Hallintovaliokunnan jäsenten väitetty boikotti puheenjohtaja Jussi Halla-ahoa vastaan on lehdistön keksintöä, toteaa tapahtumia valiokunnan sisältä seurannut kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) blogissaan.
Muun muassa Yleisradio on kertonut tietoihinsa pohjautuen, että ainakin osa valiokunnan Viron-matkalta pois jääneistä jäsenistä jäi pois vastalauseena Halla-aholle. Esimerkiksi valiokunnan demareista yksikään ei ole matkassa mukana.
Demarijäsenet tosin kiistävät yksiselitteisesti protestin olemassaolon Ylelle, eikä tätä ole Soininvaaran mukaan syytä epäillä.
–Valiokunnan keskusteluista ei saisi kieliä ulkopuolisille, mutta paljastan nyt kuitenkin, että ongelmana oli, ettei päivämäärä sopinut kaikille. Ei se sopinut minullekaan, mikä suuresti harmitti minua, koska olisi ollut hyvä tutustua myös valiokunnan jäseniin vähän paremmin. Päivämäärän valinnassa oli ongelmana se, että sen piti sopia myös isännille. Demarit vaativat päivän muuttamista, mutta se osoittautui mahdottomaksi, kirjoittaa Soininvaara.
Soininvaaran mukaan boikotti-ajatuksen takana olisi Aamulehden juttu, jossa lehti ”ehdotti” valiokunnan jäsenille protestia Halla-ahoa vastaan.
–Pari päivää sitten Aamulehti keksi neuvoa hallintovaliokunnan jäseniä, että me voisimme alkaa boikotoida valiokunnan kokouksia ja näin painostaa puhemiesneuvostoa erottamaan valiokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-ahon. Lehti tiedusteli seuraavaa päivää varten valiokunnan jäseniltä ajatuksensa erinomaisuudesta, kirjoittaa Soininvaara.
–En ole lukenut Aamulehteä, mutta ymmärtääkseni ajatukseen ei kukaan tarttunut. En minäkään. Valiokunnan puheenjohtajan paikka kuuluu perussuomalaisille. On vakiintunut käytäntö, että eduskuntaryhmät valitsevat itse edustajansa.
Soininvaaran mukaan Halla-aho voi hoitaa tehtävää niin kauan kuin hänelle on perussuomalaisten eduskuntaryhmän tuki.

Kommentit
Toinen tulkinta
Tämä demarien mielenilmaisu saa lisää säälittäviä piirteitä. Kaikki hallintovaliokunnan demarikansanedustajat jäivät pois valiokuntamatkalta Tallinnaan. Ilmoittamatta.
Nyt on kysytty Heinäluomalta ja Backmanilta olisiko kysymyksessä mahdollisesti boikotti hallintovaliokunnan puheenjohtajaa Halla-Ahoa vastaan. Ei ole vastaavat molemmat.
Kun kysymys ei ole siis boikotista niin demari kansanedustajat näyttävät yhteisrintamassa halveksuvan Viron ja Suomen välistä poliittista ja kulttuuri yhteistyötä sekä virallista kanssakäymistä. Virolaiset isännät ovat vaivautuneet järjestämään Tallinassa vieraille ohjelmaa, mutta demareista se ei ole vierailun arvoista. Vähät välittävät. Tämä on suora loukkaus Virolaisia kohtaan.
Kyseiset kansanedustajat eivät näytä oivaltavan, että nämä vierailut ovat työtehtäviä. Kenen luvalla he ovat jääneet pois matkalta ? Eikös näihin työtehtävien vapautuksiin pidä pyytää kirjallinen perusteltu lupa eduskunnan puhemieheltä ? Ei taida Henäluoma olla ajan tasalla kun ei asiasta mitään tiedä. Jos Jungner tietäisi ?
Samaa mieltä
Voi myös asettaa kysymyksen valehtelivatko demarijohtajat härskisti. Tilastollinen sattuma ei selitä tätä poisjääntiä, vaan kyseessä on boikotti ja työtehtävien laiminlyönti.
