Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) on huolissaan viranomaisten toiminnasta Kalasataman romanileiriä tyhjennettäessä. Kymmenet poliisit auttoivat eilen Helsingin kaupunkia häätämään romanit Sosiaalikeskus Sataman rakennuksesta ja sen pihalta.
–Näyttää siltä, että operaatiota ei edes yritetty hoitaa pienimmän haitan periaatteella – tulkkien sijaan paikalle tultiin selkeästi ylimitoitetun mellakkavarustuksen kanssa. Kalasataman leirissä asuneet romanit eivät aluksi ymmärtäneet, mitä poliisi halusi, kertoo Kontula Puheenvuoro-blogissaan.
Kontulan mukaan kaupunki kehotti leirin väkeä muuttamaan Rastilan leirintäalueelle. Kehotus on lähinnä yritys pestä kaupungin kädet, hän katsoo.
–Täytyyhän virkamiestenkin ymmärtää, ettei näillä ihmisillä ole varaa maksaa asumisestaan satojen eurojen leirimaksuja.
Osa häädetyistä, noin 10–20 romania, kokoontui eilen illalla Helsingin keskustaan Senaatintorille, jossa aktivistit järjestivät heille mielenosoituksen omaista hätämajoitusta. Poliisi oli jälleen paikalla noin 6–7 yksikön voimin ja määräsi aktivistit purkamaan leirin, Uusi Suomi kertoi eilen.
–Koska romaneilla ei nyt todellakaan ole paikkaa missä nukkua, emmekä voi jättää heitä heitteille, viemme heidän kaupungin keskelle leiriytymään. Kaupungin on osoitettava romaneille paikka, jossa heidän on mahdollista yöpyä, vaati tapahtuman järjestäjiin kuuluva Kyösti Roth.
Anna Kontulan mukaan Kalasataman leirin purkaminen tarkoittaa sitä, että leirin väki liittyy ”kodittomien ikiliikkujaan”.
–Suurin osa Suomessa oleskelevista Romanian romaneista on häädetty jo aikaisemmin ja he pysyttelevät pakon edessä jatkuvassa liikkeessä, nukkuen aina muutaman yön samassa paikassa, hän kertoo.
Kontulan mukaan ”hurskastelu” romanien auttamisesta lähtömaissaan ei poista ihmisiä Senaatintorilta, vaikka romanien köyhyyteen johtavat syyt ovatkin syntyjään Romaniasta.
–Euroopan unionin vapaa liikkuvuus koskee myös köyhiä ihmisiä, vaikka se ei Suomen viranomaisia miellyttäisikään, hän sanoo.
Kontula ehdottaa tilanteen ratkaisuksi huokeaa majoituskeskusta, jossa voisi viipyä muutaman kuukauden kerrallaan.
–Se voitaisiin perustaa esimerkiksi tyhjään kouluun tai toimistorakennukseen, joita nyt seisotetaan tyhjillään. Perhe voisi vuokrata käyttöönsä lukollisen huoneen ja valmistaa ateriansa yhteiskeittiöissä. Keskus voisi helpottaa myös muiden vierastyöläisten asuntopulaa, hän kirjoittaa.
Kontula uskoo, että romanit ovat valmiita maksamaan asumisestaan, kunhan vuokra on tulotasoon nähden realistinen.
–Jos haluamme elää sivistysvaltiossa, meidän on tehtävä sivistyneitä ratkaisuja. lasten seisottaminen sateessa ei kuulu niihin.

Kommentit
Voisivat
nämä romanien hyysärit, kuten yllä mainittu ihminen, ottaa heidät kotiinsa majoittumaan, eikä vaatia verorahojen käyttöä asiaan.
Aivan
Aivan, mikä estää suvaitsevaistoa majoittamasta romaneja omaan kotiinsa, ennakkoluulotko ja tietämättömyyskö? Eihän kaikki romanit ole varkaita.
väärin sammutettu?
Ja olihan se todella törkeää, ettei romaneille annettu riittävästi aikaa pakata kaikkia kuparikaapelikeloja ja rakennusyritysten työkaluja pois silmistä ennen poliisien tuloa.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/romanileirin_jaljilta_...
Ainakin
Ainakin voisivat opiskella edes "ammattinsa" vaatiman vähimmäismäärän lainsäädäntöä. On mielenkiintoista havaita, että tohtoriksi asti voi päästä hallitsematta omaan alaansa kiinteästi liittyvää lainsäädäntöä.
Kontula voisi koettaa ottaa suomalaisen Soputeltan mukaansa, ja majoittua Bukarestin Unirea-torille. Sekuntikello käteen ja tekstiviesti matkaan siinä vaiheessa kun käsiraudat napsahtaa.
Suomesta saa muuttaa...
Nykyinen opiskelu tuottaa "tohtoreita" liukuhihnalla ja lopputuolos on juuri tämänkalatainen vasemmistolainen (komunisti), jonka elämäntehtävänä on yhteiskuntajärjestyksen murtaminen. Suosittelisin "tohtorille" teltan pystytyspaikaksi Moskovan punaista toria tai siirtymistä johonkin ihannevaltioon, vaikka sinne Romaniaan antamaan ohjeita leiritymisestä!
Mitää vikaa kommunistissa?
En ymmärrä ihmisiä,jotka kuvittelevat kommunistiksi tunnustautuvan ihmisen olevan jotenkin huonompi suomalainen.Kommari en itse ole.Entä nalle Walhroos,ahneuden ruumiillistuma,onko hän parempi ihminen?
Anna Kontula voi osoittaa
Anna Kontula voi osoittaa todellista solidaarisuuttaan viemällä kyseiset romanit Romanian suurlähetystön ovelle, pystyttää sinne telttakylä ja ämyrillä huutaa tässä ovat kansalaisenne pitäkää heistä huolta. Parin päivän kuluttua ovet todennäköisesti aukeaisivat ja homma olisi hoidettu. Miksi Anna Kontula et toimi näin.
Käsittääkseni Kontula ...
... ei ole minkään alan tohtori, vaan sosiologi.
oikeassa olet, hyysääjät
oikeassa olet, hyysääjät pois
Onko nykyään turisteille järjestettävä majoitus?
.
Maksuton
tai jopa ilmainen sellainen.
suomalainen kansanedustaja?
luulisi että suomalaista kansanedustajaa kiinnostaisi ensisijaisesti suomalaisten asiat eikä romanian sisäpolitiikka.
mutta näitä kommunisteja on aina kiinnostanut kaaoksen lietsominen ja väkivaltainen vallankumous jos nyt ovat vaihtaneet nimensä vasureiksi niin ei se aatetta ole muuttanut.
Follow the money - Kuka rahoittaa vassareita ja vihreitä
Tottakai he ajavat rahoittajiensa asiaa
itseäni..
ihmetytti lähinnä missä ne kävivät paskalla siinä senaatintorilla?moisesta leiristä voisi tulla matkailuvaltti!
aina voi vaatia
Kyllä "vapaa liikkuvuus" tarkoittaa pääasiassa käytännön rajamuodollisuuksia ei missään muuallakaan käydä taloksi noin vain. Eikä pystytetä keskustoreille sun muualle telttoja oman mielen mukaan. Meillä ainakaan ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa näiden porukoiden elämistä oli se julmaa tai ei. Sanommeko nuorillemme silmiin katsoen että te teette viisi vuotta pidemmän työuran jotta meidän lupauksemme saadaan maksettua? Kuka tällaiseen on antanut mandaatin? Toisaalta lähtömaan olosuhteet pakolais-statusta lukuunottamatta eivät voi olla syy päästä jonkun toisen maan sosiaaliturvan piiriin työtä tekemättä koska tällöin suurin osa Afrikkaa voisi muuttaa suomeen. Eikö näissä asioissa voisi käyttää käytännön järkeä rasismi- ja natsisyytösten sijaan? Kun fyrkkaa ei ole niin ei ole. Näen koko asian talousprobleemana en rasismiongelmana kuten tätipiireissä jankataan.
Vasurithan (kommunistit)
Vasurithan (kommunistit) osaavat kääntää asiat päälaelleen voimassa olevista laeista välittämättä.
Olen samaa mieltä siinä, että kyse on talousprobleemasta, järjestyslakiemme rikkomisesta ja törkeästä suomalaisten veronmaksajien hyväksikäytöstä. Romanialaiset eivät omatoimisesti kykenisi rikkomaan lakejamme näin törkeästi ilman suomalaisten taustalla touhuavien yhteiskuntamme murtajien ja kansainvälisten suhteiden pilaajien temppuja.
Missä luuraavat Romanien suurlähetystön asianhoitajat. Heidän tehtävänsä on puuttua kansalaistensa kotiin palauttamiseen ja hoitaa se. Vasurimme (kommunistit) pilaavat toimenpiteillään Romanian ja suomen väliset suhteet. Ehkä se onkin kaiken tarkoitus. Romaneja käytetään tässä häikäilemättä hyvksi. Hävetkää, jos vielä osaatte.
Kontula valehtelee tietoisesti
"Kalasataman leirissä asuneet romanit eivät aluksi ymmärtäneet, mitä poliisi halusi"
Heitä on yritetty häätää koko hemmetin vuosi. Kyllä tasan tarkkaan tietävät mitä poliisi halusi.
... tai näkee asian noin
Ehkä romanit yllättyivät huomattavan mellakantorjuntavoiman tulosta. Varmaan he olivat tottuneet pienempimittaisiin vierailuihin.
