Lauantai 26.5.2012

SS: Demarit vetämässä tukensa pois kuntauudistukselta

Luotu: 
23.9.2011 06:08
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    SPD:n puoluesihteeri Mikael Jungner.

Sosiaalidemokraatit saattavat vetää tukensa pois hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) valmistelemalta kuntauudistukselta, kirjoittaa Savon Sanomat.

Puoluesihteeri Mikael Jungnerin mukaan SDP ei hyväksy kuntien pakkoliitoksia.

Ministeri Virkkunen on sanonut, että tarvittaessa hallitus määrää tulevaisuudessa kuntia yhteen.

Jungnerin mielestä kuntaliitoksia ei pidä tehdä käskemällä.

 

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Aristotellus

Miten on mahdollista vastustaa kuntien pakkoliitoksia, kun samaan aikaan halutaan Suomi liitettävän pakolla, siis kansan tahtoa vastaan EU:hun oikein perustuslailla?

Kuntien pakkoliitokset tapahtuvat, mutta se on isomman pakkoliitoksen rinnalla aika pientä ja mitätöntä puuhastelua lopulta kuitenkin.

PekkaRaukko

Yksinkertainen ratkaisu on lopettaa automaattinen "köyhäinapu", eli kuntien verotulojen tasausjärjestelmä. Jos kunta tämän jälkeen pärjää aidosti itsenäisenä ja kykenee tuottamaan tasavertaiset palvelun kuntalaisille, miksi se ei saisi olla itsenäinen?

Elinkelvottomien kuntien tukemisen lopettaminen johtaisi väistämättä vapaaehtoisiin kuntaliitoksiin niissä tapauksissa, joissa se olisi mahdollista. Lähinnä pohjoiseen jäisi kuntia, joiden kohdalla kuntaliitoksista ei olisi mitään todellista hyötyä, joten ne voisivat edelleen saada harkinnanvaraista tukea.

muuan

Silloin pitäisi myös tarkistaa kaikenlaiset tulonsiirrot. Esimerkiksi se, kuinka paljon Helsinki ja naapurikaupungiy hyötyvät alueillaan sijaitsevista valtakunnallisista laitoksista yms. Niistähän kertyisi yllättävän pitkä lista, jos joku ryhtyisi selvittämään.

PekkaRaukko

Minusta aidosti yllättävää olisi, jos valtion laitokset sijaitsisivat jossain muualla kuin siellä missä ovat myös ihmiset.

Ja että ei nyt syntyisi mitään väärinkäsitystä, niin en asu pääkaupunkiseudulla, vaan kuuden kunnan yhteenliittymän (Kouvolan) reuna-alueella, Ummeljoella.

Hymiö

SDP sortuu nyt samaan kuin Kreikan poliitikot, jaetaan hyvää vaikka siihen ei ole rahaa. Tappiokunnat pitää lopettaa kaikki.

Ja huomio. On eri asia tinkiä kunnallishallinnosta kuin palveluista. Kun vähennetään kunnanjohtajien määrää, ei tarvitse vähentää lääkäreiden määrää esimerkiksi.

Solar

Kyllä Etelä-Suomi ja Helsinki varsinkin ollut saamassa asioita, mitä niillä ei muuten olisi
- vesi tulee Keski-Suomesta
- energia tulee muualta Suomesta olevista laitoksista
- ihmiset tulee ja ovat tulee muualta suomesta, missä ne on ensin koulutettu. Vaikkapa yksin peruskoululaisen vuoden hinta on varmaan jossain 20 000 - 30 000 välissä, siittä laskemaan paljonko esimerkiksi muu Suomi tukee Helsinkiä. Taitaa loppua rahat. Ammatilista kouluista ja korkeakouluista puhumattakaan.

Jos vielä valtion laitokset jaetas tasaisesti koko Suomeen, niin kyllä Helsinkiläisten tulisi olla tyytyväisiä nyky käytäntöön.

Tämä on juuri sitä puhetta, joka ei rakenna ja kehitä mitään, vain minä olen tärkeä ja vain minun asia on oikeutettua. Tämmöiset PekkaRaukat vain luo katkeruutta ja vastakkain asettelua.

Appi

Ainakin siltä osin on totta, että monen firman pääkonttori on Helsingissä ja sivupisteet eivät tulouta veroja näille paikkakunnille vaan Helsinkiin. Edes kiinteistöveron kohdalla todelliset verot eivät kerry siten kun ne periaatteessa tulisi kertyä. Helsinginseutu siis hyötyy tästä ansiottomasti. Toisaalta kyllä varmasti on syytä keskustella siitä, kuinka paljon veroja on syytä siirtää muualle. Ihan yksinkertaista se ei ole.

