Lauantai 26.5.2012

90 000 € vaalitukea: Kaikkonen ja Vihriälä saavat syytteet

Luotu: 
29.9.2011 10:09
Päivitetty: 
29.9.2011 10:30
  • Kuva: Keskusta/ Kaj Widell
    Antti Kaikkonen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on nostanut syytteet Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana toiminutta Antti Kaikkosta (kesk.) ja seitsemää muuta Nuorisosäätiön hallituksen varsinaisina jäseninä toiminutta henkilöä sekä entistä asiamiestä vastaan luottamusaseman väärinkäytöstä.

Nuorisosäätiö jakoi syyttäjän mielestä vastoin omia sääntöjään ja säätiölakia vaalirahaa vuosina 2002-2007. Säätiön hallitus teki syytteen mukaan tietoisen linjauksen jakaa tukea poliitikkojen vaalityöhön, ja kulloinenkin säätiön asiamies vastasi tämän linjauksen toteuttamisesta.

Myös Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen entiselle puheenjohtajalle Jukka Vihriälälle (kesk.) vaaditaan rangaistusta törkeästä lahjuksen ottamisesta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoo, että Jukka Vihriälä otti vastaan useiden kymmenien tuhansien eurojen arvosta etuja Nuorisosäätiöltä. Vihriälän tukiyhdistys kävi laajaa taulukauppaa, ja Nuorisosäätiö tarjosi Vihriälälle matkoja.

Vihriälää syytetään myös virkavelvollisuuden rikkomisesta, sillä hän on syyttäjän mukaan osallistunut RAY:n hallituksen puheenjohtajana avustuksia koskevaan päätöksentekoon esteellisenä. Vihriälä on pyytänyt useilta RAY:n avustuksia saaneelta yhteisöltä ja säätiöltä vaalitukea omaan eduskuntakampanjointiinsa.

Vihriälän tapaukseen liittyy myös Nuorisosäätiön entinen asiamies, jonka syyttäjä katsoo antaneen lahjuksen. Teko on syytteessä törkeä.

Nuorisosäätiön hallitusta ja sen entistä puheenjohtajaa Antti Kaikkosta ei epäillä tässä yhteydessä törkeästä lahjuksen antamisesta. Syyttäjän mukaan säätiön hallituksella ei ollut tietoa Vihriälän saamista eduista.

Epäillyt kiistävät syyllistyneensä rikoksiin.

Nuorisosäätiö ilmoittaa olevansa tyytyväinen kahden vuoden rikos tutkinnan päättymiseen. Säätiö muistuttaa, että toistaiseksi sen hallituksen toiminnassa ei ole todettu tapahtuneen rikollista toimintaa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ella Salmon

Mutta vanhanen ei muista,joten eduskunta päätti jättää asian hänen osaltaan sikseen.

seppoilmari

Tämä säätiöiden labyrintti taitaa olla niin mittava ettei siitä ota kukaan selvää.
Selvää on että säätiöitä rahastasvia poliitikkoja on lukemattomia.
Korruptio on sääntö ei poikkeus.

muuan

Ja esimerkiksi TV-lupamaksu on RAHAA. Sitäkin pöllii jos pöllii, niin kuin monet kuuluvatkin tekevän, kuten juuri kerrotaan.
Summat toki vaihtelevat, mutta pöllijöitä täällä riittää.

Salon Petri

Kovat ovat syytteet. Noin 3 vuoden kuluttua tiedämme tarkemmin. Voimia syytetyille ja heidän lähipiireilleen.

Nyt lienee hyvä aika pysähtyä miettimään, että voivatko vaaleilla valitut päättäjät Suomessa toimia vaalirahoituksen ja mahdollisten sidonnaisuuksien läpinäkyvyyden ilmoittamisen suhteen toisin?

Olen pitkään toivonut sitä, että vaalirahoitus Suomessa saadaan avoimeksi, iloiseksi ja yhteisesti hyväksytyksi toiminnaksi.

Ministereiden vaalirahoituksen osalta tilanne näytti vuosina 2007-2011 erittäin surulliselta. Ja näyttää muuten edelleen.

