Lauantai 26.5.2012

Ruokako kallista Suomessa? – ”Ei meidän syy”

Luotu: 
12.9.2011 17:13
Päivitetty: 
12.9.2011 17:16
  • Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi

Onhan ruoka Suomessa kallista, mutta kaupan vika se ei ole – ja kaikki muu on täällä vielä kalliimpaa. Jotakuinkin näin viestitti Päivittäistavarakauppa ry tänään.

Kauppiaita edustava järjestö julkisti tänään selvityksen, jonka mukaan "ruoan hinta on Suomessa Euroopan alhaisimpia suhteessa maan yleiseen kuluttajahintatasoon". Toisin sanoen: suomalainen ruoka on yhä Euroopan kalliimpien joukossa, mutta esimerkiksi asuminen ja liikkuminen häviävät eurooppalaisessa hintavertailussa vielä pahemmin.

Järjestön selvitys tuntuu tarkoitushakuiselta vastaukselta viimeaikaiseen keskusteluun. Esimerkiksi toimittaja Seppo Konttinen tarkastelee aihetta kirjassaan Suomalainen ruokalasku. Konttinen esittää kalliin hinnan johtuvan muun muassa kilpailun puutteesta ruokakaupassa, jota hallitsevat S-ryhmä ja Kesko.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtajan Osmo Laineen mukaan tuore selvitys ei ole kannanotto Konttisen kirjaan, mutta yleiseen hintakeskusteluun kyllä.

–Luodaan tällainen slogan, että Suomessa on kallis ruoka, ja että se on kaupan syy. Kun tosiasiassa se on tämä yleinen hintataso [joka on kallis], sanoo Laine Uudelle Suomelle.

Yleinen hintataso olikin Tilastokeskuksen mukaan Suomessa euromaista kallein ja EU-maista  kolmanneksi kallein vuonna 2010. Ruoan hintataso ei kuitenkaan ole suomalaiselle paljoa suotuisampi: Eurostatin hintavertailun mukaan elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat ovat Suomessa kolmanneksi kalleimpia EU-maissa ja viidenneksi kalleimpia koko Euroopassa.

ALV suurin syypää

Eurostatin vertailun huomioi myös Päivittäistavarakauppa ry verkkosivuillaan otsikolla ”Ruoan korkea hinta Suomessa selittyy sääntelyllä ja verotuksella”.

Eikö ruoka yhä ole Suomessa kallista, vaikka se suhteellisessa vertailussa näyttäisikin hieman halvemmalta, Osmo Laine?

”Luodaan tällainen slogan, että Suomessa on kallis ruoka”

–Kyllä, mutta jos otetaan huomioon Suomen kallis arvonlisävero, ollaan eurooppalaisella tasolla, sanoo Laine.

Tätä väitettä tukee osittain Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen selvitys, jonka mukaan arvonlisävero on ”merkittävä syy” ruoan kalliudelle Suomessa. Elintarvikkeiden ALV on Suomessa (13 %) merkittävästi eurooppalaista keskiarvoa (8 %) korkeammalla tasolla.

Päivittäistavarakauppa ry:n selvityksen mukaan elintarvikkeisiin käytetyn rahan osuus kokonaiskulutuksesta on Suomessa eurooppalaista keskitasoa. Suomalaiset käyttävät kaikista menoistaan noin 13 prosenttia ruokaan.

Ernst & Young Oy:n tekemässä selvityksessa tarkastellaan Tilastokeskuksen ja Eurostatin kansainvälisiä tilastoja vuosilta 2005–2010. Tänä aikana ruoan hinta on Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan noussut koko Euroopassa, mutta Suomessa nousu on ollut vähäisempää kuin Euroopassa keskimäärin.

Kilpailu: kireää vai olematonta?

Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan suomalainen kuluttaja ”hyötyy kaupan tehokkaasta toiminnasta elintarvikeketjussa” sekä suomalaisen päivittäistavarakaupan ”kireästä kilpailusta”.

Tämä puhuu vahvasti Seppo Konttisen esittämää olemattoman kilpailun väitettä vastaan. Konttisen mukaan Suomen kaksi suurta keskusliikettä tuntevat toisensa liian hyvin, mistä johtuen niiden ostoehdot ovat yllättävän samanlaiset, kertoi Taloussanomat taannoin.

