Lauantai 26.5.2012

RKP:n ruma luku: Puoluesihteeri yllättyi

Luotu: 
18.9.2011 12:12
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    RKP:n puoluesihteeri Johan Johansson epäilee, että äänestyspäivänä puolueen kannattajat valitsevat puolueen oman ehdokkaan, Eva Biaudet'n.

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puoluesihteeri Johan Johansson on yllättynyt Ilta-Sanomien eilen julkaisemasta gallupista, jonka mukaan vain 7 prosenttia RKP:n kannattajista olisi äänestämässä puolueen omaa ehdokasta Eva Biaudeta ensi talven presidenttivaalissa.

- Jos tämä pitää paikkansa, niin onhan se huolestuttava luku, Johansson sanoo Uudelle Suomelle.

- En tosin ole perehtynyt vielä gallupiin. Voi olla, että otos vaikuttaa tulokseen paljon, hän pohtii.

Oman ehdokkaan ohi ajoivat kyselyssä niin Sauli Niinistö (kok.) kuin Paavo Lipponenkin (sd.). Johanssonin mukaan molemmilla on tukijoita puolueen riveissä.

- Lipponen on tehnyt kovasti töitä kaksikielisyyden puolesta ja Niinistölläkin on omat tukijansa meidän äänestäjissä, toteaa Johansson.

Hänen mukaansa puolueen on tehtävä töitä saadakseen omat takaisin Biaudet'n taakse. Johansson kuitenkin epäilee, että vaaliuurnilla RKP:n kannattajat päätyvät sittenkin äänestämään omaa ehdokastaan, vaikka olisivat gallupeihin vastanneet toisin.

- Kyllä joka vaaleissa, kun puolueen kannattajat käyvät uurnille, niin sieltä listoilta oman puolueen ehdokas valitaan, kertoo Johansson.

Puoluesihteerin mukaan omien ääniä kyllä tarvitaan, sillä ensimmäisen kierroksen pahin kilpailija on gallup-tulosten valossa juuri Lipponen, vaikka aatelinjalla tiukin haastaja on vihreiden Pekka Haavisto.

- Kaikki näyttää nyt siltä, että Sauli Niinistö on varma läpimenijä ensimmäiseltä kierrokselta. Gallupit näyttävät, että Lipponen tulee toisena 12 prosentin kannatuksella. Hänen etumatkansa toiselle kierrokselle ei siis ole mitenkään saavuttamaton, Johansson toteaa.

IS:n eilen julkaisemassa gallupissa ilahduttavinta Johanssonin mielestä on Biaudet'n kannatuksen suunta. Parissa viikossa 2 prosentin kannatus tuplaantui 4 prosenttiin.

- Ja jos tämä 7 prosenttia pitää paikkansa, niin se merkitsee, että lähes kaikki olisivat RKP:lle uusia äänestäjiä, Johansson huomauttaa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

puutarhamies

Ei nauti luottamustani minkäänlaisten yhteisten asioiden hoitamiseen, eikä näköjään muidenkaan: 7% 4%:sta (RKP:n kannatus) on 0,28 %!

Tietysti sen lisäksi joku nainen voi erehtyä äänestämään häntä pelkän sukupuolen perusteella, kuten Haloselle kävi viimeksi. Niinistö olisi voittanut kirkkaasti, jos Kokoomuksen siipikarjaosastot eivät olisi karannut naisehdokkaan taakse.

ricardo

vuoksi halosta äänestettiin myös. mutta ei se selitä voittoa sellaisenaan. tarvii muistaa että suomeen kuuluu mm. tampereen seutu, se on semmonen taistolaisten tyyssija ettei paremmasta väliä, ja siellä asuu jengiä kuitenkin sen verran että kyllä se jonkin verran vaikuttaa

puutarhamies

Halosen kannatus oli muutenkin isoa, mutta jonkin tutkimuksen mukaan Uudenmaan ja Helsingin kokoomusnaiset toimivat vaa'ankielenä Niinistön tappioksi.

vraiha

Tuostako johtunee, ettei Tampereelta tai sen seudulta ole tullut tähän maahan yhtään valtiomiestä? Vai tietääkö joku paremmin? Rockareita ja koomikoita sieltä on tullut sitten senkin edestä.

pur

Vaikka Soinilla on ollut satakertainen medianäkyvyys Biaudet'in verrattuna, niin Soini saa gallupissa vain kaksinkertaisen kannatuksen. Tuskin uskaltaa asettua ehdokkaaksi ja kotiuttaa persuille näin rumia kannatuslukuja.

