Suomen Journalistiliitto ei hyväksy hallituksen esitystä, jonka mukaan lehtien tilausmaksujen arvonlisävero nousee. Liitto vaatii eduskuntaa hylkäämään esityksen.
Liiton mielestä lehtien tilausmaksujen arvonlisäveron nosto nollasta prosentista yhdeksään prosenttiin aiheuttaa lehtikuolemia ja lisää työttömyyttä alalla.
– Kun hallituksen päätavoitteena on lisätä työpaikkoja Suomessa, johtaa tilausmaksujen arvonlisäveron nosto työpaikkojen menetyksiin. Työllisyysvaikutuksia ei ole mietitty päätöstä tehtäessä ollenkaan, liitto sanoo kannanotossaan.
Journalistiliiton mukaan veron kiristys tuntuu raskaimmin pienissä tilattavissa mielipide-, kulttuuri- ja vaihtoehtolehdissä sekä pienissä paikallislehdissä.
– Asia olisi vaatinut perusteellisen selvityksen kaikista vaikutuksista etukäteen. Selvitys on tehtävä viimeistään nyt, liitto vaatii.

Kommentit
Vien tikkarin jos kirjoitat
Tämä lehtien alhainen alv on outo ilmiö. Ilmeisesti sen menettämisen pelolla poliitikot pystyvät pitämään lehdet kiltteinä ja kuuliaisina itselleen.
Samalla tavalla
ALV rankaisee kaikkien muiden tuotteiden myyntiä ja sitä kautta lisää työttömyyttä. Miksi lehtiä pitäisi käsitellä eri tavoin?
Kyllä halvasta alvista on
Kyllä halvasta alvista on tiukan paikan tullen iloa. Lehdet osaavat ikäänkuin automaattisesti muodostaa oikean kannan vaikkapa kotimaan puoluepoliittisiin tapahtumiin. Niille, jotka halvasta alvista ovat päättämässä, ei lehtien kannata ryppyillä. Mieluummin ryppyillään sitten muille.
JOOPA SE JOO
Mielestäni suomessa on nyt jo aivan liikaa lehtiä ja
niiden tilauksia puhelimitse myyviä päällekäyviä ja
röyhkeitä "myyntitykkejä".
Laitetaan vain kaikki samalle viivalle alv:n suhteen,
katsotaan miten käy, kun vaihtoehdot on syödäkkö vai
laihdutetaanko.??
Jo on aikakin!
Ei tämä netin kautta lukeminenkaan mitenkään ilmaista ole, ja se alkaa sentään olla jo tapana.
Itse olen melkein valmis jo maksamaan lehdelle siitä, että vaivautuvat sitä tekemään nettiin.
YLEn budjetin kun puolittaa, niin jää rahaa johonkin muuhunkin.
Ja jos rahat ovat tiukalla, kannattaa tarkistaa asennettaan kirkon verotusoikeuteen ja oman uskonnon opetukseen kouluissa.
Miljardi säästyi heti johonkin tärkeämpään. Tosiasia on, että talous ja elämä tiukentuvat. Olisi todella mietittävä, että mistä otetaan ja minne laitetaan.
halpa niljakas ja alhainen
kannanotto
vetoamalla mm kulttuurilehtiin
hah - mikä on estänyt ja estää medioita jakamasta kakkuaan niin että pienet kulttuuri julkaisut säilyy
ei mikään muu kuin silkka arvoperiaatteeton ahneus
niin
Miten sellainen porukka kuin journalistit jotka eivät kyseistä asiaa osaa analysoida yhtään omanapaperiaatetta laajemmin ja syvemmin osaisi muiden asioita analysoida niiden omanapaperiaatetta laajemmin,
Ja siltä jälki näyttääkin - halpaakin halvempaa lööppi- ja otsikkojournalismia koko suomalainen media täpösen täynnä.
Aivan kauhean hirveä meteli
Aivan suhteetonta meteliä pitävät oman alv:nsa nostamisen vaikutuksista. Sitä ennen oli yleisen alv:n nosto ajankohtainen, mutta sen negatiivisista vaikutuksista ei kummoistakaan uutisointia näkynyt vaikutuslistoineen.
Muistetaan ulkoa opeteltu mantra, alv 50 prosenttiin ja tuloverotus nollaan. Ennen kuin tuo on toteutunut, tätä uskonnollista prinsiippiä ei kyseenalaisteta.
Vastuunkantoa?
"Suomen Journalistiliitto ei hyväksy hallituksen esitystä, jonka mukaan lehtien tilausmaksujen arvonlisävero nousee."
Ette siis halua kantaa vastuutanne? Kaikkien on osallistuttava säästö- ja verotalkoisiin, myös etuoikeutettujen sanomalehtien. Jos aina pääsisi verotaakasta sillä, että kysyntä mahdollisesti laskee verotuksen takia, niin tässä maassa ei voitaisi verottaa yhtään mitään.
Porvarin logiikka
Jos verottaa myymistä niin se on rankaisua. Työnteon tasaverotus on taas luonnollista. Kummatkin ovat välttämättömiä osia tuoton kokonaiskuvassa joten miksi toista pitää verottaa niin paljon enempi verotettavan varallisuuteen nähden kuin toista? Porvari tykkää usein sanoa että "oma vika jos ei selviydy", mutta katsokaapa kun kalikka kalahtaa kerrankin omaan nilkkaan.
Jos joutuu noin vähän alvia maksamaan eikä lehti silti pärjää, olisiko aika tehdä vähän uskottavampia uutisia? Hölmömpikin tajuaa että jotain on uutisoinnissa pielessä kun lukee näitä ja katselee maailman menoa, mutta te jostain syystä ette.
Hyvä että tulee, on ihan aika.
Ihmettelen millä perusteella lehti-liiketoiminta pitäisi olla jotenkin erityisasemassa, alvinkaan suhteen? Siksi että se on "journalisimia" tai jopa ihan ns. "kulttuuria"? Tai että muutama lööppitoimittaja joutuu ehkä kortistoon? No voi kauhia.
Ennemminkin haluavat pitää saavutetusta eduista kiinni; maan tavan mukaisesti kun ei ole alvia ennenkään ollut, ei siis pitäisi nytkään oleman.
Hyvä vain että se alv laitetaan tännekin, voi tulla meinaan oikeatakin kilpailua kun tilaajat ja lehden ostajat miettivät kahdesti mitä lehtiä enää *oikeasti* kannattaa / haluaa ostella tai tilailla kun hinnat nousevat luultavasti suolaisiksi ja sekin raha pitäisi laittaa elämiseen. Lehtiä on Suomessa ihan pilvin pimein, joka alalle ja asialle joista tosi moni oikeasti joutaisikin lopetettavaksi. Lehtien journalistinen "taso" on nykyään enimmäkseen tätä lööppi-, kohu- ja copy-paste -uutisointia ja taso sen kuin vain laskee.
Ja näistä "selvityksistä": miksi journalistiliitto ei itse ole voinut tehdä niitä selvityksiä, eri skenaarioita alalta, jo kauan sitten, vai onko se(kin) oikeasti ollut jotenkin poissuljettu vaihtoehto ettei alvia koskaan tulisi?