- Väitöskirjan mukaan vanhemman suhde Jumalaan muuttuu lapsen kuoleman jälkeen.
- Kuva: Itä-Suomen yliopisto
Harri Koskela.
Lapsen menetys on yksi ihmisen elämän raskaimmista kokemuksista. Lapsen kuolema pysäyttää vanhemman elämän ja muuttaa sen erilaiseksi, todetaan tuoreessa väitöstutkimuksessa.
Teologian lisensiaatti Harri Koskela tarkastelee Itä-Suomen yliopistossa syyskuussa tarkastettavassa väitöskirjassaan, mikä on lapsen menetyksen merkitys vanhemman hengellisen, henkisen ja sosiaalisen elämän muotoutumisessa.
Koskela havaitsi, että lapsen kuolemalla on merkittävä vaikutus myös vanhempien identiteettiin. Monet vanhemmat jakoivat elämänsä kahteen jaksoon – aikaan ennen ja jälkeen menetyksen.
Koskelan tutkimus perustuu lapsensa menettäneiden 64 vanhemman lähettämään kirjeaineistoon, jossa vanhemmat kertovat kokemuksistaan. Kokemuksia pyydettiin erityisesti henkilöiltä, jotka ovat olleet tekemisissä uskonnollisen vakaumuksen tai hengellisyyden kanssa.
Tutkimuksen mukaan monet vanhemmat asettivat ajatuksissaan Jumalan vastuuseen lapsensa kuolemasta. Sen vuoksi heillä esiintyi kielteisiä tunteita ja asenteita Jumalaa kohtaan. Vanhempien joukossa esiintyi yleisesti uskomusta, että lapsen menettäminen oli Jumalalta tullut rangaistus.
Neljä vanhemmista koki, että he menettivät uskonsa lapsen kuoleman jälkeen ja muuttuivat agnostikoiksi tai ateisteiksi. Toisaalta seitsemän vastaajaa ilmoitti, ettei juuri ollut tekemisissä hengellisyyden kanssa aiemmin, mutta tuli uskoon lapsen menettämisen jälkeen.
Osa vanhemmista arvioi identiteettinsä muuttuneen kielteiseen suuntaan ja totesi, ettei koe enää itseään kokonaiseksi lapsen menetyksen jälkeen. Jotkut sitä vastoin kokivat, että suruprosessi kasvatti heitä henkisesti ja vahvisti ja voimaannutti heitä. Menetyksen seurauksena vanhempien hengellinen elämä usein muuttui, se joko aktivoitui tai passivoitui.
Koskelan mukaan osa vanhemmista oli kokenut Jumalan olevan epäoikeudenmukainen heitä kohtaan. Toisaalta monet vanhemmat turvautuivat Jumalaan surunsa keskellä. He kokivat saaneensa huolenpitoa, turvaa, apua ja lohdutusta Jumalalta. Yksi selviytymistä edistävä asia oli uuden lapsen syntymä.
Surusta huolimatta osa vanhemmista koki kiitollisuutta yhteisestä ajasta lapsensa kanssa.
Koskelalla on myös omakohtainen kokemus lapsen menetyksestä.
Kommentit
Jos sanoisin kokeneeni
Jos sanoisin kokeneeni huolenpitoa, turvaa, apua ja lohdutusta koiran puruluulta, minua pidettäisiin varmaankin sekopäänä. Mutta mielikuvitusystävien kanssa seurustelusta tehdään jopa akateemisia tutkimuksia.
Isoisäni perheessä kuolema oli usein läsnä
Luen juuri isoisäni kirjettä vuodelta 1917. Hän murehtii vanhempiensa kovaa kohtaloa, kun "ovat saaneet niin äärettömän paljon kantaa tässä mailmassa kuoleman murhetta, kun kymmenen lastansa ovat saaneet hautaan saattaa, on aivan ihme, että he ovat jaksaneet näinkin vanhoiksi elää".
Sukulainen kirjoittaa Amerikasta kuulumisia 1931:
"Saan täten suurella surulla ilmoittaa sen ikävän asian että meillä taaskin käväsi vierailemassa kuolema, ja nyt tällä kertaa se vei mukanaan yhden rakkaista pojistani, Fredin. Fredi poikani oli jo ehtiny 15 ikävuoden täyttäneeksi. Poikani poisottaminen oli minulle raskas isku. Olisin niin mielelläni suonu hänen elää, ja saattaa minut hautaan. Mutta kuitenkin Taivaan Jumala joka on säätäjä ja määrääjä niin kuin Hän suuressa viisaudessaan on hyväksi nähnyt, ja on myöskin jokaisen ihmisen elonpäivien mitan kirjoittanut kirjaansa, niinpä hänen kirjaansa oli merkitty poikanikin elonpäiväin määrä, ja kun se tuli täyteen, niin silloin tuli poikani poismuuton aika umpeen. Niin siis, Herra antoi Herra otti, Herran nimi olkoon kiitetty. Pitäkäämme siis tarkoin muistossa että, kaikki, joka kerran on syntynyt, pitää myöskin kuoleman."
Lapsen kuolema oli siis vielä sata vuotta sitten usein läsnä - niin näissäkin perheissä. Kirjeistä huokuu kuitenkin hurskas usko Jumalaan ja siihen, että ihmisen elonpäivät ovat Herran kädessä. "Kohtalonusko" auttoi vanhempia jaksamaan elämässä eteenpäin, kovankin kohtalon kourissa. Kymmenen lapsen menettämistä on kuitenkin vaikea kuvitella. Isoisäni menetti siis 10 sisarustaan, mutta sai itse elää 50-vuotiaaksi ja saattaa omat vanhempansa hautaan.
Mikä oli väitöksen tulos
Noin raskaan kokemuksen jälkeen vanhemmille voi tapahtua mitä vain, vai?
Uskovaisen ihmisen pitää ilman muuta syyttää Jumalaa lapsensa kuolemasta. Missä on tuki turva ja varjelus? Uskovaiselle Jumalan tarkoituksista puhuminen näissä tilanteissa on pelkästään kornia.
Näissä tilanteissa Jumala näyttää olemattomuutensa.
Toisaalta näissä karmeissa tilanteissa ihmiset hakevat turvaa kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Jos saavat apua, niin mikäs siinä, mutta kyllä asian kohtaaminen on kaiken avain.