"Uuden hallituksen ministereiden vaalirahoittajat 2011?"
http://suomi2017.wordpress.com/2011/06/01/uuden-hallituksen-ministereide...

Käsittääkseni vuoden 2011 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoituksissa ministeri Jyri Häkämiehen tapa avata kaikki vaalirahoittajansa on ainoa oikea tapa toimia. Varsinkin ministereillä ja eduskunnan puhemiehillä.

marko.lehti

luulisi että keskustapuolueen nykyjohto ilmoittaisi selkeästi tuomitsevansa laittomuudet ja erottavansa edes määräajaksi niihin syyllistyneet kansanedustajansa. toki vasta kun oikeus on heidät syyllisiksi tuominnut..

tarkkailija-vm59

Kaikkonen ja kumppanit toimivat täysin saman moraalikoodiston pohjalta kuin aikoinaan Arvo Korsimon johtama Maalaisliitto. Ennen sotia, ennen kuin Kekkonen turmeli puolueen sielun, Maalaisliitto ei ollut sekaantunut alkuunkaan samanlaisiin korruptiosotkuihin. Kekkonen muutti koko puolueen olemuksen. Mutta päinvastoin kuin yleensä luullaan, Kekkonen ei tälle tielle lähtenyt suinkaan poliittisesti vahvoista asemista vaan nimeomaan koska hän ja hänen poliittinen taustapuolueensa olivat heikkoja. Juuri käyttämällä Kekkosen heikkoa asemaa vuosina 1943-44 Neuvostoliitto sai hänestä sen sillanpääaseman josta tunkeutua syvälle Suomen poliittiseen kenttään. Suomettuminen lähti Neuvostoliiton tavoitteista ja Kekkosen omista henkilökohtaisista motiiveista. Hän sitoi poliittisen tulevaisuutensa Neuvostoliittoon. Samalla se merkitsi lähes kaikkien poliittisten puolueiden jakamista vuohiin ja lampaisiin. Vuohia olivat Keskustassa kaikki jotka uskalsivat vähänkin kritisoida K-linjan toimintatapaa ja moraalia.

Ja vaikka Kekkosen luopuminen tapahtui jo 30 vuotta sitten jäi Keskustaan elämään mentaliteetti jossa tarkoitus pyhittää keinot. Sen moraalikoodiston satoa tässä yhä kerätään. Tilinteko Kekkosen aikaan on yhä Keskustassa tekemättä.

vanhavaari71

Dirty-Harriet väitti Antti Kaikkosen syyllistyneen maanpetokseen kun muutti kantaansa EERV-rahoituksesta kesäkuun ja syyskunn välillä tänä vuonna. Sattuu vain olemaan niin että EERV:n mukanaan tuomista kansallisista riskeistä on tämän kesän aikana tullut runsaasti uutta tietoa ja kansallinen riski EERV:n varojen käytöstä on moninkertaistunut. Eräs kokenut poliitikko kuvasi tilannetta : "Olen saanut tästä asiasta uutta ja merkittävää tietoa siinä määrin että olen valmis tarkistamaan aiempaa kantaani" Entäpä sinä Dirty-Harriet eikö takki käänny uusien tosiasioiden edessä.
Näitä väittämiäsi maanpetokseen syyllistyneitä on eduskunnassa kymmeniä kaiikosen lisäksi jos Sinun kriteereistäsi käytetään. Miksi muuten uutisissa julkistetaan vain Vihriälä ja Kaikkonen ei muiden syytettyjen nimiä???

Piski Uskii

Keskusta oli laajasti sotkeutunut vaalienjälkeisen porvarihallituksen muodostamiseen, jossa keskeisenä pointtina oli EU-vakuusrahaston tarvittava, tuntuva kasvattaminen. Olihan silloinen oppositio jyrkästi suunniteltua rahanjakoa vastaan ja haluttiin porvarihallituksella varmistaa "Suomen kunnia!" isoisten silmissä. Tämä hanke sitoi koko keskustapuoluetta.
Toisin kävi!
Poliittisesta tarkoituksenmukaisuudesta Keskustapuolue joutui kääntämään takkinsa kun vaalit sotkivat koko poliittisen pelikentän, jossa Kanki nipin-napin pääsi eduskuntaan..