Mutta minä Helsingistä kaukana asuvana en ole seurannut konfliktia juurikaan, enkä varsinkaan paikalla. Ulompaa kylläkin monesti näkee asiat parhaiten.
Poliisin tuleekin vastedes ottaa yhteys eduskuntaan
ja laatia poliitikkojen kanssa "MITOITUS TOIMINNALLE" ennen actionia. Siinä on otettava tarkoin huomioon vastapuolen varustusta vastaava mellakka varustus, tässä tapauksessa sellainen olisi ollut:
-pari epävireistä hanuria
-6 kielinen akustinen kitara 5 kielisenä
-sekalaista rojua (käsin siirrettävää)
-kattiloita ja muuta keittiö aseistusta
-lastenrattaita (esim mellakkavarusteiden kuljetukseen)
Näin laadittu lista mies ja naisvahvuusluettelolla olisi sitten kelvollinen eduskunnan hyväksyttäväksi tasavertaisuus periaatteella perusteena välineistön yhdenvertaisuus.
Maltilla
"...tulkkien sijaan paikalle tultiin selkeästi ylimitoitetun mellakkavarustuksen kanssa. Kalasataman leirissä asuneet romanit eivät aluksi ymmärtäneet, mitä poliisi halusi."
Ei pidä yleensäkään provosoida vastarintaa ja mielenosoituksellisia vastatoimia, kuten Senaatintorille meno.
Helsingin poliisin kokoisella laitoksella pitäisi olla ainakin osatoiminen siviilineuvonantaja, joka osaisi katsoa asioita poliisin toiminnan kohteiden kannalta. Ennen kaikkea hänellä tulisi olla sekä teoreettista tietoa että elämänkokemusta omasta ja muiden ihmisten psykologiasta. - Ehkä onkin, mutta osoittaako Kontulan väite, ettei häntä käytetty?
Kontulan tapaisilta ihmisiltä neuvojen pyytäminen kuuluu mielestäni myös asiaan. Varsinkin tällaiset herkät asiat pitäisi pyrkiä hoitamaan mahdollisimman vähällä melulla ja sujuvasti.
Kohtelulla ja käyttäytymisellä vaikutetaan vaarallisten rikollistenkin toimintaan.
Lain noudattaminen
Poliisi noudattaa lakia. Kaupunki noudattaa lakia. Jos lakia lakataan noudattamasta, seuraus on katastrofaalinen. Oletko valmis ottamaan omalla nimelläsi vastuun siitä, että tässä asiassa lakataan noudattamasta lakia?
Kyllä toki, mutta tärkeintä olikin ehkä eriarvoissuus
"paikalle tultiin selkeästi ylimitoitetun mellakkavarustuksen kanssa."
Romaneille olisi pitänyt tarjota yhdenvertainen mellakkavarustus/aseistus kuin poliiseilla jotta he olisivat olleet tantereella vahvuudeltaan yhdenvertaiset, romaneilta puuttui mm. käsiraudat joilla raudoittaa poliisit, myös pamput, etälamautin, kaasusumutin + muu aseistus oli vieraiden puutelistalla heikentäen yhdenvertaiasuutta vs poliisit. Toisaalta poliiseilla ei ollut hanureita, kitaraa, kattiloita, jotka poliiseilla puutteena.
Niin
Siis tarkoititko puhua demokratiasta? Sitähän on niin monenlaista. Tälle demokratialle, jota Kontula ajaa, ei vaan taida vielä löytyä nimeä!
kommentti oli - sarkasm alert -
:)
En ole valmis ottamaan vastuuta
Lakiakin voidaan noudattaa niin monella tapaa. Yritän tuossa hahmotella yleisesti mielestäni oikeista suuntaviivoja.
Hoitakaa te siellä Helsingissä tämäkin asia itse. En välitä siihen syventyä. Mutta sivullisen hajamietteiden ilmaiseminen sallittaneen.
Koko asia on ylösalaisin!
Tulisiko itsellesi mieleen lähteä turistireissulle ilman rahaa ja sitten majoittuisit kohdemaan paraatipaikalle ja vaatisit sosiaaliturvaa?
Tai kuten keväällä kävi: Romanit valtasivat uimarannan ja vetivät narun ympärille: Ei suomalaisille. Sitten paskoivat, sotkivat, rikkoivat lasia ja jätöstelivät koko alueen - kaupunkilaisille ylläpidetyn virkistyskeitaan.
Minun mielestäni romanit eivät ole mitään tietämättömyydessä eläviä kovan maailman uhreja, vaan röyhkeitä rikollisia ja taitavia kieroilijoita, joiden edessä kukkahattutädit ovat polvillaan.
Tuolla periaatteella kaikkien työttömien ja köyhien suomalaisten kannattaisi lähteä joukkovoimalla johonkin mukavampi-ilmastoiseen maahan leiriytymään ja vaatimaan sosiaaliturvaa ja tekemään paikallislehdistössä kampanjaa ihmisarvoisesta kohtelusta. Ei taitaisi suomalainen taipua.
kommentti
Kun on yritetty kokonainen vuosi pehmein keinoin saada ihmisiä lopettamaan jo palovaarallinenkin leiri keinot olivat tähän nähden aivan tarpeeksi "hienotunteisia". On muistettava Kontulasta että toisten rahoilla on helppo olla höveli. Lisäksi oion erään väärinkäsityksen: Mitään subjektiivista oikeutta mennä omin lupineeen asumaan toiseen valtioon ei ole olemassa ei meillä eikä muualla. Aina tulee papereiden, työlupien ym. olla kunnossa. Paitsi jos ei ole tarkoituskaan tehdä työtä... Kolmen kuukauden luvallinen oleskelu omalla kustannuksella ei oikeuta tekemään sosiaaliturva-shoppailua määräämättömäksi ajaksi niin julmalta kuin se kuulostaakin. Koska kyse ei ole sodasta tms. on aina kotivaltion asia junailla kansalaistensa hyvinvointi koko homma ei edes kuulu suomalaisille. Eniten ihmettelen mistä jotkut kansalaisemme ovat saaneet luvan omin päin jakaa verorahojamme milloin öljyvaltion lähialuetukeen milloin mihinkin "hyväntekeväisyyteen"? Eikö pikku päähän millään mahdu ettei rahaa ole eikä kestitys voi olla ratkaisu?
Kontulalla oli ollut kaksi vuotta aikaa
"Kontulan tapaisilta ihmisiltä neuvojen pyytäminen kuuluu mielestäni myös asiaan. Varsinkin tällaiset herkät asiat pitäisi pyrkiä hoitamaan mahdollisimman vähällä melulla ja sujuvasti."
Kontulan tapaisilla ihmisillä oli ollut jo kaksi vuotta aikaa saada mustalaiset lähtemään leiristä. Nytkin he olivat saaneet varoitukset jo hyvissä ajoin etukäteen.
Kerro meille, miksi "Kontulan tapaiset ihmiset" eivät olleet tehneet mitään jo aiemmin?
No en tiedä
Tarkoitin puhua yleisemmin, ajatellen koko konfliktityyppiä. Anna Kontulastakaan en tiedä muuta kuin nyt nimen ja puoluekannan.
En siis arvostele tätä kyseistä yksityistapausta, koska en tunne sen yksityiskohtia enkä kokonaisuutta.
Otit kantaa juuri tähän tapaukseen
Kritisoit aivan selvästi poliisin toimintaa tässä tapauksessa, koska se ei käyttänyt Anna Kontulaa apuna. Ei se ollut "yleisesti puhumista".
Et voi poimia rusinoita pullasta kirjoittamalla hötönhöttöä yksittäistapauksesta ja pakenemalla sitten "yleisesti puhumisen" suojaan.
Miten ottaa
Esitin sangen varovaisesti ensimmäisiä ajatuksiani uutisesta.
Tietysti voin vaikka sanoa kritisoineeni Helsingin poliisin toimintaa. Ei sen vuoksi tarvitse paeta mihinkään.
Joka haluaa, voi koettaa etsiä jotakin oppia viestistäni. Sehän on kritiikin tarkoitus.
Jos se on sinusta hötönhöttöä, niin se on ymmärrettävää. Meillä ihmisillä on niin erilaiset mittapuut. Pidän nyt ajatteluani asiasta niin kehittyneenä, että se menee monen pään yli.
Anna Kontula tamperelaisena valtuutettuna
olisi voinut tehdä alotteen Tampereen kaupungille, että Tampere varakkaana kaupunkina voi vastaanottaa nämä romaanikerjäläiset . Turha hänen on mennä muiden tekemisiä kritisoimaan kun ei itse tee mitään asian hyväksi. Turhanaikainen populisti.
Tuo on hyvä idea
Ja jos keskustori ei kelpaa, niin sitten vaan äkkiä ajamaan kuntaliitoksia. Kyllä siellä Pirkanmaalla lääniä piisaa, ja vaikka järvenrantaa romanien asua ja elellä.
Ai se tulee Tampereelta.
Koska Helsinki on todellakin sydämmetön paikka, olisi todella hyvä että Romanit majoittuisivat sydämelliseen ja ei vihamieliseen Tampereen kaupunkiin.
Realistisuus on nyt leireilijöiltä hukassa
"Suurin osa Suomessa oleskelevista Romanian romaneista on häädetty jo aikaisemmin ja he pysyttelevät pakon edessä jatkuvassa liikkeessä, nukkuen aina muutaman yön samassa paikassa, hän kertoo."