–Mihin hän sen oikein perustaa? kysyy Osmo Laine.

–Ainahan voi väittää, mutta minä luottaisin mieluummin virallisiin numeroihin.

Ne puhuvatkin toimivan kilpailun puolesta. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos totesi selvityksessään viime vuonna, että kilpailu toimii Suomen maataloudessa, elintarviketeollisuudessa ja kaupassa yhtä hyvin kuin vertailtujen EU-maiden elintarvikeketjuissa.

Elintarvikkeiden hintatasoa nostavat Etlan mukaan Suomessa lähinnä maatalouden heikko kilpailukyky, suuret kuljetuskustannukset sekä korkeat verot ja sääntely.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

JATK

"Elintarvikkeiden hintatasoa nostavat Etlan mukaan Suomessa lähinnä maatalouden heikko kilpailukyky, suuret kuljetuskustannukset sekä korkeat verot ja sääntely."

Puuttui päivittäistavarakaupan kilpailun puute. Muuten ei lisättävää.

Tämä "on lottovoitto syntyä Suomeen" -maa tosin rankaisee koko ketjua tuottajalta ruokapöytää, tuli se sitten koti- tai ulkomaasta. Mutta kyllä tuo S- ja K-ryhmän valta-asemakin vaikuttaa.

Tämä on NIIN hieno maa. Mutta vastaavasti koulutetun työntekijän palkat ovat alle länsimaisen keskitason ja tuloverotus & alv pitävät huolen lopuista.

hoikkapoika

Lihapullat,muusi ja puolukkaa 4,9 € .Kyllä kelpaa.Kauppojen hinnat on nousseet tuntuvasti.Sivistysmaissa on myös halvempi ALV . Mutta meillä on pitkät kuljetusmatkat ja käsin välitetty logistiikka.Norjan lohikin tuodaan ensin,etelään ja viedään sitten takaisin pohjois Suomeen.

Bone

Kiinnostava luku. Sitä voisi selittää esimerkiksi siten, että enempäänkään ei ole enää varaa, kun on ensin maksettu asuminen, liikkuminen ym. välttämättömyys...

Toisaalta, epäilisin, että aika monessa taloudessa tuo osuus on suurempi kuin 13 %. Jos nelihenkisen kotitalouden ruokalasku kuukaudessa on vaikkapa 1000 euroa, pitää bruttotulojen olla siinä 7700 euroa kuukaudessa, jotta osuus olisi 13 %. Tuollainen tulotaso taitaa olla jo yli keskiarvotulon, vaikka työssäkäyviä olisi kaksi. Mediaanitulo olisi kiinnostavampi referenssi.

IsoTutka

Eikös tuo 7700 euroa kuukaudessa ole keskimääräinen bruttopalkka jos otetaan kaikki verot laskuun? Kuten työnantajan verot, jotka loppujen lopuksi ovat työntekijän pussista pois?

tim

Nyt voisi julkaista sen kepun entisen maatalousministerin sika-Liisa-Anttilan kassakaappiin tunkeman selvityksen, kuka vetää välistä eniten ruuassa.

Granu

Suomessa syödään todella surkeaa ruokaa,sika-nauta jauhelihaa.Broileria,sianlihaa,molemmat samalaisissa marinaadeissa uitettuja.Luonnonkaloja,kuten kuhaa varsinkaan lapsiperheet eivät ole korkean hinnan vuoksi vuosiin voinut ostaa.Aitoa kanaa,saati kukkoa on turha etsiä marketeista,härkä nimikkeellä myydään vanhaa lehmää,ym,ym.

Aimo Jäärä

Ja mitähän kalastaja saa kalakilosta? Esim. kuhasta se on tietääkseni paljon alle 2e/kg. Fileoituna kaupan altaassa se maksaa noin 25-30e/kg. Siis kuka vetää välistä?

Ja pitkät kuljetuskustannukset eivät kelpaa selitykseksi täällä Järvi-Suomessa. Tai sitten sitä kalaa vaan ihan huvikseen ajelutetaan ympäri Suomea kilohinnan nostamiseksi.