Eva Biaudet tulee kaiken lisäksi nostamaan kannatustaan kampanjan edetessä, koska hän on koko porukasta selvästi vähiten tunnettu, ja ainoa nainen.

Tuttu

"Eva Biaudet tulee kaiken lisäksi nostamaan kannatustaan kampanjan edetessä, koska hän on koko porukasta selvästi vähiten tunnettu, ja ainoa nainen."

Mikäli tämän kukkahattunulliteetin poliittiset näkemykset tulevat laajempaan tietoon, on todennäköisempää, että tapahtuu päinvastoin.

Kuka ajatteleva ihminen äänestää tuholaista, vaikka hän olisikin nainen?

Hesekiel

jos Soini olisi ehdokkaana? Eihän gallupin nimilistassa ollut muita persunimiä, jotka olisivat hajottaneet persujen ääniä. Kyllä Soinin kannatus on kymmenen prosentin paikkeilla, se on tosiasia.
Aku Ankka voi haastaa Soininkin, sillä se on täysin mahdollista Soinin näyttäessä rajat niin Halla-aholle kuin muillekin aisan yli potkijoille. Hevosmies Soinin joidenkin mielestä tarpeeton piiskan käyttö voi johtaa näpäytykseen tai jopa kilpailukieltoon omalta ryhmältään.

MURSU

kun Persu hajonta ilman Soinia kisassa melko varmaan kannatukset valuu Sauli - Väyrynen, ja jos Soini pelissä niin sitten keräisi omat kannattajat sekä vähintään roippeita sieltä-täältä, (olisi huonoa Väyryselle).

Lipponen on kyllä murahtelemassa viimeisiä röyhtäisyjä, ei nouse Saulin haastajaksi millään, mitkään viisarit ei värähdä siihen suuntaa. Teki Soini mitä vaan niin hän Persuporukoilla nousee vaalin ratkaisu vaikuttimeksi loppuasetelmaan!

UppiNiskanen

Onko RKP:llä todellakin näin heikko todellisuudentaju? Lillanin "ihme" ei todellakaan tule toistumaan tällä ehdokkaalla. Kun pitäisi olla, joko kansan tuki tai sitten kompetenssia, jolla sen voisi saada... Eikös niin?

Keijo

Mikä pakko suomenruotsalaisten on aina äänestää RKP:n ehdokkaita.
Näiden ruotsalaisten kannattaisi käydä joku kurssi, missä heille opetetaan kuinka demokratia toimii.

Vieras mies

Myös RKP:n etu olisi varmistaa Niinistön läpimeno ensimmäisellä kierroksella.

Näillä sivuilla jatkuvasti esiintyvät ala-arvoiset henkilöihin kohdistuvat hyökkäykset tekevät netti-US:n sinänsä näppärien uutisten lukemisen yhä vastenmielisemmäksi. Jos kirjoituksen ainoa "anti" on solvaaminen, sen voi mieluusti jättää lähettämättä.

kiuru

Eva Biaudet

oik.yo
kansanedustaja
ministeri
ETYJ:n ihmiskaupan vastainen erityisedustaja, josta palkittu
vähemmistövaltuutettu

Koska Timo Soini ei uskalla asettua persujen ehdokkaaksi, hommaan huudetaan:

Jussi Halla-aho

Muinaiskirkkoslaavin tohtori (avuksi Venäjä-suhteissa?)
kansanedustaja
tarjoilija, tuntiopettaja, viisumivirkailija, sanakirjantekijä
blogisti

Näyttäisi Biaudella olevan enemmän ulkopoliittista pätevyyttä. Tosin Halla-aholla näyttäisi olevan hyviä suhteita Ukrainaan ja tunnetut kansainväliset verkostot.

Vyötiäinen

Biaudet erehtyi menemään mensa-testiin, jossa hänen älykkyysosamääränsä näytti poikkeuksellisen alhaista lukua.

Tämä on totuus, eikä mikään herja. Hän osoitti suurta harkintakyvyttömyyttä menemälla moiseen testiin.

Olisi vaarallista, jos Suomella olisi bimbo-presidentti.

totuuden torvi

pikkukylässä, kuin pikku pomo isossa kylässä.

Mutta, mutta....miten tämä liittyy käytävään keskusteluun?

Mensan älykkyystestissä yli satasen saaneet tietävät vastauksen.

muuan

Älykkyystestit mittaavat mitä mittaavat ja milloin mittaavat.

Eli eri tehtävissä tarvitaan erilaisia valmiuksia ja älykkyyksiä. On esimerkiksi hankala sanoa, kuinka hyvin Mensan testi mittaa keskusteluunliittymisongelmien ratkaisukykyä.