Hymiö

Pk-seutu ei saa mitään kehitysaluetukia. Verotuksessa lasketaan yritysten tulot sinne missä ne tuotetaan eli maakuntien verot menevät sinne kuten kuuluu. Silti pk-seutu kupataan härskisti valtionosuuksia jaellessa. Vantaalta varastetaan n. viisisataamiljoonaa euroa vuodessa, Espoolta yli seitsemänsataamiljoonaa ja Helsingiltä vieläkin enemmän.

Tuo pääkonttorihokema ei ole totta. Sillä lievitetään vain sitä tuskaa, huonoa omatuntoa ja itsetuntoa, että pk-seutu elättää puoli Suomea. Niin sen toki kuuluukin elättää ja niin isot kaupunkikeskukset tekevät muuallakin maailmassa.

Ainoastaan Suomessa joutuu siitä kuulemaan vinoilua ja pilkkaa. Olisitte kiitollisia edes.

Solar

Kyllä Etelä-Suomi ja Helsinki varsinkin ollut saamassa asioita, mitä niillä ei muuten olisi
- vesi tulee Keski-Suomesta
- energia tulee muualta Suomesta olevista laitoksista
- ihmiset tulee ja ovat tulee muualta suomesta, missä ne on ensin koulutettu. Vaikkapa yksin peruskoululaisen vuoden hinta on varmaan jossain 20 000 - 30 000 välissä, siittä laskemaan paljonko esimerkiksi muu Suomi tukee Helsinkiä. Taitaa loppua rahat. Ammatilista kouluista ja korkeakouluista puhumattakaan.

Jos vielä valtion laitokset jaetas tasaisesti koko Suomeen, niin kyllä Helsinkiläisten tulisi olla tyytyväisiä nyky käytäntöön.

Tämä on juuri sitä puhetta, joka ei rakenna ja kehitä mitään, vain minä olen tärkeä ja vain minun asia on oikeutettua. Tämmöiset PekkaRaukat vain luo katkeruutta ja vastakkain asettelua.

PekkaRaukko

Eiköhän valtion laitokset ole jaettu melko tasaisesti eri alueille. Siis suhteessa väestömäärään, ei pinta-alaan.

Käsitys, että energia "tulisi" jostan muualta, on tietysti aivan järjetön. Energia ja raaka-aineet ostetaan ja tämän kauppan tuomat tulot pitävät osaltaan pystyssä sitä "muuta Suomea".

Mitä tulee suurelta osin valtionosuuksilla rahoitettuun koulutukseen, niin siinä asetelma on kovin erilainen. Kunnat eivät kerää valmistuvia koululaisia ja opiskelijoita lähetettäväksi jonnekin, vaan jokainen ihminen tekee päätöksen omasta asuinpaikastaan itse. "Kuntien köyhäinapu", eli verotulontasaus, puolestaan kerätään kaikilta elinvoimaisten kuntien veronmaksajilta lähetettäväksi elinkelvottomiin kuntiin, jotka tahtovat jääräpäisesti leikkiä itsenäistä, vaikka edellytyksiä siihen ei tosiasiallisesti ole.

Hymiö

Vettä voidaan ottaa myös omasta joesta, on otettu, otetaan tunnelin huoltoaikoina ja otetaan tulevaisuudessakin. Omistatteko sadevedenkin? Sieltähän se vesi tulee taivaalta Suomen järviin. Laskee jokia pitkin esimerkiksi Vantaan ja Helsingin läpi Suomenlahteen. Omistatteko senkin veden ja mikähän on se pikku kunta joka omistaa Suomen vedet? Hikiä?

Helsingillä on omat energialaitoksensa. Helsingin energia on kaupungille todella tuottoisa bisnes. Vantaalla on omat voimalaitoksensa. Espoo myi omansa Eonille. Ja luulenpa, että esimerkiksi Fortum myy sähköä mielellään jos joku ostaa tai jotku muut vaikka rajan takaa.

Koulut sijaitsevat pääkaupunkiseudulla. Yliopistot, korkeakoulut, ammattikoulut ja lukiot. Maalaiset niihin jonottavat koulutukseen, se on rasite pk-seudulle, mutta kannattaa tehdä, koska kasvava kaupunkikeskus tuottaa enemmän.

Valtion laitokset eivät tuota voittoa. Stadin tuhannet yritykset tuottavat ja helekutan hyvin tuottavatkin. Töitä tekemällä sitä rahaa tulee eikä pankon ylisillä maatessa.