"Kontula uskoo, että romanit ovat valmiita maksamaan asumisestaan, kunhan vuokra on tulotasoon nähden realistinen"
Tässä nyt tuntuu unohtuneen, että liikkuminen on vapaata myös maasta ulos! Jos ei ole halua maksaa asumisestaan, eivätkä viranomaisen tarjoamat välaikaisratkaisut kelpaa, voi vapaasti kääntää auton keulan kohti valtakunnan rajaa...
Kenties Neuvostoliitossa vuokrat määriteltiin vuokralaisen tulotason mukaan. Suomessa vuokran taso määräytyy muun muassa kiinteistöstä aiheutuvien todellisten kulujen mukaan.
Mikäli tälle sakille osoitetaan "tilapäismajoite" voidaan kyllä varmuudella sanoa, että muodostuu uusi slummi Suomeen...
Miksi Kontulan höpinät julkaistaan arvostavasti?
Hassua että vasemmiston kansanedustajien lausunnot julkaistaan aina lehdissä sellaisenaan, arvostavasti, vaikka kyseessä olisi millainen hörhö tahansa. Ja Anna Kontula nyt vaan on hörhö, jonka pulinoilla ei ole mitään merkitystä.
Jos vaikkapa Hakkarainen olisi sanonut, että hyvä juttu että mustalaiset häädettiin, se olisi julkaistu vain pilkkaavien kommenttien kera.
Kannatan jo edellä esitettyä ratkaisumallia, jonka mukaan Kontula itse ottaisi kotiinsa asumaan muutaman Romanian mustalaisen.
Varuste eriarvoisuutta poliisien hyväksi !
"paikalle tultiin selkeästi ylimitoitetun mellakkavarustuksen kanssa."
Poliisin onkin huomioitava tämä eriarvoisuus tarjoamalla romaneille tai muille vastaaville ulkolaisille poliisien varusteita vastaava määrä, ettei tälläista eriarvoista epätasapainoa pääse syntymään. - Ei koske suomalaisia mellakoitsijoita-
Miksi meidän pitää aina ymmärtää ?
Romaanit, nuo euroopan ja muunkin maailman väärin ymmärtämät elämäntaiteilijat. Totuus on, että romaanit ovat itse syypäitä omaan tilanteeseesaan jokaisessa maassa missä heitä on. Jopa suomessa missä heitä on ollut kai 300 vuotta.
En ymmärrä miksi nämä hyysääjät vaativat yhteiskuntaa antamaan esim. Näille romaaneille erikoiskohtelua? Jos tuntee noinkin syvää tarvetta auttaa heitä ei luulisi olevan vaikeaa esim. Kansanedustajan palkalla majoittaa heitä. Varsinkin kun ovat valmiita maksamaan kansanedustajan mukaan kohtuullista vuokraa tienististään. Pullonkeräys on ainakin ollut tämän kesän hitti Helsingissä, jopa siinä määrin, että esim. ulkoilmakonserteissa on saanut pitää juomistaan kiinni ettei niitä ole viety.
suomeen kaikki romaanit ROMANIASTA...
..Romanialaiset itse ovat pähkäilleet romani ongelman kanssa. Tarjottu työ ei kelpaa, ihmiset elävät oman sontansa keskellä, lapsia ei kouluteta. On kysymys suuresta ongelmasta.
Ongelman ydin ei siis ole enää se, että ihmiset elävät köyhyydessä , koska nämä ihmiset haluavat elää ulkopuolella yhteiskunnan sääntöjen.
Romanien kerjääminen, varastaminen,väkivaltaiset temput, on elämäntapa.Rahoja kerätään keskittyneesti, toiminnassa on todistetusti hyväksikäytetty lapsia, mitä kammottavimmilla tavoilla.
On siis tajuttava, että kysymys ei ole köyhyydestä riutuvista ihmispoloisista.
On järjetöntä pyrkiä tekemään suomesta tai esim. helsingistä romaneille pysyvää hyvää paikkaa, ilmaista lämpöä, sähköä.
Suomi tulee saamaan oman romanialaisen romani vähemmistön!
Hyvät sataman nuoret, vasemmistolaiset kansanedustajat ja jostakin syystä romanien hyysäämisestä kiinnostuneet: TUKEKAA SUOMALAISIA VANKILAKUNDEJA, NARKOMAANEJA, MURHAMIEHIÄ, SURKEITA ELÄMÄNSÄ MENETTÄNEITÄ, ALKOHOLISTIENLAPSIA, MIELISAIRAITA..suomessa on paljon hiljaisia kärsijöitä ja myös ihmisiä, jotka itse ovat itsensä uskomattom aan ahdinkoon järjestäneet.
Onko romanien tukemisella jokin halu sanoa "NIILLE" jotakin, haistatella tms.?
Menkää amerikallaisittain naimisiin jonkun paloittelijan kanssa vankilassa?!
..Romanit on aina käännytettävä kotimaahansa, heille on osoitettava jokin eu:n kautta tehtävä kasvatus työhön ja elämään projekti jne..antakaa rauha suomalasille...
Kotimaiset laitaeläjät eriarvoistetaan
demarien vihollinen no1:"TUKEKAA SUOMALAISIA VANKILAKUNDEJA, NARKOMAANEJA, MURHAMIEHIÄ, SURKEITA ELÄMÄNSÄ MENETTÄNEITÄ, ALKOHOLISTIENLAPSIA, MIELISAIRAITA.."
oikein hyvä lista sinulta, että kyllä meillä kaikkea löytyy omastatakaakin mitä hyysätä ja tukea, HUIJAREITA, VÄÄRENTÄJIÄ, TASKUVARKAITA, VIRKAHUIJAREITA jne. Hienon listan aloitit, d.v.no1!
Tue kotimaista, KOTIMAISET SURKIMUKSET KUNNIAAN JA TASA-ARVOISEEN ASEMAAN vs VIERAAT!
Tuettaisiinko kotimaisia surkimuksia sillä
että ostettaisiin esim. varastettua kamaa tai huumeita vain kotimaisilta rikollisilta?
jo vain, jos ulkolaiset yrittäjät toimivat lisenssittä
täytyyhän sitä kotimaista toimintaa tukea, jos suomalainen menee Romaniaan jäämään kiinni samoista jutuista kuin romanialaiset (tai latvial., liettual., virol., mm.) niin nuo maat tuskin tarjoavat ilmaista kyytiä Suomeen, ja tarjoilu sikäläisissä oloissa kurjaa vs meillä!
(sark.alert)
Esimerkkiä
Kaikki vasemmistoliiton ja vihreiden kansanedustajat näyttämään esimerkkiä ja majoittamaan omaan kotoonsa yksi romaniperhe / kansanedustaja. Siitä se lähtee...
Voi, voi!
Miten nyt käy monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden edistämisen! Kotouttamisesta puhumattakaan. Kontula voisi kokeilla näitä kodissaan. Epäilenpä, ettei onnistu, kun Suomessa se ei ole onnistunut kovinkaan hyvin 500 vuodessa. Ei verovaroja pohjattomaan kaivoon!
Että näin Bulgaariassa
Tulipa mieleen kuinka Romanian naapurivaltiossa Bulgaariassa toimittiin muutamia vuosia sitten. Olin lomalla mustanmeren rannalla ja joudin käymään pikaisesti Saksassa työkeikalla keslen loman. No en viitsinyt pilata lomafiilistä täysin, niinpä lähdin matkaan repulla, sortseissa ja sandaaleissa. Kun palasin Sofian kentälle jouduin tullin kuulusteluun.
Minun piti todistaa, että pystyn elättämään itseni ja että majapaikka löytyy.
Näin toimitaan normaalisti siis EU-maissa, jotenka kyllä sitä oi soveltaa myös Suomessa.
Kansanedustajalla on faktat unohtuneet
Kontula unohtaa nyt selkeästi, että Helsinki on ystävällisesti, jota rahapalkinnolla yrittänyt saada ao. romaneita lähtemään/palaamaan takaisin kotimaahansa jo viime vuonna ja uudestaan tänä vuonna. Mielestäni kun ei se ole tehonnut, niin on vain normaalia ottaa tehokkaammat keinot käyttöön. Vapaa liikkuvuus on hyvä asia, mutta leiriytyminen toisen tontille on rikollista ja siksi poliisin tulee puuttua toimintaan. Lisäksi romaanit ovat täällä töissä, joten saammeko heiltä veroja ja muita maksuja, joita suomlaiset työssäkäyvät maksavat, vastaus: Ei saada. Tälläiset ilmaismatkustajat ja verorahojen väärinkäyttäjät pitää ehdottomasti karkoittaa ja palauttaa mistä ovta lähtöisinkin.
Käytäntö muuttaa lakeja
Nyt on voimassa laki vapaasta liikkuvuudesta. Toki jokaisella on velvollisuus elättää itse itsensä. Myös heitteillejätöstä on laki.
Laki on siis huono, kun sitä ei voi noudattaa. Meillä on hieno demokraattinen EU. Ongelma ratkaistakoon siellä. Ja inhimillinen kohtelu kaikille ihmisille.
Kunhan SAK hyväksyy myös matalapalkkaiset "suojatyöpaikat" voidaan toteuttaa velvoitetyö eli sosiaalituki vastiketta vastaan. Tekemätöntä yhteiskunnalle arvokasta työtä on loputtomasti. Siitä vain ei voi maksaa 3400 € keskimääräistä kuukausipalkkaa. Kyllä kilpailu hyvistä tekijöistä pitää palkkatason oikeudenmukaisena.
