Lauantai 26.5.2012

Vakava ongelma seksityössä – Työpiste: ”Tätä ei voi sanoa ääneen”

Luotu: 
28.9.2011 10:30
Päivitetty: 
29.9.2011 14:53
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Arkistokuvassa prostituoitu.

Seksityötä tekevät ihmiset tarvitsevat kipeästi työterveyshuoltoa. Seksityöllä toimeentulonsa ansaitsevien työhyvinvointi ja työterveys huolestuttaa myös työterveyslaitosta, kirjoittaa Työpiste-lehti.

TTL:n pääjohtaja Harri Vainio sanoo lehdelle, että seksityöläisille pitäisi mitä pikimmin järjestää työterveyshuolto.

- Siis juuri sellaisia palveluja, joita normaalissa työsuhteessa olevat saavat työterveyshuollosta rutiininomaisesti, Vainio sanoo haastattelussa.

Seksityöllä tarkoitetaan esimerkiksi aikuisviihteessä näyttelyä, eroottista hierontaa ja strippausta sekä suoraa prostituutiota.

Vainio huolehtii, että seksityöläiset eivät välttämättä saa mistään edes perustietoutta ihmisen anatomiasta ja seksityöhön liittyvistä riskeistä.

- Riskit seksityöammateissa ovat osin jopa huomattavasti suuremmat kuin monissa muissa ammateissa, TTL:n Vainio sanoo.

"Olisi hyvä, että seksityöläinen voisi sanoa olevansa seksityöläinen, ja työnäkökulma huomioitaisiin."

Samaa mieltä on lehden haastattelema seksityöläisten järjestön Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen. Pro-tukipisteen kyselyssä havaittiin, että seksityöläiset kärsivät useista terveysongelmista, joihin he eivät välttämättä uskalla hakea apua.

- Olisi hyvä, että seksityöläinen voisi sanoa olevansa seksityöläinen, ja työnäkökulma huomioitaisiin, Kauppinen sanoo Työpisteelle.

Pro-tukipisteen kyselyssä vuonna 2000 kävi ilmi, että runsas viidennes prostituoiduista käyttää suonensisäisiä huumeita. Pro-tukipiste arvioi, että nykyisin osuus on pienempi, mutta terveyskysymykset ovat edelleen tärkeitä. Baareissa työskenteleviä seksityöläisiä uhkaa alkoholin liikakulutus. Erityisesti tanssijoita vaivaavat erilaiset tuki- ja liikuntaelinsairaudet.

Sukupuolitaudit, masennus ja fyysisen väkivallan uhka haittaavat useimpien prostituoitujen työhyvinvointia ja elämää.

Pro-tukipisteellä on eri puolilla Suomea noin 2 000 asiakasta. Tutkija Anna Kontulan tutkimuksessa seksityöläisten määräksi arvioidaan noin 8 000 henkeä. Ammattiryhmän työhyvinvointi ei siis ole työterveyslaitoksen ja Pro-tukipisteen mukaan pienen ihmisjoukon asia.

- Seksityötä on yritetty kieltää monin keinoin, tuloksetta. Koska tätä työtä joka tapauksessa tehdään, ei yhteiskunta voi moraalisin perustein kieltäytyä antamasta tälle ryhmälle apua ja ajaa heitä maan alle, pääjohtaja Vainio toteaa.

Lue koko juttu työterveyslaitoksen Työpiste-lehdestä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

MURSU

joko loppuun palaneena, tai muuten rupsahtaneena. Varmasti ammattisairauslistalla myös selkä, nivel, ja liikuntaelin kulimista johtuvat vaivat ja...jopa työkyvyttömyys.

Jos nyt järkätään jo maassa laittomina oleville oikeuksia terveyspalveluihin, niin kai nyt sex-työläisillekin, on meinaan tarkemmin aateltuna varmasti kaikkien etu ettei taudit leviä!

A_L

Hankalat työskentelyasennot sekä koti- ja harrastekäyttöön tarkoitetut välineet ammattikäytössä ovat riski, johon pitäisi direktiivein heti puuttua.
Palveluiden ostajan tulee voida luottaa, että palvelu täyttää CE-normit, eikä työlainsäädäntöä ja oikeutta minimipalkkan loukata. Harmaan talouden vastaisessa taistelussa on oltava tiukkana.
Ihalaisen Laurin väliintuoloa odotetaan kieli pitkänä ja syvästi.

Style

Mielestäni tämä työterveyshuolto tulisi kirjata seksialan työehtosopimukseen. Mikäli päädytäänkin keskitettyyn työmarkkinaratkaisuun ja kolmikantaan, tulisi seksialan erityispiirteet siinä huomioida.

Tarvittaessa valtakunnansovittelija voisi sovitella seksialan osapuolten väliset epäselvyydet.

Cygnus

Erittäin asiallinen kirjoitus ja huomio. Riippumatta seksityön juridisesta asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa, tämä näkökulma tulisi ottaa huomioon ja inhimillisistä lähtökohdista osaksi päätöksentekoa.

jii

itsensä myyminenhän on normaalia yrittämistä eli pitäisi maksaa verot ja yelit, vakuutukset jne.

ei valde itsensä työllistävälle putkimiehellekään mitään työterveydenhoitoja järjestä.

TSV

Niin kauan kun tämä kaksinasimoralistiset femakot ja konservatiivit määrittelevät mikä on oikein rikolliset tekevät rahaa ja ihmiset kärsivät.

Kaksi esimerkkiä, kannabis ja prostituutio.

Toinen on tieteellisesti todistetusti vähemmän haitallista kuin alkoholi tai tupakka, mutta siltikin se on laiton jostain ihme imago syistä, koska "war on drugs" pitää jatkua ja sitten hoetaan samaa mantraa "gateway" huumeesta, mikä on täyttä bullshittiä.

Prostituutio on toinen asia. Sitä ei tulla koskaan kieltämään eikä voidakaan kieltää, koska ihmisellä on oikeus omaan ruumiiseen. Nyt se on kierretty eli seksin ostaminen "ihmiskaupan" uhreilta on juridisesti rankaistavaa.
En nyt mene edes siihen miten tämä on epätasa-arvoinen koska se on suunniteltu miehiä vastaan, kun taas biologian takia lakien pitäisi taas myötäillä miestä tässä asiassa.