Lauantai 26.5.2012

Ministereiden käytös hämmästyttää: ”Uskomatonta”

Luotu: 
29.9.2011 12:50
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Jyrki Kataisen hallituksen puoluejohtaja-ministerit. Kuvassa olevat Wallin (toinen vasemmalta), Urpilainen, Arhinmäki ja Niinistö allekirjoittivat lakialoitteen.

Eduskunnasta pois jättäytynyt kristillisdemokraattien vaikuttaja Bjarne Kallis hämmästelee ministereinä toimivien puoluejohtajien toimia Puheenvuoro-blogissaan.

Neljä ministerinä toimivaa puoluejohtajaa allekirjoitti eilen sukupuolineutraaliin avioliittoon tähtäävän lakialoitteen. Bjarne Kalliksen mielestä "näin ei vain tehdä".

- Tuskin on koskaan aikaisemmin käynyt niin, että puoluejohtaja ministerin omaisuudessa olisi allekirjoittanut lakialoitteen. Vielä kaiken lisäksi asiassa, josta vain pari kuukautta aikaisemmin on sovittu, ettei sitä sisällytetä hallitusohjelmaan. Puoluejohtajat olivat sopineet, ettei hallitus vie sukupuolineutraalia avioliittolakia eduskuntaan. Sopimus ei kuitenkaan estänyt neljää puoluejohtajaa ryhtymästä ajamaan sellaisen lain voimaantuloa. Aika uskomatonta, Kallis kirjoittaa.

Kansanedustaja Lasse Männistö (kok.) kertoi eilen lakialoitteen ensimmäisistä allekirjoittajista. Ministerin virkaa hoitavista puoluejohtajista aloitteen allekirjoittivat valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.), kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.), ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) ja puolustusministeri Stefan Wallin (r.).

Kristillisdemokraatit vastustavat sukupuolineutraalia avioliittoa ja heidän takiaan asian edistämistä ei kirjattu hallitusohjelmaan. Kaikki muut hallituspuolueet ovat kuitenkin mukana lakialoitteessa. Kallis kirjoitti jo kesällä, että hallituskumppanit nöyryyttivät kristillisdemokraattien puheenjohtajaa Päivi Räsästä.

Puoluesihteeri Asmo Maanselkä naurahti väitteelle eilen Uuden Suomen haastattelussa.

- Tässä tapauksessa on edetty hallitusneuvotteluissa sovittujen pelisääntöjen mukaisesti, hän sanoi.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ella Salmon

Sitäpaitsi vanha mies,höpisee vanhuuttaan höperöitä.
Hyvä että osasi siirtyä sivuun luottamustehtävästä.

Jonathan

Minkä h......n takia Kataisella on aina tuo sama naamari naamallaan? Joka kuvassa nykyään. Tuollainen isällisyytä, laajaa ymmärrystä, huolehtimista ja yhteistyökykyä teeskentelevä ilme.

rolleruusunen

Se oli selvä puukotus Päivi Räsäsen selkään.
Ihmettelen, että kristilliset häippäse jo hallituksesta.
Kun asioita hoidetaan tähän malliin, niin kysyä voi, miten on suurempien asioiden kanssa?

Päämnisteriltä iso moka, kun ei pysty pitämään ministereitään ojennuksessa.
Hajoitusvaaleja tarvitaan ja pian.

Kansa ei luota hallitukseen ja kansanedustajatkin vain "ruoskan" avulla.

caballero

Nämä pikkupuolueiden homohyysarit kannattavat vielä pienemmän vähemmistön vaatimuksia epäneutraalin parisuhteen laillistamisesta.
Bi Stubbi oli ekana näiden muiden homo/lesbo taputtelijoiden tapaan antamassa esimerkkiä vastenmieliseen lakialoitteeseen,mitä vain pieni osa kokoomuksen jäsenistä kannattaa.
Nämä huohottajat ovat huomanneet viimeisen tilaisuutensa tulleen,koska seuraava hallitus ja eduskunta ei ole enää kannattamassa näitä pride-paraatin ilveilijöiden fantasioita.Siitä tulee kansan enemmistö pitämään huolen.

nimperi

Tokkopa tässä Päiviä puukotettiin selkään, eiköhän tuo kuvio ole ollut selvä alusta asti. Sen sijaan KD:n äänestäjiä ja kenttää ja ehkä jopa eduskuntaryhmää yritetään sumutettaa surutta.