Nyt poikki tämä homma
Tuskinpa kellään mitään "köyhien" liikkumista vastaan on, mutta rakennus ja leiritymisoikeutta on meillä "rikkaillakin" tässä maassa rajoitettu. Eiköhän tässä aleta olla jo tien päässä. Tuo pelleily saa loppua, ennen kuin ollaan siinä pisteessä kuin muualla. Romaanit laittavat alaikäiset lapsensa nappaamaan pankkiautomaattien käyttäjiltä rahat ja jos nappaajat jäävät kiinni, ei siitä seuraa muuta kuin että haetaan lapset pois poliisilta ja pannaan "uuteen kiertoon". Provikoilla eletään ja tuotot menevät Romaniaan mafiapomojen käyttöön. Joitakin kuukausia takaperin TV:stä tuli esittely, miten komeita rakennuksia näillä varasetuilla rahoilla Romaniaan on rakennettu ja siitä toiminnasta, millä rahat on hankittu.
Hankin laittoman haulikon,
tästä on tehtävä loppu.
Älä sitten kanna sitä
kun sitten täytyy olla "aseenkantolupa" :)
(sark.alert)
Todellako?
olet oikea järjen jättiläinen
Maassa maan tavalla -säädös
Tanska ja Norja ottivat tämän jo käyttöön eli ulkomaalaiselle luetutetaan rajalla "maan tavat" (mm. karkuun juokseva nainen ei ole raiskattavissa jos sen saa juoksemalla kiinni, ihmisen kuuluu hankkia a) vuokra-asunto, b) omistusasunto tai c) asua hotellissa mikäli asuu suomessa jne...)
Jos ei osaa käyttäytyä maan tavoin (kuten esim taskuvarkailee, kerjää tai rupeaa ääneen vaatimaan omia uimavuoroja tai oman uskonnon rukoushuonetta - jos kirkot eivät keplaa - niin tällöin tulee poliisin toimesta pikahäätö. Mikä tässä olisi niin vaikeaa totoeuttaa ?
Money talks
"Kaupungin on osoitettava romaneille paikka, jossa heidän on mahdollista yöpyä, vaati tapahtuman järjestäjiin kuuluva Kyösti Roth."
Kummallista, kun minä käyn keski-Euroopassa niin oletetaan että minä itse hankin yöpymispaikan ja vielä maksan siitä. Ei ole tullut mieleenkään vaatia sitä kaupungilta missä olen sattunut vierailemaan.
"Kontula uskoo, että romanit ovat valmiita maksamaan asumisestaan, kunhan vuokra on tulotasoon nähden realistinen."
Miksi he maksaisivat kun kerran annetaan ilmaiseksi? Sitäpaitsi vuokran maksu pienentää mafiosoille lähetettävää ansiotuloa oleellisesti. Voi voi, hyödyllisiä idiootteja viedään narussa miten halutaan.
Vapaus liikkua unionin sisällä kyllä - kustannusten maksatus ei
Totta kai EU:n sisällä on vapaus liikkua, jollei sitä erikseen ole esimerkiksi rikosten takia rajoitettu. Vapaus edellyttää myös vastuuta omista kustannuksista, jotka sisältävät toimeentulon, matkat ja majoitukset. Sen lisäksi meillä on Suomessa selkeät lait ja asetukset, jotka koskevat kaikkia - myös maassa tilapäisesti oleskelevia.
Meidän ei tule olla mukana mafian rahoittamassa kerjäläis- ja varastelutoiminnassa millään mitoin.
Siksi tänne tulleiden kerjäläisten ja varkaiden auttamista on pidettävä typeränä varsinkin kun sitä pyritään toteuttamaan muilla keinoin kuin auttajien omilla varoilla. Avustustoiminta on haitallista, koska se houkuttelee tänne lisää ihmisiä saman "palvelun" toivossa.
Näyttäisi siltä, että ainakin kerjäämistä pitäisi radikaalisti rajoittaa.
Romanien auttamiseen on panostettava heidän kotimaassaan. Auttamiseksi on myös käytettävä keppiä lähtömaiden hallituksia vastaan ongelmien ratkaisuun pakottamiseksi. En tosin tiedä onko ylipäätään tätä vaeltajakansaa mahdollista integroida mihinkään yhteiskuntaan täydellisesti tai edes siedettävällä tasolla.
Lainsäädäntö
En ota kantaa romanien asumiseen Suomessa koska en EUn lainsäädäntöä tunne, mutta se on selvää että poliisin mennessä paikalle häätämään romaneita mellakkavarustein oli oikein. Poliisi suorittaa työtehtäviään ja ottaa huomioon työsuojelun näkökulman. Meistä mellakkavarusteet voivat vaikuttaa ylimitoitetulle, mutta kukaan esimies ei laita alaisiaan työtehtäviin ilman asianmukaista varustusta. Kontula ilmeisesti ajattelee että romanileiriin voisi mennä normaalissa virka-asussa suorittamaan häätöä? Ottaisiko Kontula vastuun itse esimiehenä siitä jos poliisi kohtaisi väkivaltaisen vastarinnan ja joku alaisistaan loukkaantuisi vaikka päähän tulleesta iskusta?
Muistakaa aina, mellakkavarusteet ei ole ongelma jos noudatat lakia. Ne on varotoimenpiteinä suojelemassa työtehtäviään suorittavia poliiseja.
Asiallinen näkökulma
Tämäkin puoli pitäisi muistaa. Itsensä suojaaminen kuuluu myös ammattitaitoon.
Suomalaisten kotikasvatus
Miten se näkyy? Se näkyy armottomuutena ja ymmärtämättömyytenä. Siitä ei ole niin hirveän kauan, kun suomalaiset itse vaeltelivat pitkin maanteitä laumoittain kerjäämässä. Nyt on mennyt jonkin aikaa ilman tätä ilmiötä.
Taas ovat kurjat ilmestyneet näkösälle. Mitä tekee hyvinvoiva veltostunut yhteiskuntamme. Käy ilmi, etteivät sen jäsenet ole ymmärtäneet riviäkään nuijalla tänne istutetusta ja pakko-opetetusta uskonnostaankaan.
He käyvät pöyhkeinä kurjien kimppuun. Poliisin avulla. Itse he tyytyvät toistaiseksi jauhamaan sontaa keskustelupalstoilla.
Missä on täällä tavallisesti riehuva "saarnaaja" Lahti ja muut kirkkaudessa tapaavat? He keskittyvät jauhamaan paskaa, kun olisi oikeata asiaakin.
Annan taas kerjäävälle lähimmäiselle. Sinä et anna, kun olet peloissasi.
Rajasi sinullakin
Ei ehkä auta kotikasvatuksesi pitkään, jos lähimmäisemme kaukaakin ilmaantuvat joukolla kotinurkillesi käsi ojossa: "Sinähän olet se hyväntahtoinen ja ymmärtäväinen." Kuinka monta tällaista kohtaamista ja rahanmenoa siedät päivässä, päivästä toiseen? Mutta lohduta itseäsi sillä, että rajasi näyttää olevan tavallista korkeammalla.
Lantin pystyt heittämään, mutta liikeneekö sinulta ja kaltaisiltasi todellista apua? Olisiko se puutteenalaisten auttamista kestävästi heidän kotiseuduillaan? Sehän olisi nyt EU:n velvollisuus, kun otti mm. Romanian vastuulleen.
Asenteet huolestuttavat
Ihmiset ulkoistavat suhteensa köyhiin. Kontulan blogissa riehuvat ymmärtämättömät ihmiset pohjoisen vanhan raakun johdolla. Miten tämä on tällaista?
Ihmiset pelkäävät. Köyhyyttä. Melkein yhtä paljon kuin omaa kuolemaansa.
Mutta missä ovat uskovaiset? Kenen joukoissa he ovat, kas siinä kysymys.
Kyllä maaseudulla
on autettu kurjassa jamassa olevia ohikulkijoita. Harvemmin vaan tarjottu ilmaista täyshoitoa pysyvästi, ruoka ja yösija aitassa/ladossa kuului siihen kotikasvatukseen. Tarjonta oli myös mitoitettu omien varastojen ja kykyjen mukaiseksi, ei sitä aina ollut antaa.
Silloin ennenvanhaan ihmiset kulkivat työnhaussa, nyt en tiedä mitä ovat etsimässä.
Kulkijoita oli pahimmillaan paljon
Köyhimmistäkin tölleistä yritettiin aina antaa jotakin. Ennen ihmiset kulkivat työnhaussa, mutta myös pelkästään kerjäämässä.
Ihmiset ovat etsimässä sitä, mitä heillä ei ole. Puutetta heillä on.
Suomalaiset pelkäävät tietysti rikollisuutta, mutta ennen kaikkea he pelkäävät köyhyyttä. Se muistuttaa heitä jostakin todella pelottavasta.
Pelko on julmien asenteiden syy. Eniten pelkäävät "saarnaaja" Lahden kaltaiset ihmiset. He ovat myös kaikkein julmimpia.
Muistetaanpa aikaetäisyys
Varsinaista kerjäläisyyttä ei Suomessa esiintynyt 1930-luvun alun jälkeen. Sitä ennen v. 1918 jne, mutta varsin vähän talven 1867/68 nälkäkatastrofin jälkeen.
