Lauantai 26.5.2012

Töhrijät narahtivat 130 graffitista – Poliisi: ”Menkää Kalasatamaan”

Luotu: 
21.9.2011 15:00
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Kuvan graffiti ei liity tapaukseen.

Kahta helsinkiläistä miestä epäillään yhteensä noin 130 vahingonteosta, kertoo Helsingin poliisi.

Helsingin poliisin graffitirikoksia tutkiva ryhmä on kesän aikana saanut selvitettyä 30- ja 22-vuotiaiden miesten töhrintätyyppiset rikossarjat. Epäillyt tuntevat toisensa ja heitä epäillään myös yhdessä tehdyistä vahingonteoista.

Epäillyt ovat myöntäneet esitutkinnassa tekonsa. Rikossarjojen esitutkinta on päättynyt ja aineisto on toimitettu syyttäjälle syyteharkintaa varten.

30-vuotiaan miehen rikossarjaan sisältyy 66 tekoa, joista aiheutuneet vahingot olivat noin 7500 euroa. Epäillyn taustalta löytyy aikaisempia töhrintään liittyviä vahingontekoja sekä omaisuusrikollisuutta.

22-vuotiaan miehen rikossarja käsittää 64 tekoa, joista aiheutuneet vahingot olivat noin 6600 euroa. Myös hänellä on takanaan vahingontekoja sekä huumausaineen käyttörikoksia.

Vahingonteot on tehty pääosin kesän 2010 ja kevään 2011 välisenä aikana Helsingissä. Teot ovat tapahtuneet valtaosin Maunulan kaupunginosassa ja kohdistuneet julkisen liikenteen kulkuneuvoihin sekä yksityiseen omaisuuteen.

Poliisin tiedotteesta löytyy piikki töhrijöille.

–Poliisi haluaa muistuttaa graffitikulttuuria harrastaville, että Helsingissä on Kalasataman ja Suvilahden alueella lähes kilometri luvallista graffitiaitaa, poliisi toteaa.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

muuan

Kauneus on subjektiivinen kokemus, mutta silti ihmisille jokseenkin samanlainen. Kaikki eivät tietenkään etsi taiteesta
nimenomaan kauneutta, mutta tuollaisesta esimerkiksi junaratojen varresta toistuvasti tuputetusta "taiteesta" en ainakaan minä odota mitään kokeiluja. Puhdas tyhjä tila olisi sitä paitsi luonnollisin.

Katsotaanpa tosiaan tuota oheista kuvaa. Teräviä muotoja, sameita värejä... Kun lisäksi tulee "tyyliteltyjä", mainitunkaltaisia kirjaimia tai muita merkkejä... Ne ovat täysin vastakkaisia minun arvostuksilleni eli yksinkertaisille ja selkeille muodoille, heleille ja puhtaille väreille.

Graffiti onkin itseilmaisua, maalaajien sekavan sielunelämän levittäytymistä pakosta katseltavaksi. Niin kai kaikki taide, ellei kyseessä oel tilasutyö.

Ola

"Graffititaiteilijan" oikea paikka töineen on psykiatrin vastaanotto. Työthän ovat jo sellaisinaan valmista kallonkutistajan tavaraa analyysia varten. Niitä voi verrata sellaisenaan Rorsachin töherryksiin sekä psykiatrin kysymykseen: "Mitä tämä kuvaa teidän mielestänne."

Yucca

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että nykyään monien
miesten kehitys päättyy murrosikään. Siitä ei yli päästä.

Liikenteessä nämä "ikinuoret" ovat todellisia itsemurha-
lentäjiä.

Ennen muinoin kolmekymppinen oli MIES.

Brainless

Joo ennen oli kaikki paremmin. Nuoria mollattiin kuulemma jopa muinaisessa egyptissä.

Kyllä sitä kaikenlaista hiihtäjää on aina ollut. Ainakin nämä kossun kittaajat, vaimonhakkaajat ovat olleet jo vuosikymmeniä olemassa.

Itse töhrijöitä en puolusta vaikkapa laadukkaimmat maalaukset ovat parempaa katsottavaa kuin harmaat betoniseinät. Älkää tehkö niitä typeriä kirjaimia vaan jotain hienoja kuvia tms.

Vierailija

mutta useimmin aivan väärään paikkaan, ne olisivat olleet siinä jo aiemmin, jos alueen tai talon suunnitellut ja taiteillut arkitehti ja myöskin näiden tilaaja olisi ne siihen halunnut.

Toinen ikävä asia on vielä se, että kyseisellä töryllä on taipumusta levitä laajemmallekin.

”Rikkinäisten ikkunoiden teoria” paljastui todeksi"

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/42027-rikkinaisten-ikkunoiden-teoria-pa...

JATK

Nuoriso on ollut pilalla ainakin 2500 vuotta, jolta ajalta länsimaista lähdekirjallisuutta on olemassa. 50-luvulla arvioitiin yleisesti, että 1/3 nuorisosta on "menetetty". Toivottavasti et kuulunut tähän ryhmään.

Mutta, koska ennen kolmekymppinen oli "MIES", niin
olisi hienoa kuulla minkälainen on "MIES"?

Kyllä ennen nostalgiakin oli parempaa.

muuan

...ovat tosiaan aina harrastaneet ikäviä asioita, kuten graffitia. Kuten oheisesta jutusta havaitsemme, nämä ilmiöt tahtovat kasautua samoille ihmisille, jolloin näiden nuorten voi sanoa olevan pilalle menossa.
Graffiti on ymmärtääkseni juuri yhteiskunnasta syrjäytyvien ilmaisumuoto. Se on siis oire jostakin häiriötilasta ja tuota
häiriötä pitäisi ensisijaisesti koettaa korjata.

muuan

...valonarkaa toimintaa. Ei yhteiskunnan suurimpia ongelmia, mutta päiväsaikaan näkyvimpiä. Rumentaa kaupunkikuvaa, radan- ja tienvarsia. Eiköhän maalaajilla olekin tarkoituksena nimenomaan näkyä, esittää vastalause tai avunpyyntö tilanteestaan.

muuan

Onnistuuko se poisto noilla välineillä? Pitänee olla kemikaalejakin, ehkä erikoissellaisia.
Onkohan pakkotyötä nykyään vangeillakaan?

Mutta rangaistus yhteiskuntapalveluna graffiteja poistamassa?

Hietsuarska

Eikö tuollaisista ikuisilta lapsilta pitäisi ottaa aikuisten oikeudet pois ja määrätä heille vaippapakko ja virkaholhoojat?

Ei hitto, kolmikymppinen heppu töhertämässä seiniä kuin joku kolmivuotias ;)

LT

Graffitit sekoitetaan usein tageihin, jotka ovat silkkaa töhrimistä, merkitsemistä vähän samalla tapaa kuin koirien nurkkiin kuseskelu. Graffitit sensijaan voivat olla todella ilo silmälle jossakin kolkossa betoniseinässä. Tietysti niitä olisi parempi tehdä luvallisiin paikkoihin, mutta silloin tekemisestä taitaisi puuttua yksi olennainen innoittaja: jännitys. Graffitien tyylivalikoima Suomessa on muuten paljon suppeampi kuin Euroopan suurkaupungeissa ja jenkkilässä.