Lauantai 26.5.2012

Poliisi tutki kodin salaa – ”Laitonta”

Luotu: 
8.9.2011 11:07
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Keskusrikospoliisin tarkastaja sai huomautuksen.

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on antanut Keskusrikospoliisin rikostarkastajalle huomautuksen salassa tehdyistä kotietsinnöistä. Kotietsintää ei lain mukaan voi tehdä salassa eikä siitä ilmoittamista saa tutkinnallisista tai muistakaan syistä viivyttää.

Kotietsintä liittyi vuoden 2007 arvokuljetusryöstöön, joka tehtiin Suomen Pankin Turun konttorin pihalla.

KRP teki kesäkuussa 2007 kolme kotietsintää turkulaisessa kerrostaloasunnossa. Arvokuljetuksen ryöstäjät olivat käyttäneet asuntoa ryöstön yhteydessä, minkä lisäksi poliisi epäili heidän valmistelevan uutta ryöstöä.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan poliisi teki kotietsinnät ”tarkoituksellisesti siten, että asunnon vuokralaiselle, sen vuokranmaksua hoitaneelle henkilölle tai sitä käyttäneille henkilöille ei ollut pyrittykään varaamaan tilaisuutta olla läsnä kotietsinnöissä”.

–Päinvastoin poliisi oli huolellisesti muun muassa tarkkailulla varmistanut, etteivät he saa niistä tietoa, apulaisoikeusasiamies huomauttaa.

Kotietsinnöistä ei ilmoitettu viipymättä kenellekään myöskään jälkikäteen, vaikka laki edellyttää sitä. Etsinnöistä ilmoitettiin vasta viisi kuukautta myöhemmin, kun asiassa alettiin tehdä epäiltyjen kiinniottoja.

Poliisi perusteli menettelyään keskeisesti sillä, että tutkinta olisi vaarantunut, jos arvokuljetusryöstöstä epäillyt ja uusia rikoksia valmistelleet henkilöt olisivat jo tuolloin saaneet tietoja poliisin toiminnasta.

–Kotietsintää ei kuitenkaan voi tehdä salassa, huomauttaa apulaisoikeusasiamies.

–Lainsäätäjä on nimenomaan korostanut, että kotietsinnästä ilmoittamista ei saa tutkinnallisista tai muistakaan syistä viivyttää.

AOA otti KRP:n menettelyn tutkittavakseen omasta aloitteestaan, kun kotietsinnän asiakirjoissa oli havaittu epäselvyyksiä muuta asiaa koskeneen tarkastuksen yhteydessä.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

muuan

Yleisemmin ottaen pulma on siinä, että miten yhteiskunnassa sovitetaan yhteen kansalaisten (samalla rikollisten) oikeudet ja toisaalta rikostutkinnan ja -ehkäisyn tehokkuus. Tätä ongelmaa ei oikeusvaltion oloissa saada koskaan pois pöydältä.

marko.lehti

kannattaisi kysyä huoltomiehiltä kuinka monta kertaa on tullut avattua poliisille ovi ilman että on luettu kotietsintälupa läpi..
on meinaa pikkulinnut laulaneet että tapahtuu kyseisiä "rikoksia" aika usein ja ei se liene mahdotonta ammattitaitoiselle poliisille asuntoon murtautua ilman huoltomiehen apuakaan.

Frank Frankenstein

Olen tainnut tavata samoja pikkulintuja.

Päätöksenteko kotietsinnästä pitäisi siirtää tuomioistuimelle. Lisäksi ilmoitusvelvollisuuden kotietsinnästä tulisi kuulua sekä poliisille että tuomioistuimelle, näin varmistettaisiin, ettei asia pääse 'unohtumaan'.

Lisäksi poliiseille on annettava niin kovat tuomiot, ettei houkuttele leikkiä james bondia. Virasta pihalle ja viisi vuotta linnaa on aivan kohtuullinen rangaistus tällaiselle 'lain valvojalle'.

Suojelupoliisin toimintaa ei taatusti valvo kukaan, tai jos valvoo niin samalla teholla kuin pukki vartioi sitä legendaarista kaalipeltoa.