Jameksen väitteissä on osa perää, lehdet keksivät uutisia!
"Soininvaaran mukaan boikotti-ajatuksen takana olisi Aamulehden juttu."
Kun ei ole tarpeeksi asiaa millä ylisuuri papperipinta pitää täyttää, eikä sielu anna periksi ostaa hyvin kirjoitetuja free-lancereiden juttuja, olemme tässä!
Toimitukset tehtailevat uutisia lämpimikseen. Ennen se oli ip-lehtien pääasiallinen homma, mutta nyt leviää kuin gubba tölössä
Ehdinkin jo ihmetellä, kun mainitussa julkaisussa oli ennen
päivittäin joko haukkumasivu tai peräti aukeama tyyliin: Persu-MÖRTTINEN-persu-persu-MÖRTTINEN-MÖRTTINEN-persu-MÖRTTINEN. Ja nyt täällä viikolla samaisen sivulla enää: MÖRTTINEN-MÖRTTINEN-Mörttisen naamakuva-MÖRTTINEN, ja tämä ihan oikeasti mainitun maksullisen julkaisun sivun runsaan kahdenkymmenen neliösenttimetrin alalla. Niin tämä salaperäinen MÖRTTINEN (kursiivilla ja etunimi mukana) on vissiinkin sen sivun vastuullinen toimittaja, ihan omasta päästään. Ja nyt sitten, villinä arvauksena, lukijat alkoivat nyristä, ja ajoivat toimittajan tähän kyseenalaiseen ja epätoivoiseen tekoon. Meniköhän jo vihapuheen puolelle, oli kyllä tarkoituskin.
YLEn uutiset
Mokoma asia oli kuitenkin eilen YLEn yhdeksän uutisissa pääuutisena.
Pisteet Soininvaaralle
Olen Osmon ulostulosta hämmästynyt ja ilahtunut. Jospa demarit ja Halla-aho puhuvat tässä totta eikä muunneltua totuutta. Olisiko se toimittajan mielestä uskomatonta ja mahdotonta että puhutaan totta. Aamulehden toimittajat ovat maailmankaikkeuden... arvatkaa loput :-)
Joo ,Soininvaara on poikkeusyksilö rivistössä
ollut omasnsalainen ja toisinaan symppis ennenkin.
Ja jos ei tiedä voisi kysyä
käsittääkseni demareilla on aika yksiselitteinen puoluekuri.
Junger voisi kertoa reippaasti syyn ryhmän poisjäännille, ettei tarvitse spekuloida asiassa.
Ammulehden toiminta asiassa nostaa esiin kysymyksen, missä sovelias raja median tehtävistä. Onko se tiedovälitys vai ulkoparlamentaarinen aloitteelisuus tämänkaltaisissa kysymyksissä.Taitaa Halla-ahon näyteoikeudenkäynti, ja siinä käytetty rinnastus Aamulehden vihakirjoitteluun, vielä kirvellä jossain.
Hallintovaliokunnan toiminta
Uskoisi demareilla olevan helpompia ja tehokkaampiakin tapoja kiukutella Halla-aholle, kuin boikotoida kokousta. Vaikka Halla-aholla on korkea akateeminen koulutus ja käsittääkseni hän on hyvin analyyttinen ajattelija (johtopäätöksistä olen useimmiten kuitenkin eri mieltä) niin todelliset haasteet hänellä on valiokunnan työn vetämisessä. Viime vuonna tuli tv-ohjelma, jossa seurattiin muistaakseni sosiaali- ja terveysvaliokunnan työtä ja valiokunnan vetäjänä oli kokenut poliitikko Juha Rehula. Häntä pidettiin kovana kettuna toimikunnan vetäjän roolissa, mutta silti oli vaikeaa. Halla-ahon johtamiskokemuksesta en tiedä mitään, mutta julkisuudessa ei ainakaan ole ollut esillä mitään suurempia johtotehtäviä tai ansioitumista minkään toiminnan puheenjohtajana. Pelkästään tuossa tehtävässä Halla-aholla on melkoisia haasteita. Mielenkiintoista olisi nähdä vaikka miten hän julkisuudessa perustelee valiokunnan päätöksen, joka on täysin hänen kantansa vastainen.