Solar

Kyllä täytyy ihmetellä mistä näitä Hyypiöitä, PekkaRaukkoja ja Lastmanneja tulee? Katkeria ihmisä, jotka vielä haluavat olla suomalaisia, mitä tämmöiset puheet rakentaa muuta kuin katkeruutta. Kannatas muistaa, että Helsingin seudulla on 1-1,5 miljoonaa ihmistä ja muualla SUOMESSA 4 miljoonaa.Etuoikeudesta, että on Suomen pääkaupunki tuleekin maksaa. Toki se vois olla muuallakin, puheista päätellen.

SaraLinda

Junger, Vaan? Aika suppea oli tuo päivän epistolasi, miten sitten on toimittava, vai oliko kommenttisi vain politiikkaa politiikan vuoksi?

hukkaputki

Väitätkös Junkkeri, että demarit lipsuvat hallitusohjelman toteutuksesta.
Vai onkos kysessä aito irtiotto ja takinkäännös?
Mutta epäilen vain suunsoittoa ja huonoa pilaa.

syvä

Väliaikainen poliitikko Jungner, joka siten voi turvallisesti jakaa mielipiteitä, kertoo tässä sosiaalidemokraattien uusimman ääntenkalastuskohteen.

Martti.T

Demarit tekee hallituksessa juuri sitä työtä, jota pelkäävät persut lähtivät käpykaartiin. Ei löytynyt persuilta sitä viisastenkiveä, jolla olisivat uskaltaneet hallitukseen osallistua, vaikka saivat siihen kansalta loistavan mandaatin. Demarit uskovat demokratiaan kuntaliitosasiassakin eivätkä halua valtion rupeavan määräilemään kuntia pakkoliitoksiin. Kuntaliitoset on tehtävä vapaaehtoisesti ja niiren on turvattava oikeasti ne palvelut kuntalaisille.

Tkope

kuten tunnettua, olivat valmiita jatkamaan kokoomuksen kanssa maanpetoksellista eurooppapolitiikkaa, joka tulee kaatumaan niskaamme kovastikin ennen hallituskauden loppua. Siinä saavat sitten etsiä viisastenkiveään.

ihmisoikeus

tuossa Persujen hallitukseen osallistumisessa.
Nimittäin se meni niin, että Persut torjuttiin osallistumasta uuteen hallitukseen.
Ja tässä asiassa 'pääpapittaren' 'neuvot' tai käskyt tulivat hurrien maalta, josta suunnasta on vuosisatoja aina tähän aikaan saakka harjoitettu maamme asioihin sotkeutumista.

Kun Persut tulevat myös vaaleissa ykköspuolueeksi, niin sitten tässä Suomen maassa vasta alkaa oikeat ja todelliset uudistukset. Ja näin näyttävät asiat ja taivaan merkit kehittyvän. Suomen itsenäistyminen vie oman aikansa, mutta tämä asia varmasti tulee vielä tapahtumaan.

Granu

Kerroppa nyt samantien mitkä ne uudistukset ovat.Vihreitä syytetään,aivan oikeutetusti,energiaan liittyvistä kannanotoista,ei koskaan konkreettisesti,mitä ydinvoiman tilalle.Persut syyllistyvät samaan,ei mitään todellista vaihtoehtoa nykyiselle.Vastaukseksi ei riitä suomen suhde EU:iin,siitä irtoamisen seurauksia ei kukaan pysty arvioimaan,korot tietysti nousisi,täydellistä arpapeliä.Kukaan täyspäinen ei halua,mielipidemittaukset sen myös osoittavat,markkaa takaisin.Se olisi viimeinen niitti suomen viennille.Ruotsia on turha tähän sekoittaa,kruunun rinnalla toimii euro.

puutarhamies

ei voi osallistua hallitukseen. Se juuri on oikeaa vastuullisuutta, ei sen väistämistä.

Edustajapaikkojen suhteet mahdollistivat vaaleissa hävinneiden tilkkutäkkihallituksen harsimisen toistaiseksi kokoon. Siksi aikaa, että saadaan lypsettyä meiltä pankkitukea maksimimäärä. Tyhmimmille riittää lahjukseksi pelkkä pehmeä takapenkki, joillekin päänsilitys jne.

ilkkapellervo

Kuka tämä Jungner on ? Onko tämä Jungner ministeri? Nämä on toriturinoihin verrattavia juoruja. Tähän uutisen vahvistamiseksi tarvitaa hallituksen lausunto.

Hakkuri

alkaa raivoisa demokratian purku ja vallan keskittäminen.