Pulavuosina 1930-luvun alussa kulkivat etupäässä työttömät miehet ympäriinsä etsimässä työtä vaikka ruokapalkalla.
Kuka usutti kurjat keskelle toria ja miksi?
Satuin kävelemään senaatintorin halki kun romanit ja heidän "avustajansa" olivat siellä. Ilta alkoi hämärtyä ja sade yltyi.
Kovin orvoilta ja tympääntyneiltä nuo autetut vaikuttivat. Yksi nuori nainen istui torilla ja puhui kivaasti kännykkään. Erotin sanat "gradina zoologica" ja "Russiine" - mitä lie tarkoittavatkaan mutta neiti oli todella kypsän oloinen tilanteeseen.
Keskiviikkona näin osan porukasta "musisoimassa" aseman edessä. Auttaminen näytti jääneen puolitiehen ja kurjat ovat yhä jumissa maassamme eivätkä pääse vieläkään kotiinsa. Surullista.
Arvoisa Kansanedustaja Anna Kontula (vas.)
"Kontula uskoo, että romanit ovat valmiita maksamaan asumisestaan, kunhan vuokra on tulotasoon nähden realistinen."
Turististatuksella Suomeen matkustavalla ei ole työlupaa Suomessa vai tarkoittiko Kontula pääomatuloja?
Se että luodaan aktiivisesti verovaroin rakenteita, joiden avulla tämä Romanian romaaniturismi vakiinnuttaisi asemaansa maahan muuttavien turistien joukossa ei ratkaise ongelmaa vaan lisää sitä.
10 romaania, 10 suomalaista aktivistia ja 20 poliisia- 5 toimittajaa 10 katsojaa- iso operaatio - Peace hei...
Valmiita maksamaan?
Kontulahan aiemmin kertoo ettei romaneilla ole varaa maksaa Rastilassa asumisesta?
No
Luulisi että näillä turististatuksella matkustavilla Romanian romaani kuparikauppiailla on rahaa maksaa...
STT
Puretusta romanileiristä Helsingin Kalasatamasta löytyi poliisin mukaan tuhansien eurojen arvosta kuparisisuksista kaapelia. Rikoskomisario Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisista kertoi, että poliisille on pääkaupunkiseudulla ilmoitettu viimeisen kuukauden aikana kymmeniä kuparivarkausjuttuja.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194695022744/artikkeli/puretusta+romani...
Hevonpaskageneraattori
Anna Kontulan suusta tulee kyllä uskomattomia juttuja. EU:n vapaa liikkuvuus ei todellakaan tarkoita sitä, että jokaisen maan on majoitettavat varattomat muiden EU -maiden kansalaiset ja nämä saavat vapaasti yhteiskunnan kustannuksella reissata ympäri Eurooppaa.
Jos Kontula saisi päättää, Suomeen rakennettaisiin romanislummit Romanian romaneita varten - ja heti perään kaikkia Euroopan köyhiä vähemmistöjä varten. Tämä takaisi Kontulalle & kumppaneille piakkoin paljon lisää ääniä näin syntyvistä slummeista.
Ei ihme, että tällaisten hevonpaskajuttujen jälkeen Halla-Ahon kannatus kasvaa ja EU -vastaisuus voimistuu. Kontulan ajatukset eivät todellakaan liity mitenkään EU:hun, vaan ihan henkilökohtaiseen agendaan kuinka vasemmiston kannatus saadaan nousuun.
Tukeeko Romanian mafia
Kontulan vaali kassaa, olisi syytä jos ei koska Kontula on hyödyllinen valtuutettu raha virran jatkumisen kannalta!
Ällistyttävä kaatopaikka
Sattumalta ajoin Kalasataman ohi, kun viranomaiset alkoivat siivota paikkaa. Ei se mikään leiri ole, vaan huonosti hoidetun kaatopaikan ja romuläjän yhdelmä. Huvittaa, että joku haluaa puolustaa sen olemassaoloa.
Siks toiseks nämä kerjäläiset ovat vain sateenvarjo, jonka alla oikeat rosvot voivat toimia. Hienoa, että Helsingissä on ryhdistäydytty.
Vapaan liikkuvuuden
säännöissä on myös kohta että tulijat ei saa olla rasite suomen sosiaalihuollolle (eikä ymmärrettävästi myöskään poliisille).
Jäipä tämä mainitsematta Kontulalta.... Ja kuka ihme äänestää näitä kukkahattutätejä tuonne?
Ihmiset jotka pelkäävät
Leimautua populisteiksi ja suomalaisiksi jotka pelkäävät kansainvälistymistä. Ne ihmiset jotka haluavat olla hyväksyttyjä ei polpulisteja ja kansainvälisyyttä pelkäämättömiä jakorasioita jokaiselle rahaa hamuavalle johdolle joka pistimensä töpselin reikään työntää.
Tätä pelkäävät taas ovat vihdoin suomessa löytäneet talon keskuskaapin mistä voidaan kenties sähköt katkaista tarpeen vaatiessa.
Monikielinen kylttiviitta "vapaa liikkuvuus" kalasatamaan
ja muualle, viitta osoittaa merelle, Bon Voyage!
Tarvitaan rajatarkastuksia
Tanskan tapaan on voitava käännyttää EU-kansalainen, jolla ei ole rahaa riittävästi hotelli ym. kuluihin.
En minäkään kuvittele, että minulle annetaan ilmainen majoitus, jos matkustan Tallinnaan ostosmatkalle.
Rahaakin tarvitaan riittävästi ostosten suorittamiseen.
En pane pahakseni, jos en pääsisi maahan puuttuvien käteisvarojen vuoksi.
Kaikenlainen turvapaikkaturismi ym. vastaanottomaalle kalliiksi tuleva maahantunkeutuminen on estettävä jo rajalla.
Turismin idea on nimenomaan tuoda hyötyä maalle, johon vierailu kohdistuu. Jos joku tulee maahan kerjäämään, ei se ole mitään turismia vaan vandalismia.
Nuorna kun reissasin, ei ollu mitää "liikkuvuuksia"
muutakun cash! Se määräsi vapauden ja sen KESTON. Eli näin euroopplaisen maan saapumis selvityksessä maahantuloviranomaisen kanssa:
virk:"matkan tarkoitus?" (huom osattava kieli engl. vähint.)
-turisti, mutta pitempikesto
-vrk:"käteisvarasi?"
-kerroin, mutta ei riittänyt
virk:"näytä, olehyvä"
-huomautin että myös matka.shekki ja pankissa rahaa, joista myös piti jotain uskottavaa esittää.
sitten virkailija laski rahallisen kyvyn oleiluajalle (vielä hotelli vai tutttava majoituksena, jos tuttava niin täysi nimi ja osoitetieto), tuon laskelman perusteella sitten lupa passiin 1,2,3 jne kk oletetun rahan riittävyyden mukaan.
virk:"Hope you undrerstand, jos eí rahaa, miten sitten elät täällä,siksi tsekkaamme, emme halua että kukaan on pakotettu turvautumaan.."mihinkään ei toivottuun rahoitukseen täällä", ok, tervetuloa mahamme 3kk, jos haluat pidentää, niin ota yhteteyttä tosittein/selityksin jotka nyt jo tiedätkin. Nauti oleskelustasi meillä!"
SIISTIÄ! NOINHAN SE PITÄISI OLLA, JOS EI RAHAA, NIIN MITEN SELITÄT TULEVASI TOIMEEN TÄÄLLÄ! Mihin tämä yksinkertainen järjestelmä on kadonnut!?
Jos taskussa 20e, leima 1vrk ja heti lähetystöösi hakemaan poistumisraha, selkeää?!?
Näinhän se toimii. Romanit
Näinhän se toimii. Romanit omaan lähetystöönsä. Se hoitakoon kansalaistensa asiat. Tämä Anna on sotkenut pahasti valtiot. Emme ole nyt Romaniassa, jossa hän voisi järjestää torikokouksia Romanian kansalaisten puolesta, olemme Suomessa.
Maaamme poliisikin saisi otta käyttöön järeämmät otteet, kuten varmaan tehtäisiin Romaniassa.
Kontulan asunnon edustalle pitäisi saada mielenosoitus
- siis ihan laillinen ja pysyvä mielenosoitus. Muutaman hengen laajuinen ja ääntä mukaan. Se muistuttaisi Annaa että hän herättää suuttumusta ellei itse majoita muutamaa romaania ja novellia kotiinsa.
Ajatteletko ollenkaan
Kajahtaneen puhetta tuollainen.
Onhan tämä ihan
Onhan tämä ihan järjetöntä touhua!
Kyse on toisen maan kansalaisista, jotka olisi viimeistään nyt pitänyt poimia "maijan" kyytiin ja kuskata sinne oman maansa lähetystöön.
Ajatelkaa mikä aika ja raha(suomalaisten veronmaksajien) on
kulunut tähän paapomiseen. Erinäisissä kokouksissa asiaa on käsitelty jo vuositolkulla, joissa olisi voitu hoitaa omia asioitamme.
HYYSÄREITTEN VALTAKUNTA= EU SUOMI
"Kansan"edustaja Kontula?
Suomessa eduskuntavaaleissa puolueet kilvan yrittävät löytää ns julkkisehdokkaita, koska uskovat tavallisen suomalaisen äänestävän heitä ja tuovan siten ääniä puolueelle. Käytäntö poikkeaa esim. Ruotsin mallista.