Aika näyttää mihin haasteisiin Halla-aho joutuu vastaamaan
Kuuleppas Appi
eikös asia ole kuitenkin niin, että vaikeuksia voidaan saada aikaan taholla jos toisella, mikäli tahallaan heitellään syyllä jos toisellakin kapuloita rattaisiin ja vain siinä tarkoituksessa että saadaan aikaan haluttu lopputulos?
Tässä Halla-ahoa koskevassa uutisoinnissa on menossa median taholta erittäin härskiä toimintaa, jos ei ole totuutta saatavissa, niin keksitään sitten ja uutisoidaan oikein TV:ssä illan pääuutislähetyksessä ja vielä kaiken vakuudeksi uudistaen uutinen vielä aamutv:n lähetyksessä, jotta varmasti tulee yleiseen tietoon.
Siksipä juuri lähtökohta on väärä
Siksipä juuri lähtökohta spekulaatiolle on väärä. Ei ole demareiden eikä Soinivaaran oma etu olla vain kiukuttelun takia poissa valiokuntamatkalta Viroon. Jos demarit haluaisivat tehdä jäynää se onnistuisi jossain muualla paljon helpommalla. On myös täysin selvää, että jäynää tekemällä saadaan vain aikaiseksi vastajäynä, mistä yksikään osapuoli ei hyödy mitään. YLEn ja Aamulehden spekulaatio on siis vähintään kyseenalainen ja perusteeton.
Toinen asia on, että varmasti pelkästään poliittiset kannat saattavat kyseisessä valiokunnassa olla hyvin erilaisia. Silloin saattaa syntyä koviakin vastakkainasetteluita, koska ollaan totaalisesti niin eri mieltä. Valiokunnan puheenjohtajalla on silloin käsittääkseni tehtävänä pyrkiä johonkin kompromissiin. Se suuri kysymysmerkki on, onko Halla-aholla ensinnäkin halua kompromissiin ja toiseksi tahtoa neuvotella eri osapuolten kanssa. Se mikä minua mietityttää eniten on Halla-ahon julkisuuten antama kuva siitä, että hän ei ole kovin valmis keskustelemalla perustelemaan ja pohtimaan yhteistä linjaa. Halla-ahosta ulospäin tullut viesti antaa mielikuvan, että hän on järkähtämättä oman linjansa kulkija ja pysyy sillä eikä horju. Silloin kun ollaan demokratiassa jokainen voi joutua kuitenkin tinkimään. Enemmän minua siis askarruttaa onko Halla-aho valmis minkäänlaiseen kompromissiin ja enemmistöpäätöksiin? Valiokunnassa se on välttämätöntä.
Halla-aholla on toisaalta aivan loistava näytön paikka. Valiokunnan puheenjohtajana hänellä on mahtava mahdollisuus näyttää, että pelot hänen joustamattomuudestaan ovat olleet pelkkää mielikuvitusta ja siltä osin virheellisiä. Hänellä on myös ihan oikea mahdollisuus osoittaa johtajuutta demokratiassa, joka on ihan jotain muuta kuin pelkästään pidättäytymistä omissa linjauksissaan. Hänellä on myös aivan mahtava tilaisuus osoittaa neuvottelukykynsä analysoimalla kaikkien osapuolien näkökantojen hyvät ja huonot asiat sekä pyrkiä lopputuloksena tulokseen, jonka kaikki voivat hyväksyä.
Kaikilta hallintovaliokunnan jäseniltä niin demareilta kuin Halla-aholta yhtään henkilöä tai puoluetta unohtamatta, on kuitenkin oleellista muistaa, että millä tahansa työpaikalla ei synny hyvää jälkeä, jos ei kunnioiteta muita. Asioista voi olla eri mieltä ja saakin olla, mutta nimittely ei johda mihinkään. Valiokunta on kuitenkin siinä erilainen työpaikka, että siellä ei ainoastaan pomon päätös ratkaise. Se on sitten vaikka sitä aitoa työpaikkademokratiaa. Se on kaukana armeijameiningistä.
