Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto ja hänen vaaliorganisaationsa ilmoitti hetki sitten, etteivät he ota vaalikampanjaan harjoittelijaa.
- Saimme kampanjassa hyvän idean. Halusimme, että yhteiskunnallisesta viestinnästä kiinnostuneet opiskelijat voisivat työskennellä kampanjassa osana opiskeluihinsa liittyvää harjoittelua, kampanjapäällikkö Riikka Kämppi kirjoittaa.
- Olemme oppineet, että kaikki hyvät ideat eivät ole loppuun mietittyjä. Luovumme ideasta.
Kämppi kertoo kampanjaan tulleen lukuisia hakemuksia opiskelijoilta. Kampanja sai kuitenkin runsaasti palautetta harjoittelijan hausta, sillä harjoittelijalle luvattiin 800 euron kuukausikorvaus.
Riikka Kämpin mukaan julkisuudessa on "aiheellisesti kysytty, pyrkiikö kampanja polkemaan työehtosopimuksia tarjoamalle harjoittelijalle työehtosopimusta alhaisempaa palkkaa".
- Harjoittelu ei ole työsopimus, Kämppi muistuttaa.
Haaviston kampanjaan ajatus harjoittelijan palkkaamisesta syntyi, kun vaaliorganisaatio sai lukuisia kyselyitä mahdollisista käytännön harjoittelupaikoista. Vaalipäällikkö tunnustaa, että harjoittelijan haku ei ollut loppuun asti mietitty.
- Osa harjoittelijan työstä kustannetaan yhteiskunnan varoista. Tätä asiaa olisi sietänyt pohtia pidempään. Väärässä pitää osata olla kun sen aika on. Nyt tuli oltua, Kämppi tunnustaa.
Vaalipäällikkö pyytää samalla anteeksi kampanjan harjoittelupaikkaa hakeneilta.
- Arvoisat hakijat, pahoitteluni aiheuttamastani vaivasta. Toivottavasti löydätte hyvän harjoittelupaikan toisaalta. Onnea opintoihin!
Jatkossa Pekka Haaviston vaaliorganisaatio etsii kampanjaviestintään harjoittelijoiden sijaan vapaaehtoisia tekijöitä.

Kommentit
Auta armias
Jos Halla-aho olisi tehnyt tämän, niin tästä aiheesta tehtäisiin teemailta YLE:en
Halla-ahon kannattajille
Halla-ahon kannattajille tyypillinen konditionaalinen närkästyminen.
Totta
Ensin persut valittavat kaikesta ja sitten odottavat kieli pitkällä muiden närkästymistä ja valitusta tyyliin "any publicity is good publicity". Jopa silloinkin kun asia ei millään lailla kosketa heitä (ja heidän olematonta poliittista osaamistaan) he silti haluavat huomiota ja mahdollisuuden haastaa riitaa. Olla framilla millä hinnalla hyvänsä niin sanotusti.
Mitäköhän varten se yksinkertaisin persu ei ole vielä sanonut että "tämäkin sataa persujen laariin"? Sekin olisi ihan hyvin riittänyt.
Kitinän takia joku menetti hyvän harjoittelupaikan.
Hienoa. Pitäisikö ottaa huomioon ettei harjoittelijalle tarvitsisi maksaa ollenkaan palkkaa!
Kaikki ylimääräinen on opiskelijalle plussaa...
No. Kai kampanijalle ilmaisetkin työntekijät kelpaavat, kun ei rahan maksaminen kerta sovi.
Samat ääliöt vastustanevat perustuloa...
Haavisto on tottunut
Haavisto on tottunut afrikkalaisen halpatyövoiman palkkatasoon. Ajaa varmaan pressanakin samaa asiaa.
Joku tolkku pitäisi olla
Joku tolkku pitäisi olla tässä vähimmäispalkan ehdottomuudessa. Menee paljon työllistämismahdollisuuksia hukkaan.
TYÖTTÖMYYSKORVAUSVAALITYÖ
Palkannauttijaliikkeen saneluvalta palkka-
asioissa on ehdoton. Haihatteleva vihreä-
liike vain ei sitäkään näytä ymmärtävän.
Mutta maassa maan tavalla. Työttömänä on
suuri joukko nuoria. Työttömyyskorvausta
saavia nuoria voidaan hyvin pyytää mukaan
vaalityöhön, koska sehän ei mitenkään ole
työntekoa vaan yhteiskunnallinen harraste.
Silloinhan korvauksen maksajana on valtio.
Siitä vaan agitoimaan työttömiä nuoria.
Tyylikkäästi korjattu moka
Tyylikkäästi korjattu moka kampanjapäälliköltä. Etsivät nyt vapaaehtoisia, joita varmasti löytävät, ja osana työharjoittelua tai ainakin työkokemuksen kartuttamista nuo paikat on edelleen mahdollisia.