No nyt meillä sitten on eduskunnassa erilaisia julkisuuden avulla valituiksi tulleita "kansanedustajia". Ollaan tultu tutuksi tv:stä, naistenlehdistä, feminismistä, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta jne.
Ilmeistä on, että näiltä edustajilta tuskin kannattaa odottaa kokonaisnäkemystä asioista ja erilaisten päätösten syistä ja seurauksista. Siihen tuttuun julkisuuden nokkaan nostetaan juuri niitä asioita, joiden parissa on totuttu pyörimään. Edes Suomen lakien noudattaminen ei tunnu olevan tärkeää, puhumattakaan siitä, että enemmistön mielipidettä ei edes kuunnella esim. oman asuinympäristönsä suhteen.
Anna Kontula tietää varmasti, mitä mieltä helsinkiläiset ovat romanikerjäläisistä ja samaan yhteyteen liittyvästä rikollisuudesta. Varmasti hän tietää myös, miten helläkätisesti tätä leiriasiaa on hoidettu.
Tällaisen hurskastelun taustalla ei ole mitään muuta kuin pyrkyä julkisuuteen, suomalaisten arkipäivän asiat eivät edes kiinnosta näitä nyt erittäin hyväpalkkaisia, ilman suurta ponnistusta eduskuntaan nousseita.
Suomen vaalijärjestelmä pitäisi uudistaa esim. Ruotsin mallin mukaiseksi. Saisimme valtaan pätevämpiä ja asialleen omistautuneempia edustajia.
Mitä mieltä suomalaisten vanhusten asemasta, Anna Kontula?
Voisit vähän seurata asioita
Kontula on ollut julkisuudessa asiantuntijana ja tutkimustensa takia. Hän on erinomainen tutkija ja erinomainen kansanedustaja.
En ole vasemmistolainen, mutta tunnistan hänessä agumentoimaan pystyvän yhteiskunnallisen keskustelijan ja toimijan.
Mukava sitten nähdä
Nythän hänellä on mahdollisuus näyttää "erinomaisuutensa" puuttumalla todella tärkeisiin asioihin suomalaisessa todellisuudessa - ja siten, että ymmärtäisi laajat kokonaisuudet myös seurausten kannalta. Toki olisi laajasydämistä tukea kaikkia Eurooppaan pyrkiviä kaltoin kohdeltuja, mutta pienenä maana kannattaisia aloittaa omista apua tarvitsevista.
Ja kannattaisi ihan oikeasti ymmärtää, mitä seuraa siitä, jos Euroopan vähäosaisten keskuuteen vielä nykyistäkin laajemmin leviää Suomen maine maana, missä sääntöjä ei tarvitse noudattaa ja julkisuudessa mekastamalla saa haluamansa voimattomien virkamiesten edessä.
Annan kannattaisi katsoa Helsingin kaduilla kerjääviä/makaavia vanhuksia, pakkasessa liikenteen seassa kyhjöttäviä naisia, häiriköiviä kaupustelijoita, roskiksia tonkivia likaisia pullonkerääjiä, varastelevia porukoita (ikonit, pyörät, korut, lompakot, kupari jne.) Luulen, ettei hän ihan tiedä, mitä täällä tapahtuu. Puhuu sivistysvaltiosta, mutta miten nuo edellä mainitsemani asiat ja niiden salliminen tukee sivistystä.
Mutta..toivon, että kehittyy myös kansanedustajana eikä pelkästään mainiona keskustelijana ja tutkijana. Ne eivät vielä välttämättä tee hyvää kansanedustajaa.
Tärkeitä huolenaiheita
Seuratkaamme Annan tulevia edesottamuksia tarkasti.
Tampereella on tilaa?
Kontula on paikallisia, joten ilmeisesti hän tietää, että tampereella on halpaa majoitustilaa. Siitä vain sitten.
Eli jonnekin vantaalle/espooseen
Jonnekin teollisuusalueen nurkkaan.
Sitä mä povasin jo vuosia sitten. Sen jälkeen alkaa lappaamaan koko ajan enemmän tätä porukkaa tänne.
Ikävää on vaan se että pian kukaan ei anna enää rahaa kerjäläiselle, ei osta päivänkakkaroita tai alpakkaa. Tyhjät pullotkaan ei elätä loputtomiin kun on liikaa kerääjiä.
Kyllä nää vaan täytyy potkia takaisin kotimaihinsa täältä hortoilemasta. Niin ei kuitenkaan tehdä koska saa heti rasistin leiman kun tulee Kontula rääkymään siihen pää punaisena.
Kiitos vaan Kontula. Joku asukasyhteisö jossain joutuu kohta keräämään tuulilasinpyyhkijätkin yöksi sisätiloihin, ihmettelemään kun bensatankki on puhkottu ja muutenkin siinä lähistöllä on vähän ylimääräistä säpinää.
Suosittelen poliisin pedofiliaa tutkivaa osastoa varautumaan. Kun meidän omat Jammusedät äkkää tän homman niin voi hyvää päivää..
On se vaan kumma,
että niillä ryysyläisillä on varaa matkustaa Suomeen. Minulla ei olisi varaa käydä Romaniassa. Matkailu kun yleensä vaatii vähän varoja.
Täytyy liikkua ajan virrassa.
Mehän voitaisiin kimpassa, sinä ja minä, alkaa katselemaan halpoja lentolippuja norwegianilta välillä Reykjavik-Helsinki.
Satun tietämään maineelta pari kohtalaisen moraalitonta kaveria jotka osaa ruotsia, voivat sitten hoitaa sen matkatoimiston siellä Islannin päässä.
Tää sektori olisi kyllä se kaikkein vähiten tuottava, mutta niinhän se näissä verkostomarkkinointihommissa menee että ensin joutuu ottamaan vähän huonomman piirin. Vaan eiköhän se siitä, voidaan laajentaa toimintaa siten että rekrytoidaan Afrikasta muutama halukas yhteisöömme, kyllä se tavara kaupaksi käy jota ne tytöt myy.
Kansanedustaja suuttui
Kansanedustaja suuttui poliisille: ”Ylimitoitettua”
Miksi Anna Kontula suuttuu Suomen virkavallalle joka hoitaa lainmukaisia tehtäviään. Jaa mutta tämähän on vasureiden politiikka. Kaikki järjestykseen ja lakeihin viittaava on saata Suomesta pois. Vallalle täysi anarkia ja vanhat kommunistit valtaan. Senaatintorin tapaus, jossa käytetään hyväksi Romanian kansalaisia ohi Romanian suurlähetystön antaa jo viitteitä tästä. Anna Kontula taitaa unohtaa, että emme elä enää Leninin aika, jolloin vallankumous oli helppo tehdä. Olemme nyt Suomessa emme Venäjällä. Jaa siellä teidät olisi heitetty Siperiaan aikoja sitten.
Paljon persuja
Suurin osa hoitaa tämänkin ikävän asian haukkumalla muita tai lakaisemalla sen maton alle. Ei ongelma poistu lähettämällä nuo raukat takaisin Romaniaan. Kurjuus jatkuu vaikkei näy. Lopullinen ratkaisu on vanhaa saksalaista perua. Mutta sivistynyt kansa ei sellaista tee.
Omaan napaan tuijottaminen ja ahne ajatus valitusta kansasta, jolla ei ole vastuuta ihmiskunnasta ei sovi tämän päivän maailmaan. Missä menee autettavien raja? Saamelaiset ovat alkuperäiskansa. Kaikki muut ovat tulleet myöhemmin idästä, etelästä tai lännestä. Pitääkö auttamisen perustua tulojärjestykseen? Viimeksi tulleet eivät saa mitään jne..? Savolaiset ovat jo vaaravyöhykkeessä!
Totta.
Ei poistu ongelmat lakaisemalla maton alle. Voisi kysyä että minkä maton, koska about kaikki tietää jo mitä sen maton alla on.
Henkilökohtaisesti voisin joutessani laittaa jokusen eukan likoon siihen että jonnekin Romanian peräkylään saadaan jotain koulutusta romaneille. Eri juttu sitten kuinka paljon siitä rahasta menee johonkin ihan muuhun kuin minne pitäisi.
Sekin on yksi juttu että miten paljon markkinoille mahtuu Romaniassa valmistettuja volkkareita kun niitä on jo koko eurooppa puolillaan. Toki työvoima halpaa on, mutta täytyisi synnyttää lisää kuluttajia että menevät kaupaksi. Jäävät muuten satamaan ruostumaan.
!!!!
juma,,uta "kansanedustaja" vai huokeita majoitusmahdollisuuksia,koskahan tuo sama koskee meitä Suomalaisiakin,vai onko sinulla hel,,tin ämmä kaikki suhteellisuudentaju kadonnut.Romania saa valtavat avustukset ko,väen auttamiseen siis auttakoon.Mikä hel,,tti näitä "kansanedustajia" vaivaa.omaa kansaa potkitaan päähän minkä ehditään mutta varastelevat,ryöstelevät kerjäläiset ansaitsevat näemmä erityistä huomiota ja avunantoa ja tietysti verovaroista,,,,,joista kyllä niin koulut kuin päivähoito,poliisi,ynm joutuu tinkimään.Ja ihan tiedoksi tuo vapaa liikkuvuus ei miellytä kyllä melkoista osaa kansalaisistakaan.
Vedä vähän henkeä
Niin sitä kulkeutuu aivoihinkin. Kontula perustelee näkemyksensä ihan asiallisesti. Koita sinäkin, ja monet muutkin täällä keskustelevat.