Päättele itse.

Tässä saattaisi olla bisneksen paikka!

harri

Nopeaa toimintaa K:lta ja S:ltä. Ilmiselvä tukkureiden tuottama tutkimus, joka tehtiin heti kun aiheesta alettiin viime viikolla puhua julkisuudessa Konttisen kirjan vuoksi. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

elmo kaila

salakankee asian ytimessä.kävin tossa kaupassa yhtenä pvänä:2maitoa,pullo halvinta mustaherukkamehua,halvin patonki,halpaa leikkelettä ja toppa tupakkaa..13.80e!oikeassa rahassa n 80markkaa!markka-aikana kuukauden ruokamenot 300mk...nyt ei 50e saa kuin vkonlopun eväät.tällaiset "tutkimukset" on törkeää valehtelua!!!

Meister

Täytyy kyllä sanoa, etteivät nämä Päivittäistavarakaupan väitteet kestä kriittistä tarkastelua alkuunkaan. Jos kaksi ketjua hallitsevat 80 % kaikesta vähittäistavarakaupasta niin on taloustieteellisestikin ajateltuna pöyristyttävää väittää, ettei tällä asemalla olisi vaikutusta hintoihin! Kyseessä on selkeä kartellitoiminta, johon valtion tulisi puuttua ankaralla kädellä. Miksi näin ei tehdä? Syy: poliitikot ovat näiden ketjujen hellässä huomassa. Tämä korostuu erityisesti päätettäessä kuntatasolla kauppapaikoista. Nämä kaksi ketjua saavat parhaat paikat, eikä se ole vain sitä, että he tekevät parhaat tarjoukset. Olen nähnyt tätä läheltä tapahtuvan. Tätä on suomalainen korruptio.

Nämä kaksi ketjua hallitsevat myös tukkua ja maahantuontia, joka pakottaa kilpailijat vieläkin ahtaammalle. Ainoa keino pärjätä hintakilpailussa on myydä tappiolla. Vähitellen kilpailijat kuolevat.

Kuinka on mahdollista, että vaikka maailmalla ruoan hinta ei nouse, kuljetuskustannukset eivät nouse, eikä tuottaja saa penniäkään enemmän tuotteestaan, niin silti hintoja hinataan viikoittain ylöspäin? Syy on ahneus. Syy on se, että Suomesta puuttuu kilpailu päivittäistavarakaupan osalta. Kilpailu painaa hintoja alas.

Nyt on jokaisen aika ryhtyä kapinaan halvemman ruoan puolesta!

petrisakkinen

"Päivittäistavarakauppa ry:n selvityksen mukaan elintarvikkeisiin käytetyn rahan osuus kokonaiskulutuksesta on Suomessa eurooppalaista keskitasoa. Suomalaiset käyttävät kaikista menoistaan noin 13 prosenttia ruokaan."

Voi olla - mutta onko suomalaisten ruoka eurooppalaista keskitasoa? Perunaa, makaronia, lenkkimakkaraa, tarjousjauhelihaa, marinoitua tarjousbroileria, tarjousmaksalaatikkoa...

olavinieminen

Numeroina: Saksassa ruuan, oluen ja viinin ALV on 7%. Suomessa lisäksi ALV:in lisäksi menee 15%:n lisämaksu. Tämän jälkeen on selvää, Suomessa on EU:n kalleinta ruokaa !!!
Miksi kansalaiset hyväksyvät sen ???

Lidl hintoja Suomessa: Banaani 0,99 €/kg. liha-makaronilaatikko 0,99, sitruunalimsa 2 L 0,19 € netto, kaneli-sok. korppu 600g 0,88 €, juustoraaste 200g 0,99 €, hedelmämysli 1,99 €/kg, olut 0,5 L 1,39 € netto. (4.9.11)

Aiemmin vertasin Saksan ja Suomen ruuan hintoja. Nyt selvisi, että 15% laskuttaa salainen taho, eikä sitä paljasteta !!! (MTK tutki/TV:n Kuningaskuluttaja).
Nyt olisi rikosilmoituksen paikka. Muuten minä tilaan ruokani Saksasta. Mikä oikeusvaltio Suomi on ja kansaa petetään lisäämällä maksuja.

