Yhteiskunnan toimijoiden ja instituutioiden ei pitäisi olla mukana Facebookissa. Yhteisöpalvelu ja sen taustalla oleva yritys nimittäin välineellistävät käyttäjänsä, mikä on väärin.
Tätä mieltä on väitöskirjaansa Itä-Suomen yliopistoon yhdistymisvapaudesta kirjoittava Matti Muukkonen.
- Kysymys on järjestelmästä, jolla on huomattavassa määrin totalitaarisia piirteitä, Muukkonen kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuorossaan.
- En viittaa salaliittoteorioihin siitä, että kyseessä olisi Pentagonin hanke. Sen sijaan järjestelmässä on nyt kaikki se informaatio, jolla periaatteessa maailmaa pystytään ohjaamaan.
Väitöskirjatutkija huomauttaa, että Facebook on tullut yksittäisenä palvelun niin laajalti käytetyksi, että se on itsessään muuttunut osaksi yhteiskunnallisia rakenteita. Tätä näkemystä tukee se, että suomalaiset viranomaiset käyttävät Facebookia nykyään virallisena tiedotuskanavana kansalaisille.
Muukkosen mielestä Facebook hyödyntää ihmisistä keräämäänsä tietoa tavalla, joka tarkemmin ajateltuna täyttää Suomen rikoslaissa petoksen tunnusmerkistön. Tutkija perustelee ajatustaan sillä, että vain harva Facebookin käyttäjä on todella lukenut palvelun käyttöehdot ja pohtinut sitä, miten yritys aikoo toimia käyttäjän tarjoamien tietojen kanssa:
- Facebookin ajattelu on nerokas. Tarjoamalla suhteellisen yksinkertaisen näennäishyödyn ihmisille, organisaatio saa käyttöönsä äärettömän määrän myytävissä olevia immateriaalioikeuksia.
Käyttäjät eivät Muukkosen mielestä ymmärrä riittävän laajalti sitä, että Facebook todella käyttää käyttäjiensä syöttämää tietoa kauppatavarana.
- On nimittäin niinkin, että rikoslainsäädäntö määrittelee petokseksi toiminnan, jossa toista erehdyttämällä tai toisen erehdyksestä hyötymällä hankintaan taloudellista hyötyä.
Lue Matti Muukkosen koko blogikirjoitus Uuden Suomen Puheenvuorosta.
Onko Facebookilla jo liian suuri rooli yhteiskunnassa? Vastaa Uuden Suomen kyselyyn.

Kommentit
vain pölhökustaat ovat facebookissa! Ei kukaan muu!
kuka nyt antaa omat henkilökohtaiset tietonsa ventovieraalle yritykselle, joka myy ne sitten ulos mainostajille.
Ei mitään järkeä. Ei mitään.
Tyhmyys onkin rajaton luonnonvara!
Vastaväite
"Yhteisöpalvelu ja sen taustalla oleva yritys nimittäin välineellistävät käyttäjänsä, mikä on väärin."
Väitän, että käyttäjät ymmärtämättömyyttään välineellistävät itse itsensä.
Kuka on se rohkea joka vetää viranomaiset oikeuteen!?
"Tätä näkemystä tukee se, että suomalaiset viranomaiset käyttävät Facebookia nykyään virallisena tiedotuskanavana kansalaisille."
ihmekös tuo..
http://www.youtube.com/watch?v=xAq6QFt8sXU
Yhdysvalloilla on tällä hetkellä yksinoikeus maailman tietoliikenteeseen , internet teknologioihin ja ennekaikkea tietoon...haluttiin sitä tai ei.
-Google-android-Motorola
-Apple -iOS
-Microsoft- Nokia
-Twitter-linkedin-facebook-drop box...etc
-Qualcomm, Intel, Cisco, Oracle, jne
-Pilvipalvelut...
Kaikkiin näihin voidaan toteuttaa erinäinen joukko takaportteja ja tiedon keruujärjestelmiä patriot act:in sallimassa hengessä.
Periaatteessa minkään uuden keksinnön, tuotteen tai tapahtuman ei pitäisi tapahtua etteikö Yhdysvalloilla olisi jotain ennakkotietoa asiasta.
Kun PC:hen tehdään ns. "tietoturva päivitys" tiedätkö mitä koneeseesi tuodaan ja mitä sieltä viedään?
Siksi käytänkin Mozzillaa ja F-Securea!
"Kun PC:hen tehdään ns. "tietoturva päivitys" tiedätkö mitä koneeseesi tuodaan ja mitä sieltä viedään?"
Edes jotakin toivoa yksityisyydestä.
PC ei ole yhtä kuin Windows
"Kun PC:hen tehdään ns. "tietoturva päivitys" tiedätkö mitä koneeseesi tuodaan ja mitä sieltä viedään?"
Tiedän. Linux-distroissa näkee aina tarkkaan mitkä osat päivitetään eli päivitys ei ole koskaan iso epämääräinen möykky kuten Windowsissa. Jokaisen päivityksen lähdekoodi on myös mahdollista saada.
Lisäksi Linux-distroksi voi valita muun maalaisen kuin Yhdysvaltalaisen, jos vähän foliohatuttaa.
Kannattaa sulkea tilit
Nyt alkaa tulla Facebookit jo korvista.
Facebookin kaltaiselle palvelulle on selvästi kysyntää. Mutta miksi sen pitää olla amerikkalainen palvelu, jonka käyttöehdot ja taustat on jokseenkin hämäriä? Olen monesti toivonut että suomessa olisi vastaava, suomalaisille tarkoitettu kansallinen palvelu jonka palvelimet sijaitsisivat suomen rajojen sisäpuolella ja sillä olisi ihan suomenkielinen nimi ja selkeämpi käyttöliittymä. Siellä voisi sitten olla edustettuna myös viranomaiset ym. julkiset palvelut.