Miksikähän maamme
Miksikähän maamme arvojohtaja ei ole puuttunut tähän romaaniasiaan. Hiljaisuus vain jatkuu. Näki paremmaksi mennä Mongolian huilailemaan. Siellä kun on hyvä olla vuorten keskellä kaukana pahasta maailmasta. Suomen murheet jäävät taakse.
En tiedä onko
Kuvittelen tietäväni hänen kantansa. Niin varmaan sinäkin.
Mutta miten suhtautuvat presidenttiehdokasehdokkaat ja ehdokkaat? Minä ainakin haluan tietää tarkasti ennen äänestämistäni.
Äänestän presidentiksi
vain henkilöä, joka selkeästi puolustaa Suomea ja suomalaisten hyvinvointia. Tämän pitäisi olla itsestään selvää jokaiselle äänestäjälle.
Niin.
Väittäsin että Romaniaa ei pätkääkään auta ainakaan se että runnovat sen väkisin eurovaluuttaan. Se on aivan satavarma asia että sieltä kuolee silloin viimeisetkin paikalliset pienviljelijät ja muut pikkuyritykset.
Sitten onkin tooodella helppo työllistää huonosti koulutettuja romaneja it-alan ammattilaisiksi ja henkilöstöpalvelun konsulteiksi.
No, ehkä muutamalle löytyy duunia EU-kolhoosin gm-mutanttimaatalouden piiristä.
Romaani "turistit"
Tässä tapauksessa on vapaa liikkuvuus hieman venytetty käsite. Pitää vaatia jokaiselta maahan tulijalta avoin paluulippu siihen maahan josta on lähtenyt sekä varoja omaan ylläpitoon. Jos noita ei löydy niin poistetaan maasta heti kun asia käy ilmi. Rajoillahan ei tarkasteta kuin pistokokein.
Miten nämä kerjäläiset ovat tänne tulleet, tuskin kävelemällä. Samoin pääsee takaisin eli jos lentokoneella niin sama yhtiö palauttamaan omalla kustannuksellaan koska eivät ole tarkastaneet asiakkaidensa varallisuus asemaa.
Jos ovat tulleet hakemaan töitä niin ovatko paperit kunnossa ja kielitaitoa riittävästi siihen työhön johon aikoo hakeutua. Mielestäni työnhaun voi aloittaa jo alkuperämaassaan.
Itse kiertelen Eurooppaa omatoimimatkoilla, en ole kertaakaan lähtenyt ennen kuin rahoitus on kunnossa koko matkalle ja hieman vararahastoa pahan päivän varalle myös. Se on hyvä opettaa myös noille romaanikerjäläisille.
Vanha totuus, maassa maan tavalla tai maasta pois pätee tässäkin tapauksessa. Sana pitää saada leviämään jottei Suomeen kannata kerjäämään lähteä.
..juuri näin. Anna Kontula
..juuri näin. Anna Kontula voi järjestää näille Romanian matkalaisille turistimatkan Romaniaan apunaan Romanian suurlähetystö, joka avuliaasti auttaisi matkajärjestelyissä. Anna Kontula toimii matkaoppaana.
Eikö yhtään häiritse
Ola, sinä kun osaat ajatellakin, niin eikö sinua yhtään häiritse tämä herttainen yksituumaisuus. Kaikki ovat samaa mieltä ja into vain nousee.
Minä ainakin vieroksun näitä joukkosuggestioita.
Toisaalta olet oikeassa
Toisaalta olet oikeassa näistä joukkosuggestioista. Mielenkiintoista on useinkin nähdä miten hysteria valtaa ihmiset. Tässä tapauksessa ei nähdäkseni näin ole. Kyse on oikeudenmukaisuudesta suomalaisia kohtaan, joita Anna Kontula-nimiset ihmiset käyttävät väärin.
Anna Kontulan käytös on, piiloutuen kansanedustajan roolin taakse, kuitenkin maamme virkavaltaa erityisesti poliiseja loukkaavaa. He toteuttavat ainoastaan lain kirjainta.
Kontula ja kumppanit asettavat maamme todella ikävään tilanteeseen määritellessään virkavaltamme tehtäviä anarkistisin keinoin. Heidät pitäisi minun mielestäni asettaa oikeuden eteen vastamaan teoistaan järjestysvallan vastustajina. Kontulan menetelmin maatamme uhkaa todellinen anarkia.
Helsinki ei hallitse tätä hommaa
Selvästi näkee, että yhteiskunta on neuvoton ulkolaisen kurjuusongelman edessä. Johtaja Räihä on osoittautunut melkoisen kykenemättömäksi tehtäviinsä. Mutta ei vika yksin hänen ole.
Kuten huomaat, kääntyy täällä tämä keskustelu usein Kontulan henkilöön. Lueppa Wikipediasta hänestä. Olisivatpa kaikki tähän sekaantuneet tahot yhtä asiantuntevia. Sydäntähän heillä ei paljon ole.
Poliitikkojen olisi hyvä olla fiksuja ja oikeasti sivistyneitä. Kontulalla on substanssia ja hän pystyy hyvin perustelemaan näkemyksiään. Se on aina hienoa, vaikka olisi itse täysin erimieltäkin.
Pitää paikkansa. Anna
Pitää paikkansa.
Anna Kontula käyttää kuitenkin mielestäni tässä tapauksessa väärin substanssiaan ja tietämystään.
Suomella ei käytännössä ole mitään mahdollisuuksia asuttaa ja elättää romanian romaaneja. Nyt esillä oleva joukko on vain pintaraapaisu siitä, mitä on tulossa jos tässä tapauksessa livetään. Poliisimme on täysin syytön. He toteuttavat vain lakiemme heille määrää tehtävää. Moittiessaan poliisiamme A Kontula tekee pahan kansallisen virheen.
Osittain samaa mieltä
Poliisia taitaa olla turha syyttää.
Kontula ymmärsi
–Täytyyhän virkamiestenkin ymmärtää, ettei näillä ihmisillä ole varaa maksaa asumisestaan satojen eurojen leirimaksuja.
Siinäpä se! Tulee selväksi, että tänne ei kannata matkustaa kerjäämään kaukaa, jos sosiaalitädit eivät hyysää, majoita ja muut tädit anna rahaa.
Paluumatka maksetaan "työnantajien" pussista, - tai suurlähetystön.
Tässä vielä yksi .....
ajatus lisättävänä nimittäin nämä Kyösti Roth'in eläkeläiset.!
Kuinka suuri osa työikäisistä Suomen romaaneista on eläkkeellä..?
Onko asiasta saatavissa tietoa...?
Jos suhde on huomattava valtaväestöön nähden niin Anna Kontulan on asia nostettava julkisuuteen ja nämä eläkeläiset on laitettava työmarkkinoiden käyttöön..!
Odotan vastausta Anna Kontulalta.?
Anna Kontula näyttää olevan sekaisin kuin seinäkello..!
joidenkin on tehtävä työtkin ja
työhön ammatista riippuen kuuluu työvälineet ja joita pitääkin käyttä oli vastassa mamut tai isommat kriminaalitkin,ei kai tarkoitus ole vaikka mamuista" taas kyse olla heidän touhujaan ruusukimppu kädessä mennä seuraamaan,toista on sitten taas jos ainut työväline on kuten kontulalla , oma suu mutta ei sieltäkään kaikkea paskaa pidä suoltaa vaikka kyvyt ei muuhun riitä,pitää sitten suunsa enemmin kiinni
Ei Anna Kontula tätä
Ei Anna Kontula tätä vakavamielisesti ole sanonut.
Koulujen luovuttaminen keitiöineen kulkijoille merkitsisi ainakin päämarkkina-alueella Helsingissä sitä että Helsingin koulut loppuvat kesken tulevaisuudessa riittämnättöminä.
Tässä on kysymys pysyvästä elättämisestä tai ei.
tekaistu ongelma
Olemmeko me suomalaiset muuttuneet ihmisinä aivan täysin muutamassa vuosikymmenessä.
1940-luvun puolimaissa maahan saapui 430 000 evakkoa maahanmuuttajaa. Maa oli hyvin köyhä. Lappi tuhottu, 86000 kaatunutta, 200 000 invalidia, orpoja, leskiä, täysin käsittämättömät sotakorvaukset.
Miten selvisimme, miten suomalaiset selvisivät. Jolla oli paljon, luovutti enemmän, jolla vähemmän, antoi vähemmän. Rakennettiin tuhansia ja tuhansia taloja, jälleenrakennettiin Lappi ja koko maa!
Mutta suomalaiset selvisivät! Ja päälle päätteeksi Helsingissä järjestettiin maailman suurin urheilutapahtuma 1952, olympiakisat. Ne onnistuivat loistavasti!
Tämän kaiken teki Suomen kansa, aineelisesti äärettömän köyhä kansa, mutta fantastinen kansa!
Mutta nyt. Jos kaikilla maailman ihmisillä olisi yhtä korkea elintaso kuin nyt meillä suomalaisilla, pitäisi olla kuusi maapalloa, niin me kulutamme!
Ja nyt saapuu pikkubussillinen romaneja ja maa on kuulema menossa taloudelliseen katastrofiin! Pötypuhetta.Ja muutamaa onnetonta saapuu häätämään pataljoona poliiseja! HUH!