Ja samankin ihmisen tulokset varmasti vaihtelevat sattuman, ruumiillisen ja henkisen kunnon, vuorokaudenajan, mielentilan yms. mukaan; en tosin osaa arvioida, kuinka paljon.

MURSU

kiuru:"Koska Timo Soini ei uskalla asettua persujen ehdokkaaksi"

Uskalla? Mikä gladiaattorikisa sinulla typeryksellä on uskossa täällä käytävän? Kyllä Bidee nyt varmaan poimiikin suosiota sananvapauden rajoitusuholla ja vieraskulttuuri hyysäämisellä kun mitä uutiset näistä kulttuurikastuttavista juuri kertoo.

kiuru

vetäytyy presidenttikisasta samoilla perusteilla kuin Kiviniemikin. Tosiasiassa Soini ei uskalla lähteä mukaan, koska näillä luvuilla hän kärsii rökäletappion. Sano mun sanoneen.

muuan

Tämä on jopa ainoa järkevä ja vastuullinen menettely silloin kun tappio on varma ja siitä olisi ikävät seuraukset.
Asiaa sotkee se, että lähes aina voi nähdä ainakin pienet mahdollisuudet onnistua, jolloin on arvioitava tappion ja voiton seuraukset riskin suuruuteen nähden.
On sellaisiakin tilanteita, jolloin ei kannata riskeerata lainkaan, vaan pitää pelata varman päälle. Näin silloin, kun väistämisestä ei seuraisi lopullista tappiota, mutta epäonnistumisesta kyllä.

olavinieminen

En ymmärrä, että joka puolueen pitää pistää tähänkin ehdokkaansa.
Kaiken kukkuraksi nyt ollaan jo ylioppilastasolla ilman yliopistotutkintoja!

Suomen poliitikot epäpätevyydessään jo muutenkin ajavat Suomen Euroopan takamaaksi. Pressan pitää olla pätevä Suomen etujen ajaja!

muuan

Nainen ei sanana sinänsä halvenna, mutta sillä on historiallista painolastia, koska sitä käytettiin naissukupuolen alennuksen ajalla kai tuhansia vuosia. Uusi nimitys sallisi kyseisen sukupuolen ikään kuin aloittaa puhtaalta pöydältä. Olisi paras samalla vaihtaa miehenkin nimitys, onhan silläkin menneisyys.

puutarhamies

on maailman vanhimpia kieliä, tai kieliryhmä. Se on niin vanha, että sen ikää ei pystytä ajoittamaan.

Sen verran viisas se on, että kun kuuntelee kieltämme, voi ymmärtää kauas meneisyyteen, miten esivanhempamme ovat asioita nähneet. Veljeskielen kuunteleminen laajentaa kuvaa vielä mukavasti.

Kauko Putki

Jos ääniaoikeutettuja on reilu pari miljoonaa, RKP:ta kannattaa about 3,5 % ja siitä määrästä 7% äänestäisi Bideetä. Eipä ole kovin monta ihmistä. Tuhansissa sentään taidetaan liikkua. Ei sitä taida edes sukulaiset äänestää.

pur

Eva Biaudet'n kannatus mielipidemittauksessa on 4%. Soinin 8%. Lipposen 12%. Väyrysen 8%. Niinistön 53%, jossain oli uutisoitu myös 54%.

Eli Biaudetilla on 4% kannatus kaikista äänioikeutetuista. Presidentinvaaleissa annetaan Suomessa rapiat 3 miljoonaa ääntä, eli tämä galluptulos ennustaisi Evalle n. 120 000 ääntä.

7% on luku, joka kertoo kuinka iso osuus RKP:n vakkariäänestäjistä kannatti gallupissa Biaudet'ta. Se oli hälyttävän pieni prosentti, eli lähes koko kannatus tulee muilta kuin RKP:n vakioäänestäjiltä.

Hannu Mikael

Jonkun kantti ei sitten kestänyt lukea edellisen kadonneen viestini raudanlujia faktoja, että ylioppilas Biaudet pääsi vähemmistövaltuutetun virkaan Astrid Thorsin järjestettyä hallituksessa poikkeusluvan, jolla viran koulutusvaatimukset ohitettiin.
Tai sitä, että SDP:n ylioppilas Heinäluoma pyörähti pikaisesti valtiovarainministerinä poistamassa huippurikkailta omaisuusveron, ja teki näin 200 miljooonan euron lahjoituksen heille.
Totuus ei pala tulessakaan, mutta miksi siitä ei saisi kirjoittaa?