa Helsingin kouluissa järjestetään majoitustoimintaa luokkahuoneissa esimerkiksi Hesa- ja Stadi-cupin aikana. Koulut ovat pullollaan yöpyjiä, pieniä jalkapalloilijoita ympäri maailmaa.
Todella törkeän välinpitämätöntä ja edesvastuutonta toimintaa Pelastuslaitoksen johdon taholta.
Missä sisäministeri luuraa?
Tulipalokiirekö
Millä perusteella tuo sitten olisi riski.
Siellähän porukkaa kaiken aikaa, jos tulipalo syttyy niin se huomataan nopeammin kuin mihin palovarottimet pystyvät.
Harvemmin kouluja päiväsaikaan palaa.
Montako tapausta muistat ?
Elä panikoidu.
En panikoidu - koulu on varmasti osaltani takanapäin
Yöpyminen koulussa tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että siellä lapset nukkuvat - siis öisin. Erilaisia tapahtumia on todella useita vuosittain, missä kouluja käytetään yöpymiseen.