Olisi hyvä, jos voisi vaikka verotuksen yhteydessä mainita, minne haluaa verorahansa sijoittaa. En pätkääkään halua minun rahojani sijoittaa tykkeihin, maailman kylmimpään rautaa.Laitettakoon minun rahani vaikka romaneille.
Täysin tekaistu
Suomalaiset ovat muuttuneet aivan mulkuiksi. Ei tällainen vetele. Suomalaiset ovat nyt Finnipuolueen persuaatteen ja sen messiaan vanavedessa lilluvien "maahanmuuttokriittisten" ja rasistien pauloissa.
Täydellinen kyvyttömyys nähdä hätää ja armoton kovasydämisyys ovat päällimmäiset suomalaiset arvot.
Ihmiset ovat peloissaan ja siksi muuttuneet julmiksi.
Esittäkääpä ohjelmanne
Hyväsydämisyys siis vaatii, että sallimme ihmisten kyyhöttävän katukäytävällä lanttejamme odottamassa?
Ei varmasti. Mutta miten siis autamme esimerkiksi Romanian romaneja, jotka varmasti elävät kotimaassaan sietämättömissäkin oloissa?
Teidän kriitikoiden velvollisuutena olisi esittää myös keinot koko ongelman hoitamiseksi.
Valtava määrä suomalaisia elää kerjäämällä
Heidän ei vain tarvitse tulla kaduille. Kolikot tippuvat suoraan tilille.
Aivan
Ajatteles kuinka paljon hyvää niiltä Suomispurguilta kerätyillä ruoan lisäarvon tuomilla rahoilla tehtäisiinkään halvemman hintatason maassa, kuten Romaniassa.
Aika paljon, mutta kun ei kuulu maan tapoihin siellä päin.
Ray:stä saa taas..
.. jotenkin sellaisen vaikutelman että olet hyvin todennäköisesti meitä suomalaisia vihaava ja halveksiva rasistinen rkp:läismulkku?..
Saattaapi ollakin
rkpläinen saivartelija, kuten yllä olevista hänen kommenteistaan käy ilmi. RAY: "Turisteina tulleet romanit eivät ole turisteja." Voisiko paremmin saivarrella. Tunnustaahan ei rkpläinen (tai vasemmistolainen) voi että nämä romanit ovat EU:ssa matkaavina turisteja.
Kuka estää Teitä
No nyt vaan sitten ostamaan maata ja majottamaan romaanit tiluksille. Ei kukaan Teitä estä jos puitteet on kunnossa. Ai, ei homma enään kiinnostanutkaa kun pitäisi itse maksaa...
Olipas revitty historiasta isollajaolla esimerkkejä väitteiden tueksi.
BIOLOGI
Trofim Denisovich Lysenkon opin mukaan risteyttämällä Lavrenti Pavlovits^ Berija ja Teresa Kalkuttalainen saadaan elämäntaparomani Anna Kontula (vas.).
p.s. marjanpoimintakausi on parhaimmillaan ja sienestyskausi hyvällä alulla. Sadonkorjuuapua tarvitaan. Varmasti löytyy poimijoille majoitus vaikka jostain tyhjästä koulusta!
kansalainen Jake
Huh hah hei!
Kaikilla suomalaisilla on oikeus mielipiteeseen, mutta on alkanut ihmetyttämään miksi näillä poliitikoilla voi olla noin tyhmiä mielipiteitä. Alkaa tuntua siltä että he vaan provosoivat meidät kirjoittamaan netti sivuille kommentteja jotka sitten voidaan katsoa nk. vihapuheiksi ja sillä varjolla voidaan vesittää kansan oikeus sananvapauteen.
Kuulostaa foliohattu jutulta mutta en ymmärrä mitään muuta syytä näille poliitikkojen typerille kommenteille. milloin kaljaa halutaan vesittää, ja milloin mitäkin. haluaako ne oikeasti että suutumme??
Itsellleni opetettiin jo pienenä, että pitää pitää turpa kiinni jos ei ole mitään fiksua sanottavaa. (tätä kirjoittaessani ehkä unohdin opin :)
Itsesensuuriahan tässä haetaan.
Olen samaa mieltä, että poliitikot hakevat juuri näitä vihapuheita kirjoittelulleen ja tekemisilleen, eli siis provosoivat.
Sitten joku Katainenkin tulee median eteen ihmettelemään, että onpa Suomen ilmapiiri muuttunut. No muuttuu kait se, kun viha pitää padota sisälleen ja saat heti paholaisen merkin naamaan jos huomaat selvän vääryyden.
Jos joku Kontula on vasta nyt havahtunut, että Kalasatama tyhjennetään poliisivoimin poliisien tavoilla, niin olisi tutkimustensa ohessa itse käynyt hoitamassa homman kuntoon "pehmeämmillä" tavoilla. Romaniongelma, anteeksi siis romanihaaste on ollut ajankohtainen jo vuosia.
Totta puhut
Suomen ilmapiiri tosiaan on muutunut, Presidentti ja muut päättäjät kitisee jostain vihapuheista ulkomaalaisia kohtaan ja muukalaisvihasta, mutta kukaan näistä isoista pampuista ei tuomitse esim. USAta tai NATOa siitä että hehän pommittavat näitä eri etnisen taustan omaavia (muslimeja)aivan huvikseen rahan ja öljyn takia. Ja me jopa autamme USAta afganistanissa.
Suomalainen ei saa esittää mielipidettään maahanmuutosta, mutta heidän mielestään on oikein pommittaa muslimi siviileitä.
Miten te muutama hyysäri...
...viittä miljoonaa muuta suomalaista vastaan argumentoitte ja perustelette tätä määreetöntä ongelmaa? Onko meidän teidän mielestänne otettava Suomen vastuulle ja ketä? Onko ovemme auki kaikille vai vain niille jotka ovat teidän mielestänne avun tarpeessa? Miten määrittelette tämän? Mihin laitatte rajan kun mustalaisia alkaa oikein vyöryämällä vyöryä? Onko ok jos saamme "autettavaksemme" 300.000 Romanian mustalaista? Sopiiko samalla oven avauksella tuoda mukana toiset 300.000 vaikka Bulgariasta? Näettekö sen suuren määrän rikoksia joita nämä tehtailevat joka päivä? Kuten joku totesi niin mikä on konkreettinen ratkaisunne ongelmaan joka ei edes kuulu meille (poisluettuna täällä tehdyt rikokset)? Olisi muuten kiva kuulla samalla myös se miten ratkaisette suomalaisten ongelmat, eläkeläisten yksinäisyyden, työttömyyden, nuorten pahoinvoinnin jne. Ette pysty rakentamaan linnaa, ette edes taloa jos perustat eivät ole kunnossa.
Yhteiskuntarauha?
Yhteiskuntarauha ei ole tulevaisuudessa itsestäänselvyys; vaikka kehotetaan pyrkimään "muutokseen ääniuurnilla", ei siitä (äänestämisestä) näytä olevan todellisuudessa mitään hyötyä.
Nytkin omaa idealismiaan ajava kansanedustaja on lakia puolustavaa poliisia vastaan lakia rikkovan maahantulijan puolella. Tämä meno alkaa olla absurdia.
Leiristä löytyi varastettua tavaraa
Miksi Anna Kontula puolustat rikollisia ja anarkisteja? Siksikö sinut on kansanedustajaksi valittu?
Aamun uutiset kertovat, että romanien leiristä on löytynyt varastettua tavaraa, mm arvokasta kaapelia. Ehdottamasi lukitut huoneet olisivat varmaan tarpeen, jotta niitä ei löydettäisi, sanoin ennakkoilmoitukset siitä, milloin poliisi lähestyy. Hankipa nyt pikapikaa tilat Tampereelta, jotta "elinkeino" voi jatkua.
Lisäksi kerrotaan, että aluetta purkavaa yritystä vastaan on tehty ilkivaltaa. Anarkismi kukoistaa ilmiön ympärillä, missa osin ihmiskaupan uhreina olevia kerjäläisiä käytetään omien ideologioiden välineenä.
Vapaan työmiehen liikkuvuuden puolesta
"–Jos haluamme elää sivistysvaltiossa, meidän on tehtävä sivistyneitä ratkaisuja. lasten seisottaminen sateessa ei kuulu niihin."
Se että tämä vapaa työmiesten liikkuvuus ry. (=10 henkilöä) masinoi tapahtuman sateiselle Senaatintorille vetäen nämä 2 turistiperhettä sukulaisineen (= naiset ja lapset) sateeseen seisomaan lasten kanssa ei sovi sivistysvaltioon.
Minusta tämä Romanialaisten kuparikauppiaiden vapaa liikkuvuus on mennyt hieman liian pitkälle...
STT
Puretusta romanileiristä Helsingin Kalasatamasta löytyi poliisin mukaan tuhansien eurojen arvosta kuparisisuksista kaapelia. Rikoskomisario Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisista kertoi, että poliisille on pääkaupunkiseudulla ilmoitettu viimeisen kuukauden aikana kymmeniä kuparivarkausjuttuja.
Lähde:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194695022744/artikkeli/puretusta+romani...
Suomen romaanit
Eikös Suomen oma vakituinen romaaniväestö voisi ottaa näitä Romanian romaaneja suojelukseensa ja huollettavakseen? Opettaisivat samalla maan tavoille.
Ainakin Suomen romaanit (ns. mustalaiset) ovat pääosin reilua ja rehtiä, työtätekevää porukaa. Minulla valkolaisena on vain myönteisiä kokemuksia heistä. Kuuluvat Suomen kantaväestöön.