Lauantai 26.5.2012

Päätös tuli: Muslimilta sai kieltää rukoilun töissä

Luotu: 
23.9.2011 11:29
Päivitetty: 
23.9.2011 11:32
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Arkistokuva moskeijasta Unkarista.

Syrjintälautakunta on todennut, että työnantaja sai kieltää muslimityöntekijältä rukoushetkien järjestämisen työpaikalla.

Muslimityöntekijöitä oli kielletty rukoilemasta työmaalla ja sen sosiaalitiloissa. Yksi työntekijöistä koki tulleensa syrjityksi.

Vastaava työnjohtaja sen sijaan katsoi, että hänen tuli taata kaikille työntekijöille tasapuolinen oikeus ja mahdollisuus työehtosopimuksen mukaisten taukojen pitämiseen rauhallisessa ja sitä varten erikseen osoitetussa tilassa. Hänen mukaansa osa työmaan työntekijöistä koki, että rukoushetket häiritsevät heidän taukohetkeään.

- Koska hakijan työntekijöiden rukoushetkiä oli järjestetty yhteisissä taukotiloissa, ei niitä voitu järjestää siellä ilman omistajan tai haltijan lupaa, syrjintälautakunta toteaa.

- Yhteisissä taukotiloissa järjestettävät rukoushetket johtaisivat siihen, että muut kuin islaminuskoiset työntekijät joutuisivat olemaan vastoin tahtoaan läsnä muun kuin oman uskontonsa harjoittamistilaisuudessa voidakseen käyttää taukotiloja työlainsäädännön ja työehtosopimusten mukaisiin taukoihinsa. Tätä ei voida pitää uskonnon ja omantunnonvapauden mukaisena menettelynä, lautakunta katsoo.

Vastaaja ei sallinut yhteisten taukotilojen käyttämistä muidenkaan uskonnollisten hartaushetkien järjestämiseen, joten hakijan ei voida katsoa joutuneen muita epäsuotuisampaan asemaan tässä suhteessa.

Syrjintälautakunta katsoi, ettei vastaajan menettely uskonnon harjoittamiseen liittyvissä kysymyksissä ole merkinnyt yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettua syrjintää, ja hylkäsi hakemuksen.

Syrjintälautakunta totesi kuitenkin, että jokaisella on oikeus uskonnon ja omantunnon vapauteen. Siihen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa sekä oikeus ilmaista vakaumus. Kukaan ei kuitenkaan ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

John Galt

Millekään uskonnolle ei tule myöntää erioikeuksia.

Koulumaailmaan tarvitaan myös rotia. Tietääkseni Suomen kouluissa sallitaan muslimioppilaille rukoushetket, vaikka niitä ei ole lukuisissa islamilaisissa maissakaan. Niistä tulee joko luopua, tai sitten antaa kristityille, buddhalaisille jne. myös ylimääräiset tauot.

el critico

Millekään uskonnolle ei tosiaankaan tule myöntää mitään eri vapauksia. Tätä toimintaohjetta tulisi noudattaa myös verotuksen osalta, sekä koulujärjestelmän yhteisillä varoilla toteutettavia opetusohjelmia suunniteltaessa.

Nykyjärjestelmä kaikessa harhaisuudessaan kiskoo kansalaisten taskuista rahat yhden tällä hetkellä täälläpäin dominoivan uskonnon työntekijöiden koulutukseen. Papiksi tai muuksi uskonnolliseksi työntekijäksi kouluttautuminen tulee toteuttaa ko. uskonlahkon omilla varoilla, ei yhteistä verotusjärjestelmää hyväksikäyttämällä, eikä kenenkään muun kuin uskovaisten omilla rahoilla.

Jokaiselle uskonnonvapaus ja uskonnot irti valtiollisista organisaatioista. Kaikille täytyy taata sama oikeus uskontonsa harjoittamiseen omalla ajallaan ja rahallaan.

ihmisoikeus

ja sinun 'uskoasi', kun kerron, että kaikki ne mitä näet, kuulet ja tunnet ovat Uskovaisten OMAA omaisuutta ja varoja.
Täten me uskovaiset voimme opettaa sivistystämme ja uskoamme kaikille halukkaille ja käyttää näitä omaisuuksiamme ja varojamme siten, että rauha säilyy kaikkien kanssa.

