Suurten kaupunkien tiiviit asuinalueet ovat tv-lupatarkastajan kannalta tuottoisinta seutua, kirjoittaa Ilta-Sanomat.
Lehden haastattelema viestintäviraston johtaja Anssi Laakso paljastaa, että erityisesti Helsingin Kallion kaupunginosassa tv-maksusta laistetaan taajaan.
- Helsingissä esimerkiksi Kallio on sellainen alue. Yleensä tv-lupia on vähemmän alueilla, jossa on pieniä asuntoja, nuoria ja opiskelijoita, Laakso sanoo.
Muualla Suomessa vastaavia alueita löytyy Tampereelta, Turusta, Kuopiosta ja Oulusta.
- Tutkittua tietoa tästä ei ole, mutta meillä on siitä näppituntuma. Emme tietenkään voi etukäteen tuomita. Voihan olla, että näillä alueilla on myös paljon ilman televisiota eläviä.
Maaseudulla ja erityisesti Pohjanmaalla tv-maksu suoritetaan kiltisti. Tarkastajien johtaja uskoo tämän johtuvan maaseudun sosiaalisesta kontrollista.

Kommentit
Budjettirahoitukseen ja tämä skitsoilu loppuu!
Toinen vaihtoehto on yhteiskunnalle yhtäkallis, lisätä eri sos-tukia jotta vähävaraiset pystyvät media-maksut tai muut vastaavat maksamaan. Se ei auta että esim. toimeentulotuessa lukee tuen sisältävän TV-luvan asiakkaan maksettavaksi, se kun on lukenut jo markka aikaan kauan sitten jolloin TV-lupa oli n. 75e euroissa vastaten, ja lupa nyt 3x, mutta tuki ei suinkaan ole reakoitunut vastaamaan nousua.
Jos törmää lupatarkastajaan ovella
kannattaa vastata kysymykseen tv:n olemassaolosta:
Minulla ei ole tapana selvitellä kotiasioitani tuntemattomille. Jos vielä soittelette ovikelloa, kutsun poliisin paikalle.
Ovea kannata edes avata tuntemattomille.
Sosiaalinen kontrolli?
Outo päätelmä yo. jutussa. Mistä naapuri tietäisi onko sitä lupaa vai ei?
Päätelmähän on outo
Eiköhän maaseudulla vain ole vielä enemmän vallalla se vanhakantainen ajattelu, että "antakaa keisarille se, mikä keisarille kuuluu".
Kun maksaa TV-luvan, niin lupatarkastaja ei edes saavu ovelle.
Budjettiin vaan
Ennen asia oli helppo, joko televiso oli tai sit ei. Joskus katsottiin onko telkkari värillinen vai mustavalkoinen.
Nykyisin ohjelmia voi katsoa monella laitteella. Lupatarkastaja pitäisi siis päästää kollaamaan esim. kaikki kodin tietokoneet. Lisäksi voi olla televisio ja dvd-laite, mutta ei digiboksia.
Tuo menee jo ihan liian pitkälle. Ei tuollaisen hyväksymistä voi vaatia kansalaisilta. Muut keinot pitää rahoitukseen löytyä.
Puolet budjetista ja puolet maksukorteilla.
Maksetaan YLEn menoista puolet budjetista, jolla toteutetaan yleisen palvelun ydinosa.
Toisen puolen menoistaan YLE kerätköön maksullisilla kanavilla. Tällä rahalla YLE voi rahoittaa nukkeanimaatioiden ja muiden taiteellisten hankkeiden tekoa, sikäli kuin ne menevät kenelleen kaupaksi.
Uusintojen ja samojen uusintojen uusintojen katsomisesta ei kukaan viitsi maksaa kovin kauan, kuten nyt on pakko "televisioluvan" kautta tehdä.
tv-luvassa ei sinänsä ole mitään vikaa; saahan sitä vastaan
kotimaista ohjelmaa! On tässä maassa tyhmempiäkin maksuja kuten kiinteistövero; mitäpä luulet saavasi sitä vastaan?
Et kerrassa mitään! Tai no.. jo pari kertaa talvessa kaupunki käy auraamassa pihaliittymäsi eteen yli puolen metrin vallin erittäin tykkyä polannejäätä jota ei heikot siirtele...
siitä taas iso kiitos etukäteen.
Opiskelijoiden tv-lupakyttäys on aivan tolkutonta touhua. Ihmiset joilla ei ole varaa kuin pelkkään makaroniin muutenkaan - ei saisi edes viihdettä katsoa nälkäisenä että maailman murheet hetkeksi unohtuisi
YLEn ohjelmat maksukortille
Samaa mieltä edellä olevan (Laitiin) kanssa. Pienellä valtion budjetilla YLE hoitaa tiedonvälityksen perusasiat:
uutiset(puolueettomat), säätiedotus, varoitukset sekä aluelähetykset.
Muut ohjelmat maksukanaville, jolloin kaikilla vapaasti päätettävissä mitä katsoo ja mistä maksaa. YLE:llä on tänä päivänä hyviäkin ohjelmia, jotka varmaan jatkavat hienosti myös kortin takana; ja sittenpä ei tarvitse kaikkien maksaa enää niistä vasuri/demari 'ajankohtaisohjelmista'.
Mainokset rasittavat
Vaikka muuten olenkin periaatteessa sitä mieltä, että jokaisen pitäisi itse saada valita mitä katsoo ja mistä maksaa - ja näin olen tälläistä keskitettyä, tasapaksua ja pakonomaista lupamaksua vastaan - niin sanoisin kuitenkin yhden asian tähän lupamaksun puolesta (ja ilmeisestikin tämän palstan yleisen mielipiteen vastaisesti): ainakin minulle käyvät TV-mainokset vuosi vuodelta enemmän ja enemmän hermoille, joten jos on kaksi muuten yhtä mielenkiintoisen (!) tuntuista ohjelmaa valittavana, niin katson kyllä mieluummin sitten sen mainoksettoman YLE:n ohjelman. Näin säästän omaa aikaani (ei mene 20% katseluajasta hukkaan mainosten vuoksi) ja hermojani.
Toki ymmärrän, että ohjelmatuotannon ja -lähetyksen rahoitusmuotoja voi olla muitakin kuin vain joko lupamaksu tai mainokset - eli siis nimenomaan täälläkin ehdotettu suora maksullisuus (oli sitten per ohjelma tai per kuukausi tm.) - mutta pointtini kuitenkin on se, että lupamaksu ei mielestäni ole välttämättä aina se pahin vaihtoehto.