A_L

Hallituksen kokoonpanossa ei ole mitään muuta yhtenäistä, kuin PerSujen pelko.
Kiinnostuksella "päivystetään" mistä puolueesta löytyvät ne ensimmäiset rohkeat, jotka lakkaavat pelkäämästä tätä "tuntematonta" ja uskaltavat kuunnella ihan niiden tavallisten suomalaisten arkipäivään kuuluvia tärkeitä asioita.
Tällaiset marginaaliryhmien marginaaliset ongelmat suurina mediatapauksina ja "hallituskysymyksinä" ovat täyttä sirkusta ja verovarojen sekä KANSANedustajien ajan tuhlausta.

Selkärankainen

On todella törkeää syrjintää säätää jotain sukupuolineutraaleja avioliittolakeja, jos samalla ei säädetä myös lukumääräneutraalia avioliittoa. Millä perusteella kaksi homoa on jotenkin parempi kuin vaikka viisi heteroa, jotka sentään saavat lapsiakin? Potevatko ministerit pahaa moniaviofobiaa?

Jos mennään sille sairaalle tielle, että sukupuolilla ei ole mitään merkitystä, niin ei silloin kyllä lukumäärälläkään pidä olla enää merkitystä. Se, että avioliittoon kuuluu kaksi, johtuu vain ja ainoastaan siitä, että sukupuolia on tasan kaksi. Mutta jos sukupuolilla ei ole enää mitään väliä, ei ole enää olemassa minkäänlaista perustetta sille, miksi liittolaisten määrän pitäisi olla kaksi, paitsi se että halutaan vaan luoda irvikuva pyhästä avioliitosta.

Miksi h******ssä homojen littoja pitäisi kutsua avioliitoiksi? Yhtään järjellistä syytä ei kukaan ole koskaan esittänyt. Nykyinen käytäntöhän on jo hyvin tasa-arvoinen: Homot voivat solmia rekisteröidyn parisuhteen mutta eivät avioliittoa. Heterot taas voivat solmia avioliiton mutta eivät rekisteröityä parisuhdetta. Mikä sen tasa-arvoisempaa voisi olla?

Mitä tulee adoptio-oikeuksiin, homoparit adoptoikoot vaan toisten homoparien lapsia, mutta ei missään nimessä heteroparien lapsia, sillä eivät heterotkaan käytä hyväkseen homoja lasten hankinnassa. Tämä on todellista tasa-arvoa, EI se että joku ryhmä pelkästään hyväksikäyttää toista ryhmää ilman vastavuoroisuutta.

A_L

Aikuisten valintojen virallistamisessa moniavioisuus on samanarvoisesti laillistettava, kuin samaa sukupuolta olevien "avio"ituminen. Kaikki samat argumentit ja faktat sopivat molempiin "avio"itumisen muotoihin.
Maahanmuuton myötä maassamme elää todennäköisesti jo nyt enemmän "laittomia" moniavioisia, kuin rekisteröimättömiä saman sukupuolen parisuhteita.
Naisasialiikkeet ovat tästä naisasiasta erikoisen ja erityisen vaitonaisia, väitäisin että jopa rasistisia.

JukkaTapaniL

1. Mitä tarkoittaa sana "avioliitto" suomeksi?
2. Mitkä ovat avioliiton tavoitteet? Perheen perustaminen ja suvun jatkaminen vai jotain muuta parempaa....?
3. Ei kai sillä ole suurta väliä miten homot ja lesbot "rakastelevat" eli saavat keskenään sukupuolisen kiihoituksen fyysiset tunnusmerkit, vaan millä nimellä näitä tavoitteita kutsutaan.
4. Avioliitto ei ole sitä mitä nämä edellämainitut ryhmät perimmiltään tavoittelevat. Oletan että he vain haluavat muiden yhteisöllistä tunnustamista vähemmistöläiselle taipumukselleen. Minkä vuoksi? Nöyryyttäkseenkö mielipideaktiivisuudellaan valtaenemmistöä?
5.A.Stubb & Co. eivät miettine seuraavia EK-vaaleja koska vaikka kansan käsi on kärttyisä, se on myös muistiltaan lyhyt.

Oliko se SDP 1940-luvulla vai aikaisemmin kun sanoi: "Jo riittää".

demarien vihollinen no1

..on tärkeää ymmärtää homoja ja lesboja, mutta lasten antaminen on väärin. Yhteiskunta on menossa tuhoaan kohti, jos emme pidä huoli edes jonkinlaisesta järjestyksestä...

yero

Kyllä tästä oli jo puhe hallitusneuvotteluissa: hallitusohjelmaan ei kirjata, mutta muut puolueet vievät asiaa silti eteenpäin.

Muille puolueille ei jonkin ihmisryhmän määrätietoinen vihaaminen vain käy.