LassiHippeläinen

Kyseessä on TYÖNANTAJAN tila, ei 'U'skovaisten, vaikka te hihhulit kuinka väittäisitte omistavanne sen.

Sitäpaitsi islam on ainoa oikea rauhan uskonto. Sehän ei edellytä muuta kuin kaikkien ehdotonta alistumista islamin alle. Ja sen jälkeen rauha säilyy kaikkien kanssa.

Uutisen otsikko on kyllä väärä. Muslimeita ei kielletty rukoilemasta. Heidän ei vain sallittu tehdä sitä firman sosiaalitilassa. Kielto ei liity uskontoon vaan huoneen käyttöön.

ihmisoikeus

ja tuo meidän hyvä Työnantaja, antaa kullekin meille sen minkä hyväksi näkee - vain vähäksi aikaa, ja lainaksi eli lahjaksi. Ja tuo samainen hyvä Työnantaja myös tulee kerran tarkistamaan tilit, siitä mitä sait aikaiseksi.

TSV

Olen pitkään jo valittanut uskonnollisillekin että eivät tajua, että täysin maallistunut maa on kaikille parempi. Varsinkin Suomessa, meillä höösätään muslimeja, koska ajatellaan, että se on solidaarisuutta, samalla ne ihmiset jotka eivät halua lapsien kasvavan ala-asteelta lähtien aivopesuun (katsokaapa ihmiset paljonko ihmiselle on oikeasti uskonnon tunteja koulu "urallaan"), joutuvat kärsimään.

Tuntien määrät alas. Ei mitään rukoushetkiä. Kaikille yhteinen "uskonto historia".

Espoo 70

Jos oikeus rukoushetkeen olisi mennyt läpi olisin välittömästi perustanut uskonnon, olut-kultin.
Uskonnon keskeinen rituaali olisi six packin nauttiminen rauhallisissa olosuhteissa kello 14-15 joka päivä.

Perjantaisin rituaaliin kuuluisi vehnäoluen nauttiminen työviikon päättymisen merkiksi perusrituaalin jatkoksi
eli venähtäisi helposti sinne klo 16 saakka. Sen jälkeen
voisikin sitten jo tilata taksin kotiin.

parviainen

On omituista, että vasta nyt herätään tajuamaan mikä muslimien tavoitteena on. Eikö ole aiemmin ymmärretty, että he haluavat Suomessa erivapauksia ja perusteluna on se, että heidän uskontoaan pitää kunnioittaa.

PS Miksi täällä edelleen on tuo "roskapostisuodatin"?

petrisakkinen

"Syrjintälautakunta totesi kuitenkin, että jokaisella on oikeus uskonnon ja omantunnon vapauteen. Siihen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa sekä oikeus ilmaista vakaumus. Kukaan ei kuitenkaan ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

Toivottavasti tätä aletaan soveltaa kouluissa, puolustusvoimissa, sairaaloissa, vanhainkodeissa jne., joissa kristityt muessinit hoilottavat täysin vailla kontrollia.

Aku

Syrjintälautakunta totesi että USKONNONHARJOITTAMISEN voi kieltää taukotiloissa, ei suinkaan että MUSLIMIEN rukoilemisen yksinään voi kieltää.
Ymmärrän kyllä että klikkauksiahan otsikoinnilla kalastellaan, mutta jonkinmoinen totuudenmukaisuus kyllä silti moraaliin pitäisi kuulua, uskoisin?

nimperi

Ehkä nyt ylipäänsä sellaisen toiminnan voi kieltää yhteisissä tiloissa, jonka voi kohtuudella ajatella häiritsevän jotakuta toista, ainakin sen jälkeen kun joku todella ilmoittaa sen häiritsevän itseään. Uskon, että itsekin kokisin jonkun päivittäisen muslimi-tyylisen rukoushetken kahvitilassa häiritsevänä. Olisiko rukoushetken aikana esimerkiksi soveliasta kertoa vitsejä kahvipöydässä?