Olen esim. kahden viime vuoden aikana asunut sekä Suomessa että Saksassa. Tunnen erot käytännössä.

pilgrim

taas syyttää maanviljelijöitä samaan tapaa kuin itämeri jutussa. Kaupat vetää välistä, niin on aina ollut ja tulee olemaan. Jos MV:t loppuu niin mistä ruoka.? Kohta tulee varmaan maalais vastainen kommentti. :(

Aimo Jäärä

Eipä tule maalaisvastaista kommenttia.

Sen sijaan olen sitä mieltä, että mieluiten syön lähellä tuotettua ruokaa. Parhaimmillaan tilanne on sellainen, että voin aina halutessani piipahtaa katsomaan, millaisissa oloissa ruokaani kasvatetaan.

Ja toki kaupan pitää saada jakelusta omansa, mutta jos tällainen ryöstäminen jatkuu, alan entistä enemmän tekemään niin, että ostan ruokani suoraan tuottajilta. Sitä nimittäin teen jo nyt esim. lihan kohdalla. Ja seuraavaksi lopetan viljatuotteiden ostamisen marketeista.

Vaihtoehtoja löytyy jo nyt.

Juspe

ja totesi, että hyvää on.
Jos elinkeinoelämänkeskusliitto tekee tutkimuksen ja toteaa, että kilpailua on tarpeeksi ja vika on muualla niin minkäs teet.
Turun keskustassakin on runsaasti kilpailua S-ketjun vallattua koko torin ympäristön.

Vertailun vuoksi
Tanskalaisessa Jensens Böf hus ketjussa 180 g grillipihvi uunissa paahdetuilla perunaviipaleilla maksaa lounasaikaan 49 DKK eli 6,55€ ja lounaan ulkopuolella 79 DKK eli 10,57€
S-ketjun fransmannissa 150g grillipihvi maksaa 20,30€. Olihan se Suomen hintataso yleisesti korkea, mutta kaksinkertainen hinta pienemmästä annoksesta on varmaan ihan kohtuullista. Tanskassa muuten palvelu ravintolassa oli sivistyneen maan tapaista eli tarjoilija ohjasi asiakaan pöytään ja toi samalla vettä ja leivän ja palasi hetken kuluttua ottamaan tilauksen, eikä kuten meillä - valitse paikkasi itse tulen joskus takaisin jos kiinnostaa tai muistan tyyliä.

Ainoa tapa saada hinnat alemmaksi on suosia jotain muuta kuin S- ja K-markettien marinadimössöjä ja yllättävän paljon muuten voi tilata ulkomailtakin.

pahta

Olihan ihmeellinen tutkimus.. Tällainen kansalaisten hyvinvointia ajattelevan ry:n kannattaisi ensinnäkin kertoa rahoittajansa ensin että voidaan luottaa siihen.

?Vai eikö voi koska sieltä löytyy S tai K, luultavasti MOLEMMAT.

No, tästä korruptiosta ja kartelleista ei pääse eroon kuin äänestämällä niitä puolueita jotka eivät ole viimeisen 30 vuoden ajan hyyssänneet näitä. (eivät tietenkään ilman vastiketta!) Äänestäkä sitten jotakin muuta puoluetta.

Huom, tämähän lähtee nimenomaan sieltä kunnallispolitiikasta, jatkuen tietenkin ihan ylös asti meidän ylpeyteemme "apinoiden planeetalle" asti. Senhän vuoksi siellä on ihan kivestä tehdyt kalterit edessä ;)

Becker

On aivan päivänselvää, että tutkimuksen maksaja on saanut
haluamansa lopputuloksen. Ruoka on Suomessa sikamaisen kallista kiitos S ja K ryhmien kartellin.

Ruotsissa pääsee ruokakuluissa noin 30% halvemmalla vähintään.
Mutta Ruotsissa onkin kunnon kilpailu usean eri ketjun kesken.