Kuntien lakkauttaminen ja maa-alan liittäminen keskuskuntaan ei laske monenkaan kunnan kuntalaisten kustannuksia per capita, mutta lopettaa oman kunnan kehittämisen ja kehittymisen.

On ilmeistä, että kuntauudistusta tehdään valtapoliittisten näkökohtien ehdolla. Sellaista kuntauudistusta ei tulla näkemään SDP:n ja KOK:n tekemänä jossa kyseisten puolueiden asema ei tulisi paranemaan kunnallispolitiikassa. Minusta se on väärä lähtökohta.

Kun kuntauudistuksesta puhutaan, oletuksena on siitä saatavat säästöt. Todellisia säästöjä emme tule näkemään. Valtionosuuksia voidaan karsia, mutta ei kustannusten vähenemisen vuoksi vaan koska kustannukset siirtyvät kuntien suuremman asukasmäärän kannettavaksi. Tasausjärjestelmäkin saattaa muuttua, mutta edelleen ne samat suuret kunnat joutuvat kantamaan entisen taakan. Kokonaan tasausjärjestelmästä ei päästä eroon sillä kaikkia Suomen kuntia ei voi keskuskuntiin liittää.

Nyt kaikki kunnat eivät kykene kantamaan niille määrättyjen palveluiden tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia. Järkiperäisintä olisi siirtää esim. sos./terv -palvelut laajemmille harteille. Oli se sitten läänintaso tai "keskuskunta", pääasia että kustannustaakan kantaa suurempi väestömäärä ja kansalaisten päätöksenteko-oikeus omaan lähipiiriinsä säilyy muilta osin.

Martti.T

Naurettavia olivat persujen tekosyyt jäädä hallitusvastuusta pois. Olisi nyt Jutalla helpompaa, kun persut olisivat mukana pitämässä Suomen puolta EU:ssa.
Halla-ahokin on vain hiiri, joka suuttuen loukkaantuu, kun hänen kaljunsa tulee kuvatuksi.
Kuntaliitoksien hyödyt ovat rahallisesti näennäisiä ja lyhytaikaisia, kun huomioi kokonaisuuden. Kuntaliitokset kylmettää kuntataajamia ja heikentää siten alueen makrotaloutta palveluineen.

Sniper

Demareiden puoluesihteeri, kansanedustaja Jungnerista on näemmä tullut "soolopoliitikon" perikuva. Hän on alkanut laukoa suustaan sammakoita yksi toisensa jälkeen. Media kirjaa Jungnerin sammakot demareiden kannanotoiksi, mikä on täydellinen virhearvio.

Ei ole eka kerta, kun Mikael ajattelee ääneen muita demareita (puoluejohtaja mukaan lukien) kuulematta. Poikkeuksetta Jungner on ainakin toistaiseksi käsketty takaisin ruotuun pikavauhdilla.

olavinieminen

Jos taantuma tulee ja pikkukunnat eivät pärjää yksin niin miten sitten toimitaan? Tähän pitää SDP:n nyt antaa vastaus jos kuntauudistus ei kelpaa.
Onko vaihtoehto se että kuntien palveluja saa lopettaa jos ei ole varoja?
Tämäkö on SDP:n linja??? Onko Kepu samalla linjalla ???

Miten kunnissa käy kun Persut alkavat johtaa niitä siinä tilanteessa?

Varjojen mies

Kunnallisvaalien jälkeen kuntien isännistö koostuu Perussuomalaisista. Vieläkö silloinkin SDP ja Keskusta suojelevat kunnanjohtajia lääkärien kustannuksella?

mattimies

Jotenkin tästä Virkkusen agendasta tulee mieleen tapaus Lehtomäki ja paskalaki, yhtenä syynä keskusta kaatui ympäristöministerin jääräpäisyyden vuoksi. En silti pane lainkaan pahakseni, vaikka Virkkunen tekisi nyt saman kokoomukselle...

Sniper

Kuntauudistus ei ole Virkkusen juttu, vaan koko hallituksen. "Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne", sanotaan hallitusohjelmassa.

Ongelmahan on se, että koko Suomi on ogelmissa, ellei tehotonta ja kallista hallintoa saneerata. Miksi pienet osuuspankit yhdistyvät? Siksi, että niistä tulisi vahvoihin taseisiin pohjautuvia, elinvoimaisia rahoituslaitoksia. Samat päättäjät, jotka ymmärtävät tämän osuuspankkien hallintoneuvostoissa, sulkevat silmänsä ja korvansa, kun tulee puhe kuntien palvelukyvyn varmistamisesta ja elinvoimaisuudesta.