He tulevat löytämään itsensä näköisiä vapaaehtoisia ja toivottavasti heidän kampanjastaan tulee "itsensä näköinen", ja että Haaviston lopullinen kannatus tulee olemaan "itsensä näköinen" :) Marginaalinen ja vinksahtanut siis.
Eikös
Haavistolla ole nuori sulhanen (vai oliko se nyt puoliso) joka voisi tehdä niitä hommia ihan "korvaus luonnossa"-periaatteella?
No löytyihän...
...täältä kommentoijista yksi homofoobikkokin. Ihmettelin jo :)
Just just
Eikö kannattaisi palkata, esim Puolasta, tuolla hinnalla sais 3kpl. ja niitä vois pitää melkein kuin orjina.
Mitä eikö se ole nyt euroopan tapa??
Vihreiden arvojohtamista
Punavihreät puhuvat kauniisti siitä, kuinka alipalkkaus ja orjatyö on väärin. Silti ensimmäisen tilaisuuden tullen ollaan itse toimimassa periaatteiden ja sanojen vastaisesti.
Ei toisaalta ole uutta tälle tuuliviiripuolueelle.
Kysehän oli harjoittelijasta
Normaali käytäntö on, että työharjoittelijoille ei makseta palkaa ollenkaan.
Eikö tässä tapauksessa
ollut kyse jonkinlaisesta oppisopimuksesta, siihenhän sisältyy valtion antama tuki, vai erehdynkö?
Ei ollut
Ainakin uutisen mukaan kyse oli työharjoittelusta, joka on useimmiten palkatonta, eikä sitä tueta muuten kuin normaalilla opintotuella, mikäli harjoittelija saa sellaista.
Selvä, mutta miksi Riikka Kämppi sanoo...
- Osa harjoittelijan työstä kustannetaan yhteiskunnan varoista. Tätä asiaa olisi sietänyt pohtia pidempään. Väärässä pitää osata olla kun sen aika on. Nyt tuli oltua, Kämppi tunnustaa.
Minkä osuuden valtio korvaa ja kuinka?
Puoluetuki
maksetaan yhteiskunnan varoista ja sillä rahoitetaan presidentinvaalikampanjaa.
Taitaapa kuitenkin olla
niin, että tässä tapauksessa olisikin ollut tarkoitus käyttää nuorten työllistämiseen tarkoitettuja budjettivaroja. Siis puoluetuen lisäksi. Ei kai muuten Vihreillä olisi ollut mitään syytä jättää kaavailtu "oppisopimus" toteuttamatta.
Kyse ei uutisen mukaan ollut
Kyse ei uutisen mukaan ollut "oppisopimuksesta", eikä oppisopimuksesta, vaan työharjoittelusta, josta pääsääntöisesti ei makseta mitään palkkaa.
Älähän kiertele ja
kaartele. Puhetta oli nimenomaan 800 ecen kuukausipalkasta.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/115970-800-%E2%82%ACkk-haaviston-leiri-p...
"Kampanja sai kuitenkin runsaasti palautetta harjoittelijan hausta, sillä harjoittelijalle luvattiin 800 euron kuukausikorvaus."
"Osa harjoittelijan työstä kustannetaan yhteiskunnan varoista."
""800 €/kk: Haaviston leiri pyytää anteeksi""
Otsikko kertoo kaiken: Huuskolaiset nuolevat vihreiden Haaviston...
Entä jos soinilaiset olisivat jääneet kiinni vastaavasta?
Kuola olisi valunut apinakehälle saakka.
Niin totta
niin totta. Kyllä toimittajat osaavat.
Törkeää
Onko totta ettei Haaviston kampanjalla ole rahoittajia, niin että voisi palkata alan ammattilaisia? Luulisi miehellä olevan omiakin varoja sen verran että saisi palkattua ko. henkilöt. Jos ei omia laiteta likoon, kannattaako edes yrittää?
Se että käyttää harjoittelupaikkana ko. tapahtumaa ja siihen vielä yhteiskunnan varoja, on mielestäni törkeää verovarojen väärinkäyttöä. Hieman asiaa pehmentää se että nyt on tehty ns. takaisinveto. Tekemätöntä ei kutenkaan saa pois kansan muistista. Minun kohdallani asia on selkeä,monestakin syystä, EI HAAVISTOLLE.
hei modet, mikä on raja ?
saako Haavistoa sanoa kusipääksi?
mun mielestä ihminen joka jeesustelee aina ja joka paikassa ja samalla edellyttää 800 e / kk palkalla pätevää työvoimaa jeesustelutöihin (veronmaksajain piikkiin) on kusipää.
Mutta saako tällä palstalla kutsua ketään ylioppilasta / presidenttiehdokasta kusipääksi?
Pahoittelut ellei saa, en löytänyt kieltoa.
Ja homot: muistakaa että Timo Harakka sai kenkää Vihreän Langan päätoimittajan paikalta kun hän vaati saada tietää Haavistolta että onko hän homo. Miksi ihmeessä siitä voi saada kenkää? Miksi ihmeessä siitä täytyy vaatia toiselle kenkää?