JAK

Ruoka kallista, koska asuntojen hintakupla. :-o

Huomaa, että kauppiaat jäivät kiinni housut kintuissa, kun vastaukset ovat tätä tasoa. :-)))))))

jkalervo

Edustajahan sanoi tässä hiljan ettei tuottajien tarvitse saada yhtään enempää mitä nyt saavat! Kaikki valveutuneet tietävät kuinka pieni tuottajan saama osuus tuotteen loppuhinnassa on. Miten on mahdollista että esim, Lidl maksaa meijerille maidosta enemmän kuin muut ja silti maito on hyllyllä halvempaa kuin näillä isoilla toimijoilla?!!!!

Hannu Mikael

Jos tehdään kuluttajahintavertailu maittain, saadaan huomata, että Suomessa on EU:n kallein ruoka suhteessa tulotasoon.
Syy siihen on K-, ja S-ryhmän lähes monopolin kaltainen asema 80% siivullaan vähittäiskaupasta, ja takana on piilossa hintakartelli, jolla nämä kaksi rosvokauppaa sulassa sovussa vedättävät hintoja.
Millä rahalla jokaiseen tuppukyläänkin ja valtateiden varsiin pelloille rakennetut ja rakennettavat jättimarketit rahoitetaan?
Ylisuurilla katteilla.
Kaksi mahtia Suomessa, joiden hintapolitiikkaa ja kilpailun puuttumista edes Kilpailuvirasto ei uskalla tutkia, vaikka syytä olisi mitä suurimmassa määrin.

pvirtanen

Ai miksikö? Väitän, että tiheästi asuttujen alueiden, kuten pääkaupunkiseudun, Uudenmaan radanvarsialueiden, Tampereen, Turun ja Oulun seudun asukkaat maksavat huimaa ylihintaa ruoastaan, vähäväkisempien seutujen asukkaiden eduksi. Koska maassamme S- ja K-ryhmän kaupoissa on samat hinnat paikasta riippumatta. Kun kaupan alueella on oikeasti riittävä asiakaskunta , on tilavuokra, tavaran kierto, logistiikan kulut ja henkilöstön käyttö oikeassa suhteessa.

Suomessa vielä jossain vaiheessa tajutaan, että maalla tai pikkukaupungisa asuminen on ylellisyyttä, josta tulee maksaa oikea hinta.
Keski-Eurooppa on tiheästi asuttu, mikä tuo sen ylivertaisen edun ruoan, energian ja palveluiden hintoihin.
Ruuhka-aikoina Keski-Euroopan elintarvikemyymälöissä asiakkaiden isommat ostokset pakkaa kassalla töissä oleva pakkaaja asiakkaan puolesta. Se ei ole niikään palvelua, enemmänkin keino nopeuttaa asiakaskiertoa, jolloin pienempikin myymälä toimii tehokkaasti. Lisäksi jonoja karsastaville löytyy runsaasti kalliimpia laatutuotteiden erikoisputiikkeja.

ReiskA

Elintarvikealan yrityksestä, jossa olin töissä lähti vuoden 2005 alussa uutuustuotteita kotimaisille kauppaketjuille.
Kuluttajapakkaus myytiin keskusliikkeelle hintaa 99 cnt ja kaupassa sen ulosmyyntihinta oli 1,99 - 2,09 €.
Aiemmin kaupan hinta oli ollut n 70 - 75 % tehtaan ulosmyyntihinnasta, mutta tuolloin kaupan osuus nousi yli 100 % tehtaan ulosmyyntihinnasta.

Kun tämän vuoden alussa tuli makeisvero, joka nosti mm. makeisten, juomien ja jäätelön hintoja niin kaupan osuus ulosmyyntihinnasta kasvoi jälleen. Siis sen veron aiheuttama hinnankorotus valmistajalle kerrottiin kertoimella 1,X % kun tuote pääsi kaupan hyllyyn myyntiin.

Mutta kaupan vika kalliit elintarvikkeet ei ole.

TyyneMaria

Kaikki muuut ovat syyllisiä, ei kauppa, korkeisiin hintoihin. Minne S-kauppa syytää meidän "asiakasomistajien" puolesta rahat? Viron uusiin suurmarketteihin, ei hintojen alennuksiin Suomessa. Jos on totta, että meidän kauppamme ei ahnehdi, niin Lidlin täytyy toimia täysin tappiollisesti, kun myy paljon huokeammalla.

Lapsi sanoisi: "S ja K ne yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin".