Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.) kertoo Ylen Aamu-tv:lle, ettei kaupunginjohtajan paikalta itse eronnut Jukka Peltomäki (sd.) voi saada niin sanottua kultaista kädenpuristusta, eli runsaskätistä erokorvausta. Silti Peltomäelle maksetaan runsas korvaus siitä, että hän suostuu itse eroamaan.
Peltomäki ehti toimia Vantaan kaupunginjohtajana 1,5 kuukautta. Tuona aikana hänelle ei ehditty tehdä johtajasopimusta, jossa olisi sovittu erorahoista, kertoo Vantaan Sanomat.
- Ei todellakaan kultaista kädenpuristusta ole tulossa, Lindtman sanoo nyt.
- Tavallaan siitä asiasta, että Peltomäki tekee yhteistyötä meidän kanssamme ja suostuu itse eroamaan, niin voi olla kivuttomampaa veronmaksajan kannalta, että siitä sitten joku pieni korvaus maksetaan, kun sitten toista kautta, että lähdettäisiin irtisanomaan. Prosessi voisi kestää monta kuukautta, Lindtman pohtii.
Tämä ylimääräinen korvaus vastaa noin kahden kuukauden palkkaa. Peltomäki saa jo irtisanomislain mukaan kahden kuukauden palkan, jonka lisäksi hänelle korvataan pitämättömät vuosilomat. Näistä koostuu reilun kolmen kuukauden palkkaa vastaava summa.
Lehtitietojen mukaan lopullinen korvaus 1,5 kuukauden työstä ja erosta olisi noin 80 000 euroa.
Lindtman myöntää, että jälkeenpäin arvioituna Peltomäen valinta oli virhe.
- Tietysti jos nyt katsoo tilannetta, että tässä kävi näin, niin totta kai voi sanoa, että olisi voitu valita toisin. Kun valintaa tehtiin, niin Vantaan kaupunginvaltuusto valitsi silloin niillä tiedoilla parhaan mahdollisen johtajan, Lindtman sanoo Ylelle.
Hänen mukaansa julkisuuteen nousseet kohut hänen kytköksistään entiseen työnantajaansa sekä työmatkoistaan eivät olleet oleellisia kaupungin johtamisen kannalta, mutta kohujen paisuessa "näin valtaviksi" ne alkoivat jo vaikuttaa tehtävien hoitoon.
- Tuntui siltä, ettei tätä kohua saada muuten katki, Lindtman toteaa.

Kommentit
Kuukauden loma?
Tyhmä kysymys, mutta miten voi 1,5 kk työstä ansaita kuukauden lomaa? Ja eikö loman voi pitää irtisanomisaikana?
Vaikka ehkä nämä kysymykset ovat saivartelua kaiken tämän jälkeen.
On niin
että Peltomäki onkin hoitanut virkaa kauemmin eli vt:nä, ei nimitettynä virkaan?
Peltomäki on ollut Vantaan palveluksessa toisessa virassa jo vuodesta 2006 alkaen, joten lomaa on voinut kertyä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Peltom%C3%A4ki
Ymmärrettävä raha-erä
Erorahoilla tukitaan eroavan tai erotettavan suu. Mitä suurempi huijari sitä enemmän hänellä on tietoa muista samankaltaisista - jotka jäävät jatkamaan viranhoitoa.
Noin yleisesti ottaen.
Tässä tapauksessa moka on kai lähinnä virkaan valinneiden, koska valittu henkilö oli ominaisuuksiltaan ja tavoiltaan hyvinkin tunnettu jo ennalta. Läpinäkyvä julkisuus ei useinkaan ole poliitikon paras ystävä.
Jos hiukan moralisoi...
voisi kyllä kysyä kuinka on mahdollista että virkasemaansa väärinkäyttänyt palkitaan 6 kk erorahalla. Kertoo aikalailla vallitsevasta yhteiskuntamoraalista julkisella sektorilla.
Moitteettomuus tulisi saattaa kunniaansa yhteisten asioiden hoidossa, mikä lienee toiveajattelua tämän tarinan perusteella ja valossa.
Vantaan kaupungin olisi ehkä pitänyt erottaa Peltomäki ja käyttää nyt maksettava eroraha oikeudenkäyntikuluihin. SIllä olisi ollut ilmapiiriä puhdistava vaikutus ja samalla olisi tullut lähettettyä viesti Peltomäen toimintatapoja käyttäville, kuinka asia hoidetaan käryn käydessä.
Ja taas me maksamme
Tällaisia tietoisia virhevalintoja tehneet päättäjät joutaisivat korvausvelvollisiksi omasta kukkarostaan.
Vähän samaan tapaan kuin nykyisin taloyhtiöiden hallitukset ovat maksumiehinä.
Eiköhän tulisi päätöksiin hieman enemmän vastuullisuutta ja järkeä.
Suhteellista kaikki
Se on kertaluontoinen korvaus, siis menoerä ja jos sillä päästään, ihan hyvä diili. SDP:lle tuli taas takkiin. Jippii.
Mikä on Mäkisen rooli
Olen jo aikaisemmin ihmetellyt, mikä on hall.pj. Tapani Mäkisen rooli, koska hän on ollut ihan pihalla lähimpiensä taustoista ja tekemisistä. Hänelle riittäisi yksi homma, jonka voisi hoitaa kunnnolla, sen sijaan kuin sählätä joka paikassa "puhekoneena" niin Eduskunnassa kuin muualla. Demarit myös sähläsivät paikan tällä häsläyksellä Kokoomukselle.
Sanoudun heti irti
töistäni jos saan 80 000 euroa! Mutta kun näissä hommissa tuohon menee 3 vuotta!
Ei auta, ryhdyn veronkiertäjäksi. Ei huvita näitten pellejen palkkoja maksella!
Tulee ,mieleen Fortum ja Lilius
Jonka palkkioita kansa kauhisteli. Pienosakkaatkin olivat tyytyväisiä, kun yhtiön arvo kasvoi mutta kansaa ja mediaa asia riivasi.
Niinpä Lilius vaihdettiin toiseen henkilöön ja Fortum sai työrauhan. Uuden johtajan edut eivät olennaisesti eroa edeltäjänsä eduista, mutta se ei enää mediaa jaksanut kiinnostaa.
Tässä tapauksessa kai korvausta maksetaan koska kaupunginjohtajasta tuli myös poliittisen prosessin kiistakapula ja itsekin vetäytyy vapaaehtoisesti jottei puolueensa imago kärsi. Eroraha on hyvä oikeusturva johtajille, jottei valtuustot ala käyttäytyä ihan mielivaltaisesti.
Se että valittaisiin vaikka pätevin ehdokas ilman jäsenkirjaa voisi olla hyvä järjestelmä monen mielestä. Kai se hyvävelijärjestelmä voisi teoriassa toimia ilman puoluesidonnaisuuttakin.
6 kuukauden palkka 1,5 kuukauden työstä
Ai siis mistä työstä?
Suomen sosialidemokraatit, hatunnostoni teille.
Eipä ihme
että persujen kannatus nousee. Ei tuota tavallinen ihminen ymmärrä, eikä tarvitse ymmärtää.Ihminen ei hoida työtään kunnolla ja saa siitä pienen omaisuuden palkkioksi...HEI;HALOO!
Persujen puoluetuella
Mitä saisikaan aikaan. Harmi että unohtivat vastustaa puoluetuen jakamista.
Voi olla ettei persutkaan kieltäydy tulevaisuudessa poliittisista virkanimityksistä. Voi olla että se on päinvastoin.
Mitä saisikaan aikaan
kaikkien puolueiden puoletuilla? Turhaan luuserius aiheutat itsellesi mielipahaa tai päänvaivaa PS:n tulevista (edellyttää hallituspuolueena oloa) mahdollisista virkanimityksistä. Entäpä jos käykin niin että silloin nimitetäänkin virkaan pätevin ilman puolueen kannan huomiota. Olisiko tuokin liikaa sinulle?
Persut elämöineet
Vanhojen puolueiden puoluetuella monta vuotta, kuten tiedämme. Nyt kun itse saavat puoluetukea kuin vanhat puolueet niin missä on moraali ?
Sitä tässä lähinnä naureskelen. Soini on 70-luvulta asti mukana ollut ja tuskin on mistään eduista kieltäytynyt.
Pitäisikö? Ei!
Mutta se elämöinti huvittaa. Kuin apina eläintarhassa.
