Lauantai 26.5.2012

Ulkomaalaislakiin muutos? – ”Sininen kortti”

Luotu: 
29.9.2011 13:54

Hallitus esittää muutosta ulkomaalaislakiin koskien kolmansista maista tulevia erityisosaajia. Muutokset perustuvat niin sanottuun EU:n erityisosaajadirektiivin vaatimuksiin.

Erityisosaajalle voitaisiin jatkossa myöntää ns. EU:n sininen kortti. Oleskeluluvan myöntäminen edellyttäisi, että henkilöllä on vähintään vuoden pituinen työsuhde erityispätevyyttä vaativaan työhön ja työstä maksetaan keskimääräistä korkeampaa palkkaa.  Lisäksi edellytettäisiin jo voimassa olevan ulkomaalaislain nojalla, että työsuhteen keskeiset ehdot vastaavat asianomaisia säännöksiä ja työehtosopimuksia.

- Direktiivin ei ennakoida tuovan suurta muutosta nykytilaan, sillä erityisosaajien maahanmuuttoa Suomeen on jo nykyisellään helpotettu. Nykyisten hakijatietojen perusteella voidaan arvioida, että EU:n sininen kortti myönnettäisiin muutamalle sadalle henkilölle vuosittain, sisäasiainministeriö kertoo.

Esityksessä ehdotetaan ulkomaalaislain lisäksi muutoksia yliopistolakiin, ammattikorkeakoululakiin, asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annettuun lakiin, kansanterveyslakiin ja erikoissairaanhoitolakiin. Näillä muutoksilla pyritään varmistamaan direktiivin edellyttämä sinisen kortin haltijoiden yhdenvertainen kohtelu jäsenvaltion omien kansalaisten kanssa muun muassa sosiaaliturvan ja koulutuksen alalla.

Hallitus päätti lakiesityksen sisällöstä tänään torstaina. Hallitus esittää, että muutokset tulisivat voimaan 1. tammikuuta 2012. 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

A_L

- Erityisen huonostipukeutunut vastikkeeton rahanpyytäjä
- Erityisen kevytpukeinen vastikkeellinen rahanpyytäjä
- Kuparin erityis-metsästäjä
- Arvometallin erityis-noutaja
- Perämoottorin erityis-viejä
- Takataskun erityis-puhdistaja
- Pankkikortin ja tunnusluvun erityisyhdistäjä

Useat toimet suoritetetaan pari- tai ryhmätyöhön erikoistuen.
Vaatimuksena voidaan usein pitää Korkeampaa koulutusta.

Tlo

Työkaverini asui Latviassa Neuvostoliiton aikoihin. Hän kertoi miten ihmiset oppivat lukemaan virallisesta propagandasta sen mitä oikeasti tarkoitettiin, eikä mitä sanottiin.

Sama ilmiö on nyt maahanmuuttoasioissa Suomessa. Moniosaaja ja erityisosaaja tarkoittaa useimmissa yhteyksissä kouluttamatonta ja lukutaidotonta. Tässä tapauksessa ei, mutta nykyään on vaikea lukea noita termejä sanojen alkuperäisessä merkityksessä.

Väkivaltarikosten tapauksessa tekijän voi lukea olevan maahanmuuttaja, ellei hänen erikseen mainita olevan kantaväestöä. Rasismin pelossa kun tekijän mahdollista suomalaisuutta alleviivataan kun taas maahanmuuttajatausta jätetään usein mainitsematta.

Hieman surullista että ns. vapaassa avoimessa demokraattisessa maassa hallinto ja media toimivat joissain asioissa samoin kuin totalitaristisissa maissa.