Minä en pidä siitä tavasta jolla Facebook piilottelee erilaisia asetuksia ja muuttaa palvelun ulkoasua ja toimintoja jatkuvasti. Se on vähintäänkin hämmentävä ja vaikeaselkoinen. Esimerkiksi tilin täydellinen poistaminen ei ole kovin helppoa.
Nyt tuntuu typerältä että viranomaisetkin menee Facebookiin, joka on periaatteessa edelleen pikkutyttöjen ystäväkirja.
Google+ on askel aikuisempaan ja asiallisempaan suuntaan. Kunhan eivät vaan pilaa palvelua typerillä "kuka aku ankan hahmoista olet" visailuilla. Toki senkin ylläpito ja kehitys sijaitsee amerikassa, kuten myös käyttäjädata. Joten ojasta allikkoon käy tie.
Kiinalaiset ovat fiksua väkeä. He ovat rakentaneet omat
järjestelmät. He tietävät, että muuten USA saisi kaiken tiedon joka liikkuu Kiinassa netissä. Nyt eivät saa.
Myös venäläisillä taitaa olla oma "veispuukkinsa".
Siinä onkin toinen "smart" kansa...
Jos...
Jos riittävän moni lakkaa käyttämästä esim. Facebookia, se ei enää aiheuta laajoja ongelmia.
Minulle se ei ole koskaan aiheuttanut pienintäkään ongelmaa, koska en ole tehnyt sinne tiliä, tuskinpa teenkään.
Sama vaiva Rahikaisella! Ei vaivaa Facebook!
"Minulle se ei ole koskaan aiheuttanut pienintäkään ongelmaa, koska en ole tehnyt sinne tiliä, tuskinpa teenkään."
..kun en ole heidän asiakas!
'Älypuhelin'
ja Skype riittää tavalliselle tallaajalle.
Jos et maksa palvelusta mitään...
Jos et maksa palvelusta mitään, et ole asiakas, vaan tuote. Tässä tapauksessa tuote myydään mainostajille. Ei sikäli, etteikö yhteisöpalveluista olis myös välillistä hyötyä kuluttajillekin, mutta kaikessa pitäisi pitää järki kädessä. Sama tykkäysten kanssa, vakioasetuksilla joka tykkäys taitaapi avata henkilötietosi tykätylle Facebook-sivulle. Toisin sanoen oletusarvoisesti jokaista Facebook-sivua, joka vaatii tykkäyksen ennen kuin päästää näkemään sisältönsä voi pitää henkilöllisyysvarkautena.
Facebookin kaltaisia vastaavia järjestelmiä on toki myös olemassa pilvin pimein - useimmat blogi- ja julkaisualustat sisältävät jo vastaavia ominaisuuksia. Toisaalta mikään näistä ei ole yhtä keskitetty kuin Facebook eikä tarjoa samaa määrää palveluita vastineeksi henkilötietojen menetyksestä. (Tosin iso osa toimii myös ilman henkilötietoja.)
Google Plus ei ole yhtään Facebookia parempi, joskin G+:n näkökulma asiaan on erilainen: Vaikka oikeudet mediaan säilyisivätkin loppukäyttäjältä, niin mitä siitä, kun kaikki data on tallennettu hienosti integroidulla tavalla Googlen palvelimille, aina sähköposteista lähtien?
"Virallinen tiedotuskanava"
Mikä viranomainen käyttää Facebookkia virallisena tiedostuskanavana? Luulenpa, ettei sellaista oikeasti löydy.
Mikä on viranomainen?
Viranomainen on esimerkiksi kunnallisen kirjaston hallinnosta ja toiminnasta päättävä lautakunta.
Kunnankirjastoilla on olemassa facebook-sivuja, joilla ne tiedottavat toiminnastaan, kuten uusista hankinnoista ja tapahtumista. Esimerkiksi lautakunnassa päätetyistä aukioloajoista tiedottaminen voidaan katsoa "viralliseksi".
Näinhän se aina menee
Joskus kymmenisen vuotta sitten oikein Mikro-Bitti lehdessäkin esiteltiin kätevää palvelua, jolla silloiset monimutkaiset, ja erikoismerkeillä varustetut omat nettiosoitteensa sai muutettua hyvin selkeiksi rekisteröitymällä ilmaiseksi ulkomaiseen palveluun. Ja hyvinhän se toimi jopa parikin vuotta kunnes roskapostisuodattimet ja virustorjuntaohjelmat alkoivat kertoa oudoista ilmiöistä. Ja e-mailien mukana ne oireet levisivät tuttavapiiriinkin. Tihulainenhan senkin palvelun oli perustanut.
Ja nyt sitten jopa Spotify alkoi toimia oudosti, kun se kaappasi sekä mpeg-videoiden että mp3-tiedostojen default-player oikeudet itselleen. Eli kun yrittää avata tiedostoa sitä klikkaamalla, aukeaakin SPOTIFY. Ja eipä auta vaikka muuttaisi asetuksia, kohta sama juttu. Eli sielllä kerätään kanssa jotain ylimääräistä tietoa asiakkaan koneelta. Että varoituksen sanat olisivat paikallaan asioita paremmin tunteviltakin. Ja naamakirjan jätän todella vain hupilukemistokseni, itse en sinne mene kirjoittelemaan.