Niin, en tunne
Halla-ahoa henkilökohtaisesti. Olen lukenut joitakin hänen blogejaan ja niissä ainakin hän on perustellut aina näkemyksensä. Ei ole irtonaista heittoa. Luulen, en siis tiedä, hänen olevan sovitteleva ja kuunteleva, toisen henkilön näkökannat huomioonottavainen.
Aikahan tuon sitten näyttää miten yhteistyö valiokunnassa sujuu puolueiden kesken. Kuten sanoit varmasti on niin ettei kaikissa asioissa ole puolueilla yhtenevät näkemykset, mutta kompromissiin uskon vastuuntuntoisten edustajien pääsevän.
Mikäli erimielisyyttä syntyy siihenkin voi olla monia syitä. Noitahan media sitten ruotiikin oikein suurennuslasin voimalla. Ja olenpa melkoisen varma että syylliseksi leimataan ilman muuta Halla-aho, vaikka syy ei hänessä olisikaan. Eipä kannata ennalta pohtia asiaa enempää.
Oleellista on demokratia
Oleellista on, millä tavalla Halla-aho sitoutuu demokraattiseen parlamenttaariseen käytäntöön ja menettelyyn. Siinä jokaisen on tingittävä jossain määrin kannastaan jollei takana ole selvää enemmistöä. Näiden pelisääntöjen tukeminen edellyttää kuitenkin ennen kaikkea tekoja. Sellaisia tekoja, jossa ei jää mitään epäselväksi ja tuki demokratialle tulee olla ehdoton. Viesti tulee olla hyvä ja perusteltu ja epäselvyyttä ei ole syytä jäädä kenellekään ei edes niille, jotka elävät arkeaan parlamentin ulkopuolella ja ovat omalta osaltaan valmiit kyseenalaistamaan koko demokratian. Juuri heille on syytä sanoa, että he ovat väärässä. Totaalisen väärässä alusta loppuun asti.
Olet Appi oikeassa
siinä suhteessa että tarjolla olevista yhteiskuntajärjestelmistä demokratia vaikuttaisi vähiten haitalliselta kansalaisten näkökulmasta.
Halla-ahoa koskeva kritiikki on mielestäni sekä oikeassa että väärässa. Mielestäni Halla-aho perustelee loogisesti niitä epäkohtia joita hän kokee vääriksi. Tämän osalta hän on joutunut ajojahdin uhriksi.
Toisaalta Halla-ahon tulisi huomioida oma asemansa ja vastuunsa, ettei kritiikin aihetta syntyisi epäkypsien ja lapsellisten ulostulojen seurauksena. Kohtuus on hyve, jonka Halla-ahon pitää oppia.
JSN
Meillähän on ärhäkkä Julkisen Sanan Neuvosto. Mitenkähän pian YLE joutuu sen hampaisiin? Vai saako valtion monopoli julkaista vapaasti perättömiä ja solvaavia lausuntojaan?
Ehkä saa, sillä kyseessähän on kaikkien suomalaisten tavalla tai toisella kustantama objektiivisen totuuden toitottaja, erehtymätön esiintyjä, Suomen virallinen viestintuoja ja -viejä.
Tällä kertaa YLE onnistui yhdellä iskulla solvaamaan Jussi Halla-ahoa, Osmo Soininvaaraa, demareita ja Viron kansanedustuslaitosta. Yle lienee lupamaksunsa ansainnut?
Jaakko Heinimäeltä hyvä kirjoitus Pe-Su-puolueesta
totta, tärkeitä eivät ole kirjoitusten sanat vaan viha.
Demareiden taktiikka
Demareiden riehumiselle en keksi muuta syytä kuin halun pehmittää Halla-ahoa ja varmistaa puolueelle suopeampi kohtelu.