Tarkkalijat

Ei voi kuin huvittneena seurata kuinka takki kääntyy vikkelään. Äänestäjien luottamus on mennyttä!

Junkkerin motto:
Kaikki käy kunhan se edistää omaa etua!

Sniper

Mikä se Jungnerin "oma etu" lieneekään? Tuntuu siltä, että Jungner suoltaa näitä sammakkojaan ajattelematta edes "omaa etuaan".

Granu

Esimerkki sopii myös muihin kasvukeskuksiin,kuten Tampereseen tai ouluun.Valtaosa ympäristökaupunkien,kuten Raision ja Kaarinan asukkaista käy Turussa töissä,verorahat omiin kuntiin.Turusta haetaan kuitenkin erilaisia palveluita joita Turku ylläpitää verorahoin.Tälläisiä on esim.kaupunkiteatteri,-orkesteri,eri museot,urheilupaikat,(hk-areena,kupittaan jäähalli,veritas stadion)ja paljon muuta.Kasvukeskusten hyvinvointi on kehyskunnille pelkkää plussaa.Nykyiset kuntarajat eivät palvele ihmisiä,ainoastaan kunnan palveluksissa olevia ihmisiä,sekä päättjiä,jotka eivät huomaa elävämme 2000-lukua.Sata kuntaa riittää.

Hymiö

Helsingissä käydään töissä Tamperetta ja Lahtea myöten. Teattereihin tullaan kauempaakin. Ja antaa tulla vaan, kasvava kasvuksekus tuottaa enemmän hyvää valtiolle ja kaikille meille. Kunhan kateelliset pitäväti mölyt mahassaan ja annetaan kasvuksekusten kasvaa eikä kasvua kupata kuoliaaksi rapakuntia elätellessä.

jousimies49

Kuntien pakkoyhdistymistä eivät demarit ole koskaan kannattaneet, mutta houkutuksilla yhdistämistä kylläkin. Monissa yhdistyneissä kunnissa ei virkamiesten palkoista säästöä ole saatu, koska liittymisen ehdoksi päättäjät ovat laittaneet työpaikkansa säilymisen.

Kunnissa joista edes osassa on juuri eläköityvä kunnanjohtaja on päätös jo edullisempi, kun ainakin heistä pääsee eroon.

puutarhamies

Mitä enemmän tilkkutäkin saumat rakoilevat, sitä lähempänä olemme uusia vaaleja.

Heil Jungner und Guzenina! Sitä erästä löppöstä ei tarvitse edes mainita, mutta köyhien polkija Lauri Ihalainen täytyy mainita erikseen mafiavallan pää-äänenkannattajana. Mainittakoon vielä yksi vahingontekijä: Pelle Gustafsson.

Rahan lapiointi Kankkulan kaivoon on kaikille heille yhteinen tekijä.

joukahinen

tai itkettävämpää/ säälittävämpää ( katsantokannasta riippuen) on demareiden asettamassa pressaehdokkaassa.
Demareiden ehdokas ei ole vähimmässäkään määrin sosiaalinen
( vaan yrmy jurottaja ja narsisti), eikä sitten pätkän vertaa demokraattinen ( täydellisen autoritaarinen kyykyttäjä).

Muutosvoima

Eero Heinäluoma (sd.) on se henkilö, joka valtionvarainministerinä vaati ja sai kuntajakolain säätämisen yhteydessä vuonna 2006 läpi veronmaksajille kohtuuttoman raskaan vaatimuksen viiden (5) vuoden irtisanomiskiellon yhdistyvien kuntien vakinaisille työntekijöille.

Kun kunta A yhdistyy kuntaan B on irtisanomiskielto 10 vuotta ja kun kunta AB yhdistyy kuntaan C niin veronmaksajat ovat koukussa 15 vuotta.

Nyt 2011 / 2012 valtio ottaa lisävelkaa 810.000 euroa tunnissa.

Eikö Junger voisi nyt lopettaa nämä tyhjänpäiväiset lonkalta laukomiset ja korjata tämän Eero Heinäluoman ja SDP:n suomalaisille veronmaksajille aiheuttaman katastrofaalisen kalliin laskun.

ustk

Mitään pakkoliitoksia ei tarvita. Poistetaan vain kaikki kuntien väiset tulonsiirrot sekä valtion tuet kunnille. Jos kunta on elinvoimainen, niin se pärjää, jos taas ei, niin sitten on syytä yhdistyä.

Se että halutaan olla muka itsenäisiä, mutta silti täysin toisten tukien varassa, ei ole vaihtoehto.