Vai että oikein
elämöintiä kuin apinat eläintarhassa. Aika vahva ilmaisu sinulta. Osaatko ilmaista samaa sivistyneemmin? Onko tuha pyytää?
Muuten, olen myös seurannut jo pidemmän aikaa suoria lähetyksiä eduskunnasta sekä TV:stä että netistä. Kyllä minun täytyy sanoa että kyllä siellä muutkin oppositiopuolueet varsinkin käyttävät paljon kriittisiä puheenvuoroja. Ja mitä vielä tulee noihin puoluetukiin, niin PS puolue on muistini mukaan kertonut, että puoluetukeja olisi leikattava. Kyllä kai kuitenkin käsität, että kun on enemmistähallitus, niin turha kai siellä oppositiosta on esittää leikkausta, kun ovat jo hallituksessa esittäneet budjettiin edustajille lisäyksiä. Valta on voimaa luuserius.
Persut elämöineet
Vanhojen puolueiden puoluetuella monta vuotta, kuten tiedämme. Nyt kun itse saavat puoluetukea kuin vanhat puolueet niin missä on moraali ?
Sitä tässä lähinnä naureskelen. Soini on 70-luvulta asti mukana ollut ja tuskin on mistään eduista kieltäytynyt.
Pitäisikö? Ei!
Mutta se elämöinti huvittaa. Kuin apina eläintarhassa.
Että näin:
http://www.godhatessinners.com/showthread.php?228-10-Reasons-why-GOD-HAT...
Kylpä kovana v-päällikkönä
vattua mutustava v-kylpä kovis ei kerkee persuustansa pakaroita penkkiin hieromaan kun jo taviksen parin vuoden palkka tulee siitä että kävi ja saa vielä kiitokset yhteisymmärtävästä työstä itse-eroten. Vattua vatkattu taas kylpä kovana kansalaisia ruikaten (vetäisivät välillä käteen!)!
Tässä oiva esimerkki puoluevalinnasta
Nyt valittiin puolueperusteisesti henkikö toimeen. Valinta oli puhtaasti poliittinen.
Olisiko tältäkin riesalta vätltytty, jos olisi valittu puolueettomasti pätevin henkilö tehtävään.
Osa vauhtisokeutta johtuu ilmeisesi siittä, etteivät poliittisesti valitut henkilöt ymmärrä olevansa kansan palvelijoita ja käyttäytyä aseman edellyttämällä tavalla-
Jos valinta tehtäisiin pätevyyden perusteella, olisi merkitystä myös ansioilla ja käyttäytymisellä.
Meidän tulee mitä pikemmin valita valtiollisiin ja kunnallisiin toimiin aina pätevyyden perusteella ja ei koskaan pelkästään puoluepoliittisin perustein.
Voi
Voi hyvä tavaton, tämäkö on aivan oikeasti suuri ongelma.
US voisi tuoda mieluummin julki miljoona kuppauksia, joita myös löytyy aivan pienellä kaivelulla.
Kyllä tämäkin on 80 000e iso
jos palveluja karsitaan, lapsille ei riitä koulutarvikkeita jne., ja pienistä puroista tulee iso joki, jonka päässä voi olla kuvailemasi miljoona-kuppaus-tekojärvi!
Kaikki tuo on turhuuden markkinaa....paljonko Viilee itse tienaat 1,5 kk:ssa? 80 000e?
Muistelen...
... että Demarit ja vieläpä Paavo Lipposen suulla ilmoittivat aikanaan, että Tanskan malli on kyllä kiinnostava, mutta sellaisenaan (muuttamattomana) sitä ei voi Suomeen tuoda.
Siis, jos se olisi muutettuna tuotu meille, Eihän se olisi ollut Tanskan mallin mukainen. Se olisi ollut vesitetty versio siitä.
Pitäisköhän meidän ulkoistaa eduskunta, valtioneuvosto ja virkamiehistö. Meillä useat yhteiskunnaliset ja poliittiset ym. ratkaisut on tehty ainakin n. 40 vuoden ajan muuten kyllä tehty siten, että kansanedustajat ja virkamiehet on joko lukenut lehdistä millaista muissa maissa on ja sitten on käyty tutkimassa lähemmin tilanne.
Tai pitäisköhän maksaa niille maille, joista juttuja apinoidaan - otetaan pois kansanedustajien palkkioista.